"Sinua ei ole talutettu kohti koroketta vaan korokkeelta pois. / Tahdoit laulaa vielä yhden kappaleen jossa haaveissani kuljen, silmät tyhjyydeltä suljen."(Absoluuttinen nollapiste, "Jos sanoo että tekee")
Husserl on tärkeä fenomenologian kehittämiseen osallistunut filosofi. Hän oli ottanut perustakseen Descartesin ajatuksen siitä että ajattelu on ainut varma asia, joka voidaan tietää. Ja Humelta hän oli lainannut ajatuksen siitä että induktiopohjaiset tulkinnat ja teoriat ulkomaailmasta voivat aina pettää.
Husserl otti varovaisen lähtökohdan, hän halusi varmuutta. Yllä olevin syin se mitä kutsumme "perusteluksi" muuttuu tässä "tietyksi käsittelyksi". Tämä taas ei välttämättä kosketa itse asian totuusarvoa vaan sitä miten mielemme käsittelee ja miten hyväksymme eri asiat ; Empiirisen käsittelyn jälkeen saadaan empiirisen menetelmän hyväksymät lopputulokset esiin muista. Mutta tieteellinen ja tosi voivat olla eri asia.
Tämän vuoksi Husserl oli varma siitä että ainut asia josta voimme ristiriidattomasti puhua oli lebenswelt, maailma sellaisena kuin me sen koemme. Hän ajatteli että aina kun olemme tietoisia, olemme tietoisia jostakin. Tätä sitten vain järjestellään ja luokitellaan intentionaalisesti. Näin ollen Sokrateesta lähtien tuleva perinteinen filosofinen asennetapa, jossa logiikka ratkaisee arkikokemuksen sijaan, tavallaan heitettiin pois.
Mielenkiintoiseksi tilanne muuttuu kun tajuaa mitä Heidegger, kuuluisa fenomenologi, teki. Hän teki fenomenologisia tutkimuksia jossa mukana oli luokitelmia. Hänestä menneisyys, nykyhetki ja tulevaisuus määrittävät olennaisesti olemistamme. Toisin sanoen tässäkin mukana prosessointitapa. Tämä on siten yhtä tosi kuin rationaalinen tai empiirinenkin.
Populismin osoittaminen natsivertauksen (anteeksi) avulla: "Heidegger oli natsi".
Richard Wolin on esittänyt että juuri Heideggerin elämäntulkinnat olivat sellaisia että ne altistivat hänet valitsemaan natsismin kun sellainen vain ensin laitettiin tarjolle. Toisin sanoen Heideggerin oma filosofia teki hänen natsiudestaan todennäköistä nissä kulttuurioloissa joissa hän eli. Kysymys ei siis ollut todellisuuden kadottamisena - tai jos oli, se johtui Heideggerin fenomenologisen ajattelutavan "todellisuuden puutteesta".
Fenomenologinen ajattelutapa on arkikokemuksen kautta erittäin helposti sidottu "yleiseen näkemykseen. Fenomenologisessa analyysissä on aina jotain luokitelmia. Ja kertoja joko on niistä tietoinen tai ei ole niistä tietoinen. Ne ovat kuitenkin aina läsnä. Jos tämä liitetään hegemonioihin, muistetaan että ne ovat yleisesti itsestäänselvyyksinä pidettyjä. Se, mitä pidetään itsestäänselvyytenä on ajallisesti vaihtuvaa. Ja olemme usein sokeita niille. Tätä kautta avautuu tie jossa tiede, totuus, oikeus ja kohtuus määräytyvät puhtaasti käsiäänestyksellä.
Tämän huomion merkitys oli minulle itselleni musertava. Sillä olin (minusta ihan oikein) aina liittänyt fenomenologian ensi sijassa mystiikan perinteen päälle, elementiksi joka jatkuu eksistentialismissa ja joka tavallaan "kävellään loppuun" absurdissa ajattelussa, jossa eksistentialismi ja mystikko yrittävät pitää "logiikatonta" jonain joka sisältää viisautta, ja tätä kautta yrittävät hallita sitä jotenkin sen sijaan että hyväksyisivät sen absurdiuden. Kyseessä on tällöin aina tavallaan transsendentin uudelleennimentä. Tämä huomio kuitenkin liittää fenomenologian toiseenkin asiaan; Elämänhavaintojen ja kokemusten kautta saadaan (ainakin joskus) takaovesta livautettua sisään populismia.
1: Musertavaa oli myös se, että jotenkin erityisen pahasti järkytyin tästä populismiin liimaamisesta. Ilmeisesti minulla on ollut vielä jäänteenä jotain erityistä kunnioitusta mystikkoja kohtaan. Sinänsä en ihmettele kuitenkaan "mystisen tai sen kaltaisesti määritellyn" tehoa populismissa; Trenssendentti on Suojassa, mikään looginen tai empiirinen peruste ei voi kritisoida siihen sidottua - transsendenttihan on by definition tälläisten käsittelyjen ulkopuolella, jolloin kriitikkoa voidaan aina syyttää virheestä. Tai sitten voidaan hymyillä mystistä hymyä joka riisuu aseista.
___1.1: Tosin tässä on pakko korostaa sitä, että ihanteenahan arkikokemuskin on fenomenologian mukaan reflektoitu tulkinta, ja siksi "yhtä vastustettava" kuin mikä muukin tapa. Sen yhdistää "MuTu -tuntumaan" itsekritiikitön suhde joka kumpuaa ensisijassa kokijan omista emootioista. Tästä syntyy vaikutelma, tulkinta, jota voidaan myydä aitona peruskokemuksena, koska sen hankinta muistuttaa sitä paljon - ellei ole peräti ihan identtinen sen kanssa. Kun tämä "myydään transsendentin makuisena", mystiikan luonne estää "ketunhäntä kainalossa kulkevien" tarkistamisen käytännön tasolla. Ja näin tätä voidaan myydä massoille, jotka ottavat sen vastaan jos se tukee omia "MuTu -tuntemuksia". Näin kaunis ihanne ja hyvä ja taitavasti mietitty järjestelmä sisältävät takaportin niille jotka eivät ole niin ihanteellisia ja hyviä, mutta jotka ovat kenties niin taitavia että osaavat huijata itseäänkin.
Tässä vaiheessa on hyvä vaihtaa käsiteltävää asiaa.
Heideggerin kohtalo nimittäin toi vahvasti mieleeni sen mitä postmodernismi ja dekonstruktio ovat tehneet. Derridan ajatuksessa asiat voidaan jäsentää monella eri tulkinnalla. Tähän liittyy monenlaista, yhtenä esimerkkinä se miten havainto ihmissusista tai avaruusolennoista on hankala. Oletko hullu vai kumoutuiko nykytieteen teoria? Oman hallusinaation tunnistaminenhan perustuu siihen että tapahtuu jotain arkijärjen vastaista, jotain jota pidetään likimain mahdottomana.
Dekonstruktion pääteema on että tulkinnoista ei voi päästä eroon. Moni käyttää tätä totuusrelativismin puolustamiseen, jossa kaikki näkemykset ovat tulkintoja ja siksi yhtä hyviä. Moni kuitenkin korostaa että ne ovat enemmänkin "yhtä huonoja".
Postmodernistiseen kielenkäyttöön liittyy joskus puheet valtapeleistä ja niiden paljastamisesta. Tällöin tilanne alkaa näyttämään erikoiselta. Strategia, jota esimerkiksi Intelligent Designin kannattajat käyttävät, on "toimintakaavaltaan" seuraava : Dekonstruktio kohdistetaan viholliseen ja tätä kautta näytetään mitä oletuksia ja tulkintatapoja tämän takana on. Tämä taas sidotaan valtapeliin tarinankerrontaan; Esimerkiksi tieteen valtavirran teoria näyttäytyy tämän jälkeen väistämättä yhteisöllisenä voimannäytteenä, jota puolustetaan aivan samaan tapaan kuin uskonnoissa olevia syntykertomuksia on aikanaan tehty.
Matkan varrella tässä nimittäin helposti unohtuu se, että omakin näkemys on valtapeliä, ja heidän ona toiminta tulkinnantekoineen voidaan nähdä suosionhakupyrintönä - käyttäen juuri samaa postmodernia ajattelutapaa mitä he ovat soveltaneet. Siksi esimerkiksi puheet siitä miten dekonstruktiota vastustajiinsa tehnyt on uusi nouseva paradigma näkyy melko huvittavassa valossa. Dekonstruktio on tavallaan jotain joka ymmärrettynä pikemminkin taluttaa korokkeelta pois, mutta sitä kuitenkin käytetään erityisen usein niin että sillä saataisiin lisää taluttajia saattamaan korokkeelle päin.
Ongelmana on se, että tällä tulkintatavalla muuta kuin valtapeliä ei olekaan. Emme saa tietoja vaan teemme tulkintoja, joten jäljelle jää vain valtapelien ulottuvuus. Kuitenkin käy mielessä että jos asiassa on takana "muitakin juttuja". Valtapeli on ehkä yksi olennainen ulottuvuus, mutta eri kanteilta katsoen sama ilmiö voisi näyttäytyä vaikkapa tutkittavuutena ja sovellettavuutena, kenties osatotuutenakin. Jos sittenkin eri tulkinnat olisivat perusteluiltaan huonompia kuin toiset.
On kuitenkin hyvä muistuttaa itseään siitä miten tälläinen valtapelien näyttäminenkin on valtapeliä ; Tilanteesta tulee näin kuin taktisessa "Diplomacy" -pelissä. Nimenä on diplomatia, mutta takana on vain mutkikasta peliä, jossa tarkoituksena on taata itsekäs voitto. Siinäkin vihollisen suunnitelman paljastaminen on keino oman suunnitelman läpisaamiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti