Ei ole tärkeää tietää onko Jumala olemassa vai ei - tärkeää on vain elää kuin Häntä ei olisi...

"My experiments and curiosities, they're not always without cost and I should mind that better. But trust me - trust me - no-one defines me. Not Florence's outdated laws and certainly - certainly - not you."
("Da Vinci's Demons, ep Tower")

Ateismi nähdään usein jonkinlaiseen alisteiseen suhteeseen uskontoa kohden. Tätä asennetta kenties eniten heijastelee, monesta ehkä yllättäen, varsin modernilta vaikuttava uskonnollisuuden suuntaus. Tällöin saatetaan esimerkiksi korostaa sitä että ihmiset valitsevat mihin uskovat ja korostetaan vaikka sitä, että Lutherinkaan mukaan ei ole niin tärkeää tietää onko Jumala olemassa, kuin elää kuin hän olisi. Eksistentiaalisissa näkemyksissä olemassaolo ei ole tärkeä vaan sen heijastearvo elämään. Näin sen teologiassa korostetaan uskomiseen uskomista Jumaluskon sijaan.

Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä mielessä että monet ateistit korostavat sitä että he eivät usko Jumalaan eivätkä siksi usko Jumalan olemassaoloonkaan. Tämän muuttamiseksi he vaativat evidenssiä hengellisestä ulottuvuudesta. Eksistentialistisen teologian mukaan tämä ei ole tärkeää. Tässä unohtuu vain se, että ateismi itse asiassa määrittyy käytännössä juuri sitä kautta, että ateisti ei usko Jumalaan. Tässä määritelmässä olemassaolokysymys taas liittyy kuvioihin hyvinkin vahvasti. ; Nähdäkseni virheenä on etymologian sekoittuminen ideologian sisältöön. Ateismi on etymologialtaan pelkkää ei-teismiä. Mutta ideologian sisältö on sitten nimenomaan sitä että ei uskota Jumalaan. Sekaannus voi tuntua pieneltä, mutta se on periaatteessa sama kuin väittäisi että synti liittyy vain tuliaseiden käyttöön kun termin etymologia viittaa "ohi ampumiseen".

Loogikot ovat kielenkäytön kohdalla pohtineet sen tyyppisiä lauseita joissa sanotaan vaikkapa "Takassa on tuli mutta en usko näin" tai "On X mutta en usko X:ään". Sanojen merkityksen kautta tässä ei ole mitään virhettä. Asian olemassaolo ja usko ovat eri tasoilla. Kuitenkin tietyssä mielessä on hyvin vaikeaa uskoa että kukaan esittäisi tuonlaisia lausumia. Sillä psykologiassa usko X:ään sitoutuu vahvasti olemassaoloon.

Ja tässä on hyvä huomata, että klassinen Sartren eksistentialistinen "vanha ateismi" itse asiassa oli sellaista että niissä sanottiin että Jumalaan uskominen ei ole niin tärkeää, vaan että tärkeää on että elää kuin olisi vain maailmaan heitettynä. Sen ajan ateismia onkin moitittu perustaltaan kehäpäätelmäiseksi - muun muassa allekirjoittaneen toimesta - siinä mielessä että nissä aina jotenkin perustaltaan oletettiin että Jumalaa ei ole ja loppu oli sitä että kehiteltiin elämänfilosofia, elämänasenne, elämisen tapa ja jäsentelytapa jolla maailmaa tulkittiin tästä perspektiivistä.

Uusateistit taas ovat etääntyneet tästä. He korostavat että heillä usko ja asian olemassaolo liittyvät yhteen. Tätä näkemystä on moitittu kovin, vaikka toisaalta on hyvin vaikeaa löytää uskovaista tai teologia joka yhtä innokkaasti lähtisi sille tielle että kaikki muut paitsi fideistiset uskonnot olisivat "pinnallisia" ja jopa "väärässä". Uusateismin pinnallisuus ja huonous samoista syistä on kuitenkin jotenkin ilmiselviö. Ja tätä kaksoisstandardia minun on hyvin vaikeaa ymmärtää ja vielä vaikeampi hyväksyä ; Miksi kaikkia fideismistä poikkeavia uskonkantoja ei moitita pinnallisiksi epäoleellisuuksissa hyppeleviksi ja naurettaviksi kulmiksi Jumalaan vain sen takia että ne pitävät Jumalan olemassaolokysymystä oleellisen tärkeänä kysymyksenä, kun uusateismia empirisminsä kanssa pidetään huonompana kuin Sartren tai Nietzschen oppeja vain siksi että nämä korostivat eksistentialistista puolta.

Kuitenkin uusateismi samalla tulkitaan ikään kuin se olisi "expansion pack" eksistentialistiseen ateismiin. Tämä hämmästyttää, kun "pinnallisuusargumenteissa" kuitenkin selvästi tunnistetaan Jos ateismi on laajasti ottaen kanta siihen että ei usko Jumalan olemassaoloon, on eksistentialisti sellainen jota olemassaolokysymys ei kiinnosta ainakaan "niin paljoa". Uusateistit taas korostavat että heille perustelut ovat niin tärkeitä että ainut älyllisesti hyväksyttävä ateismi on sitä että on perustelut sille miksi Jumala on, jos ei epätosi niin ainakin epätodennäköinen.

Toisaalta minun on hyvin vaikeaa ymmärtää myöskään Penn Jilletteä. Sillä vaikka hän edustaa varsin tyylipuhdasta rationaalisuutta uskonkohteiden valinnassa korostavaa ateismia, hän leikkii ateismin sanakirjamääritelmällä. Hän toimii kuin jumaluskon puute olisi samaa kuin usko siihen että Jumalaa ei ole olemassa. Hyvin moni ateisti tekee samaa ; Olen aiemmin blogannutkin siitä miten agnostismia käytetään pelinappulana. Ateismia ja uskoa määritellään lennosta tilanteen mukaan määritelmää vaihtaen - joskus jopa aivan uudella tavalla, ja näin agnostikot määrittyvät eri lokeroihin aina valitun määritelmän mukaan. Ja kun määritelmä vaihtuu, vaihtuu myös agnostismin asema ja se miten agnostikkoja kohdellaan. Taustalla näyttää olevan pääasiassa erilaiset sosiologiset syyt ; Ideana on se, että agnostikot saadaan "meidän puolelle" tai "niiden puolelle" aina sen mukaan ollaanko tässä hakemassa poliittista valtaa vai korostamassa oman ryhmän erityislaatuisuutta. Tälläinen määritelmillä pelaaminen - joka tehdään agnostismin ulkopuolelta ja muiden kuin agnostikkojen agendalla ja ehdoilla - ärsyttää monia agnostikkoja itsejään vain noin perkeleesti.

Agnostikkojen kohdalla tilanne on hieman samankaltainen kuin ateisteilla. Ateistit nähdään jotenkin alisteisina uskonnolle ja että teologi saisi jotenkin päättää miten ateistien tulisi priorisoida eksistenssi ja essenssi jotta se ei olisi pinnallista. Ja tässä unohdetaan että ateismi on määritelty suhteessa teismiin eikä suhteessa uskontoon. Agnostikot nähdään alisteisina sekä ateistien että teistien määrittelykikkailuille. Ja heillä ei ole sen kaltaisia tukijärjestelmiä, jäsenmääriä, infrastruktuuria ja rahaa ja poliittisen mekkaloinnin mahdollisuuksia kuin uusateisteilla ja uskovaisilla, joten ateistit ja teistit lähinnä määrittelevätkin agnostismia keskinäisessä kilpavarustelussaan, ilman että tästä on heille mitään seurauksia.

"The Course of Reason" -blogissa tartutaan samaan aiheeseen. Siellä tarkastelussa on Jilletten tapa käsitellä agnostismia. Siinä on hyviä kohtia "He is quite right to point out that agnosticism and atheism address completely separate issues. He is also correct when he says that agnosticism answers the question “Is there a God?” with the response, “I don’t know”. He is also correct that atheism answers the question, “Do you believe in God?” in the negative." Mutta Jillette käsittelee agnostismia omituisesti. Hän rinnastaa agnostikot ateisteiksi. "Here’s his mistake. He claims ‘if you don’t know God exists, then you don’t believe God exists.’ This is clearly false. It states that knowledge is a necessary condition for belief. By contraposition (“if not p then not q” is the same as “if q then p”), we get the claim, “if you believe God exists, then you know God exists.” Uskon ja tiedon kohdalle voidaankin nähdä epäsymmetria jota Jillette ei luultavasti ole pohtinut riittävästi ; Jos tiedät että X, niin psykologisesti todennäköisesti uskot näin. Mutta jos uskot X et välttämättä tiedä että X on totta. "The consensus is, and pretty much has been since before Socrates, that knowledge entails belief, but that belief does not entail knowledge. This means that in order to know something, you’ve gotta at least believe it, but that believing is not enough to count as knowledge. If believing were enough to count as knowledge, then you’d have ridiculous things like, “If you believe God exists, then you know God exists.” Ridiculous, right?" Esimerkiksi minä en ehdottomasti usko Jumalaan, mutta siitä onko tämä sydämen ääni osuva on sitten älyn asia. Ja ainut kiinnostus onkin siksi olemassaoloa koskeva. Muut kysymykset jäävät irrelevanteiksi, koska käytännön tasolla ennen kuin joku vastaa olemassaolokysymykseen, on kannaltani kuitenkin tärkeää elää kuin Häntä ei olisi.

Sen vuoksi olisikin kiitettävää jos uusateistit osaisivat esimerkiksi käsitellä ateismin määritelmää soveliaalla tavalla. Sellaisella, jossa ei synny omituisia jännitteitä kokonaisuuteen. Kun uusateismin ideologia eroaa ateismi -termin etymologiasta, ei "sanakirjasta katsomista" voi oikein pitää hyvänä. Sanakirja on kuitenkin muokkautunut "vanhan ateismin" aikana ja "vanhan ateismin" maailmaan. Tämänlaiset virheet, paitsi suututtavat kaltaisiani agnostikkoja, myös vaikeuttavat sitä että uskovaiset oppisivat joskus ymmärtämään uusateismia oikein. Olkiukot, vääristelyt - pahimmillaan vainoharhaiset väännelmätulkinnat  - ovat muutenkin uusateismin riesana. Tilannetta ei kenties kannattaisi pahentaa tämänlaisilla a-teismi -puoliälyllisyyksillä.