Tiede, tieteellisyys ja tutkimus nostavat mieleen ensisijassa mieleen "kovat" luonnontieteet. Tietenkin niiden piirissä tehty kvantitatiivinen tutkimus on arvokasta. Niissä käytetyt kaavat ja tilastot ovat tieteitä, ja niiden käyttäminen antaa paljon tietoa ja ne ovat tehokkaita. Kuitenkin pelkästään siihen jämähtäminen olisi hieman liian tiukkaa : Esimerkiksi historiantutkimuksessa tutkitaan vaikkapa luokkatietoisuutta ja luokkatietoisuuden kehittymistä keskiajalla. Joku toinen voi tutkia vaikkapa Tuomas Akvinolaisen näkemyksiä sielusta. Kolmas voi tutkia Raamatun käännöksien sanamuotoja. Niissä käytetään paljonkin kvalitatiivista tutkimusta, ja ne lasketaan silti tieteiksi.
Luonnontieteelliseen metodiin nojataan usein, koska kaavan käyttö on ihmisille yleensä "ymmärrettävää" (Vaikka he eivät osaisi niitä). Samoin se sopii siihen näkemykseen joka ihmisillä on tieteistä. Ja toki on myönnettävä että kvalitatiivisen tieteen läpimurrot ovat usein "vähemmän konkreettisia", eikä niitä näy ainakaan Nobel -jakotilaisuudessa. Toki luonnontieteiden teema, jonka voisi (tässä yhteydessä julmasti karkeistaen) tiivistää vaikka "input-output" -laatikoksi, jossa teoria on umpinainen laatikko, jota ei voi avata ja sen päällä on "nimilappu ja kaava". Ja sitten laatikon sisään laitetaan syöte ja katsotaan mitä tulee ulos. Ja jos tulos ei vasta "nimilapun kaavaa", laatikkoa ei avata, vaan kaavaa muokataan. Ja tätä toistetaan. Tämä "mustalaatikkomalli" ei tietenkään sovi sellaisenaan historiaan.
Kuitenkaan ihan mikä tahansa ei tässäkään ole tiedettä. Historia ei ole "puhdasta relativismia". Esimerkiksi sotien alkamissyyt voivat tietysti vaihtua eri aikoina, ja tämä johtuu siitä että toiset tulkinnat hylätään koska ne eivät ole yhtä hyviä kuin muut. Sotien alkamisvuodet taas ovat yleensä vähemmän muuttuvia. (Täälläkin on vakaampia ja vähemmän vakaita alueita. Tässä mielessä yhteneväisyyksiä luonnontieteisiin löytyy.)
Ehkä yksinkertaisinta on lähteä lähestymään retoriikan kautta. Tieteellisellä tutkimuksella on tietynlainen muoto, joka tukee sitä tavoitetta että "kuka tekee kenelle". Tähän liittyy tietysti erottelu esimerkiksi runoteoksista: Runoudessa on usein tulkinnanvaraisuutta, kun tieteissä pyritään yksiselitteisyyteen. Tämä yltää tietysti lähteiden merkitsemiseen.
Tähän liittyvä, mutta osin erillinen asia on esimerkiksi lähteiden käyttö, ja niiden painoarvon määritteleminen, lähdekritiikki. Lähteet tulee merkitä niin että kyseinen tieto löytyy, ja kertoo miten tieto on päätynyt esitykseen. Tietenkin jos kyse on tutkimuksesta, se on peräisin laboratoriosta. Ja jos kyseessä on vaikka keskiaikaisen miekkailumanuaalin tutkiminen, se viittaa johonkin painokseen joka on esimerkiksi museon varastossa, kokoelmassa, kirjastossa tai esittelyssä. On hyvä huomata, että lähteen kohdalla esillä on vahva kysymyksenasetteluriippuvaisuus. Esimerkiksi jos aiheena on USA:laisten ZEN -keskusten näkemys, lähteeksi voi kelvata vaikka paikallisen ZEN -palveluja myyvän hipin haastattelu. Sillä ei ole väliä, onko hipin näkemys yhtenevä japanilaisen ZEN -näkemyksen kanssa vai ei, tai onko hän edes lukenut yhtään ZEN -kirjaa. Tutkimuksen aihehan ei ole tämä. Jos aihe taas on laajempi ZEN -filosofia, tulisi tutustua etenkin japanilaisiin teoksiin, ja mielellään alkuperäiskielellä. Hipin haastattelu tässä kohden voisi olla jopa typerä virhe.
Tästä päästään oikeastaan siihen varsinaiseen asiaan. Aiheen valinta, näkökulma ja muut vaikuttavat paljon siihen, mitä on järkevää ottaa lähteiksi ja millä tavalla sitä on viisasta lähestyä. Ja vasta kun metodi, näkökulma ja tulkinta ovat yhdessä sopivat, voidaan tulosta kutsua tieteeksi. Tähän on eräänlaisia karkeita ohjeita, joiden kautta sitä voidaan lähestyä helposti.
1: On oltava tutkimuskohde. Määritelty, eksakti ja tunnistettava sellainen. Tutkimuskohde sisältää määrittelyn, jonka on peräti oltava sellainen että se voidaan tunnistaa niiden kautta. Tutkimuskohde voi tietysti olla vaikkapa karhu, mutta myös sellainen "ei reaalinen yksikkö", kuten vaikkapa potenssiinkorotus voi olla matemaatikon tutkimuskohde. Samoin punahilkka voi olla tutkimuskohde. Silloin on kuitenkin määriteltävä ehdot, joilla punahilkka tunnistetaan. Tämä on tärkeää, koska esimerkiksi luokkayhteiskunnan luokista puhuessa kyse on tilastollisesta karkeistuksesta. Ja tämän karkeistuksen määrä vieläpä kasvaa jos aletaan puhumaan siihen liittyvistä rypäytymisilmiöistä. Kun määritelmä tehdään, voidaan puhua järkevästi vaikkapa kommunismista, vaikka jokainen kommunismia kannattava yksilö on yksilö, jolla saattaa olla erimielinen mielipide tai muutamakin, joita kukaan muu kommunistiksi itseään kutsuva ei tee. Vaikka kukaan ei ole "puhdasoppinen kommunisti mitään lisäämättä ja/tai mitään pois jättämättä", siitä voidaan tutkia kun se on määritelty.
___1.1: Tässä on hyvä muistaa että esimerkiksi punahilkkaa tutkiessa on määriteltävä, onko kyseessä kirjallinen esitys. Eli tutkitaanko satuhahmon "esimuotoja" ja versioita kansanperinteessä, ja sadun eri versioita. (Ja miltä ajalta.) Silloin kukaan ei välitä vaikka punahilkka olisi puhtaasti fiktiivinen hahmo. Jos kuitenkin haluat käsitellä punahilkkaa historiallisena hahmona, sinun olisi viitattava vaikka tehtyyn hautalöytöön. (Tai muuten se ei ole kovin järkevää.) Teologian kohdalla tämä on tietysti mutkikasta, koska esimerkiksi Buddha tai Jeesus uskonnollisena hahmona on hieman eri kuin Jeesus tai Buddha konkreettisena historiallisena henkilönä ja nämä molemmat eroavat siitä mikä Jeesus ja Buddhan "Jumalallinen piirre" on, mikäli sellaista on. Jeesus ja Buddha "kokemuksellisena yksikkönä" vaikka uskovan tai ateistinkin mielikuvissa taas voi erota kaikista edellisistä (Jeesus on Raamatussa ja/tai Jeesus oli historiallinen hahmo ei vielä johda siihen että Jeesus olisi meidät pelastanut hahmo. Eri piirit eivät välttämättä todista toisiaan. Sama koskee tietysti Buddhaakin. Ja tietenkin punahilkkaa)
2: Tutkimuksen on esitettävä jotain jota ei ole ennen sanottu. Matematiikassa tämä tietysti tarkoittaa sitä että jos todistat jotain jo todistettua, se sopii ehkä harrastelijan kirjaan, mutta ei työhön. Luonnontieteissä on tietysti joskus järkevää toistaa testejä, jotta varmistetaan niiden lopputulokset ja "estetään filunki". (Esimerkiksi kylmäfuusio jäi vahvistamatta koska vain yksi laboratorio sai tulokset ja missään muualla sitä ei saatu toistettua.) Sen piirissä jonkin verran joustetaan tästä kohdasta. Kuitenkaan sielläkään ei pidetä järkevänä esimerkiksi sitä että menisi toistamaan Galileo Galilein pudottelukokeet. Ne ovat sen verran runsaasti toistettuja, että "ei ehkä ole ihan järkevää" keskittyä siihen vaan kannattaa ennemmin tehdä jotain muuta ja palata pudottelukokeisiin vasta sitten jos tulevaisuudessa tutkimus tuottaa jotain erityistä syytä epäillä anomalioita tässä. Sosiaalisissa tieteissä ei samasta syystä "välttämättä kannata" lähteä tutkimaan Hitlerin syntymävuotta. Sen sijaan kahden ideologian vertailu, vaikka se sisältäisi vain tunnetut tosiasiat, olisi uutta tietoa, koska se samanlaisuuksien ja erilaisuuksien esiintuominen vanhasta asiasta on uutta tietoa.
___2.1: Tässä kohden on kuitenkin hyvä muitaa että myös kompilaatiot ovat tutkimusta. Vaikka ne vain kokoavat erilaisia näkemyksiä siitä mitä muut ovat olleet mieltä jostain teemasta, ne ovat hyviä jos alalta ei ole tehty sen kaltaisia. Kompilaatiot voivat olla jopa melko työläitä tehdä ja niiden kokoaminen voi vaatia tarkkaa näkemystä. Ja niiden kautta saadaan aikaan yleiskuvia, joita voidaan käyttää tulevissa muunlaisissakin tutkimuksissa apuna.
___2.2: Toinen mielenkiintoinen asia on tietysti jonkun filosofin tai hänen näkemyksiensä tutkimus. Sillä tästä voidaan löytää uusia kannanottoja. Sellaisia joita ei ole ennen tiedetty. Eli vaikka filosofi on ollut mullan alla vaikka kuinka kauan, on mahdollista löytää häneltä uusia näkemyksiä. Aina välistä löydetään myös näkökantoja, joita "filosofi olisi mitä luultavimmin sanonut, jos oltaisiin kysytty." Tästä malliesimerkkinä pidetään melko usein Tuomas Akvinolaisen näkemystä estetiikan tajuamisen luonteesta. Koska hänellä ei ollut intuitiota, hänen mukaansa kauneuden näkemys olisi varmasti kuulunut arviointejen piiriin. Hän kuitenkin kirjoituksissaan vain ohittaa estetiikan, koska hän piti muita asioita tärkeämpänä. Mutta johdonmukaisuuden vuoksi hän varmasti olisi ollut estetiikasta juuri sitä mieltä.
3: Tutkimuksesta on oltava hyötyä. Tämä ei tarkota välttämättä sitä, että tulos tuottaa rahaa (edes kirjoittajalle.) Yleisesti hyödyllisyys tieteessä tarkoittaa likimain "ohittamattomuutta". Eli mitä enemmän tutkimuksesta on hyötyä, sitä tärkeämpää siihen viittaaminen on, jos tekee alan tutkimusta. Tätä kautta osalla tutkimuksista on tietysti vähemmän hyötyä kuin toisista, mutta jos siihen viittaamalla voidaan sanoa jotain, eli se tarjoaa esimerkiksi uutta tietoa jostain asiasta, se on "hyödyllinen". Esimerkiksi jos jostain löytyisi Fiore dei Liberin kauppalista, ja siinä kerrottaisiin munien ja maidon ostamisesta, se voisi olla arvokaskin tieto siitä, miten keskiaikaisessa miekkailussa on harjoiteltu ja miten ruokavalio on liittynyt siihen. (Useampi kauppalista olisi tietysti parempi. Tuskin näitä kuitenkaan on.) Silloin tämä pieni asia olisi hyvinkin tärkeä. Tähän liittyy arkeologiassa oleva näkemyshajonta: Tavallinen ihminen pitää kulta -aarteita erityisen mielenkiintoisina. Kuitenkin tutkijan kannalta jokin arkipäiväisempi esine voi tarjota paljon enemmän tietoa.
4: Tutkimus tarjoaa välineitä jatkotyölle. Eli jatkotutkimus voi tarjota jatkamisen mahdollisuuden. Tämä tarkoittaa - useille hieman epäintuitiivisesti - sitä että tarjotaan keinoja joilla siinä esitettyjä väitteitä voidaan joko tukea ja kritisoida. (Toki moni ymmärtää että jos tutkimus tarjoaa lisää keinoja joilla sen väitteitä voidaan tukea, se on arvokas koska se pumppaa sitä tukevaa tutkimusta. Mutta jos se tarjoaa myös keinoja kritiikille, se on itse asiassa monin verroin arvokkaampaa.)
Tässä näkemyksessä korostuu näkökulman valinta ja sen rajat. Tutkimusmenetelmät voivat vaihdella paljonkin : Lähteiden valinta ja tulkintojen laajuus on ne asiat, joihin tulee keskittyä erityisen paljon, ja ne ovat molemmat sellaisia että "oikea tapa" riippuu olennaisesti "siitä mitä kysytään". Moni voisi ajatella, että "olisi helpompaa" tehdä esimerkiksi historian tutkimusta. Kuitenkin voidaan ajatella, että jos maailma on "redusoituvissa fysiikkaan", ja kemia edustaa mutkikkaampaa versiota, ja biologia vielä mutkikkaampaa, on ihmistieteiden tutkimus itse asiassa kompleksisemman asian piirissä penkomista. Tämän pitäisi tarkoittaa sitä että myös sen kanssa pitää olla myös erityisen huolellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti