"Kumma juttu sinänsä, että kun on rahoille ja prosenteille ja ties mille muille jonninjoutaville hapatuksille tietokoneiden ja kirjoituskoneiden näppäimistössä oma merkki, niin kirosanoille ei ole edes yhtä merkkiä. Ajatelkaa tuttavianne: Kumpia käyttävät enemmän - merkkejä ½, £, ¤, $, # ja ~ vaiko kirosanoja? Tietysti kirosanoja! Toinen luonto totisesti ovat monille heistä ne! Kuinka usein he sähköpostia laatiessaan ovatkaan etsineet etusormi kysyvänä näppäimistöstä kirosananäppäintä, tuloksetta, ja katkerana päätyneet tuijottamaan hyödytöntä punnan, puolikkaan tai ¤ -merkkiä sydän turhaumaraivosta hakaten."...
(Markus Kajo, "Kettusen kannettava", "Koettelemuksista")
Kirosanat ovat puheessa olevaa täytettä. Usein ajatellaan, että kiroilu on paitsi rumaa, myös osoitus puhujan sivistymättömyydestä. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen kysymys, koska se tuo keskusteluun retorisia piirteitä. Ja tässä korostuu se, että retoriikka ei ole pelkkää sanan muotoilua ja sanajärjestystä, ja kykyä tuoda viesti selkeästi esiin. Siinä on mukaan myös etiketti, hyvät tavat.
Tätä voidaan lähestyä kahdella tavalla:
1: Kiroilu on alakulttuuriin sidottua, eikä niillä ole yleensä lisäarvoa viestin sisällön ymmärtämisen kannalta. Tässä korostetaan sitä että retoriikka on elitististä, parempiosaisten. Ja toisaalta se, että kompakti viestintätapa on hyvä. Jos viestiin lisää turhaa, siitä tulee pidempi, ei parempi.
___1.1: Toki retoriikassa lauseissa korostetaan joskus monisanaisuutta (jolloin sitä kutsutaan kaunopuheisuudeksi tai kielelliseksi iloitteluksi), mutta niidenkin kohdalla tavoitteena on yleensä tuoda ihmisille tunteita jotka tukevat itse sanomaa. Kiroilu sen sijaan vain "särähtää korvaan". Kiroilu kun rikkoo "yleisiä normeja" ja sitä pidetään epäkunnioittavana. Tätä kautta niiden käyttö kertoo myös siitä että yhteisön normit eivät kiinnosta, ja että kunnioittaminen ideana voi olla puhujalta karussa.
_____1.1.1: Tämän kannalta hankalaa on kuitenkin se, että Jaakko Häkkisen vitsailu "aggressiivista" pitää paikkaansa. Hänhän loi levinneen vitsin, jossa kerrotaan miten suomeen on syntynyt uusi modus, joka tunnistetaan osamorfeemista "vittu". Aggressiiville tyypillinen käyttö toimii siten että osamorfeemia "vittu" käytetään välittömästi pronominisubjektin osana. (Vittumä sinne mene.) Vittu + pronomini -rakennetta taas seuraa kieltomuodon pääverbi. Oaitsi subjektittomissa lauseissa, jossa sillä on paikallissijamuotoinen kielteinen partikkelirakenne. (Vittusiellä ketään ole.) Tämä on paitsi hauskaa, myös viittaa siihen asiaan, että "osamorfeemin" runsas viljely on saanut sen menettämään teränsä. Se ei silloin enää riko sitä tabua, jota se on alun perin rikkonut. Se on siis menettänyt kirosanaluonnettaan.
2: Toisaalta sitä koskee kuitenkin se, että asiaa tulisi käsitellä sen sisällön kautta. On selvää, että kirosana ei poista argumentin sisältöä. "Vittu 1+1=2" ei ole väärä vastaus, se on vain epäkohtelias vastaus. Tätä kautta joku voisi sanoa että kyseessä on sanan sensuroiminen. Tämä pitää sinällään paikkaansa, koska kiroilua todellakin korvataan usein typografisilla ja ligatuurimerkeillä. Jos kirjoitan että &¤%(/"%" kaikki tietävät että se kohta tulee korvata kiroilulla.
Sosiaalisesti asiaa lähestyttäessä asia ei ole kovin suuri, koska käytännössä jos keskustelun kirosanat korvataan merkeillä, ja tekstistä valtaosa on sitä, tiedetään että keskustelussa on esimerkiksi "Tuomon viikonloppusuunnitelmat". Ja siitä tiedetään että mitään järin fiksua ei luultavasti ole luvassa. Kokemuspohjainen induktio ilmiöiden välillä on niin luja, että tätä kautta voidaan esittää että kirosanojen paljouden ja sisällön puutteen välillä on jännittävä korrelaatio.
Mutta koska minä, tunnettu ja armoitettu kiroilija, kirjoitan tästä, haluan tuoda siihen myös yksilön tuen. Kirjoilemiseen voi olla hyvä syy. Rumien sanojen hokemisella kun on myös kiroilijan tuskaa lieventävä vaikutus. Tämä näkyy myös psykologisissa testeissä: Jos henkilö kiroilee, hän kykenee pitämään kättään kylmässä vedessä kauemmin, kuin jos hän käyttää neutraalimpia sanoja. Siksi haluan lopettaa, kaikesta huolimatta, tämän jutun seuraavaan lauseeseen.
"Dr. Stephens, who is a lecturer in psychology at Keele University in England, said that swearing has its proper place. "I wouldn’t recommend it with little kids around," he said, "but it can be helpful and useful.""
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti