Thomas Kuhnin paradigmanäkemys on erityisen tunnettu näkemys, jossa ajatellaan että tieteenteossa on yleisiä käsityksiä joiden "huipulla olo vaihtuu", jolloin näkemys korjataan uudella. Kuitenkin sana "paradigma" on sinällään mutkikas. Esimerkiksi Margaret Masterman löysi Kuhnin teoksesta "The Structure of Scientific Revolutions" 21 erisisältöistä sanaa termille. Nykyään sanan käyttö on, jos mahdollista, vieläkin epämääräisempää.
Kuitenkin Kuhn itse tiivisti näkemystään. Hän nosti paradigman perusluonteen ytimeen seuraavaan kahteen kohtaan.
1: Exemplars. Nämä ovat malliesimerkkejä, joilla tieteentekijät ratkaisevat ongelmia. Kuhnin ideana oli se, että tieteentekijät oppivat ikään kuin "alakoululainen laskemaan": Ei määritteitä pänttäämällä, vaan ratkaisemaan ensin helppoja ongelmia ja sitten pikku hiljaa oppimalla näkemään uudet ongelmat entisten kaltaisina. Tätä kautta tieteen luonne määräytyisi esitettyjen malliesimerkkien kautta soveltamisena. Jos malliesimerkit vaihdetaan eri tyyppiseen, koko rakennelma on olennaisesti erilainen. Tämä nojaa ajatukselle siitä että valtaosa tieteenteosta on hiljaista tietoa, eikä sellaista osaamista joka olisi suoraan loogisessa muodossa.
2: Tieteenalamatriisi, jonka rakentavat jaettu koulutus ja tieteellinen tausta. Tässä perustana on yhteinen jaettu kirjallisuus, joka johtaa siihen että kaikilla on yhteinen näkemys siitä minkälaiset tutkimukset ja tulkinnat ovat hyviä. Myös yhteiset, kulttuurin tai tiedekulttuurin, näkemykset siitä mitkä ovat jonkun tieteenalan keskeiset tavoitteet, vaikuttavat tutkimuksen suuntaan. Lisäksi jaettu maailmankuva voi vaikuttaa siihen mitkä vastaukset sallitaan. (Viimeksi mainitun vuoksi tiedemaailmaa syyttävissä argumentaatioissa maailmankuvakysymykset ovat keskiössä. Valitettavasti usein kyse on siitä että että muutakaan ei ole. Varsinaisia suoria todisteista ei voida esitellä, joten sitten syytetään norsunluutornissa olemisesta. Tämä ei tietenkään tee maailmankuvan vaikutusta täysin vääräksi.)
Tämän valossa ei ehkä ole erikoista, että Kuhn esitti että paradigmat olisivat yhteismitattomia. Tällöin arvostukset ja tutkimusohjelmat voivat olla "sisäisesti koherentteja", ja vaihtoa ei tehdä niinkään perustelemalla kuin vakuuttamalla. Toki tämä ei ole pelkkä mielipidekysymys - muutenhan esimerkiksi Newtonin fysiikaalinen maailma olisi yhtä hyvä kuin Aristoteelinen, tai aurinko ja maakeskisysy yhtä viisaita. Vaihto olisi vain valta- ja mielipidekysymys. Kuhn kuitenkin korosti myös tutkimus ja ongelmanratkaisukykyä, joskin uusi paradigma voi pitää vanhan tutkimusmenetelmiä turhina - aurinkokeskinen tuskin pitää maakeskisen lisäympyröiden laskemista yhtään järkevänä, nehän eivät ole teorian johdannaisia vaan vanhan paradigman korjaavia elementtejä, joita ei tarvita. Lisäksi jotkut kysymykset voivat olla sellaisia että niitä ei pidetä mielekkäinä. (Jos aika on fysikaalinen suure, ei ole järkevää miettiä mitä oli ennen alkuräjähdystä etc.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti