Ihminen yrittää ymmärtää toisia ihmisiä - ja jopa eläimiä. Tässä yleisiä keinoja on toisen katsominen itsen kautta, jossa toinen siis oletetaan olennaisesti samanlaiseksi kuin itse on. Toinen tapa on tietysti tutkia käyttäytymisreagointeja ja vetää tästä päätelmiä. Näiden kautta yritämme sympatiseerata toisiamme. Samastumme heihin ja koemme ymmärtävämme heitä.
Hume sitoi tähän jopa etiikkaa. Tunne, sympatian kokeminen ja toisen ymmärtäminen ovat keskiössä. Voisi sanoa että tästä aiheesta saa paljon irti kappaleesta, joka ei mielestäni aivan suoraan käsittele aihetta. Se on Evanescencen "Bring me to Life". Pahoittelen sitä, että tällä jutulla on outo rakenne. Syy on se, että se "seuraan" kappaletta. Ja se seuraa sitä, koska päätin niin.
On hyvä huomata, että en tee varsinaista kappaleen tulkintaa. En siis lainkaan väitä että kappale esittää mitään siitä, mitä liitän siihen. Pikemminkin kappale on esimerkki laajemmista teemoista, ja sen yksityiskohdat vetävät reittejä jotka sijaitsevat "täsmälleen kappaleen ulkopuolella". Puhun siis kappaleen kautta oikeastaan kaikesta muusta kuin itse kappaleesta. (Outoa? Mahdollisesti.)
Kappale alkaa:
"How can you see into my eyes like open doors. / Leading you down into my core, where I’ve become so numb. / Without a soul my spirit sleeping somewhere cold, until you find it there and lead it back home."
Tämä kohta esittää että toinen kykenee ikään kuin näkemään "sielun peileistä" eli silmistä ihmisen ytimen, se, mikä hän todella on. Yksinäisellä sielulla ei ole hyvä olla. Se tarvitsee apua. Tämä kappale "voi kertoa" (tai niin tulkitsen, niiden taustatietojen perusteella mitä minulla on bändin jäsenten vakaumuksista ja henkilökohtaisisat arvoista) Jeesusta tai maallista rakkautta: Molemmissa niissä on yleistä samankaltaiset odotukset. Jokainen tarvitsee toista. Jokainen tarvitsee ymmärtäjän. Jonkun joka näkee ytimen, ja jos ei hyväksy ydintä sellaisenaan niin osaa ainakin auttaa sen oikeille raiteille.
Tässä on kuitenkin mukana se vaikea puoli. Tästä kiistellään filosofiassa. Sillä mukaan astuvat myös pyytely. Tässä toinen muuttuu ikään kuin välineeksi, tai minimissään tämän toisen toivotaan olevan väline. Edes tämän muuttuminen vastavuoroiseksi ei kaikista edusta moraalisuutta. Se on sitä, kun menisi naimisiin sen takia että (heteronormatiivisesti olettamassani parissa) nainen haluaa miehen paksun lompakon ja mies nainen koska tämä imuroi ja pesee WC:n.
"(Wake me up) / Wake me up inside. / (I can’t wake up) / Wake me up inside. / (Save me) / call my name and save me from the dark. / (Wake me up) / Bid my blood to run / (I can’t wake up) / before I come undone. / (Save me) /Save me from the nothing I’ve become."
Modernismissa on tyypillisesti ajateltu että ihminen tekee itsensä sisältä, mutta silti Evanescence(kin) laulaa modernissa yhteiskunnassa esimodernia teemaa siitä miten tärkeää ihmisellä on olla ulkopuolinen voima, joka muuttaa hänet. Että tämä asia tekee ihmisestä olennaisesti erilaisen kuin mitä hän olisi ilman. Osa näkee tämän ongelmallisena: Se, mitä esimoderni pitää hyvänä, on toisesta vain yritys kahlita ihminen ulkoisilla sidosvoimilla.
"Now that I know what I’m without, you can't just leave me. / Breathe into me and make me real. / Bring me to life."
Tätä kautta mukaan saattavat astua myös parisuhteen ja uskonnon vaateet. Ex -Vartijana voisin sanoa vaikka että : "Pyyntöjen jälkeen vaihdetaan kehoituksiin". Sisältö voi olla sama, mutta kun parisuhde tai vakaumukseen sitoutuminen on tehty, tässä odotetaan vaivannäköä. Tässä kuitenkin tapahtuu hieman jakautumista. Ei voidakaan seurata modernismia sinällään. Mukaan on otettava elämänfilosofiaa: On kahdenlaisia ihmisiä. (Niitä joilla on aseessa panoksia ja niitä jotka kaivavat) Sellaisia joista hyvä elämä on sitä että ei ponnistella, koska se aikaansaa kärsimyksiä. Ja sellaisia joista vain työn ja ponnistelun kautta voidaan saavuttaa jotain aitoa ja pysyvää. Kun kyse on elämän helppoudesta ja pysyvyydestä, ei ole niin väliä sillä onko sitoumus sisäistä vai ulkoista. (Ihmisellä voi olla sisäisiäkin kamppailuja. Katsoin tänään televisiosta dokumenttia, joka kertoi erotiikkariippuvuudesta. Ihminen halusi elää ilman pornoa mutta halusi myös katsoa sitä. Siitähän ongelmariippuvuudesta on kyse.)
"(Wake me up) / Wake me up inside. / (I can’t wake up) / Wake me up inside. / (Save me) / call my name and save me from the dark. / (Wake me up) / Bid my blood to run / (I can’t wake up) / before I come undone. / (Save me) /Save me from the nothing I’ve become."
Suuri osa romantiikasta sisältää itse asiassa kompensaatiokertomuksia : Jo saduissa prinssi saa prinsessan vasta taisteltuaan lohikäärmettä vastaan. Muutenkin - yleensä miestähden- odotetaan romattisissa komedioissakin jotenkin ansaitsevan rakkautensa. Siksi lopussa pitää olla esimerkiksi koomisia sävyjä saava lentokentälle. Sillä tällä saadaan sankaritarina.
1: Tämä nähdään aika usein vain sitoutumisen näyttämisenä: Miespääosanesittäjä näyttää roolihahmonsa kautta että roolihahmo on tosissaan rakkauden kanssa, eli on valmis panostamaan siihen. Kestämään vaikeuksia.
2: Joku toinen, luultavasti feministi, voisi nähdä tämän elokuvan rakenteen latistavan naisen pelkäksi "voittotrofeeksi". Jos aktiivinen valloittajamies, ritari, voittaa turnajaisissa, vaivasta tulee mitali. Jos tapat lohikäärmeen, saat prinsessan. Tässä korostetaan miesten aktiivisuutta ja naisen objektinomaisuutta ja passiivisuutta.
3: Kolmas tapa katsoa tätä on taas se, että yhteiskunnassamme naisten odotetaan automaattisesti ansaitsevan rakkauden, kun taas miesten tulee tehdä jotain oikeuttaakseen tämän tilan. Nainen on rakastettu itsenään, mies toimiensa kautta. Tässä naisella on itseisarvo ja miehellä välinearvo.
Joka tapauksessa mieheltä - ja joskus naiseltakin - odotetaan pelastustoimintaa.
"Bring me to life. / (I've been living a lie, there's nothing inside) / Bring me to life."
Kulttuurissa ajatellaan elämä siten että rakkauselämä olennaisesti parantaa elämää. Tästä on vain kukonaskel siihen, että sinkkuus nähdään jonain ikävänä, josta halutaan päästä eroon. Avioelämää (tai uskontoa) ei haeta tätä kautta välttämättä edes rahan vuoksi, se halutaan siksi että se nähdään "ainoana välineenä" parempaan elämään.
Moni pitää tätä kovin vaihtoehdottomana. Osalle tämä herättää myös ikäviä tunteita "kelpaamattomuudesta", ja voi jo sinällään lisätä jopa pakonomaista "sinkkuudesta pakenemista" tai "eri uskonnoissa kiertelyä". Siksi parisuhteen menetykseen liittyy paitsi suru yksinäisyydestä, myös siitä että avioliittostatus romahtaa. Ja uskovainen joka lähtee yhteisöstä, tietää että hänestä kuiskutellaan kun hän ei enää ole paikalla. Syy ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään se, että "muut katsovat karsaasti", vaan siitä että luopumisen mukana katoaa myös se "remedy_to_all", ihme -eliksiiri, jota ilman ei ole "aitoa elämää". Ja jos ei elä aitoa elämää, on oikein kohdistaa sitä kohtaan sääliä.
"Frozen inside without your touch without your love darling. / Only you are the life among the dead."
Osa on tietenkin jopa sitä mieltä, että aito ymmärtäminen on mahdotonta. Tämä perinne on tietenkin alkanut Diogeneestä, mutta sillä on paljon myöhempiäkin kannattajia. Tässä ihminen on pohjimmiltaan jotain mistä ei voida tietää sen luonnetta. Ymmärtäminen taas on vain halu lokeroida ja kahlita, tehdä ymmärtämättömissä oleva ymmärrettäväksi.
Tätä kautta vaatimukset ja toisen ymmärtäminen tarkoittaa sitä, että kaksisuuntaisenakin toteutuessaan emme voi tietää siitä. Halu että toinen näkee itsen ja itse näkee toisen tarkoittaa tätä kautta kuitenkin sekä halua hallita että olla hallittu. Ihminen kaipaa aika usein molempia. Itsenäisyys on tietysti monille helppo selittää, nyky -yhteiskunnassa. Mehän arvostamme sanan ja ajattelun ja mielipiteenvapauksia korkealle. Mutta ihmiset mielellään myös seuraavat johtajaa: Olipa hän sitten pappi, professori tai Karl Popper. Tai äkänen akka ja sen kaulin.
Jotain täytyy olla. Tai on säälin kohde. Säälikin on tätä kautta hallitsemisen keino.
"All this time I can't believe I couldn't see / Kept in the dark but you were there in front of me. / I’ve been sleeping a thousand years it seems. / Got to open my eyes to everything. / Without a thought, without a voice, without a soul. / Don't let me die here. / There must be something more bring me to life."
Kun arvot on sidottu nyt luopumiseen, tai pysyvämpään sitoutumiseen, voivat "kehoitukset muuttua myös käskyiksi". Syntyy kultteja, syntyy komentelevia puolisoja. Syntyy tiukkoja avioeroneuvotteluja.
"(Wake me up) / Wake me up inside. / (I can’t wake up) / Wake me up inside. / (Save me) / call my name and save me from the dark. / (Wake me up) / Bid my blood to run / (I can’t wake up) / before I come undone. / (Save me) /Save me from the nothing I’ve become."
Etenkin eron koittaessa eriytyminen on kuitenkin lopullista. Tätä kautta luopion kohdalla voidaan saada "toistoon uutta sisältöä": Vartija voi tässä vaiheessa lopettaa pamputusorgiat ja sanoa että "Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää". Ihmisen elämä ei välttämättä ole muuttunut muulta osin. Hän haluaa yhä samoja asioita. Mutta hän on ymmärtänyt elävänsä valheessa. Tämä tarkoittaa sitä, että jos kyse on uskonnosta, hän voi vaihtaa uskontoa tai ruveta ateistiksi. Ja jos parisuhteesta, hän voi etsiä uuden tai elää sinkkuna. Kyse on laajuudesta: Virheestä opitaan, tai ainakin se jotenkin pakottaa rajoitamaan ihmisen valinta -avaruutta. Osa katsoo että "en sovi yhteen tuon laajempaa aihepiiriä edustavan kanssa" ja toinen katsoo että syy on "koko aihepiirissä". Jokainen joutuu kuitenkin selviämään. Osa tietysti tekee tässä vaiheessa itsemurhan. Koska hän on uskonut kaiken yllä olevan siinä sen "romanttisimmassa muodossa" ; Jos jokin tekee ihmisen, ilman sitä hän ei ole mitään. Jos jokin tuo arvon, sen menetys on vie saman verran arvoa.
"(Bring me to life) / I’ve been living a lie, there’s nothing inside / (Bring me to life)"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti