Olen kirjoittanut filosofisia tulkintoja Zelda -pelisarjan peleistä. Kuitenkin "The Legend of Zelda:Link to the Past" on esiintynyt muissa yhteyksissä kuin tässä. Yksi syy on siinä, että se on filosofialtaan yksioikoinen ja yksinkertainen. Kuitenkin se on, joten on kenties hyvä kuvata sitä lyhyesti.
1: Karkeasti ottaen tämä peli kuvaa, ensimmäisenä pelinä joka tämän tekee, pelisarjan teologian. Ytimessä on triforce. Tämä on saanut innoitusta kristinuskon kolminaisuusopista. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen symboleina ovat hyveet ; "Power", "Wisdom" ja "Courage". Isä on voima. Poika on rohkeus ja Pyhä Henki viisaus.
2: Ganondorf on selitetty erikoisesti ; Hän on saanut joksikin aikaa käyttöönsä triforcen voimat, mutta hänen ahneutensa on lähinnä vääristänyt asioita. Ganondorf, kuten muutkin triforcelle altistuneet alkavat jostain syystä myös heijastamaan sisäistä luontoaan ulkoisesti. Siksi Ganondorf on ulkonäöltään inhottava.
3: Peli ei kuitenkaan ole loppuun asti kristillinen. Peli heijastelee myös jing-jang -voimien tasapainoa. Tämä näkyy vahvasti siinä, kuinka "light world" ja "dark world" on kuvattu. Ne eivät edusta kristillistä hyvä-paha -jaottelua ja Link seikkailee molemmissa maissa siten, että toisessa maailmassa tehdyillä asioilla on vaikutusta myös toisessa maailmassa. Suhde on siis dynaaminen eikä dikotominen.
3.1: Zelda -pelisarjaa on joissain kritiikeissä tulkittu rasistiseksi, koska siinä esiintyy sellaisia hahmoja kuin Dark Link. On ajateltu että musta tarkoittaisi neekeriä. Se kuitenkin kuvastaa varjoja ja pimeyttä. Ja tämäkään ei pelisarjassa ole suinkaan hyvä-paha -dikotominen. Tämänkaltaisten kritiikkejen käyttäjät eivät kanna oikein minkäänlaisia ansioita. Eivät tunne peliä ja muutenkin täytyy olla jokin vika jos ei kykene erottamaan pimeydestä rakentunutta hahmoa tummaihoisesta ihmisestä. "Yön Timo" on ilmaisu jota voisi odottaa lähinnä pahimmilta rasisteilta, mutta selvästi antirasistisilta pelikriitikoilta tämäntasoinen yhdistely näyttää sujuvan kuin luonnostaan.
3.2: Pelin maailmojen rakennetta voidaankin kuvata siten, että ne ovat yksi todellisuus jolla on kaksi puolta. Ja "light world" on maailma jossa on aluksi järjestys mutta ei voimaa. Siksi Ganon pääsee harjoittamaan siellä metkujaan. Rauhanomainen maa ei kykene puolustamaan itseään. "Dark world" taas on maailma jossa on voima mutta ei järjestystä. ; Tätä filosofiaa sitten tuetaan esimerkiksi sillä, että "dark worldissä" ollaan pyramidin huipulla, mutta pyramidissa ei ole aivan sen huippua "light worldissa" samassa kohdassa ei ole lainkaan pyramidia, vaan silmä. Silmä, joka viittaa Jumalan kaikennäkevään silmään.
Ylläoleva analyysi vaati uskontotietoutta. Pelikulttuurissa tämänlaiseen saa tottua. Voidaan jopa sanoa, että sekä itämaisen että länsimaisen kulttuurin tuntemusta tarvitaan usein jopa alleviivaamimmissa ja lyhykäisimmissä pelifilosofioissa. Kulttuurien tuntemus tuo peleihin syvyyttä, ja tekee niiden käsittelystä sivistynyttä.
Otan tämän esille statementtina ja alustuksena.
Jolla otan kantaa koultuskeskusteluun. Aloitetaan Erkki Tuomiojasta. Hän väläytti ajatusta siitä, että uskonnonopetus lopetettaisiin lukiossa, ainakin pakollisena. Tilalle tulisi laittaa historiaa. Häntä huoletti historiattomuus, joka ei tarkoittanut sitä että historiaan ei vedottaisi, vaan sitä että historiaa ei tunneta. "Olen jo pitkään ollut huolissani aikamme historiattomuudesta, täsmällisemmin sanottuna historiantuntemuksen vähäisyydestä ja rajoittuneisuudesta." Kotimaan blogeissa Risto Voipio sitten otti kantaa siihen miten pienellä sananvaihdolla Tuomiojan historianpuolustus muuttuu uskonnonpuolustamiseksi. Rehellisesti sanoen pidän Voipion strategiasta ; On ihan oikeasti hyvä tapa varmistaa päättelyn toimivuus siten että yhtä tosia premissejä vaihtaa tilalle. Jos kysymys on maailmankuvasta, luottamus katoaa kerettiläisyyden kohdalla vaikka perustelurakenne olisi muutoin sama ja premissit yhtä uskottavia.
Kuitenkin siinä tehdään suuria kategoriavirheitä siinä mitä Tuomioja nimenomaan ymmärsi. (Ja jonka alustinkin, eli sen mitä historiattomuus tarkoittaa.) "Olen jo pitkään ollut huolissani aikamme uskonnottomuudesta, täsmällisemmin sanottuna uskonnon tuntemuksen vähäisyydestä ja rajoittuneisuudesta. Se joka ei tunne keskeisiä maailmanuskontoja ja miten ne ovat muovanneet ja muovaavat käsitystämme siitä, mistä olemme siihen tulleet, missä tänään olemme, ei voi myöskään nähdä tulevaisuuteen ja ottaa sitä haltuunsa. Tämä vahvistaa ajallemme ominaista näköalattomuutta, lyhytjänteisyyttä ja hetkessä elämistä." Tässä ytimessä on ekvivokaatio. Uskonnottomuus on vakiintunut ilmaus joka liitetään tiettyihin ihmisiin. Se ei tarkoita sitä että ei osaisi uskontoa.
Voipio siis heijastelee yleistä asennetta jossa uskonnottomuuden syynä on vain ja ainoastaan uskonnontuntemuksen puute. Valitettavasti tämä ei ole kovin kohtelias, ja vielä vähemmän tosi, väite.
Esimerkiksi minä olen uskonnoton. Ja väitän aivan vakavalla naamalla, että se on täynnä uskontotietoa, uskontotietoutta. Ja jopa varsin syväluotaavaa teologiaa aiheista jotka ovat vieraita monille ammattipapeillekin. (Jotka eivät jostain syystä osaa spontaanisti debatoida vaikka unesta herätettäessä reformoidusta teologiasta.) En toki väitä olevani huipputeologi, mutta väitän sen sijaan että valtaosa kristityistä ja uskovaisista on liikenteessä uskontotiedoltaan murto-osalla. Heille kymmenen käskyäkään eivät tule kuin tykin suusta.
Voipion muistuttamiseksi voi olla hyvä ottaa esiin "raivoava Mikko Alatalo". Hän nimittäin tokaisi, että "Miten ymmärrät esimerkiksi Juice Leskisen rock-lyriikkaa, Waltarin klassikoita, Monty Pythonin elokuvia tai muuta kulttuuria, jos olet pihalla uskonnoista?" Mielestäni pointti on hyvä. Sillä Juice Leskinen ja "Monty Python" ovat usein hyvinkin uskontokriittisiä. Itse asiassa voidaan sanoa että he edustavat tasoa joka rienaa. Rienaus taas vaatii aina tuntemista. Uskontoa rienaavaa materiaalia on vaikeaa tehdä ilman tietoa. Sekulaari rauhaan jättäminen taas pärjää vähemmälläkin taustatiedolla.
Siksi onkin huomattavaa, että moni onkin ajamassa uskonnonopetuksen uudistusta. Sellaista jossa on kysymys uskontotiedosta. Siinä ei tarvisisi jakaa kristittyjä ja muunuskoisia erikseen, koska se ei olisi "omaan identiteettiin fiksoitunutta". Tämä asenne on nykyään ilmiselvä historiassa, joka on oppiaineena sellainen että "punaisille" ja "valkoisille" ei ole omaa identiteettiä tukevaa erilliskurssitusta. Uskonnolliset ihmiset ovat olleet suoraan sanoen hyvin vahvasti tätä uskontotietousajatusta vastaan. ; Uskonnonopetus on kuitenkin hyvin epäreilu, nimenomaan tunnetuilta käytänteiltään. Ei siinä lapselta ja nuorelta kysytä mikä hänen vakaumuksensa on, se päätetään ylhäältä. Paitsi jos olet uskonnoton, jolloin sinut yritetään maanitella kristillisen koulutuksen joukkoon.
Voisin lisäksi korostaa sitä, että uskovaiset tiedostavat kyllä uskonnottomien olemassaolon, mutta eivät oikein ole oppineet kohtaamaan heitä. Peruslauselmina on halveksunta ja jokin joka osoittaa, että vastapuolen argumentaatiota ei tunneta. Olkiukot ja asennevammat viuhuvat. Voisi kysyä että miten he voivat ymmärtää uskonnottomia jos he eivät tutustu tähän aineistoon. Ja elämäntapakin jää yhtä vieraaksi "pinnallista" -heittojen tasolle jääväksi jos ei ymmärrä taustoja. Jos uskonnottomien elämänasenteita haluaa kuvata ja haukkua, niin ilman uskonnottomien argumenttien syvää hallintaa tilanne on täsmälleen sama kuin jos yrittäisi tulkita Monty Pythoneiden "Life of Briania" ilman mitään tietoa kristinuskosta.
Kriittistä uskontotietoutta ei opeteta. Itse asiassa olen huvittunut siitä miten yleistä on että uskontokritiikki on pinnallista ja huonoa. Silti kun minä kirjoitan siististi premissoitua ja logiikalla ja tieteellä varustettua materiaalia, niiden eheyttä ei olla kritisoimassa, edes kun asiaa hierotaan naamaan. Jos se on pinnallista ja huonoa, kritiikinesittämisen pitäisi olla helppoa, että suitsait. Epätosia väitteitä, tiedevirheitä, loogisia virheitä ja vastaavia. Kun minä moitin uskontoa blogissani tätä tahtia, ja uskonto on vaikeaa ja syvällistä, niin uskonnottomuuskritiikin pitää olla vähintään yhtä hyvää ja syntyä nopeammin kun se on pinnallista, laadutonta ja ilmiselvästi huonoa.
Josta päästäänkin siihen, että oman vakaumuksen opetus ei oikeastaan pidä sisällä mitään uskontotietoutta.
On kenties parasta miettiä miten uskonto ja uskontotieto suhtautuvat toisiinsa. Tästä Monty Pythonit ovat esimerkki joka on kenties parasta mitä voi tehdä sitä. "Brianin elämä" aikaansai aikanaan paheksuntaa. Allaoleva haastattelu kertoo, että Monty Pythonien tapaa tehdä huumoria kristinuskosta oli syvästi paheksuttavaa. Uskontotietous oli turhalla tilalla koska huolta koetaan siitä että mitä tapahtuu jos joku ei tiedä ja tunne kristinuskoa. Ignorantti näkemässä elokuvan on pelonaihe, ei se mitä se tekee kristinuskoa tunteville ihmisille.
Nämä ihmiset eivät ansaitse muuta kuin Monty Python -parodian mainitusta keskustelusta.
Kuitenkin samanaikaisesti uskonnot eivät ole suhtautuneet samalla suvaitsevaisuudella jota itselleen vaativat. Koulutusmaailmaan on solahtanut kaikenlaista varsin mielenkiintoista saatanapaniikkiin liittyvää. Ville Valo ja provinssirokki liitettiin aikanaan tavalla joka osoittaa että kulttuurin kunnioittamisessa on uskovaisille hyvin marginaalista. Muuta ei pidetä edes kulttuurina. Aikanaan tehty poliisi-tv näyttää miten naurettavaa touhua liioittelu on ollut. Kirkkojenpolttamishuhuja leviteltiin pelotteluina. Aikaa ei ole kovin kauaa, tämä tapahtui vuonna 1998. Tämä asenne oli jotain jolla on kylvetty epäilyjä, jotka ovat kohdistuneet sivutulensa esimerkiksi kaltaisiini ihmisiin. Henkenä on rakentavimmillaan se, että kristityn ei pidä pelata roolipelejä, mutta vähiten rakentavimmillaan se on juuri sitä että jos lapsi roolipelaa, on otettava riski siitä että hän tekee itsemurhan tai polttaa kirkon.
1: Nimeltä mainiten ; Keijo Ahorinta on mies, jonka hengentuotoksiin olen törmännyt ja tutustunut, ja joka on auttamishalussaan kenties auttanut yksilöitä, mutta iskenyt ongelmia massoihin. Seuraava ei ole kohteliasta, eikä kovin humaania tai ylevää. Mutta alhainen sieluni on siinä kuitenkin rehellinen ; Kun luin aikanani hänen opettaja -lehdestä hänen terveysvaikeuksistaan, olin iloinen. Se oli lähimpänä maailman oikeudenmukaisuutta ja karman kostoa kuin mitä olen eläissäni kohdannut. Hän on ihmisiä, jotka mikäli heillä olisi hyvyyttä, olisivat aikaa sitten juoneet varfariinia. Hän on niitä ihmisiä joiden haudan kanssa minun virtsallani on treffit varattuna.
Ja jos pelikulttuurissa uskontotietämystä on käytetty runsaasti, niin pelikulttuuri kohtaa toistuvasti erilaisia kristillisiä vastustuksia. Niissä ytimessä ei ole pelikulttuurin tunteminen, sillä valitettavasti kristityt vaativat että heidän asiansa tunnetaan mutta he eivät halua tuntea muiden vastaavia. (Tosin ei nämä ignoramukset omaa uskontoakaan osaa, joten on tässä jotain konsistenssia havaittavissa.) Siksi kohuja herätellään "Pokemoneista" "Harry Potteriin" - tavoilla joissa kirjaroviotkaan eivät ole tuntemattomia. Siksi pelikulttuuria tuomitaan epäkristillisenä ja uskonnonvastaisena heti jos peleissä on vaikka itämaisia vaikutteita.
1: Itse asiassa pelikulttuuria vastustavat eniten kaksi tahoa : Kristilliset fundamentalistit jotka paheksuvat ties mitä. Ja liberaalit jotka kunnioittavat kulttuuria niin kulttuurirelativistisesti, että näkevät rasismia kaikkialla, kuten Zelda -pelisarjan Varjo-Linkissä ja haluavat siksi sensuroida ison määrän kulttuuria. "Sattumalta" nämä samat tahot tuntuvat vastustavan skeptikoitakin. Ilmeisesti siksi että he vaativat muilta ymmärrystä ja vaativat uskontojen opettelua, mutta he itse ovat lähinnä kieltämässä vain aivan kaiken. Ja tekevät tätä prosessia tavoilla joissa vainoparanoija, pelottelu ja yleinen inhimillinen paskamaisuus ovat suosittuja välineitä.
2: Kun kirkkoa pidetään nuorien ja heikkojen ystävänä, en voi olla muistamatta sitä mikä edelsi ystäväni itsemurhaa, eli vuonna 1999. Kun opettajan ja papin kaksoisroolilla toimiva ihminen ei erota goottia saatananpalvojasta ja yrittää erottaa tämän jokaisesta tämän ystävästä soittelemalla varoituspuheluja näiden ystävien vanhemmille - jotka ovat iältään ylittäneet sen rajan että tälläisiä puheluja saisi opettajan roolissa tehdä - ja varoittaa olemasta missään tekemisissä. Saatananpalvontakytkös saatiin siitä mitä kirjoja hän oli lainannut kirjastosta. Kirjojen sisältöä voisi kuvata sanalla "hyvin monikulttuurinen uskontotieto". Eli siitä että on kiinnostusta eri asioihin päädytään viemään tukalassa tilanteessa olevalta tuki juuri silloin kun sitä eniten tarvitsisi. Itsemurhan jälkeen vuosien jälkeen saadaan puserrettua tunnustus jossa "joku on ehkä tehnyt jonkin ylilyönnin". Jossa puuttuu sellainen osa kuin oman osuuden tunnustaminen ja anteeksipyytäminen millään tasolla. Ja jota seuraa pitkällinen hiljaisuus jossa asioista keskustelu torjutaan yrityksistä huolimatta. Hän kaivoi melkein kaksi hautaa. Ja toisin kuin kostossa, toinen ei ollut hänen. Toinen olisi ollut minun ; Ei toki ainoana elementtinä, mutta hän oli hyvin oleellisessa osassa prosessia.
Loppukaneetti
Uskontotieto on tärkeää, jopa olennaisen tärkeää. On kuitenkin totaalisen väärin olettaa, että uskonnottomuus tarkoittaisi huonoa uskontotietoutta tai että uskonnolliset ihmiset olisivat hyviä uskonnoista tietämisestä. On itse asiassa väärin olettaa edes että nykyinen "omaan maailmankuvaan" keskittyvä uskonnonopetusmalli edustaisi uskontotietoisuutta. Itse asiassa näyttää että uskovaista kristinuskotietoisuutta vaivaa hyvin syvä ignoranssi aivan alkeellisillakin tasoilla niin että heitä on hyvin vaikea nähdä minkäänlaisen relevantin uskontotietoisuuden edustajina.
Itse asiassa uskontotietoisuus vaatisi kriittistä kulmaa. Nykyään keskitytään "oman maailmankuvan" kehumiseen, ongelmakohtia siistitään ja tehdään ikään kuin lapsiystävällisiksi. Siksi luterilainen kulttuuri opettaa että Luther vastusti anekauppaa, mutta ei sitä että luterilainen kulttuuri tappoi väkilukuun nähden enemmän noitia kuin pahamainen katolinen kirkko josta irtautumista luterilaiset ovat halunneet oikeuttaa. Samoin ei kerrota mitä Luther opetti "Juutalaisista ja heidän valheistaan" -tuotoksessa. Sen sijaan ei ole ollenkaan tavatonta kuulla sosiaalidarwinismin ja natsien juutalaisvainojen yhteydestä. Vaikka Hitlerin omista tuotannoista evoluutioviittauksia ei ole, mutta Luther mainitaan yhdeksi oppi -isäksi. Tämänlainen siistitty versio on valikoitua totuutta, joka on enemmän valehtelun keino kuin valistamista.
Kun jotkut puhuvat siitä, miten kirkon pitäisi joko pyytää anteeksi vuoden 1918 kirkon toiminnassa olleita tapahtumia kansalaissodan ajalta - tai kuten linkissä, siitä miten nimenomaan ei pidä pyytää anteeksi - niin olen pahastuneesti huvittunut. Kirkon ei minusta tarvitse hävetä "muinaishistoriaa". Sen sijaan kirkon pitäisi hävetä ja pyytää anteeksi nykyajan touhujaan. Heidän ei pidä pyytää anteeksi joltain muinoin kuolleelta. Heidän on pyydettävä julkisesti, nöyrästi ja vakavasti anteeksi esimerkiksi minulta ja kaikilta kaltaisiltani. Ja mahdollisesti rangaista vaikka viranmenetyksin joka ikistä arvon pappismiestä joka on tämänlaiseen toimintaan osallistunut. Ja jokainen jonka mielestä kiusaajat sopivat kirkon moniarvoisuuteen saisivat tehdä heille seuraa. Mutta toisaalta kun tämä sikamainen asenne on yhtenä vaikuttavana syynä kirkon jäsenkatoon ja ihmisten etääntymiseen heistä, on maailma kenties palauttamassa ansioita kullekin ansaitsemansa mukaan.
Suoraan sanoen ; olemassaoloaan. Suoraan sanoen paras syy tukea uskontotietoutta on se, että paras tapa rakentaa hyveellisestä ihmisestä uskonnoton, on luetuttaa hänelle Pyhiä Kirjoja ja kertoa miten moni ihminen kokee että tuo on hyvyyttä, ihan oikeasti.; Nyrkkisääntönä voisikin olla se, että aina kun uskontotietoisuus kasvaa, niin tuhat ihmistä eroaa kirkosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti