Peter J. Grahamin tuore filosofinen tutkielma Intelligent Designin tavasta käsitellä "suunnittelua" on ihan mielenkiintoinen muistutus siitä, miten ID on sanamagiaa. Siinä perimmiltään heitetään sanoja kuten “function”, “purpose”,
“proper functioning”, “design” ja “design plan”. Mutta funktion käsitteeseen ei nojauduta. Enemmänkin ID:ssä "Suunnitelu" on johtopäätös joka on retorisesti livautettu siihen että oletetaan että jokin eliö tai sen osa edustaa sitä.
Aihe on jossain määrin ajankohtainen ; ID -puolella yritettiin viime vuonna lämmittämällä lämmittää uusien kirjojen ja PR -kampanjoinnin kautta kiinnostusta siihen. Mutta tämä ei ottanut tuulta alleen ja ID näyttääkin keskittyvän siihen että se tekee katkeroitumisesta marttyyriutta ja tätä kautta jonkinlaisen kristillisen hyveen. Peter Grahamin innoittamana teen muutamia pieniä huomautuksia jotka koskevat funktiota.
Arkikieli ei tässä mielessä ole kovin hyvä, koska sen alueella "funktio" on hyvin monimerkityksellinen ja epäselvä. Grahamin jaottelu on tässä minusta hyvä "Like most words in English, the word “function” has more than one use or meaning. One use involves purpose, where a function of an item is what the item is for. Ballpointpens are for writing ; that is their function or purpose. Function of the heart is to pump blood; that is what it is for. Another use involves capacity or ability, where a function of an item involves what it can do; functions in this sense are causal role capacities or dispositions. A third use involves how an item with connecting parts
works or operates ; this use involves how the item functions. Mechanics know how cars work; they know auto-
motive design. Physicians study how our bodies operate."
*: Arkisimmassa versiossa toiminto on enemmänkin kulttuurillinen konventio ja esimerkiksi ajatus siitä että kynän toiminto on piirtämistä ja kirjoittamista nähdään ilmiselvänä koska ihmiset eivät ole kovin luovia. Tämä on koneiden kohdalla sitä mitä Montaigne korosti kulttuuristen kuriositeettien kohdalla. Kulttuurisesta normista tulee normaali. Ja normaalista tulee eettinen. Lateraalisella ajattelulla voidaan keksiä lyijykynälle hyvinkin monia eri käyttötapoja.
*: Funktioiden käyttäminen dispositioina on mielenkiintoinen. Sillä se vastaa hyvin arkitodellisuuttakin. Jos mies ostaa miehekkään poran, se helposti lojuu hyllyllä pölyttymässä. Sen sijaan se ei ole tekemässä reikiä teräsbetoniin hurjalla kierrosnopeudellaan. Silti tämä on poran funktio.
*: Viimeisimmässä mallissa mekaniikka on siitä mielenkiintoinen, että periaatteessa voidaan tutkia auton toimintamekaniikkaa, mutta tämä redusoituu oikeastaan vain kausaalisuhteiden selvittämiseen. Tässä funktio on se, mitä tapahtuu. Näin voidaan tutkia vaikka autoa, sammakkoa tai universumia. Ja näiden funktioita voidaan selvittää mekaanisesti ilman että tässä otetaan mitenkään kantaa siihen mistä tahosta suunnittelu on lähtenyt.
Osa voisi nähdä että funktio on jopa jotain runollista, jossa "ihminen herättää laitteen henkiin ja antaa sille merkityksen." Ja tämä onkin jotain jota ID ohittaa. Heille funktio on implisiittisesti sidottu ylläolevien sijasta siihen mikä on aikaansaanut ne. Heille "Suunnittelu" on jotain joka on lähtöisin älykkyydestä. He tarkastelevat luonnossa olevia funktioita ja vetävät tästä oikoteitä johonkin joka on määritelmällisesti jotain muuta. Tässä mielessä ID onkin hyvin antirunollista. Neutraalimmin voitaisiin sanoa, että ID väittää erottavansa designin designoideista. Kun he puhuvat funktioasioista he yrittävät niillä perustella jotain joka ei näihin oikastaan liity. Kysymys on siis funktion tulkinnasta. Tämä unohtuu ID:läisiltä itseltäänkin, sillä vaikka he kuinka kertovatkin että "samat havainnot - eri tulkinnat" he myös väittävät että evoluutikot ja naturalistit "ohittavat informaation".
Peter Grahamkin on samoilla linjoilla kanssani. "The discussion concerns the kinds or sources of purposes and plans, not the kinds of things that
have purposes and plans. Any item that undergoes selection could have purposes and plans from selection. And any item that can be created by an intelligent designer could have a purpose or plan. So artifacts could have purposes and plans from artificial selection, and if Plantinga is right, the traits of living organisms have their purposes and plans by virtue of intelligent design. The intelligent design/selection distinc-
tion thus differs from the artifact/organism distinction."
Suoraan sanoen ID käyttääkin tässä normatiivisia termejä, kuten spesifikaatio ja kompleksisuus. Niissä funktiota käsitellään informaatiometaforalla. Kuitenkin oikeastaan ainut mitä he tekevät, on se, että sanaleikit rakentavat jonkinlaisen blueprint -metaforan. Ja ID on sitä että tämä metafora nähdään objektiivisena tieteenä.
Tämä on kuitenkin enemmän tarinankerrontaa ja ihmisten manipuloimista sanoilla. Kielikikkailua ja ad hoc -saivartelua. Käsitteisiin liitetään piiloväitteitä, kuten ajatus siitä että funktioon liittyy intentio, mutta sitten ei jakseta tarkistaa kuuluuko siihen tarkasteltuun kohteeseen intentioita. Käsitteeseen liitetään väitteitä siitä että luonnolliset prosessit eivät voi niitä tehdä, mutta tätäkään ei koetella ja eliminoida luonnollisia prosesseja. Ne jäävät siis vain väitteiksi. Ja siksi ID onkin epäonnistunut.
Tosin myös evoluutikot tulkitsevat funktioita. Kun mietitään adaptaation käsitettä, voidaan huomata että siinä on kaksi tasoa.
1: Siinä funktio määrittyy seurausten kautta seuraavalla tavalla ; On ympäristö, joka ei ole geneettinen ja se tätä kautta enemmänkin muuttuu kuin evoluoituu. Tämä on usein jossain variaation rajassa. Tämä asettaa reunaehdot jotka ovat eliön ja sen funktionaalisten osien ulkopuolella. Tässä ympäristössä on lisääntyviä olentoja joilla on perimä ja joissa on variaatiota. Tässä on tilastollisia säilymisehtoja jotka on sidottu homeostaasiin ja lisääntymiseen. Evoluutio ei siis ole vain sitä että tapahtuu reaktioita.
2: Toisella tasolla adaptiivisuus ei ole pelkkää toimintaa ympäristössä. Adaptaatio on sidoksissa muutokseen ; Adaptiivisuus on suhteessa aiempaan tilaan. Vasta jos muutos tekee nykyisestä eliöstä paremmin ylläolevan funktion optimaalia tilaa, on muutos adaptiivinen. Näin ollen sama geeni voi olla adaptiivinen ja jäädä evoluutiokehityksessä jalkoihin ja olla tätä kautta myöhemmin antiadaptaatio. (Sama geeni on kuitenkin kyseessä!)
+: Lisäksi evoluutiossa on hyvin normaalia että yhtä piirrettä ei voida analysoida pelkästään sen yhden funktion kautta. Esimerkiksi kieli on hyvin monitoiminen. ID:n maailmassa funktio on usein normatiivinen, ja asiaa katsotaan sitä kautta miten spesifisti tietty rakenne hoitaa yhden tietyn tilanteen, ja sitten he katsovat vain sitä miten kompleksinen rakenne tässä on takana. Tämä lienee sukua sille teologiselle sokeudelle jolla esimerkiksi sukupuolielinten funktioita on käsitelty katolisessa dogmatiikassa.
Ja myös evoluutikot voivat kielikikkailla ja saivarrella. Gould moitti adaptationisteja siitä, että heillä olemassaolevan rakenteen täytyi olla funktionaalinen ja siksi he usein enemmänkin luovat tulkintoja siitä mikä tämä funktio on. Gouldin mukaan tätä kautta syntyi ad hoc -tarinoita jotka rinnastuivat kansansatujen versioihin siitä miten pantteri sai pilkkunsa. Adaptiivisuus onkin evolutionisteilla heikoimmillaan sitä, että selitetään että ihmisellä on nenä siksi että silmälasit pysyisivät kivasti päässä. (Joka on naurettavaa koska nenä on oleellisemmin vanhempi rakenne kuin silmälasit.)
Gould ei toki selittänyt että kaikki adaptaatioihin liittyvä olisi hylättävä. Päin vastoin, hän vaati laatua. Sitä että otetaan elinympäristö mukaan kun mietitään vaikka sitä mikä jonkun tietyn fossiilin tietyn rakenteen funktio on ollut. Eli yksittäisen lajin ja rakenteen sijasta pitäisi katsoa elinympäristöä ja siinä olevia muita eläimiä. Funktio joka nähdään pelkästä rakenteesta ei ole tavallaan ollenkaan funktiota vaan kertoo enemmän tulkitsijansa luovuudesta ja jossain määrin tulkitsijasta itsestään.
1: Intelligent Design on tässä mielessä lähempänä kreationistien oman psykologisen profiilin tekemistä meille reviteltäväksi kuin tiedettä. Eipä ihme, että heidän juttujaan lukiessaan tahtoo mieli siirtyä ad hominemin maailmaan. Sillä jotenkin tuntuu että koskaan kysymys ei ole mistään muusta kuin heistä ja heidän maailmankuvastaan ja heidän uskontonsa levittämisestä.
Jossakin määrin kuitenkin haluaisin irrottaa tämän pelkästään kreationisteista. Sillä näen että takana on suurempi asia. Sitä voisi sanoa "kiistaksi reduktion suunnasta". Tässä kohden funktion käsittelyyn tulee mukaan teleologia ja Aristoteles.
Aristoteles jakoi "Metafysiikassa" syyt neljään osaan:
(1) Aineellinen eli materiaalinen syy, eli aine josta asiat on tehty.
(2) Muodollinen eli formaalinen syy, eli muoto tai olemus, joka on malli sille, millainen asian tulisi olla.
(3) Aiheuttava syy eli aiheuttaja, se josta muutos sai alkunsa. Tämä vastaa nykyistä käsitystä kausaalisesta syystä.
(4) Päämääräsyy tai finaalinen syy, eli tarkoitus tai loppu, johon on tarkoitus päästä.
Aristoteleelle tässä oli hierarkia. finaaliset syyt ovat kaikkein tärkeimpiä. Aineen muoto ja muu oli pinnan tarkastelua - ja tätä kautta Aristoteleen tapa ajatella selittää osaltaan miksi pinnallinen on pinnallista eikä vaikka mekanistista. Ajatus on ymmärrettävä, etenkin uskovaiselle ; Jos meillä on jokin Jumala, aiheuttavat syyt rakennetaan siksi että ne sopivat Tarkoitukseen. Näin valitut ainekset valitaan sitä kautta että ne sopivat muotoon ja olemukseen. Muoto ja olemus valitaan jotta saadaan tiettyjä vaikutuksia. Ja nämä palvelevat tavoitetta.
Nähdäkseni tämä on malli joka sopii nykyään lähinnä eksistentialistisen maailman kuvaamiseen ja uskonnolliseen maailmankuvaan. Välttämättömyyttä juuri tämänlaisen mallin valitsemiseen ei kuitenkaan ole ; Tärkein syy tähän on hierarkian arvojärjestys. Maailmankuvalla on tässä oleellinen vaikutus ; Jos ajattelemme, että universumi on pohjimmiltaan mekanistinen, älyllisyys on ikään kuin sen sisällä olevien joidenkin kohteiden piirre (joko holistinen tai suoraan reduktiivinen). Tällöin intentio latistuu detaljiksi. Ajatus siitä, että äly olisi universumin korkein voima ja selittäisi luonnonvakiot, olisi omituista silloin kun elämä ja tietoisuus syntyy luonnonlaeista. Tällöin elämä ei tietysti voisi olla niiden syy. - Vähän samaan tapaan kuin nenä ei ole olemassa siksi että silmälasit pysyisivät päässämme. Silmälasit on sen sijaan rakennettu huomioimaan nenän olemassaolo.
Uskallankin sanoa että ID on kulttuurisesti hyvin vahvasti teologiaan, ja tätä kautta Aristoteleen metafysiikan syyluetteloon sitoutunut. Sen syvin ongelma onkin joustamattomuus sekä funktion käsittelemisessä että näissä maailmankuvallisissa kysymyksissä. Mikä on tavallaan huvittavaa, koska tämä on se syytös jota he itse massalevittelevät syytöksinä vastapuolelle. Tämän kaiken voisi tietysti antaa anteeksi, jos heidän tutkimuksensa ei jäisi sanakikkailun ja testaamattomien väitelauseiden generoimiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti