Platonin elokuvateatterista tehnee helvetin siinä oleva kaikki. Siinä perusasenteena on se, että heijastumatkaan eivät tule "ulkoilmasta" vaan tunnetusta punapukuisesta hahmosta jonka analogisuudet Björn Wahlroosin kanssa ovat satunnaisia. Ulospääsytie on olemassa, mutta sekin on liian ahdas kulkea. Valo suuntautuu siten, että se ei tule luolan ovensuusta sisään. Kaikki on illuusiota ja kaikesta tiedetään että se on illuusiota.
Tämänlainen helvetinkokemus on varmasti pinnallisella tavalla syvä. Ja saadakseen kokemuksen siitä tarvitsee oikeastaan vain osallistua filosofian kokeisiin. Karkeasti ottaen ihmiset pitävät koulussa filosofiasta, paitsi kokeista. Sillä sen kokeet tuppaavat olemaan hyvin kummallisia. ; Ja oikeastaan jos osaa suhtautua kokeisiin oikein, ei Platonin elokuvateatterihelvetissä eläminen olisi kovin vaikeaa.
Ja filosofian kokeissa on jotain johon saatan jopa kyetä antamaan pieniä vihjeitä. Sellaisia joista on hyötyä, hyötyä joka yltää kenties jopa tuonpuoleiseen asti!
Tärkein asia on se, että kysymykset ovat usein hyvin määrätyllä tavalla kamalia. Sellaisella joka saattaa lamauttaa ujomman tai varovaisemman ihmisen. Jos joku laittaa esille kysymyksiä kuten "Ovatko ihmiset vain biologisia tietokoneita?" on ensimmäinen reaktio tyrmistys siitä että tuollaiseen vastaaminen on mahdotonta. Mahdoton kuuluukin tässä oleelliseen ymmärryspakkiin. Nimittäin jokainen koekysymyksen laatija itse asiassa tietää että se on mahdotonta. ; Kysymys on itse asiassa jotain joka ei vaadi vastaamista sanan vahvimmassa mielessä. Kysymyksen tehtävänä on saada sinut käsittelemään tiettyä aihetta. Kun mahtipontisuusjärkytyksen kestää, kysymys latistuu helposti johonkin jossa kannattaa käsitellä tietoisuusasioita, esimerkiksi Searlen kiinalainen huone ja Chalmersin ns. hard problem kannattaa tuoda esiin tavalla joka osoittaa että tunnet ne. Niistä irtautumisen tai myötäilemisen on sitten vain oltava perusteltua - ja yleensä kannattaa kylvää viittauksia aiheesta käytyyn keskusteluun.
Koekysymys ei oikeasti mittaa kerrotko absoluuttisen totuuden vaan tietynlaisen yleissivistyksen, muistamisen ja ymmärtämisen näistä peruskonsepteista. Kysymys on yleensä siitä osaatko soveltaa. Ei siitä onko lopputulos Absoluuttinen Totuus. ; Ne on vain muotoiltu järkyttämään. Sillä osa "filosofian karismasta" tulee siitä illuusiosta että se miettii syviä ja vaikeita kysymyksiä. Tämä on tavallaan hämäystä ja kuplaa ja siksi kysymykset latistuvat helposti joksikin jota voi käsitellä. ; On vain osattava astua se askel järkytyksestä taaksepäin ja kyettävä sekä tiedostamaan että kestämään oman vastauksen vajavaisuus ja jonkinasteinen huonous. (Yleissivistystä taas saa hankittua lukemalla ja tekemällä. Nähdäkseni tämä on oikeastaan pelkkä ahkeruuskysymys. Jos kuvittelette oikoteitä tähän, niin niitä ei ole. Asioita voi helpottaa mutta ei sen enempää.)
Etenkin lukiotasoisessa filosofiassa luovuus on vähintään puolet huvista. Kysymyksissä toivotaan usein esimerkkejä (jopa silloin kun niitä ei erikseen pyydetä) ja onkin hyvä kirjoittaa erilaisien ajatuskokeiden avulla. On toki hyvä viitata tunnettuihin ajatuskokeisiin tavalla joka osoittaa, että olet ymmärtänyt ne. Mutta muutaman avainsanan muuttaminen ja ajatuskokeen idean soveltaminen johonkin omaan tekee kysymykseen vastaamisen mukavaksi. Itse asiassa näitä ajatuskokeita voi kehitellä jo ennakkoon. Ja jos koekysymys ei osu ihan niihin, niin olet sentään totuttanut itsesi siihen miten ajatuskokeita pyöritellän. ; Sen oppii harjoittelemalla. Hyvin tehty soveltaminen näyttää että olet lukenut "viralliset esimerkit", ymmärtänyt niiden merkitykset niin hyvin että osaat käyttää niissä esiteltyjä työkaluja. Jossain määrin filosofian voikin nähdä muuna kuin Totuudellisuutena. Sen voi nähdä kasana erilaisia työkaluja, joilla leikitään.
Toisaalta työkalut latistuvat usein käsitteiksi, sivistyssanoiksi. Niiden kohdalla nyrkkisääntö on seuraava ; (a) käytä niitä paljon (b) mutta käytä niitä oikein. Tämä on hyvin tärkeää. Sillä ensimmäinen osa näyttää että aineisto on tuttua. Mutta väärin käytetyt termit kertovat päinvastaisesta. Itse asiassa jos et ole aivan varma käsitteiden sisällöstä, kannattaa kertoa asia omin sanoin.
Kolmas asia koskee sitten jotain joka on luovuutta astetta haastavampi. Nimittäin originaalius. Tämä on nähdäkseni filosofian koekysymyksissä se suurin ongelma. Itse asiassa yleensä filosofian arvioinneissa se, että varastat jonkun toisen ajatuksen on huono asia, mutta jos varastat toisen ajatuksen ja esittelet tämän nimen, se osoittaa asiantuntemusta aiheesta. Kuitenkin jos onnistut esittämään jotain omaa, joka kuitenkin on hienostuneesti perusteltu, se on kenties se kaikista suurin onnistuminen. ; Kukaan nimittäin tuskin odottaa että ihminen säännönmukaisesti toisi esille jotain sellaista jonka kaltaista ei ole kuultu viimeisten muutaman tuhannen vuoden aikana.
Originaalius on hyvin vaikeaa - ja usein sekin on sidoksissa jonkinlaiseen perinteeseen. ; Esimerkiksi homoseksuaalisuuden monifunktionäkemykseni on jotain jota itse pidän originellina ajatuksena siinä mielessä että en ole törmännyt siihen siinä muodossa missään.
1: Samanaikaisesti se kuitenkin rakentuu vanhalle keskiaikaiselle teologialle. Originaalius johtuu siitä että homoseksuaalisuutta on perinteisesti vastustettu tällä teologialla ja siitä irtautuminen taas on kuvannut lähes kaikkea sitä modernia kulttuurivirtausta johon homoseksuaalien avioliiton puolustaminen on kuulunut. Se on siis "jonkinlaista kerettiläisyyttä" kaikille ; Sen tietyt argumentit ovat hyvin vakiintuneita ja sen käsitteissä ei ole mitään uutta, vain kokonaisuus on.
2: Aivan rehellisesti tunnustaen se ei ole oma mielipiteeni edes, mutta pidän siinä olevasta rakenteesta aika paljon. Ajatus on minulle elegantti mutta huvittava, jotain sellaista johon on hauskaa palata. Filosofia onkin jossain mielessä liiankin vahvasti leimautunut "mielipidekirjoitteluksi". Moni pitää kunnia-asianaan sitä että he esittävät vain sellaisia filosofisia argumentteja joiden oikeellisuudesta he ovat vakuuttuneita. Minusta riittää että se on "hyvin tehty". Jos tämä ehto täyttyy, sen ei tarvitse vakuuttaa muita eikä itseäsikään.
3: Ja silti jossain kaikertaa ajatus siitä että jos joku onkin kirjoittanut tästä asiasta johonkin. Ideoita pyöritellään niin paljon että se on tilastollisesti enemmän kuin todennäköistä. Originaalius tulee kuitenkin lähinnä jos se on tullakseen. Siihen asti kannattaa ponnistaa ja kikkailla muiden keksimillä asioilla. (Muut vähintään ymmärtävät sisällön.)
Nähdäkseni tämänlaisesta asenteesta on hyötyä filosofiankokeissa. Mutta minunkaltaisille ihmisille se on tärkeää myös arjessa. Sillä tunnetusti olen irtautunut ns. warrant -teologiasta. Siinä uskotaan että ihmisen aistit ovat ikään kuin Jumalan ohjelmoimat niin että näkisimme Totuuteen. Olen hyväksynyt tässä kohden Alvin Plantingan näkemyksen siitä että evoluutio tuottaa hengissä selviämistä eikä välttämättä totuudellista ajattelukykyä. Siinä mielessä minä olen aina - tai uskon aina olevani- jonkinlaisessa Platonin elokuvahelvetissä. Ja tiedättekö mitä - se tekee minusta hyvän elokuva -arvostelijan, sellaisen jolla on immersiivinen ote näytökseen. Ne kokemukset sentään ovat olemassa, kenties virtuaalisia tulkintoja hallusinaatoista hourailemisesta, mutta ne ovat olemassa. Harhoissa hörhöilijä voi tässä mielessä aina selittää että cogito ergo sum - sapere aude - carpe diem - Te audire non possum, musa sapientum fixa est in aure. Ja muita yleviä lauseita joiden sisältö latistuu jos ne mainitaan selkokielellä.
3 kommenttia:
Tämän kun luki, tuli tunne, että on päässyt elämän alkulähteelle. :)
Eipä silti, jollekin tästä voi olla kovasti hyötyä.
Minulla heräsi ajatus, että maailmaan syntyvät lapset pitäisi jotenkin jo ennen syntymää testata. Syntymisen jälkeenhän ns. vauvat pisteytetään, mutta pisteyttäjä pitäisi olla luotettava, testattu henkilö.
Sitä paitsi olisi ehkä hyvä laatuluokitella jo munasolut ja siittiöt. Erikoisen tärkeää olisi hankkia geenikartat henkilöiltä, jotka aikovat avioitua ja hankkia lapsia.
Kiinnostaisi tietää mikä ÄO pitää olla, jos aikoisi opiskella filosofiaa?
Minulle itselle riittäisi mainiosti harjoituskappaleiksi nämä bloggauksesi. Tunnen, miten aivoni ritisevät liitoksistaan kun luen näitä ymmärrykseni äärirajoilla. Ihailen taitoasi. Ja aivoni ovat alkaneet kaivata näitä ravinnokseen. Kiitos, että ruokit niitä!
Olen varma, että olet Mensan jäsen!
Se ei ole älykkyysosamäärä. Se on työ. Minä kuulun niihin ihmisiin joiden ego on saanut yrittämään Mensan testeihin. Mutta joka ei todellakaan ole riittävän myllyttäjä päästäkseen tuohon eliittikerhoon. (Oli vaan 120)
Minulla on esteenä vielä se, että lähimuistini on todella huono. Ja tämä on niitä juttuja joissa muistilla, ajatteluperinteiden tuntemisella, jne. on iso rooli. Voit vain kuvitella, miten harvinaislaatuisen huonolla työmuistilla on tarvinnut perselihaksia.
If I can do it, you can do it. Tosin minun onnistumisilla ei ehkä kannata rehennellä, viisasta on hakea syvempiä osaajia. Ehkä parhaiten pääseekin alkuun kun unohtaa älykkyysosamäärän kaltaiset oikotiet, ja tiedostaa että DO THE READING! (Maan päällä filosofiaa ei kannata opetella netissä. Ei katsomalla karismaattisten ihmisten debattiväittelyitä. Lue kirjoja! Ihan oikeasti. Jos se on painettu paperille, ja sillä voi hakata naulan saunanlaituriin se on kirja.)
Jos olisit tuntenut minut lapsena, tietäisit että olin tyhmä lapsi ja osaisit kenties kuvitella, että minusta kasvoi tuhma aikuinen.
Mutta nämä blogaukset on hyviä harjoituskappaleita. Sillä ne ovat niitä. Jos joka päivä kertaa jotain tai jopa oppii jonkin yhden uuden asian, muutaman vuoden jälkeen kykenee jo uskottavasti pätemään internetissä. Hurraa! Voitto!
Ainiin, en muuten kannata eugeenisia projekteja. Enkä vain siksi että olisin varmaan karsintalistalla millä tahansa kriteerein. (Se voisi olla argumentti eugeenisten argumenttien puolesta.)
PS. Mutta on minulla silti toivoa. Toivoa, että hunajan kusemisesi taustalla on jokin ironinen huomio joka pian puree minua kantapäähän.
Lähetä kommentti