"-Bobby (isosta aseesta): "It's not Zen"
-Crews : "It'll have to do until Zen comes along.""
("Life", "One")
Kouluampumisissa erikoisia sävyjä herättävät ne viattomat uhrit. Vaikka monilla ampujilla on ollut kiusatun taustaa, niin suuri osa uhreista on ollut sellaisia jotka eivät ole konkreettisesti tehneet hänelle mitään. Edes pipoa ei ole heitelty tai jotain pienempää kiusaamista harjoitettu. Yleisessä puheessa nämä ihmiset ovat tämän vuoksi uhreja mitä mainioimmalla statuksella. He ovat "viattomia uhreja".
Oman kokemuksieni mukaan pystyn kuitenkin ymmärtämään tämän toiminnan. Siis ymmärtämään, en hyväksymään. Sillä samalla tavalla kuin jos minä menen tönimään nakkikioskilla tuntematonta tyyppiä ja tiedän että saan nyrkistä, tämä lyöminen on jotain jota tietää tapahtuvan mutta ei sitä iskua silti pidä moraalisena tekona. Tämä erottelu on keskeistä tässä kohden. Sillä olen sitä mieltä että "Life" on oikeassa kun sen nauhuriääni (Jo edesmennyt ZEN -guru Alan Watts muuten. Hän ei ehkä ole "ihan perinteisin" Zen -mestari, mutta kuitenkin. Sarjaan juuri hän sopii tietenkin hyvin. Charlie Crewskin on juuri samalla tavalla "zen-ish".) Kertoo että "Revenge is a poison meant for others that we end up swallowing ourselves. Vengeance is a dark light that blinds all who seek it. The untroubled soul knows there is no justice in revenge. The untroubled soul knows that to seek vengeance is to seek destruction". Kiusattu ei kuitenkaan ole "untroubled soul". Kaukana siitä. He tietävät että asiat ovat toisella tavalla.
Kiusatun kannalta varsinainen kiusaamistoiminta on ymmärrettävää. Sanallinen vittuilu on suoraa aktiota ja lyöminenkin on sangen helposti tajuttavaa ja konkreettista. Pahimpia ovat ne, jotka eivät tee yhtään mitään. Tämä ignoranssi on kuitenkin ihmiskunnan perustila. Katsojavaikutuksen kautta ihmiset, sääliöt, eivät esimerkiksi auta ensiavuntarvitsijaa Helsingissä, tai eivät puutu ryöstämiseen tai kiusaamiseen. Toki he tapahtumien mentyä ohi kauhistelevat kivasti kahvipöydässä - ja pahimmassa tapauksessa apua tarvinneelle - miten asia oli niin hyhhyh. Että ei tuollaista saisi. He eivät tarkoita pahaa, mutta he rakentavat pahan ilmapiirin, jossa mitä vaan saa tapahtua. Psyykkisesti juuri ignoraatio on erittäin raskasta. Eristäminen on tehokas kontrollin tai murtamisen keino. Haukkukin tekee haavaa, jos ja vain jos, ei ole kaveria jakamaan murheita.
Tätä kautta en ihmettele, että jollakulla napsahtaa päässä ja he päätyvät "haluamisen ja tarvitsemisen ristiriitaan", jota "Life" tietenkin myös tarjoaa:
"-Ted Earley: "Charlie. What are you thinking?"
-Charlie Crews: "I'm thinking about what I want and what I need."
-Ted: "What do you want?"
-Charlie: "I want a peaceful soul."
-Ted: "And what do you need?"
-Charlie: "I need a bigger gun.""
("Life", "Initiative 38")
Tätä kautta en usko "viattomiin uhreihin". Sellaista ei koulukiusaustapauksessa olekaan. Ne ovat turhia uhreja, koska niitä ilman tultaisiin toimeen, jopa paremmin. Niitä ei pitäisi olla, joten ne ovat ainakin eitoivottavia uhreja. Mutta tekijän kannalta, "They are guilty as hell". Ainakin, mikäli koulukiusaaminen kuuluu kuvioon.
Itse olen rakentanut oman tapani elää sen varaan että ulkopuolinen piiri varaa minulle juuri sen ignoraatiotila, johon olen tottunut. Ideologioita tai kerhotoimintaa ei "vaan tulla tyrkyttämään", koska ne ovat vain vaatimuksia. Ne taas vaativat perusluottamusta, jossa tulijalla on emotionaalisia odotuksia ja toiveita, joita sitten vaatimukset täyttäen saadaan. Kun menen kadulle odotuksestani on tullut vaatimus. Kun menen, haluan päivittäisen annokseni ignoraatiota. Se tarkoittaa sitä että tuntemattomat ihmiset eivät yritä teeskennellä kaveruuden illuusiota. Asian ydin on tietysti luottamus, jota tuntemattomilla ihmisillä ei minun kohdallani juurikaan ole, ellei kyseessä sitten ole jokin virka.
Itse olen "ottanut opikseni" ja pyrin yksinkertaisesti olemaan aktiivisemmin jeesaamassa kuin yksikään sääliö ikinä kykenee. Koska tiedän, mitä on kun näin ei käy. Enkä voi luottaa että muut tekevät. Itse asiassa voin melko rohkeasti luottaa että he eivät. Olen vastuussa vain itsestäni. Tilanteet tarjoavat toiveita, mutta ei saa olla mitään odotuksia. Moni voisi katsoa että tässä on ylenkatsetta, paremmuudentunnetta. Ehkä onkin. Mutta luulen että suurin osa tästä ylenkatseen kokemuksesta tulee siitä, että useimmille tulee ideologinen alemmuudentunne, kun he seuraavat tilannetta ulkopuolelta. (Uskonnostaan riippumatta.) Toimintastrategiani ei tietenkään ole "kirjattu sääntö", mutta sen hyvä likiarvo löytyy Robert Humphreyn "Warrior's Greedin" ideaaleista. "Wherever I go everyone is a little bit safer because I am there. Wherever I am, anyone in need has a friend. Whenever I return home, everyone is happy I am there."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti