sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Kovat rangaistukset ja näkymätön käsi

Melko harvoin myydään mallia jossa rikoksiin tarjottaisiin rangaistusta jotta uhrin tai tämän omaisten kostonhimo saadaan tyydytetyksi. Usein rangaistuksia perustellaan sillä, että se ennaltaehkäisee uusia rikoksia. Tämä onkin ymmärrettävää sillä - jos ei puhuta sakoista - rikoksen tekijä ei siirrä rahaa uhreille tai valtiolle. Sen sijaan vankejen käsittelystä on menoja. Olipa tämä sitten terapeutin, vanginvartijan tai teloittajan kuluihin.

Tässä kohden onkin hyvä ottaa huomioon ihmisen psykologia. Aiheesta tehty tutkimus "Does Criminal Law Deter : A Behavioral Science Investigation", jonka lopputulos on kenties yllättävä. "The behavioral sciences increasingly call into question the assumption of criminal law's ex ante influence on conduct. Potential offenders commonly do not know the legal rules, either directly or indirectly, even those rules that have been explicitly formulated to produce a behavioral effect. Even if they know the rules, the cost-benefit analysis potential offenders perceive - which is the only cost-benefit analysis that matters - commonly leads to a conclusion suggesting violation rather than compliance, either because the perceived likelihood of punishment is so small, or because it is so distant as to be highly discounted, or for a variety of other or a combination of reasons. And, even if they know the legal rules and perceive a cost-benefit analysis that urges compliance, potential offenders commonly cannot or will not bring such knowledge to bear to guide their conduct in their own best interests, such failure stemming from a variety of social, situational, or chemical influences. Even if no one of these three hurdles is fatal to law's behavioral influence, their cumulative effect typically is."

Ilmiön ei kuitenkaan tarvitse olla kovin ihmeellinen. Kuolemanrangaistuksen kohadalla on huomattu, että se vähentää rikoksia hetken lain säätämisen jälkeen, mutta sitten pelotevaikutus katoaa. Rikolliset eivät ajattele jäävänsä kiinni. Rikoksia suunnitellaan jotta ei jäätäisi kiinni tai tehdään harkitsematta ja pikaistuksissa. Asennetta voisi verrata onelineriin, jossa pikkurötöstelyn aloittanut hulttiokoululainen viedään vankilaan kuuntelemaan vankeja jotka varoittelevat ja kehottavat rehellisyyden tielle,  johon rötöstelijänuori sitten toteaa että hän hakee neuvonsa niiltä jotka osaavat ja onnistuvat eikä huonoilta jotka jäävät kiinni.

Näkisinkin, että on tavallaan ymmärrettävää miksi oikeistokonservatiivit kannattavat sekä kovia rangaistuksia että vapaata markkinataloutta. Molemmat näistä nojaavat perusoletukseen perusrationaalisesta ihmisestä. Siksi ei pidä ihmetellä jos näkymätön käsi kohtaa vakavimmat ongelmat behavioral econimicin kohdalla ; Kun tutkitaan ihmisten käyttäytymistapoja, ne eivät ole kovinkaan rationaalisia. Ja täsmälleen sama sitten koskee rangaistuksia.

Toki rangaistukset voitaisiin yhä oikeuttaa. Mutta syyt olisivat silloin toisia.
1: Jos kannattaa kuolemanrangaistusta, tämän puolesta pitäisi argumentoida puhtaasti rahalla. Eli sillä, että vanki kuluttaisi varoja esimerkiksi syömällä ja viemällä tilaa. Tällöin puhuttaisiin suoraan siitä, että jokin universaali ääretön ihimsarvo on hylätty. Ja puhuttaisiin suoraan siitä, minkä avoinen ihmiselämä on. Mikä euromäärä alle laitetaan. Minulle tämänlainen ajattelu ei ole mahdottomuus, mutta oikeistokonservatiivit ovat usein pro-lifeen kallellaan ja heillä tämänlaiset tulkinnat johtavat hyvin ongelmallisiin seurauksiin kaikkialla muulla. (Jos olisivat koherentteja, mitä eivät näytä olevan.)
2: Jos kannattaa pitkiä rangaistuksia, tulee puhua enemmän ihmisten suojelusta. Kun vanki on poissa, hän ei tee rikoksia. Tämä on toki kallista, mutta tässä ihmisarvoa voisi pitää määrättömänä ja kulua siksi perusteltuna. Tässä kulmassa ei tosin voida saada oikeutusta että vangeilla olisi jotain rankkuutta. Poissapidettävät voisivat vaikka pelata pelikonsolilla ja lihoa kaikki päivät.
3: Suoraa kostosta puhuminen tietysti mahdollistaa raa-atkin rangaistukset. Tätä on klassisesti pidetty barbariana, mutta olisi miellyttävää huomata että ihmiset taipuisivat kannattamaan sitä heti kun kiertoilmauksilta ja kiistelyiltä vedetään seinä vastaan. - Monihan haluaa kostaa rikollisille, mutta barbaariksi leimautumisen pelossa vedotaan siihen että rangaistus ennaltaehkäisee muita rikollisia.
4: Lisäksi perusteluksi voitaisiin ottaa se, että yhteiskunta tarvitsee puoli-ilmaisen roskatyöntekijäluokan joka vertautuu vanhan ajan orjiin. Siinä missä design ja suunnittelu tuottavat rahaa jokaista tuotettua yksikköä kohden ilman että työn määrä itsessään kasvaa, se keskittyy helposti länsimaihin. Sen sijaan tuotanto siirtyy maihin joissa sen voi tehdä mahdollisimman halvalla. Vangit voisivat olla ratkaisu siihen minkä kommunismi ja AY -liikkeet estivät, eli tiettyjen töiden palkkojen hinnanpoljennan. Tämä voitaisiin tehdä kotimaan puolella, jos työ ei olisi niin kallista. USA:ssa on itse asiassa hyvin paljon vankeja ja siellä on käytössä hieman tähän vivahtava käytänne.

2 kommenttia:

Liisu kirjoitti...

Hyvää pohdintaa.

Minulla on se käsitys, että ihminen kaipaa oikeudenmukaisuutta myös niissä tapauksissa, joissa hän ei ole itse milläänlailla osallisena.

Kostaminen on taas vain ja ainoastaan rikoksen jatkamista.

Rankaiseminen? Tuntuu että sopivaa tapaa ei ole vielä löytynyt. Yleensä rankaiseminen herättää vain vihaa ja kostonhimoa ja lisää rikoksia.

Gordionin solmu.


Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

"ihminen kaipaa oikeudenmukaisuutta myös niissä tapauksissa, joissa hän ei ole itse milläänlailla osallisena."

Mainitsemasi ilmiö on tosi, ja rikolliset voivat haluta tehdä vääryyksiä tämän eteen. Ja tämä joskus jopa jotenkin nähdään asian korjaamisena niin tekijän (kompensaatio) yhteiskunnan (ennaltaehkäisy) ja uhrin (trauman käsittely ja irti päästäminen) kannalta. Vaikka nämä tasot ovatkin illuusioita, joita tuetaan retoriikalla, pseudoargumenteilla jotka eivät sovi ihmisen mielen toimintaan.

Olen aika usein kirjoittanut siitä miten kovat rangaistukset ja niiden vaatiminen tuntuvat linkittyvän uhriin ja tämän omaisiin samastumisella. Ja että tässä on jonkinlainen hierarkia, jossa nouseminen on, jos ei jalompaa, niin ainakin vaikeaa. Ja että samastuminen on ensimmäinen askel ja hierarkiassa noustessa rankaisemisen halu vähenee.

Samastumista taas on silloinkin kun ei ole suoraa linkkiä (esimerkki). Joten kyllä sitä silloin ollaan jollain tavalla osallisena.