Guy Windsorin "Realities of Steel" -luento kertoi että yksi merkittävimmistä asioista, joita itsepuolustuksessa, itsepuolustuslajeissa ja kamppailulajeissa pitää ymmärtää, on se että ne eivät itse asiassa ole sama asia. Se, mitä salilla harjoitellaan on usein kovin eri asia kuin se, mitä maailmassa tapahtuu.
Tätä itsepuolustuslajien edustajat harvoin mainostavat. He haluavat keskittyä argumenteissa siihen että systeemiä voi käyttää myös kaduilla puolustamiseen. Toki tämä tekniikan osalta voi hyvinkin pitää paikkaansa. Mutta toiminta on luonteeltaan täysin erilaista. Vapaaehtoisessa tilanteessa osattu tekniikka ei välttämättä suju yhtään, sitä ei välttämättä saa edes tehtyä, kun tilanne tulee puskasta ja yhteisymmärrys, turvalliset säännöt ja tieto siitä että "molemmat pääsevät terveenä kotiin treenin jälkeen" korvautuvatkin "joku tulee jollain tekemään jotain, enkä tiedä mitä. And safety is not a part of deal."
Esimerkiksi tietoisuus ja vapaaehtoisuus ovat kovasti erilaisia. Hän esitteli että on pääasiassa kolmenlaista melkoisen erilaista tilannetta:
1: Suprised, yllätetty, joka on se, että joku lyö "puskasta".
2: Alerted, eli tilanne on sellainen että et ole vapaaehtoisesti liittynyt siihen, mutta olet kuitenkin hieman tietoinen että mitä on tulossa. Tämä on esimerkiksi tilanne, jossa joku ensin boustaa ja tönii ja miltei heti tämän jälkeen yrittää pistää turpaan.
3: Mutual taas on sellainen, että molemmat haluavat tilannetta ja tietävät sen itse.
4: Attacking -tilanteessa on kyseessä se, että "sinä saat olla se joka tekee sen suprisen".
Lisäksi hän esitti, että "pelin henki" eroaa huomattavasti muutenkin:
1: Urheilukamppailussa kyseessä on kilpaileminen. Tässä henkisen yliotteen saaminen on tärkeää.
2: Kaksintaistelutyyppisissä taas ei olla yhtä kilpailuhenkisiä vaan yritetään enemmän "outsmartata" toinen, olla tätä ovelampia. Vaikka voisi luulla toista, asenne on erilainen: Voitto ja häviö ovat ehkä seuraus, mutta ei niin korostettu. Siksi tässä ei niinkään tarvita yliotteen ottamista, kuin oikeanlaista egoa, eli sellaista asennetta jossa ollaan itsevarmoja, mutta ei liikaa. "Tuo on vaarallinen, mutta voin hoidella tämän".
3: Sotatilassa taas on tärkeämpää olla kuuliainen ja pelata massan kanssa yhteen, jolloin henki on jälleen aivan erilainen.
4: Kuntoilussa taas haetaan sitä, mitä itsepuolustus tavallaan pääasiassa tekee. Lajit eivät "pelasta yleensä henkeä" sitä kautta että selvittäisiin hengissä vaikkapa pahoinpitelystä. (Mikä voi toki joskus tapahtua sekin.) Mutta pääasiassa etu tulee siitä, että pysyy kunnossa ja tätä kautta terveenä. "Kuntoileva kamppailija" korostaa siksi enemmänkin rutiinia ja sitä että hommaa tehdään tasaisesti. Voitto ja häviö eivät ole yhtä tärkeä asia.
5: Jos olet ryöstelemässä, on tilanne jälleen erilainen.
6: Varsinaisessa itsepuolustuksessa kyseessä on sitten yllätyksestä selviäminen ja tilanteesta pois pääseminen elossa ja ruumis mahdollisimman hyvässä kunnossa. Tavoitetunnetilat ovat joko rauhallisuus tai raivo. (Itse olen jo aikaa sitten oppinut "eristämään mielen", joten olen aika tyyni varsinaisessa tilanteissa. Henkinen romahdus tulee vasta jälkeenpäin, mutta se tulee aina.)
Windsor korosti sitä, että yhden tilanne ei kovin hyvin sovi toiseen. Ne vaativat erilaisen luonteen, et voi olla arrogantti, varovainen, itsenäinen, totteleva ... samanaikaisesti. Tätä kautta on hyvä huomata, että tilanteiden hengen vuoksi asiat ovat hyvin erilaisia. (Vaikka joku takakäden lyönti on ehkäpä teknisesti/mekaanisesti identtinen sotakentällä, assarissa tehtynä mummonkolkkauksena ja puolustusiskuna tai karatesalissa, ne tehdään hyvin erilaisella asenteella, ja se asenne mikä on toisaalla olennainen, on toisaalla väärä ja toimimaton asenne.)
Haluaisin kuitenkin lisätä listaan yhden kohdan. Se on se, joka ei koskaan ole näiden vastaavien tapaisissa listoissa. Se on nimittäin vartijan duunissa tehtävä. Sekin vaatii aivan erilaisen asenteen. Ja siinä "voittaminen" ja "häviäminen" ovat hyvin erilaisia kuin mitä muuten tulee vastaan. Pääasiassa tilanne on joko se, että sinulla on tilanne, ja sitten jotain tulee. Tai sitten et halua että kamppailu alkaa, mutta menet siihen kuitenkin koska se on se, mitä työssä odotetaan. Lisäksi jo itse tekniikkavalikoima on erilainen. Ja itse asiassa rajoitetumpi ja valvotumpi kuin vaikka normaalissa itsepuolustustilanteessa. Se, mitä saa ja voi tehdä on sen verran rajatumpi, että joku "oikeus kantaa" pamppua (vaikka ei se kantamisoikeus siinä "joutumistilanteessa" kiinnosta yhtä paljon kuin se lupa käyttää sitä) on melko pieni kompensaatio.
Ja sitä tapahtuu paljon useammin.
Yleisesti ottaen voit välttää väkivaltaa paljon jo:
1: Olemalla säälittävä jota ei kehdata lyödä -eli kun joku tulee vaikka baarissa uhittelemaan ja tönimään, katsoo jalkoihin, pyytää anteeksi ja poistuu ripeästi. (Viimeinen on tärkeä, jos sen unohtaa, "pataan saaminen" voi jopa lisääntyä, been there done that.) Ei mitenkään huono idea.
2: Olemalla niin pelottava että ei uskalleta. Tämä voi olla tietysti sitä että uhitellaan ja äristään bodatuilla muskeleilla, mutta jos niitä ei ole tarjolla, jo se että puraisee rystysiä, hymyilee vinosti, virnistää leveästi, nauraa ja sanoo että "mulla on AIDS" voi toimia erittäin hyvin. (Been there done that too!) Ei ollenkaan huono asia.
3: Olemalla valppaan oloinen. Jos näyttää siltä että on tietoinen ympäristöstään, ei joudu esimerkiksi ryöstöyritysten kohteeksi. Eli ei aktiivisesti haeta kohteeksi, jossa kiinnijääminen helposti johtaa shokkiin joka voi myös lisätä väkivaltaisuutta, etenkin jos ryöstöä ollaan tekemässä "ns. tarpeeseen", joka taas yleisesti ottaen tarkoittaa sitä että "juuri tämäntyyppistä tappelua ei haluta". Toinen on tietysti se, että valppaana näkee epäilyttävät tilanteet helposti ja osaa poistua aktiivisesti itse alueelta tai paikalta.
Vartijan hommissa paikalta ei aina voi poistua, koska se on se, mitä teet työksesi. Toisaalta vartija, toisin kuin poliisi, ei yleisesti ottaen ole arvostettu ja kunnioitettu. Niille vinoillaan, äristään, muristaan ja vittuillaan ihan säännönmukaisesti, ja tämä on yleensä se "aloite". Poliisia ei kohdella "ihan näin". Siihen tietysti tottuu, mutta tosiasia on se, että osa ihmisistä on sellaisia että "vartijaa tykätään lyödä". Toki omalla käytöksellä voi paljon vaikuttaa asiaan, mutta täysin siitä ei eroon pääse. Normaalielämässä pahoinpidellyksi joutuminen ei välttämättä osu kohdalle. Vartijan uraa miettivälle olisi oltava selvää, että it is only a matter of time.
Tätä harvemmin on kirjoissa, koska vartijan hommaan "harvemmin tutustutaan". Kirjoittajat näissä asioisa ovat yleensä joko itsepuolustusasiantuntijoita, sotilaita tai vastaavia, kamppailun osaajat saanevat jotain muuta, paremmin palkattua, työtä. Lisäksi harvassa maassa lienee yhtä tiivis lainsäädäntö ja rajoitteet alalle kuin Suomessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti