Hetero ja normi.

Kaisa Ruokamo kirjoitteli heteronormatiivisuuteen liittyvästä sanaleikistä. Tarkemmin: Hän nosti Hannu Raittilan "Ulkona" -kirjasta esiin lainauksen. Raittila käsittelee heteronormatiivisuutta, ja sen olemusta. (Lainaan lainaajan lainaamaa lainausta ilman lainaajan omaa osuutta)

"En oikein ymmärtänyt, mitä käsitekokonaisuus tarkoittaa. Aloin miettiä "heteronormatiivisuuden" etymologiaa. "Hetero" tulee kreikan erilaisuutta, miksei toiseuttakin tarkoittavasta sanasta. Heterogeeninen on moniaineksinen epäyhtenäinen asia tai aine. "Homo" -etuliite taas yhdistetään sellaisiin seikkoihin, jotka ovat samankaltaisia, yhdenmukaisia. "Normi" puolestaan viittaa sääntöjen noudattamiseen, minkä taustalla on yhdenmukaisuuden vaatimus."

Tästä sitten pääteltiin että

"Heterous on sinällään käsitteellisesti erilaisuutta ja sen sietämistä, homous taas samankaltaisuutta ja sen tuottamaa yhdenmukaisuuden painetta. "Normatiivisuus" alkoi näyttää "homouden" synonyymiltä ja "hetero" taas tuntui viittaavan suvaitsevaisuuteen ja moniarvoisuuteen."

Toki tässä on se heikkous, että etymologiasta vain haetaan määritelmä eikä mietitä, missä suhteissa se on realistinen, se määritelmä mitä siihen liittyen on totuttu käyttämään tai on muuten käytetty. Sillä tosiasiassahan sanat elävät kulttuurissa, eikä aina saada oikeaa tulosta ottamalla sen alkulähde historiasta. Kieli elää. Tältä näkökulmalta kyseessä on eräänlainen sanaleikki.

Kriitikko voisi sanoa vastaan ja muistuttaa että heteronormatiivisuus voi tarkoittaa myös ihan vain normia joka tukee heteroutta. Ja heterous ei aina tarkoita "moninaisuutta", vaan se voi tarkoittaa myös korostetusti juuri sellaista parisuhdetta, jossa on mies ja nainen. (Jolloin se on ulosrajaava, ei sisään päästävä.) Ja jos tästä tehdään normi, heteronormatiivisuus tarkoittaakin sitä että kaikilla pitää olla mies ja nainen. Mikä lienee lähempänä sitä sekä niitä "kirjoittamattomia fiilissävyjä" eli konnotaatioita että "virallisempia määritelmiä" eli denotaatiota joita heteronormatiivisuudesta pyörii maailmalla.

Toisaalta Raittilan huomio on kuitenkin myös hyvä. Hänethän - kuten monet muutkin - on määritelty heteronormatiiviseksi ulkopuolelta, ja tässä hän on etsinyt vaihtoehtoisen määritelmän sanalle. Tässä kannalta heteronormatiivisuus on ikään kuin ulkopuolisten pintaan lyömä leima, joka vertautuu näppärästi esimerkiksi uskontojen käyttämään termeihin "syntinen" tai "vääräuskoinen". Niitä käytetään ahkerasti, ja ne määrittävät kohdeihmisen johonkin ideologisesti värittyneeseen joukkoon, eikä tässä kysellä kuuluuko henkilö samaan ideologiaan, ja onko hän samaa mieltä asiasta vai ei.

Tässä Raittila kuitenkin määrittää tästä nimestä itselleen ideologian tai identiteetin. Tämä "itsen sisään määrittely" on vakiokäytäntöä. Ideologioihin "liitytään" ja aletaan kutsumaan itseään vaikka "olen ateisti". Tai ideologia jopa luodaan. Samoin ihminen voi liittyä johonkin kerhoon ja olla tätä kautta sen jäsen. ("Ilvesten pelaaja" ja "Ilvesten fani")

Tätä kautta voidaan ajatella että Raittila on määrittänyt sellaisen heteronormatiivisuuden, johon hän itse katsoo kuuluvansa: Se on tämän jälkeen ja näille ehdoilla nimitys, jonka myös hän itse on valmis ja halukas itseensä liittämään. Hän on heteronormatiivinen "näillä ehdoilla". Tältä kohdin sen päälle voisi todellakin rakentaa jotain muutakin kuin "pelkän hyvän pakinan".

Raittilan tekstiä voi liittää tätä kautta jopa Platoniin: Hänestähän homoseksuaalisuus oli parasta rakkautta, jota kehutaan hänen tuotannossaan. Platonin mukaan homoseksuaalit olivat miehistä parhaita, koska heissä on eniten miestä. Miehekkyys taas oli suuri hyve. Tässä asenteessa on mukana annos naisten alempiarvoiseksi asettamista. "Tieteen Kuvalehti Historia 12/2009" kertoo kuinka Platonista naiset olivat pelkurimaisia miehiä, jotka ovat siksi uudelleensyntyneet naisiksi. Heillä oli rooli lähinnä yhteiskunnan toiminnan kitkattomuudessa ja jatkuvuudessa.

Toki käytännön tasolla tästä saa selvästi vedettyä asioita muutamiin huomioihin.

Homokulttuuri on nimittäin, paitsi monien ryhmien vastustama ja tätä kautta ulkoistettu, myös melko pienen piirin jengiä. Moni miettii "onko liikaa homo, sopivasti homo vai liikaa homo".
1: Syynä voi tietysti olla enemmänkin määrä: Suomenruotsalaiset ovat, ainakin maineeltaan, tunnettuja ryhmähenkisyydestään. Moni pieni ryhmä on yllättävän kiinteä ja tekemisissä toistensa kanssa. Osittain tietysti pakosta. Toistensa tunnistaminen voi vaatia ikään kuin "jengipukeutumista". Eleillä ja ilmeillä osoitetaan kuuluvansa tiettyyn alakulttuuriin.
2: Osasyy on tietysti homoeksuaalien vastustaminen. Kun tätä vastustetaan esimerkiksi islamilaisissa maissa, luonnollisesti helposti lisää islamilaisten vastustamista homoseksuaalien piirissä. Tätä kautta homoseksuaalisuus voi vähentää halua monikulttuurisuuteen. Vastustaminen vaatii myös yhdistämään rivit kulttuurin sisällä: Kun avioliitto -oikeuksia ei haluta suvaita, ja homoseksuaalinen yksilö halutaan nähdä helposti vain friikkinä, sairaana, kieroutunena ja syntisenä. Tätä kautta on ikään kuin pakko muodostaa yhtenäinen ryhmä, joka puolustaa omia oikeuksiaan. Demokratiassahan homoseksuaalien vastustajillakin on sananvaltaa, ja he voivat viedä oikeuksia vaikka eivät itse homoja olekaan. Tältä vaaralta homoseksuaalien yhtenäisyys auttaa asioihin vaikuttamisessa : Siksi on hyvä vetää yhtä köyttä mahdollisimman suuressa yksimielisyydessä.

En siis väitä että homoseksuaalit olisivat naisia sortavia tai halveksivia tai rasisteja. Luotan kuitenkin siihen että ihmiset menevät parisuhteeseen paitsi miehen tai naisen, samaa tai eri sukupuolta olevan ja tätä edustavan yksilön, myös ihmisen kanssa.