Rikollisuus on siitä jännittävä aihe, että (a) olemme aika harvoin rikollisia (b) kohtaamme yllättävän harvoin rikoksia (c) työskentelemme aika harvoin rikollisuuteen liittyen ja (d) aika harva kouluttautuukaan tälle alalle. Silti käytännössä jokaisella on näkemyksiä siitä miten yhteiskunnan rikostilastot saataisiin laskuun.
Tämä tuntuukin olevan sopiva paikka heilutella Lake Wobegon -efektiä. Psykologiassa tunnetaan että ihmiset ovat yllättävän itseriittoisia. Suurin osa luulee olevansa keskivertoa parempia (olipa tämä asia sitten mikä tahansa). Ihmiset luulevat ymmärtävänsä ja hallitsevansa maailmaa hyvin elleivät vielä paremmin.
Esimerkiksi uskovaiset voivat selittää että kouluampumiset vähenisivät jos kouluissa olisi uskonnonopetusta. (Ajatus on korni maassa jossa on nykyään uskonnonopetusta aika paljon verrattuna muihin aineisiin. Se onkin luultavasti Amerikanlainaa, siellä kun uskontoa ei opeteta koulussa ja siellä tämänlaisia juttuja pyörii toistuvasti.) Tässä kohden taustaideana on siis se, että ihmisten ideologia on tärkein syy rikollisuudessa. He ottavat esille teoissa olleita ateisteja tai sellaisiksi tulkittavia ja pitävät tätä todisteena. Samat ihmiset pahastuvat jos otamme esille tuoreen uutisen jossa vanhemmat surmasivat lapsensa koska näkivät että tässä oli demoni. Tämänlaiset eivät kuulu uskontoon, eikä näitä ihmisiä voi nähdä "uskonnollisesti haasteellisina" vaan asia pitää selittää mielenterveydellä.
Valittamisessa tuskin huomataan sitä, että rikollisuuden taustateoria on vaihdettu lennosta ja vain tämän takia näitä demonintuhoajavanhempia tulkitaan eri tavalla kuin koulusurmaajaa joka on sekä koulusurmaaja että ateisti. (Joita on tilastollisesti aika paljon.) ; Ideologia merkitsee, paitsi jos se on itselle epämieluisa jolloin selityksen täytyy olla psykologinen. Omalle viiteryhmälle ja muille on eri tulkintanormit.
Samantapainen ajattelu koskee myös raiskaamista. Ja tässä ei nähdä taustalle ideologiaa. Klassisesti jokainen tietää että raiskaaminen ei ole seksuaalista, vaan sitä että raiskaaja hakee valtaa.
Kuitenkin Seghornin ja Cohenin työryhmä jakoi jo 1969 raiskaajat neljään luokkaan:
* Aggressiivinen raiskaus, jossa ytimessä on viha. Mukana on muuta väkivaltaa ja raiskaus on vain samaa kategoriaa kuin lyöminen ja potkiminen ja pureminenkin.
* Raiskaus on seksuaalisten tarpeiden tyydyttämistä ja raiskaus on vain keino
* Seksi ja sadismi ovat toisiinsa sekoittuneita, eli raiskaajan seksuaalinen nautinto kasvaa tai jopa vaatii sitä että kohde kärsii.
* Impulsiivinen raiskaus, jossa asiaa ei suunnitella ja se ikään kuin vain tapahtuu. Vaikka ryöstöyrityksenä lähtenyt tilanne päätyykin ennalta suunnittelemattomaan raiskaukseen.
Tässä on jo useampia luokkia. Sittemmin raiskausluokitelmat ovat laajentuneet ja syitä on tullut lisää. (Mitä enemmän aihetta tutkii sitä moninaisempia motiiveja ja syitä sen taakse kumpuaa.) Silti Jaana Haapasalon "Kriminaalipsykologia" kertoo että 25% kaikista raiskauksista ei luokitu oikein mihinkään luokkaan. Samalla on havaittu että luokka ei ole jokin joista aina vain yksi toteutuu. Esimerkiksi vain harva raiskaajista on puhtaasti aggressiivista tyyppiä.
Selvästi asiat ovat mutkikkaampia kuin "yhden selityksen ihmiset" näkevät.
Useimmilla ihmisillä on jokin yksi suosikkiteoria rikollisuuden taakse. Esimerkiksi:
* Konsensusteorioiden moninaisissa alatyypeissä ajatellaan että rikosoikeus käsittelee yleistä käsitystä hyväksyttävästä ja eihyväksyttävästä. Ja tällöin rikollisuus voi olla (a) seuraus päämäärien ja keinojen välisestä erosta (b) ihmiset ovat normatiivisia ellei heitä pakoteta (c) ihmiset ovat pahoja, jotain joita on pakotettava kurilla ja kontrollilla ja ideologialla jotta he eivät olisi rikollisia (d) ihminen oppii rikolliseksi seurassa, oppien ne sosiaalisessa kanssakäymisessä (e) sosiaalinen hajaannus tuottaa rikoksen, eikä tämä vaadi erityistä sairasta mieltä.
* Konfliktiteorioissa ajatellaan, että rikollisuus on ikään kuin alakulttuurien välistä sotaa. Valtaapitävä määrää mikä on rikollista. (a) Köyhät turvautuvat rikoksiin saadakseen jotain, rikkaat turvautuvat rikoksiin saadakseen lisää (b) Rikokset ovat tavallista toimintaa ryhmillä joilla ei ole valtaa (c) alemmissa sosiaaliryhmissä ei ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla joten he voivat saavuttaa asioita lähinnä laittomin keinoin.
Näissä kaikissa on jonkin verran järkeä. Nämä kaikki mainitsemani mallit voidaan itse asiassa sitoa sosiologien teorioihin. Kysymys onkin juuri siitä että ihminen ottaa liian helposti yhden ja vain yhden mallin, jolla tulkitsee asioita.
Esimerkiksi tiedämme, että osa rikollisuudesta johtuu psykologiasta. Esimerkiksi Haapasalon teos kuvastaa lapsensurmaajia moniin luokkiin. Lasta voidaan surmata vaikkapa altruistisesti, kun ei haluta tätä pahaan maailmaan, tai kostoksi puolisolle jostain tämän rikkeestä. Oleellisin luokka tässä kohden on kuitenkin luultavasti psykoottiset teot, joihin voi liittyä harhaluuloja. Teon syy on siis psykologinen. Toisaalta rikostilastot eri maissa eivät ole identtisiä, joten tiedämme myös, että yhteiskuntarakenteilla on selvästikin vaikutusta. Ei siis edes ole mitään yhtä syytä. Tässä mielessä vaihtamisessa tilanteen mukaan voi olla järkeä. Mutta ei sillä tavalla millä tässä aluksi demonstroin.
Entäs profilointi?
Profiloinnin perusidea voidaan todellakin tiivistää siihen, että luokitelmia ei ainakaan lisätä. FBI:n mukaan se tehoaa 80% tapauksista. Haapasalo kuitenkin korostaa, että profilointi on hyvin salaista. Raportteja ei ole julkistettu eikä altistettu tiedeyhteisön tarkastelulle. Lisäksi profiloinnista kirjoittavat profiloijat jotka varmasti valitsevat mahdollisimman hyvin demonstroivia malleja, jotka ovat myös osuvia. Tätä kautta tapahtuu helposti cherry-pickingiä jossa suotuisimmat esimerkit ja vain ne päätyvät julkisuuteen. Tämä ei toki tarkoita että profilointi ei voisi aivan hyvin toimia juuri niin hyvin kuin FBI esittää. (Siellä on kyllä fiksuja kavereita töissä.) Avoimuuden puute kuitenkin vihjaa että kyseessä ei ole tiede sanan varsinaisessa mielessä.
Mutta vaikka olettaisimmekin, että profilointi toimisi, sen perushenki on silti se, että profilointi on rikoksen selvittämisen heuristinen apuväline, ei näyttöä. Tämä nousee esille profiloijien omistakin lausunnoista Douglasin ja Olshakerin esitys Tylenol -särkylääkkeeseen liittyneessä myrkyttämisessä oli hankala : Vaikka profilointi viittasi vahvasti tiettyyn syylliseen, ei asiasta tahtonut oikein olla näyttöä.
Lisäksi profilointi on joskus aivan tiedetysti väärä väline. Ja koulusurmat ovat juuri sellainen. Syynä on jo aiemmin blogaamani seikka. Profilointi rajaa tilastollisen joukon, joka voi olla melko pieni. Tällöin saattaa olla niin, että vaikka tietty ryhmä tekee tilastollisesti enemmän jotain rikosta, huomion keskittäminen näihin ei auta koska tämän profiilin ulkopuolellakin on tekijöitä, ja vääriä tunnistuksia tapahtuu. Lopputulos on suoraan tilastomatematiikassa, joten sitä ei oikein voi kiertää.
Haapasalo kuvastaa joukkomurhista sen, että niihin nähdään hyvin monenlaisia motiiveja. Osa voi esimerkiksi tehdä altruistisista syistä. Joskus tilanne eskaloituu, eli halutaan kostaa tietylle ihmiselle ja muut ovat jotenkin tiellä. Useimmiten surmaajalla on kuitenkin ollut jonkinlainen epäonnistumisen tai hylkäämisen kokemus, joko todellinen tai kuviteltu. (Mutta kenelläpä ei.) Kouluampujat ovat sosiaalisesti tietynlaisia, tekijät ovat aktiota edeltäneesti olleet usein väkivaltaisia, uhkaavia tai antisosiaalisia. Myös masennus, surmaamisella fantasiointi ja vastaavat psykologiset seikat ovat yleisiä.
Näiden pohjalta on kuitenkin hankalaa tehdä uhka-analyysiä. Suurin osa profiiliin osuvista ei tee mitään. Lisäksi kaikki eivät osu profiiliin ja joukkosurmaaminen on tilastollisesti niin harvinaista, että on hyvinkin todennäköistä että surmaaja "pääsisi profiilin ohi". ; Tilastomatematiikassa on tässä kohden eräänlainen ansa. Oikeilla tiedoilla koulusurmaajista voidaan rakentaa seula, jonka päällelaittaessa läpi pääsee enemmän koulusurmaajia kuin mitä ilman seulaa.
Siksi minä haluaisin tietää minkä kriminologisen uuden innovaation kristillisdemokraatit ovat kehittäneet. Heillä on pakko olla sellainen. Sillä eiväthän he heitä (a) ideologisia ennakkoluuloja (b) uskonnottomia herjaavaa ja leimaavaa vihapuhetta, (c) puolitotuuksia tai (d) ennakkoluuloja pelkästään hatustaan. Eiväthän he muutoin olisi poliittisia vaikuttajia joihin luotetaan, jos he näin tekisivät. Eiväthän?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti