Uskonnot "kieltolakitehtaina"

"Takkiraudassa" otettiin esille sitä miten briteissä yritetään lämmittää kieltolakia. Aiempi kieltolaki oli kristittyjen heiniä, mutta tällä kertaa kyseessä olivat islaminuskoiset maahanmuuttajat. Kieltolaki voidaankin nähdä liitoksissa uskonnollisiin kieltoihin, joita sitten yhteiskunnallistetaan islamilaisten valtioiden sharialaissa tai siinä että uskonnollisin syin yritetään saada kieltolakia maahan. Takkirauta nosti tässä - buddhalaisena - esille monien konservatiivikristittyjenkin mielessä olleen lausunnon "Ruotsissa uskonvapaus menee, jälleen, kaiken muun edelle. Tai oikeastaan vain riittävän aggressiivisten ja konfliktihakuisten ryhmien uskonvapaus."

Mutta kun uusateisti tekee tätä sekularisaation nimissä, se on aivan kauheaa ja militanttia juuri näiden samojen konservatiivikristittyjen toimesta. Syynä on se, että he eivät ymmärrä että aito uskonnonvapaus itse asiassa vaatii ennen kaikkea negatiivisen uskonnonvapauden. Teokraattisissa islamilaisissa maissa joissa vallalla on sharialaki, ovat uskonnonvapauden maksimimaita siinä mielessä että siellä tietyt uskonnot ovat saaneet valtansa maksimaalisesti läpi. Sinulla on täysi ja rajoittamaton uskonnonvapaus kunhan se vain on tietty uskonto.

Suomessa tätä ei ymmärretä kun mietitään miksi kaikkien olisi pakko laulaa "Suvivirttä", tai miksi kaupan aukioloajat ja vapaapäivien määrittyminen kristillisten pyhien mukaan ei ole uskonnonvapautta. Sillä jos oma uskonto kannattaa jotain, sen ajaminen nähdään oman uskonnonvapauden ilmentämiseksi ja sen vastustaminen uskonnon sensuurina, ja uskonnonvapautta vastaan toimimisena.

Vapaus uskonnosta kun ei tarkoita pakkoateismia, vaan sitä että jos olet hyvä muslimi, et syö sianlihaa etkä juo alkoholia. Mutta jos olet heikko tai huono muslimi, joudut kieltämään kaikilta muilta sianlihan ja alkoholin.

Muissa uskonnoissa tämä on helpompi huomata, kuin omassa. Ja siksi uskonkin että uskonnolliset aamunavaukset joihin tulee sivistyksen vuoksi tutustua ja osallistua ovat kuvioissa siihen asti kunnes muslimit tunkevat saman kohteliaisuussäännön mukaiset pakolliset mekkaanpäinkumartelumessut ja uskontunnustuksen tornista joikhaamiset opetussuunnitelmaan. Uskovainen ei näe että islamin rukousistunto on heille aivan sama kuin kristityn rukousistunto ateisteille.

Privaatin puolen korostaminen ei ole moraalittomuutta tai antisosiaalisuutta

Tämän ymmärtämisessä saattaa auttaa Irwin Goffman. Hän jakoi ihmisen elämän kahteen osaan ; etualueeseen ja taka-alueeseen. Etualue oli identiteettiä ja julkisivu. Siinä on kysymyksessä konventioista joiden kautta ihminen esittää itseään. Taka-alue taas on privaatin piirissä. Tässä maailmassa esimerkiksi säädyllisyys on tajua siitä mikä kuuluu privaatin piiriin.

Uusateismi sekulaariuden kautta iskee privaatin takaisin uskontokeskusteluun. Tai oikeastaan takaisin ihmiseen.
1: Vasemmistolainen intellektuellismi on korostanut tiedostamista ja vapautumista, jossa privaatti puretaan ja kaikesta tehdään julkista. Tiedostumisessa korostuu usein peräti se, että ei muuteta asioita, vaan niihin ollaan ikään kuin vain tunkemassa omaa nenää.
2: Uskonnot ovat perinteisesti kannattaneet siveyttä. Mutta siitä onkin tehty jotain muuta ; Säädyllisyyden sijasta on korostettu julkista siveyskontrollia. Esimerkiksi seksiasiat eivät olekaan olleet privaatissa vaan niitä on pitänyt tunnustaa ripissä uskonnolliselle auktoriteetille ja uskonnon institutionaalisen vallan käyttäjälle. Privaatti onkin ollut pakko tunnustaa.

Sekulaariuden sävyjen mukaantulo uskontokeskusteluun näyttääkin olevan monelle se kaikista vaikeimmin tajuttava asia. Säädyllisyyskeskustelu on niin voimakkaasti siveystematiikan sävyttämä, että harva kristitty edes ymmärtää mitä sekulaari vapaus uskonnosta tarkoittaa. Siksi se nähdään antiteisminä, huonona uskonnon osaamisena ja antisosiaalisuutena joka nähdään vasten uskonnon sosiaalisia ilmenemismuotoja.

Se, että homojen avioliitolla on sama nimi kuin muillakin avioliitoilla nähdään synnin hyväksymisenä. Tosiasiassa tässä kuitenkin sanotaan että jos olet tietynsorttinen hyvä kristitty, niin et välttämättä ole homo tai ainakaan harjoita homoseksuaalista käyttäytymistä. Mutta jos tämän vuoksi estät kaikkia eikristittyjäkin, niin olet lähinnä heikko kristitty.

Voidaankin sanoa, että suuri osa suomen kristityistä vastustaa islamintyylistä teokraattisena ja kannattavat omaa toimintaansa uskonnonvapautena. Ja jokainen kristitty onkin nimellisesti uskonnonvapauden puolella, mutta käytännössä yllättävän moni heistä on nimenomaan sitä vastaan. Ja homoseksuaalisuuskeskustelu on tästä vain yksi ilmentymä.

Uuskieli

Keinovalikoima, jolla tämä toteutetaan on moninainen. Monet niistä keskittyvät ns. uuskielen tuottamiseen. Tämänlaista kieltä käyttävät vaikkapa dominionistit, joiden tavoitteena on uskonnollistaa yhteiskunta läpikotaisin. He kuitenkin katsovat kannattavansa sananvapautta, vaikka tavoitelopputulos, kristillinen valtio, on teokratia. Vielä vahvemman kikkailun saa Intelligent Designistä joka korostaa sitä että se ei ole kreationismia. Kuitenkin kun katsomme perusteluja miksi ID ei ole kreationismia, saadaan perusteluja jotka irtautuvat Nuoren Maan Kreationismista. Kuitenkaan Nuoren Maan Kreationismi ei ole kreationismia siinä mielessä kuin se akateemisesti ja yleisesti käsitetään. Joten ID ei ole kreationismia sen jälkeen kun kieli raiskataan ja sen käsiteet uudelleenmääritellään aivan uusiksi siten että kreationismi on määrittynyt totaalisesti eri tavalla kuin miten se nykyään määrittyy.

Jokainen kristitty kannattaa nimellisesti uskonnonvapautta. Jokainen kristitty ei myöskään kannata valtionkirkkoa. Käytännössä uskonnonvapaus on määritelty uusiksi siten, että uskonnonvapaus tarkoittaa islamilaistyyppisen sharialain ajamaa maksimaalista yhden uskonnon positiivista uskonnonvapautta. Uskontokritiikki ja yritys torpata uskonnollisin motiivein ajetut lakisäännöt - kuten sunnuntaiaukioloaika, olut kauppojen hyllyillä, kristinuskon erityisasema julkisen koulun ohjelmistossa -  nähdään päinvastoin uskonnonvapauden vastustamisena.

Ja itse asiassa jokainen kristitty joka kertoo vastustavansa valtionkirkkoa, vastustaakin kritiikeissään yleensä teokratioita. Tämä on itse asiassa hyvin samantapainen temppu kuin minkä ID:n kannattajat tekevät selittäessään että he eivät ole kreationismia. Sillä vaikka teokratiat pitävät sisällään valtionkirkon, kaikki valtionkirkot eivät ole teokratioissa. Voidaan kuitenkin sanoa että käytännössä kaikki kansankirkot ovat valtionkirkkoja. Ja kansankirkkoa kannatetaan laajasti. Kansankirkot eivät ole käytännössä koskaan teokratioita. Mutta molemmat ovat valtionkirkkoja. Suomi onkin joutunut puolustamaan valtionkirkkojen oikeuksia EU:ssa, koska se itse asiassa täyttää valtionkirkon määritteet.

Sillä valtionkirkon määritelmä on yksinkertaisesti valtioon hallinnollisesti ja taloudellisesti sitoutunut ja siitä riippuvainen kirkkokunta. Friedrich Schleiermacherin ajattelema kansankirkkojärjestelmä taas on valtakunnallista paikallisseurakuntien järjestelmää, johon kuuluu suuri osa kansasta ja jossa jäsenet liitetään kirkkoon lapsena kasteen yhteydessä ja he maksavat kirkollisveroa. Kirkon tehtävä kansankirkossa on toimia kansan moraalisena ja uskonnollisena selkärankana ja korostaa sen - esimerkiksi kristillisiin arvoihin pohjautuvaa - kulttuuria ja yhteiskuntaa.

Suomen kansankirkkojärjestelmässä parhaat argumentit sen puolesta että se ei olisi valtionkirkko perustuvat kirkon autonomiaan, siihen että kirkolla on itse asiassa enemmän valtaa sisäiseen päätöksentekoonsa ja muutenkin vähemmän kahleita kuin tavallisella valtionkirkolla. Koen tämän argumentin hieman ikävänä, koska ne ovat melko vakuuttavia ja ne kuitenkin pakottavat miettimään sitä että kenties osa kansankirkoista voisi todella olla teokraattisia. Autonomisuuden korostaminen luo toki irtautumista valtiosta, mutta tavalla joka on askel vahvemman teokratian suuntaan.

Kirkko on silti riippuvainen siitä että siihen kuulutaan. Kirkollisverojen romahdus on sille suuri kriisi joka kertoo että miten riippuvainen valtiosta, sen verotuspuolesta, se on. Jos se ei olisi riippuvainen valtiosta, ei valtiollinen juridinen normisto lakipykälineen olisi mikään ongelma koska kirkko ei olisi niistä riippuvainen.

Onkin hupaisaa, miten kansankirkkouttaan korostava kirkko pitää kirkosta eroamista ateismin vuoksi pahana, että se on tuomittavaa vapaamatkustajuutta. Emme siis ole teokratiaa kannattava järjestelmä, mutta ateistinkin tulisi maksaa kirkollisvero ollakseen kunnon kansalainen ja uskonnollisiin rituaaleihin pitäisi niihinkin osallistua haukkumatta ja kritisoimatta koska se on sitä uskonnonvapauden rajoittamista jota pitää jokaisesta tosikristitystä vastustaa.

Lopputuloksena onkin se, että valtionkirkkoutta ja jopa sen pieniä teokratiamausteita kätketään uuskielellä. Tärkein näistä on psykologian termien livauttelu. Janne Kivivuoren "Psykokirkko" tuo esille, miten freudilaisuutta on lainattu kirkon "lempeille puolille". Osittain syynä on se, että psykologia mestaroi hyvinvoinnin ja onnellisuuden alueilla ja se on tältä osin kirkon kilpailija vahvemmin kuin mikään uusateismi koskaan. Samalla kirkko on voinut pehmentää puheitaan ilman että se muuttuisi yhtään vähemmän tuomitsevaksi tai normittavaksi. Suora ja rehellinen normatiivinen puhe "homous on synti" ja "ateismi johtaa tuomiolle ja Helvettiin" on korvattu piilonormatiivisilla lausunnoilla joissa "heteroseksuaalisuus on terveyttä", "homouden takana on äitihaava" ja jossa ateistit ovat psyykkisesti sairaita, surullisia ja onnettomia ihmisiä jotka täytyy eheyttää - tai vaihtoehtoisesti normaaliin tunne-elämään kyvyttömiä "suruttomia" jotka täytyy mielenterveistää yhtä normatiivisesti mutta vastakkaisella tematiikalla.

Miten uskonnollisten uskonnonvapaus korostaa omaa identiteetin ilmituloa niin vahvasti, että he ovat kuin katanafanboyt.

Minulla onkin tullut uskonnonvapauskeskustelusta hyvin vahvasti se tunne, että uskonnon puolella ollaan ihan pihalla. Kenties tässä on yhtenä selityksenä "Jaskan pauhantaa" -blogista saatava lausunto. "Haidt väittää, että vasemmistolaisten (arvoliberaalien) moraali on yksipuolisempaa kuin konservatiivien. Konservatiivin moraali nojaa kaikkiin kuuteen moraalin perustaan, kun arvoliberaali ymmärtää vain kolmea: haitan välttämistä, reiluutta ja vapautta – ja niitäkin hieman eri painotuksin kuin konservatiivit. Arvoliberaali ei ymmärrä, mitä tekemistä sellaisilla asioilla kuin lojaalisuus, auktoriteetin kunnioittaminen tai pyhyys on moraalin kanssa – ellei suorastaan näe niitä kaiken moraalisen hyvän vihollisena. Arvoliberaali ei ymmärrä konservatiivin monipuolisempaa moraaliperustaa, hän kuvittelee, että konservatiivi olisi vailla kykyä empatiaan ja reiluuteen." ... "Havaitsin yhden aika yleispätevän totuuden: Se, joka on väärässä, ei koskaan ymmärrä oikeassa olevan näkökantaa. Se, joka on oikeassa, yleensä ymmärtää missä kohdassa väärässä oleva erehtyy." ... "väärässä oleva ei kykene ymmärtämään, miksi on väärässä."

Esimerkiksi yksityisen käsitys on uskonnoissa klassisesti niin vääristynyt, että se on normatiivisuuden ja tätä kautta poliittisen hyväksymisen läpitunkevaa. He eivät voi siksi edes ymmärtää sekulaariutta. Samoin he ymmärtävät yksinkertaistetut dikotomian teokratia-uskonnonvapaus eivätkä siksi näe valtionkirkon roolia kansankirkkoon. Uskosin että he eivät edes voi ymmärtää, sillä heille islamistien kieltolait ovat jokin uusi järkyttävä asia, kun taas ateisti on kohdannut vastaavaa käytöstä kristityiltä joka ikinen päivä jo kauan ennen kuin maahanmuuttokeskustelu oli millään tavalla relevanttia.

He ovat samanlaisia kuin miekkailumaailmassa olevat katanafanboyt, joille katana on paras miekka ikinä ja jotka loukkaantuvat jos tätä väitettä ei pidetä objektiivisena. Kuitenkin kysymys on enemmän preferensseistä ja mieltymyksistä. Ja jos joku tästä näkökulmasta selittää että pitkä miekka on toisilta puoliltaan parempi, he järkyttyvät koska se jotenkin halventaisi katanoiden superiutta. Se kuitenkin poistaa lähinnä katanafanboyden egosentrisen ajatuksen jossa on yksi paras ja tietty ja että tämän olisi pakko olla kaikilla sama.