Kirjoitin eilen antiteistisistä peleistä. En toki ole pelannut - saati ylianalysoinut - kaikkia maailman pelejä. Kuitenkin olen kirjoittanut paljon "Assassins Creed" -pelisarjasta. Tuossa yhteydessä se ei kuitenkaan tullut mainituksi edes nimeltä. Joku voisi sanoa, että tämä on vakava virhe. Moni uskovainen näkee, että se pilkkaa uskontoja ja etenkin kristinuskoa. Peli toki miellyttää minua ja olen tunnettu asenteestani joka ei hyväksy teismiä yleisesti (Theism in General) ja joka on moitteissaan erityisen kristinuskokeskeinen (Christianity in Particular). Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin se, että tämä peli tukisi maailmankuvaani tai yleisesti hellisi sitä. Itse asiassa kenties jopa päinvastoin.
Tämä ansaitsee kannanoton, koska peliyhteisöissä asiasta on vinoiltu enemmän tai enemmän, puolin ja toisin.
"When I was a young man, I had liberty, but I did not see it. I had time, but I did not know it. And I had love, but I did not feel it. Many decades would pass before I understood the meaning of all three.
And now, the twilight of my life, misunderstanding has past into contentment.
Love, liberty, and time: once was so disposable, are the fuels that drive me forward. And love, most especially, mio caro. For you, our children, our brothers and sisters. And for the vast and wonderful world that gave us life, and keeps us guessing. Endless affection, mio Sofia.
Forever yours -Ezio Auditore Da Firenze"
(Ezio Auditoren viimeinen kirje ennen kuolemaansa.)
Pelisarja toki keskittyy temppeliherrojen (templars) ja salamurhaajien (assassins) väliseen kiistaan. Pelissä temppeliherrat ovat vastustajia.
1: Jos katsotaan ensimmäisen pelin rakennetta, se keskittyy ristiretkien aikaa. Ja ristiretket jakavat vihollislinjat. Näin voitaisiin ajatella, että peli olisi korostetun antikritillinen. Tätä korostaa se, että tässä pelissä esitellään yksi ensimmäisen sivilisaation esine, joka ei ole uskonnollisesti neutraali ja joka esitetään varsin negatiivisessa sävyssä. Selvästi kristinuskoon sidottavissa oleva Eedenin omena esitellään jonain, jonka avulla ihmisistä hypnotisoidaan tahdotonta massaa.
2: Ezio Auditoren kohdalla kristinusko on erityisessä huomiossa. AC II pitää Borgioiden liittoumaa aka katolisen kirkon paavia vihollisena. Tämän voi vielä ymmärtää sitä kautta, että Borgiat olivat aika ikävää porukkaa ja siihen aikaan vallassa. Mutta kun siirrymme "Revelationissa" ottomaanien valtakuntaan, tämä kulttuuri on vallassa mutta vihollisena ovatkin kapinalliset bysantin asiaa ajavat tahot (byzantines). Toisin sanoen vastassa onkin toinen ryhmä kristittyjä, eivät katoliset vaan ortodoksit. Assassiinit tukevat siis vallitsevaa järjestelmää, jonka tekee erikoiseksi myös se, että Konstantinopoli oli alkujaan Bysantin valtakunta. 1453 Konstantinopoli valloitettiin turkkilaisten ottomaanien toimesta. Ottomaanit olivat tätä kautta myös ulkopuolinen kulttuuripyrintö alueella.
Tilanne on mielenkiintoinen ja näissä syytöksissä on voimaa. Joku voisi huomioida ajan. Onhan nykyään tehty paljon FPS -pelejä joissa soditaan Lähi-idässä. Tämä ei kuitenkaan tee näistä peleistä islaminvastaisia. Ei vaikka päähenkilöt ovatkin kristittyjä Amerikkalaisia. Kyyninen minäni vihjaa kuitenkin, että FPS -pelit voidaan nähdä ideologisina Voittajan Oikeuden heijasteina joissa aiheena on ihmisoikeusrikokset ja sotarikosten tekeminen. Eli että sekulaarina aikoihin sidottuihin peleihin tulee helposti sekulaarit "likaiset motiivit". Joten tietyssä mielessä voidaan sanoa että kenties uskonnon dissaaminen onkin osa Assassins Creedin syvää kudelmaa.
Mutta ei ole.
Erityisen kristinuskonvastaisuuden kumoamiseksi riittää se, että näkee ensimmäisen pelin loppuratkaisun. Toisiksi viimeisessä vaiheessa Altaïr pelastaa kristittyjen johtajan temppeliherrojen suunnitelmilta. Tämä salamurhalta pelastettu hahmo ei ole sen vähäisempi kuin Richard I Leijonamieli. (Tässä mielessä Altaïr on Robin Hoodin tapaan vastustamassa osaa vallankäytöstä ei koko rakennetta.) Lopputaistelu liittää islamin ja salamurhaajien johdon harrastaman ideologisen vallankäytön suurimmaksi ja perimmäiseksi syylliseksi ; Assassiinien johtaja, Rashid ad-Din Sinan aka. Al Mualim, on se joka käyttää omenaa omiin tarkoitusperiinsä ja muun muassa aivopesee koko salamurhaajien kaupungin tahdottomiksi sätkynukeikseen. Kristityt kohteet esitetään peräti osaksi hänen salajuontaan. (Puhumattakaan siitä että tosiasiassa monet pelin salamurhien kohteetkin olivat islaminuskoisia, eivätkä kristittyjä ; Al Mualim kun halusi valtaa, ja raivasi Altaïrin avulla sekä kilpailijoitaan että vihollisiaan. Joka korostaa ideologian irrelevanttiutta ja nostaa asenteen päällimmäiseksi.)
Ottomaanien valtakunnassa on sitten mielenkiintoisempi tilanne. Kun itse aloin pelaamaan peliä, ja aihe nostettiin esiin, ajattelin että pelisarja teki vaarallisen tempun. Sillä suunnilleen mikä tahansa ratkaisu voitaisiin nähdä pahana. Jos peli vastustaa Ottomaaneja, Assassins Creed voitaisiin nähdä antiteistisenä ja kommunistisena pelinä jossa vallankumouksia harrastetaan vallankumousten vuoksi. Jos se vastustaa Bysanttilaisia, se voidaan nähdä sinä, että peli on erityisesti kristinuskoa vastaan. Kuitenkin tässäkin korostuu lähinnä se, että assassiinit olivat järjestelmän ulkopuolisia. Ainut syy, miksi he olifvat bysanttilaisia vastaan ja ottomaanien puolella oli se, että ottomaanien valtakunta oli pluralistinen, moniarvoinen. Kristillisyys taas on usein ollut kristillistämistä ja yhteiskunnan pakkokristityttämistä.
Myöhemmät pelisarjat sitten ovat irtautuneet uskontoaiheesta hyvinkin pitkälle.
Moni on raivostunut ACIII siitä, että se puolustaa intiaaneja eikä näytä USA:n vapauspyrkimyksiä täysin tahrattomina. Peli esimerkiksi nostaa esille intiaanien ja orjien oikeudet, ja miten patriootit halusivat vapauttaa USA:n veroista, ja että orjat ja intiaanit olivat jotain joiden vapautumisesta ei välitetty. Eli vapautuminen koski vain tiettyjä ihmisiä ja tietyistä asioista. Kuitenkin peli on itsenäistymisen puolella - ja osa onkin pahastunut siitä miten pelissä tapetaan muuten usein niin urheina ja hienostuneina nähtyjä brittien punatakkeja. ; Tässä pelissä sitten kylässä yksi oleellinen hyvinvoinnin lähde onkin kirkko. Kristillinen kirkko, jossa on pappi. Pappi joka esitetään hyveellisenä. Toki peli mainitsee että Connor ei ole itse uskonnollinen, mutta että hän kuitenkin näkee uskonnon tuomat lisäarvot moniin asioihin.
ACIV taas on vaikeaa nähdä mitenkään uskonnollisesta kontekstista. Aihe paistaa poissaolollaan. Piraatit eivät ole uskontoa vastaan, edes uskonnottomia. Aihe on ikään kuin läpinäkyvä. Ja tämä peli läpikäykin lähinnä piraatin suhdetta siihen mitä tarkoittaa olla assassiini.
Ja koko murhaamisen perusrakenne sotii uskonnonvastaisuutta vastaan.
Kun otetaan mikä tahansa AC -peli ja sen tehtävärakenne otetaan vähänkin tarkempaan analyysiin, voimme huomata että siinä on hyvin toistuva rakenne. Nimittäin se, että tehtävän pääsalamurhaamisen hetki on jotenkin erityisen intiimi. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki "isojen kohteiden" kuolemat ovat oopperamaisia sepustuksia joissa ei kuolla ennen kun ollaan tehty puhe tai käyty keskustelu. Tässä vaiheessa murhattu esittää aina ikään kuin itsensä asianajajaa. Hän paljastaa vaikuttimensa.
Pelkkä vaikuttimien paljastaminen ei tietysti vielä merkitse paljoa. Nehän voisivat olla kamalia. Korostaa syvää julmuutta tai psykopaattisuutta. Nämä ovat kuitenkin tiukassa vähemmistössä. Selitykset ovat usein jollain tavalla vakuuttavia. ; Ja yllättävän harvoin ne ovat puhtaasti ideologisia, ainakaan sanan uskonnollisessa mielessä. Uskonto on vain yksi osa temppeliherrojen asennetta. Näin uskonto on konfliktissa usein yllättävän pinnallinen. Surmaaminen ja tätä kautta toisen tuntemaan oppiminen paljastaa paljon monisyisempiä verkostoja. Uskonnon ideologinen valta on siis vahvasti eri asia kuin uskonnossa mukana olevien yksilöiden intressiavaruus.
1: Tässä mielessä jos loukkaannut temppeliherrojen kristillisyysyhteydestä teet vähän kuten ne jotka harrastavat uskonnollistettua etnisyyttä ; Otat yksilöiden kaksi ominaisuutta, ja asetat ne stereotyyppisesti yhteen ja oletat näiden välille vaikutussuhteen jossa tietty on "oleellinen" ja toinen "seuraus". Moni peli toki toimii tämänlaisella yksinkertaistuksilla, mutta AC on pelisarjana tätä tasoa paljon mutkikkaampi ja harmaansävyisempi. Toki asiat näyttävät mustavalkoisilta tyhmille, mutta tämä on jossain määrin pelaajan ongelma.
Salamurhien intiimiys pitää sisällään kyseenalaistamisen henkeä. Tämä korostuu ensimmäisessä AC:ssa, jossa Altaïr kuuntelee ja kyseenalaistaa. Surmattujen antamilla tiedoilla selvitetään koko perimmäinen salajuoni. Ja tämä selittää miksi Ezio Auditore siunaa jokaisen surmatun "Requiescat in pace" -lauseella.
Itse asiassa koko pelin maailmankuva on antiateistinen
Jos Assassins Creedin maailmaa pitäisi pohtia, se lähestyy eniten New Age -henkistä hörhöilyä. Jo pintajuonen tuntevat tietävät, että ensimmäiset kolme salamurhaajaa taisteltiin Inkojen kalenteriin liittynyttä maailmanloppua vastaan. Kaikessa nähdään salaliittoja. Jokainen peli pitää juonessaan yksityiskohtia joiden penkomiseen kuluu helposti aikaa. Ne ovat viitteitä erilaisista mystisistä esineistä kristallikalloista Raamatussa mainittuihin ihmeisiin. (Pelisarjan logiikalla en ihmettelisi jos joskus pelaisimme AC 37-peliä, jossa seikkaillaan vuodessa 1990 -luvulla ja jossa paljastuisi että Eedenin omena olisi sama kuin Newtonin omena ja Stewe Jobsin omena.)
AC III koristeli tätä ensimmäisen sivilisaation tekoälyllä joka tekee ensimmäisestä sivilisaatiosta kannaltamme aineettomia ihmeolentoja. AC IV lisäsi tähän tiedon siitä, että ihmiset ovat koneita, joita ensimmäinen sivilisaatio on rakentanut. Joka antaa oman erikoisen kuvansa ACII väläyksenomaisesti nähdystä kohdasta jossa Aatami ja Eeva varastavat (sen Al Mualimin myöhemmin käyttäneen) omenan laitoksessa jossa ensimmäinen sivilisaatio ohjaa ihmisiä tiedeprojektissaan jonka päätehtävä on tietysti ennaltaehkäistä Mayamaailmanloppu joka oli ennen nykyistä Mayojen maailmanloppua...
Pelin henkenä onkin se, että kaikki uskonnot ovat osittain oikeassa. Kaikki viittaavat johonkin joka on joskus ollut totta, ja joka on muuttunut ensin historiaksi, sitten legendaksi, sitten myytiksi ja kenties lopulta unohdettu. Paras kuvaus löytyy tästä pitkässä puheessa joka on AC III lopussa. Siinä ensimmäisen sivilisaation keskenään erimieliset tahot perustelevat omia kantojaan. Tätä ei voi sanoa muuksi kuin joksikin joka sanoo että "Jumalat ovat totta, mutta eivät sellaisia kuin kuvittelimme." Tämä ei ole ateistisuutta, uskonnottomuutta tai uskonnonvastaisuutta. Se tuntuu loukkaavalta ja uskonnonvastaiselta vain niistä jotka eivät siedä kerettiläisyyttä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti