"Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät kärsi tervettä oppia vaan omien himojensa mukaan haalivat itselleen opettajia korvasyyhyynsä."(2 Tim. 4:3)
Arno Kotro kirjoitti "Helsingin Sanomiin" pääkirjoituksen. Hän nostaa esiin karuja lukuja jotka perustuvat tutkimuksiin. Horoskoopit, homeopatia ja monet muut ovat hyvin hyvin suosittuja. Näin ollen nämä eivät ole mikään "pikkujuttu". Skeptikoita syytetään usein siitä että he puuttuvat tälläisiin asioihin koska ne ovat marginaalia. Kotron kuitekin näyttää että ne ovat hyvin suosittuja. Ja näissä pyörii raha. Ihmisiltä saadaan ihan oikeaa rahaa tarjoamalla heille sellaisia asioita joiden teho on korkeintaan psykosomaattista, jos sitäkään.
Kotron mielestä syynä on se, että koulussa ei opeteta kriittistä ajattelua. Huuhaata ei osata tunnistaa. Koulut kyllä opettavat "luonnontieteellistä tietomassaa ja opetus on sinänsä laadukasta, mutta koulussa pohditaan liian vähän sitä, miksi joitakin väitteitä on syytä pitää perustellumpina kuin toisia." Se jää siis ulkoluvun tasolle. Tätä kautta tietoa opetellaan kuin se olisi auktoritääristä. Nippelimassojen opetus ilman ajattelu ja perustelutapojen opettamista johtaa siihen että kaikki ulkoa opeteltavat faktat ovat samanarvoisia "eikä opiskelijoille kehity kykyä arvioida eri uskomusten totuudenmukaisuutta." Näin horoskooppi ja taikausko joka vaatii pänttäämistä, esimerkiksi tutustumista horoskoopinrakennustaulukoihin joissa on yksityiskohtia, nousevia ja laskevia planeettamerkkejä ja niin edespäin.
Kotro nostaa esiin myös filosofian roolin. Se on koulussa hyvin oudolla tolalla; Zenonin paradoksikin esitetään sellaisessa muodossa että saa kuvan että nopea Akilles ei saavuta koskaan kilpikonnaa. Kotrosta tämä tarkoittaa sitä että "pahimmillaan koulufilosofiasta voi saada sen kuvan, että filosofia tarkoittaa terveen järjen hylkäämistä, vaikka sen päinvastoin tulisi johtaa järjenkäytön terävöittämiseen." Zenonin paradoksissakin olisi mietittävä miten ajattelua voidaan harhaanjohtaa matematiikalla: Tarkasteluajankohta jolla astutaan eteenpäin on aina vain lyhyempi ja lyhyempi eikä se tämän lyhenemän vuoksi salli tarkastelua siinä pisteessä missä Akilles ohittaa kilpikonnan - minkä tämä tekeekin kun juoksee nopeasti verrattuna kilpikonnaan. Koulussa tätä täsmennystä ei tehdä, jolloin jää kuva että filosofia on sellainen joka pystyy selittämään miten nopea ei saa hidasta kiinni. Filosofiasta jää tällöin kuva viistona - jopa mielisairaana - haihatteluna.
Itse myönnän että koulufilosofiasta voi saada tälläisen kuvan. Itse asiassa olin järkyttynyt, kun lukion jälkeen törmäsin siihen mitä filosofia oikeasti tekee. Sain arvosanoiksi kiitettäviä filosofiasta ja silti aine tuntui olevan jossain historian ja uskonnon välimaastossa. Matematiikka ja luonnontieteet yhdistyivät alaan vasta myöhemmin, etten sanoisi liian myöhään. Koulut oli jo käyty ja löydöskin perustui omaan yleiskiinnostukseen vähän kaikesta. - Joka sekin syntyi vasta koulun jälkeen kun faktojen lukeminen ei ollut pakollista : Siihen asti luin kaunokirjallisuutta. Lukioaikana olin nörtti, en skeptikko.
Samaan aikaan Myers miettii sitä, pitäisikö skeptikko -organisaatioiden olla avoimesti ateistisia. Siitä tulee esiin vahvasti se, miten uskonnot pitävät itseään "tieteen ulkopuolisena magisteriana" silloin kun tieteilijät yrittävät käsitellä Jumalaa tieteen välinein. Mutta samanaikaisesti teologit käyttävät mielellään viittauksia vaikkapa aivotutkimuksiin ja lainaavat muutenkin tieteestä elementtejä käyttöönsä, ja tulkitsevat niitä teologisten tulkintojen läpi. Sama asennoituminen on tietysti pseudotieteilijöilläkin. Skeptikot ovat "sulkeutuneita", kun he "jättävät huomiotta äärimmäiset vaihtoehdot". Erimielisyyttä pitää suvaita. mutta skeptikoiden pilkkaaminen on aina oikein.
1: Tästä minulla on omakohtaisia kokemuksiani. Viihdyn sinällään ihan hyvin ammattihomeopaatikkokaverini kanssa. Hän on ihan kelpo veikko. Kuitenkin vältän tämän aihepiirin keskusteluja hänen kanssaan, koska hänen jutuissaan keskeistä roolia näyttelee oikeaoppisuus. Esimerkiksi kun olimme baarissa, ja mukanamme oli eräs teologi, päädyimme juttelemaan jumaluusasioista. Teologin kanssa saivartelimme useita eri vaihtoehtoja ja ammuimme niitä jonkin verran alaskin. Tämä oli homeopaatikoista tylsää, koska ne olivat turhia vaihtoehtoja. Hän muistutti ja palasi aina yhteen tulkintaan, symboliikasta jossa merkillä on tietty sisältä. Ja puheet palasivat ikuisiin totuuksiin. Hänkin muistutti että skeptikot eivät mieti avomielisesti, vaan vain yhdestä kannasta. Tämä ambivalenttius huvitti minua melko paljon.
Myersistä skeptikoiden valikoimat voivat olla erilaisia, koska paranormaalit väitteet tarjoavat usein jotain potentiaalsiesti testattavia asioita. Sen uskonnoissa on usein historiallisiin tapahtumiin sidottuja tarinoita ihmeistä joita ei voi toistaa, tarinoita joissa on jotain hyvin eitestattavaa ja epäspesifiä, ja joiden väitteet itsessään ovat piilossa tulkintojen ja symbolien takana. Kuitenkin uskonnot ovat näiden väitteiden "pikkuveljiä". Ja skeptikoiden asenne itsessään vaatii kriittistä tarkastelua, jolloin uskovaistenkin väitteet voidaan laittaa saman vaatimuksen kanssa - mitään epäreiluja erikoislupia ei siis jaeta. Näin ollen skeptikot voivat valikoida, jopa sen kautta mikä heitä itseään kiinnostaa ja mihin heillä on ylipäätään aikaa.
Myersin näkymässä on helppo huomata, miten uskonnoissa oleva ajattelutapa ei ole useinkaan skeptistä. Kuitenkin voidaan ajatella Rusen tapaan : Hän kertoo olevansa skeptikko mutta ei ateisti. Hän korostaa sitä Myersinkin mainitsemaa asiaa ; teologia on ontologisia kysymyksiä, kun taas paranormaaleihin ilmiöihin liittyy asioita jotka ovat hyvinkin episteemisiä. Paranormaalissa on tosiasiaväitteitä joita voidaan testata. (Mikä on ainakin minusta pluspiste paranormaaleille väitteille, verrattuna uskonnollisiin esityksiin.)
Rusen lähestymistavasta nousee kysymys : Entä jos kysymys onkin uskovaisten ajattelutavasta, eikä niinkään ateismi/uskonto -kiistasta? Kun palataan takaisin uskontoihin, muistamme että valtaosa filosofian opettajista ovat myös uskonnon opettajia.
Tätä kautta en ihmettele, että humanistinen tulkintatapa filosofiassa korostuu ; Kun filosofia nähdään uskonnon perusluonteen kautta, korostuu tulkitseminen. Sillä se on teologeille tuttua asiaa. Tällöin vaihtoehtojen punnitseminen, suorastaan relativismin asteelle, voi nousta esiin. Ja jos opettaja on tiukasti yhteen tulkintaan ihastunut, silloinkin syntyy helposti "tiedämme Jumalan, minkälaisella voi ollalla -selittämällä saan itselleni vakuuttumisen tunteen." Näin filosofia näkyy helposti olennaisesti eri asiana kuin tiede. (Ja tiedekin näkyy helposti vain kamppailevina maailmankuvina ja valtapelinä, kun tavallaan tehdään projektio, oletetaan kaikkien toimivan samalla tavalla kuin itsen.)
Samaan aikaan selittyy myös se, miten Kotron kaltainen tunnetusti skeptinen opettaja haluaa värittää filosofian kriittisyydeksi. Hänelle filosofian tieteenkaltaisuus korostuu. Uskonnon kaltainen maailmankuvakisa näkyy tällöin huonona tai epäonnistuneena filosofiana. Molemmissa tapauksissa maailmankuva värittää sen, mitä pidetään tärkeänä. (Yes, for me philosophy is bit like the hot lesbian cousin of fencing.)
Minusta filosofiaa on "molemmat". Ja vain toinen näkemys nousee helposti vallitsevaksi, koska opettajat on valikoituneet tietyllä tavalla. Minulla ei sen sijaan ole vastausta siihen "mitä koulussa pitäisi opettaa". Joku sanoo että tiedettä ja totuutta. Ei sillä elämässä kuitenkaan "niin paljoa tee". Miljoonat uskovat homeopatiaan kuolematta. Jos joku onnistuu nyhtämään heiltä rahaa, niin entä sitten? Maksetaanhan kirkollisveroakin. Eikö lottoakaan ole kielletty, vaikka tilastomatematiikka näyttää että se on enimmäkseen tyhmyysverotusta niille jotka ovat huonoja matematiikassa.
Joku voi pitää "oikeaoppisuuden haluamista" kauheana, koska se on epätotta. Jopa fundamentalistit muistuttavat korvasyyhyn riskistä, eli he muistuttavat miten epätotuuksia (skeptisyyttä esimerkiksi) opetetaan koska ne ruokkivat haluja. Ei kuulla mikä on totta vaan sitä joka sanoo sitä minkä halutaan oleva totta. (Mikä toki herättää kysymyksiä siitä onko Raamatun sanoma todellakin vastemielistä, vai ovatko tarinat ikuisesta elämästä ja Paratiisista jotain jolla asia myydään ja tehdään toivottavaksi, eli jossa synnytetään korvasyyhy ja sitten rapsutetaan tätä.) Uskallan kyseenalaistaa tätä, jopa lainata Irja Askolaa: "olen oudoksunut tuon moitteen sanamuotoa. Ikään kuin kirkko ei saisi saarnata siitä, mitä ihmiset toivovat. Ikään kuin papin pitäisi opettaa kaikkea muuta kuin sitä, mitä hänen ympärillään olevan yhteiskunnan ihmiset tarvitsevat." Olen tätä mieltä, sanoivatpa bussipysäkintolpat siihen mitä tahansa.
Kuvassa poron korvaa kutittaa. Ja kuten kuva opettaa, helpoin tapa saada kutina päättymään on raapia sitä ihan itse. Eikä sekään raaputa muiden korvasyyhyjä, vaan omaansa vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti