"Scully: "It just means proving to the world the existence of alien life is not my last dying wish."Mulder: "What about Santa Claus or the Easter Bunny? This is not some selfish pet project of mine, Scully. I'm as skeptical of that man as you are, but proof. Definitive proof of sentient beings sharing the same time and existence with us, that would change everything. Every truth we live my would be shaken to the ground. There's no greater revelation imaginable, no greater scientific discovery."
Scully: "You already believe, Mulder. What difference would it make? I mean, what would proof change for you?"
(X files, "Gethsemane")
Eräässä vitsissä selitetään miten "anteeksi" -sanomisen historia on muuttunut. Varhaisimmillaan siihen on liittynyt tunnustus omasta töppäyksen ja samalla se oli pyyntö toisen armosta. Sittemmin se muuttui varoitukseksi joka on miltei sama kuin "pois tieltä". Ja sittemmin siitä on tullut lähinnä sarkastinen kommentti. Tästä vitsistä tulee tietty olo. Ainakin minulla täsmälleen samanlainen olo tulee kun "my apologies" siirtyykin etiketin ja käytöksen maailmasta uskontojen maailmaan.
Puheena on tietysti apologetiikka. Sen taustasanana on kreikan απολογια (apologia), joka kääntyy "hyökkäyksen kohteena olevan näkökannan puolustamista". Taustalla oli kreikan lakisysteemi, jossa syyttäjä antoi syytteen, κατηγορία:n (kategorian), ja puolustaja vastasi siihen apologialla. Näin ollen apologian antaminen oli formaalia puhetta jossa selitettiin ja yritettiin kumota syytteet.
Uskonnossa tässä tarkoitetaan uskonnon puolestapuhumista. Termi keskittyy historiallisesti katsoen vahvasti, leimallisesti ja alkuperäisesti juuri kristinuskoon. 100-200(jKr) -luvulla esimerkiksi Tertullianus, Klemens Aleksandrialainen ja monet muut suuntasivat pakanoille ja roomalaisille viranomaisille ja yrittivät selittää kristinuskoa. Apologeetat esittivät kristittyjä suotuisassa valossa ja puolustautuivat näin vainon mittasuhteet saaneita kohteluita ja ajojahdiksi kutsuttavia syytöksiä.
Toinen suuri pääteema näillä apologeetoilla oli saada Rooma vakuuttumaan että kristinusko ei ole uhka. Siksi esimerkiksi Tertullianus esitti että hänen kannattamansa Jumala on nimittänyt Rooman keisarin johtavaan asemaansa, ja esitti että kristityt rukoilevat että keisarikunnan vauraus säilyy vielä kauan. Athenagoras taas esitti että hänen Jumalansa ei käsitellyt maallista valtaa vaan taivaallista ja tätä kautta maallinen valta oli ihan vapaasti muiden käytettävissä.
Ajan myötä taktiikka tietysti muuttui. Moni pitää yhtenä rajana Kelsoksen esittämiä moitteita ; Kristittyjen oppimattomuus, joka tuli sen kannattajapiirien sosiaalisesta asemasta, oli Kelsoksen pilkan kohteena. Siksi esimerkiksi Justinus alkoi pitämään filosofiaa hyödyllisenä ja käytti sen terminologiaa uskonnon taustoittamisessa. Yllättävää kyllä, tämä oli osanaan sekoittamassa eri uskontoja kristillisyyteen. Syntyi eräänlaista vertailevaa uskontotiedettä, jossa Jeesusta esimerkiksi voitiin yhdistää muiden uskontojen jumaliin. Ja tietenkin yhdistelyä syntyi muutenkin : Esimerkiksi Minucius Felix selitti että ylösnousemusoppi oli Pythagoraan sielunvaellusta koskevien näkemysten kaltainen.
Apologeetoille kehittyi ajan mittaan jopa kaksinainen suhde filosofiaan yleensä. Tatianus moitti filosofiaa turhasta järkeilystä joka ei johda mihinkään hyvään, mutta kuitenkin hän samalla piti kristinuskoa yhtenä filosofiana.
Nykyisin apologetiikka tarkoittaa voi liittyä minkä tahansa uskonnon puolustamiseen. Esimerkiksi "Universal Pantheist Society" on panteistisen, monijumalaisen, uskontojärjestelmän puolustamiseen keskittynyttä apologiaa. Silti monet kristilliset tahot harjoittavat sitä aktiivisesti, sekä suomessa että ulkomailla - ja tietysti yhdistynein voiminkin.
Joka tapauksessa nykymaailmassa ja nykytavoilla presuppositionismi -siten kun sen käsitän - on hyvin apologetiikkaa iliönä kuvaava sana: Siinä Kristillinen Jumala otetaan perustilaksi ja sitten selitetään asiat sen ympärille. (Asenne on selitettävissä lauseella "tiedämme että näin on, joten miten voisimme todistaa sen.") Tätä kautta apologia pitää sisällään hyvin paljon monenlaista. Osa on hienostunutta loogista käsittelyä jossa rakennetaan ehyitä ja isoja järjestelmiä, osa taas on hyvin epämääräistä ja mutkikasta "voi olla" -saivartelua joka hämärtää täsmentämisen sijaan. Mukana on tietysti paljon myös vastapuolten moittimista. Ja mukana on usein myös emotionaalisia koukkuja, manipulointiakin.
1: Apologia on myös muuttunut fundamentalistien käännytystyössä tärkeäksi lyömäaseeksi jolla bashataan ateisteja apinanraivolla. (Ja agnostikot on heille ateisteja joilla on kohteliaisuus, joten minäkin saan oman osani ja vähän muidenkin, että kiitos vaan kysymästä.) Siksi se ei näytä puolustamiselta, vaan hyökkäämiseltä. Termi on käytännössä "vihaista uskontoa" vähintään yhtä paljon kuin ateismin nykyinen rintama edustaa "vihaista ateismia". Aggressiivisuus kuvaa ilmiötä hyvin.
Moninaisuuden vuoksi ilmiötä pitäsi katsoa aina
Kuitenkin itse olen nähnyt apologian käytännön tasolla varsin epäkiinnostavaksi. Tässä kohden sanan takana oleva perine lain maailmassa tarjoaa osuvan vertauksen; Lakituvassakin lakimies ei välitä syyllisyydestä, vaan puolustusasianajaja puolustaa syyllistäkin parhaansa mukaan. Nykyäänkin saivarteleva ja kikkaileva esitystapa, jossa musta yritetään maalata valkoiseksi, yhdistetään lakimiehiin. Useat - elleivät peräti useimmat - apologeetat ansaitsisivat tämän leiman.
1: Presuppositionismissa kun on asenteena yksi ongelma ; Pääkannanotto on premisseissä joten siitä ei voi tehdä johtopäätöstä sortumatta kehäpäätelmään. Löydetty logiikka joka tukee rakennetta on siksi vain yhtä hyvä kuin alkuoletus josta se on lähtenyt liikenteeseen.
___1.1: Tässä kohden on mielenkiintoista että usein apologeetat muistuttavat että oletuksia tarvitaan jotta mitään voidaan päätellä. Tämä on totta, ja tämän pitäisi ajaa pluralismiin jossa erilaiset näkemykset olisivat yhtä hyviä. Kuitenkin samat naamat kuitenkin usein muistuttavat miten he ovat nouseva paradigma tai jotain muuta vastaavaa, joka taas nojaa siihen että toiset näkemykset ovat parempia kuin toiset. Tässä unohtuu myös se, että oletusten ei tarvitse olla tiettyjä: Esimerkiksi Duhemin-Quinen teesissä korostuu konsilienssi, yhteys muihin tieteisiin, ja tutkimusohjelmien keskeisyys, hedelmällisyys.. Kun heikoin lenkki on poistettava, ei voida ennalta päättää mikä lenkki on vahva ja mikä heikko. Muu tapa taas näyttää minun silmissäni "skitsofreenikon logiikalta".
2: En itse asiassa ollenkaan väitä että apologeetat olisivat yleisesti ottaen tyhmiä. Väitän että he ovat yleensä ottaen erittäin fiksuja ja ovelia. He ovat "tortucoja", jotka taatusti löytävät koska "seek, and you will find." Aivan kuten lakimiehiäkään ei syytetä tyhmyydestä, vaan liiallisesta oveluudesta ja kieroudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti