Mahdoton, mahdoton, ateismi

Kuvassa puhdistettua kuplivaa ja kiehuvaa vihaa.

Tämän päivän "Metro" -lehdessä oli kommentti jossa ihmeteltiin sitä, miksi "vapaa-ajattelijat" vihaavat niin paljon Jumalaa. Sama viesti jatkoi kertomalla että tekevät hirveän riskin, kun eivät mieti miten käy jos Jumala onkin olemassa.

Nostan tämän esiin sitä kautta, että tämä yksittäinen viesti pitää sisällään hyvin tavallisia elementtejä. Ja niiden yhdistelmä on sellainen että olisi hyvin vaikeaa kuvitella miten tämänlaiseen yhdistelmään uskova ihminen voisi olla edes olemassa. Katsotaan tarkemmin;

Viesti esittää Pascalin vaa'an ja jumalavihateorian samassa viestissä. Kuitenkin joka ikinen ihminen - etenkin jos on ateisti tai eiuskovainen - on kuullut Pascalin vaa'an. Sitä ei kuitenkaan oteta vakavasti. Tästä pakollinen jatkokysymys olisi kysyä "miksi". Ja saadaan vastaukseksi se, että ateisti ei todellakaan usko että on olemassa jotain Jumalaa. Tämä taas on valtavan jännitteinen sen teorian kanssa että jokainen ateisti on oikeasti teisti joka vain vihaa Jumalaa ja että ateismi olisi sitä että vihaa Jumalaa ja että siksi ateisti myös uskoo Jumalaan koska eihän sitä olematonta voi vihata.

Loppupäätelmä jännitteestä purkautuukin siihen, että ateisti ei todellakaan vihaa Jumalaa koska ei usko tähän. Pascalin vaaka on merkityksetön koska Jumalan olemassaolon todennäköisyydeksi määritellään 0. Tällöin ateistien kritiikkiä ei enää voidakaan siirtää Jumalan vihaamiseksi, vaan on tunnustettava että vihalla on jokin kohde. Ja koska ei voi vihata kuin kohdetta jonka olemassaoloon uskoo, olisi katse siirrettävä uskontoihin ideologioina, uskontoihin instituutioina ja uskovaisiin ihmisiin itseensä.

Toki esimerkiksi oma suhtautumiseni Pascalin vaakaan on se, että mikään oikeudenmukainen taho ei laita kärryytyshelvettejä tai pelkän uskonvakaumuksen johdosta pelastamista. Joten jos sitä joutuu tämänlaisen despootin mielipidevangiksi, niin on sentään oikeuden puolella. Tämä toki iskee siihen että uskonnosta etääntyminen nähdään hedonismina. ; Yhdistelmä jossa on jumalaviha, pasalin vaa'asta kuuleminen ja hedonismi ovat mahdottomia. Ja itse asiassa vaikka ihmiset voivat olla ideologiatasolla sisäisesti ristiriitaisia, niin tämä jännite on paitsi looginen niin myös eksistentiaalinen. Toisin sanoen kokemusmaailman jännite on sellainen että on vaikeaa kuvitella sellaisen ihmisen psyykeä jossa nämä kristittyjen aivan leimallisesti ateisteihin yhdistelemät asiat voisivat olla saman ihmisen päässä.

Tämän jännitteen tiedostaminen on luultavasti ainut keino jolla voitaisiin tavoitella uskovaisten ja uskonnottomien välistä kommunikaatiota joka ei perustuisi siihen että uskonasiat jätetään syrjään ja puhutaan aivan täysin muista asioista.

Tässä kohden on syytä palauttaa mieleen uskonjulistusstrategikko Rod Rosenbladt. Toki pidän hänen lähestymistapaansa kokonaisuutena vastenmielisenä - se on vastenmielinen samasta syystä mistä ns. pelimiehet ovat, ja samasta syystä uskovaisen ja pelimiehen on vaikeaa ymmärtää miksi muut ovat heihin asenteellisia. Mutta jos tämä manipulatiivisen ideologiajunttaavan sosiopatismin määrittely sosiaalisuudeksi -taso unohdetaan Rosenbladt on kuitenkin ymmärtänyt oleellisesti aivan oleellisia asioita.

Nimittäin sen, että jos ateisti vastustaa uskontoa kovin kovaäänisesti, tämän takana on emootio joka ei ole positiivinen. Rosenbladt tiedostaa ensinnäkin sen, että negatiivisia tunteita ei ole vain yhtä. Osa ateiteista on vihaisia, osa surullisia. Ja nämä tunteet johtuvat jostain. Rosenbladt ei tässä syyllistä suoraan Saatanaa, vaan korostaa että näiden takana on todennäköisesti aivan oikeita kokemuksia. Niiden nihiloiminen ei ole tehokasta. Jos niitä sanoo irrelevanteiksi, halveksuu toisen aivan oikeaa kokemusta. Joka selvästi vaikuttaa vahvasti, koska ne negatiiviset tunteet ilmenevät näkyvästi ja kaikkea.

Samoin hän on ymmärtänyt sen, että jos tarkoituksena on rakentavasti keskustella ateistin kanssa, ei kannata nostaa esiin Stalinkorttia ja syyttää ateistia osaksi julmuuskoneistoa. Ihmistä ei saada myötämieliseksi edes sosiaaliseen kanssakäymiseen, saati sitten kääntymykseen, jos tämän ajatusmaailma lytätään suoraan ja kommunikaatio aloitetaan pilkkaamisella. ; Toki monien ateistienkin tulisi tajuta aivan samalla tavalla, että vaikka kristittyjen harjoittamat noitavainot ovat totta, ei kristittyä saada suosiolliseksi asialle jos heitä syyttää hirmuteoista ja esittää vain leimallisia rinnastuksia.

Uskovaisen olisikin syytä tiedostaa ja kuunnella, ottaa huomioon ja korjata. Monesti uskovainen ei kuitenkaan puutu epäkohtiin vaikka ne selvästi etäännyttävät kirkosta ja uskonnosta. Lestadiolaisten esimerkiksi näyttää olevan varsin helppoa vihata ja halveksia ateistie, mutta heidän on vaikeaa tunnustaa että heidän järjestönsä on suojellut pedofiilejä, tai että pedofiilien narauttaminen poliisille on jotain jota pitäisi tehdä. Ja jos rippisalaisuus estää tämänlaisen, niin sen pahempi rippisalaisuussäädöksille.

Sillä pedofilia ja tämänlainen oikeuttamis-kiistämis-venkoilu etäännyttävät ihmiset moraalisesti ylevistä syistä ateisteiksi ja uskonnonvihaajiksi. Moni tulkitsee että nämä etääntyneet vihaavat Jumalaa. "Raivon Ensyklopedia" kuitenkin ansiokkaasti esiintuo sen ketä tässä vihataan ja miksi. "Oikeasti, mokomat selittävät, etteivät tienneet lasten seksuaalisen hyväksikäytön olevan rikos. Pari asiaa. Yksi: ignorantia legis neminem excusat. Kaksi: miten sairas, tyhmä tai molempia pitää aikuisen ihmisen olla, jos hän ei tiedä moisen olevan lainvastaista? Kolme: miten sikamaisen, pohjamutasiiramaisen sairas, tyhmä ja alhainen pitää olla, jos ei tule ajatelleeksi sitä, olisiko lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö väärin riippumatta siitä, mitä laki sanoo? (Terveisiä sisäministeri Räsäselle omaan lahkoonsa tämän pohdinnan tiimoilta.) Jos näin toteutetaan Jumalan lakia, on sekulaarin, jumalattoman maallisen yhteiskunnan laki siihen nähden kaikin tavoin ylempi ja korkeampi samalla tavalla kuin Versailles on ylempi ja korkeampi ja parempi kuin kasa kastemadon loiseliön ulostetta."

Siksi uskovainen tietysti joutuukin ällistelemään ja äimistelemään elämän absurditeetin kanssa. He joutuvat todella kysymään miksi "vapaa-ajattelijat" oikein vihaavat Jumalaa. Äimistys syntyy vääristä oletuksista ja virheellisistä lähtökohdista. Ja valitettavasti ei näytä olevan mitään uskonnottomuuskritiikkiä tämän kontekstin ulkopuolella. (Asiallista sitten ei näytä olevan edes siinä.) Ja siksi en jaksa uskoa että uskovainen tulee oppimaan mitään vaikka lukisi tämän tekstin. ; Kun ei suostu katsomaan peiliin lähtökohtaisesti vaan syyttää "vapaa-ajattelijoita" kaikista siitä mitä uskovainen itse on joko suoraan tehnyt, välillisesti tukenut tai laiskuuttaan tiedostamatta ja käsittelemättä ja korjaamatta jättänyt, niin eihän sitä voi muuta tehdä kuin syyttää mahdottomilla komboilla ja äimistellä kuinka toiset sillai suuttuvat!