Vague enough?

"MAD -TV":ssä on sketsi, jossa parodioidaan tietovisoja. Siinä vastaajan pitää vastata mahdollisimman epämääräisesti. Tiivis, oikea vastaus, saa moitetta. "Not vague enough". Tämä pistää miettimään sitä, miten tieto ja ymmärrys on tyypillisesti eksaktia, kun epätieto on hyvin epämääräistä. "Se viiksekäs mies" sopii Hitleriin, Staliniin ja Groucho Marxiin ja moneen moneen muuhun. Se oli kisassa parempi kuin "Adolf Hitler", joka täsmensi vastauksen yhteen henkilöön. Tästä voidaan saada tulos siitä että epämääräinen on luonteeltaan saivartelevaa enemmän kuin selittävää. Havaintojen epämääräistyminen on se elementti joka vähentää selitysvoimaa ja joka tekee vastauksesta saivartelua. Siksi esimerkiksi ad hoc -selitykset ovat "huono asia" vaikka sen avulla asiat sopiikin täysin ristiriidattomasti havaintoihin.

Tästä päästään esimerkiksi teologiaan. Otan esille keskustelun jota Ilkka Niiniluoto kävi K.V.Laurikaisen kanssa. Laurikainen esitti, että se, että Yksityisillä tapahtumilla on yliluonnollinen, irrationaaliseen tekijään liittyvä syy. Ja tämä antaisi luvan puolustaa Jumalaa tieteellisesti. Ilkka Niiniluoto vertasi tilannetta sukkaan, jossa on reikä. Hänestä reikä tulee hyväksyä olemassaolevana eikä siihen tarvitse sovittaa jotain. Hän esitti että Laurikainen oli deterministi sovittaessaan Jumalan tähän aukkoon, vaikka vetosikin samalla indeterminismiin. Keskustelu on nyttemmin edennyt siihen pisteeseen, että tulkinta antaa Jumalalle mahdollisuuden. Mutta tämä kannanotto on selvästi ontologinen, eikä epistemologinen kysymys.

Kolmi(yhteinen) Jumala.

Tässä keskustelussa tuli esille myös toinen pieni asia, johon keskityn tässä blogauksessa. Niiniluoto muistutti, miten historiassa ollaan yleisesti liitetty Jumalaa juuri maailman säännönmukaisuuteen. Toisin sanoen kysymys siitä, miksi indeterminismi on perustelu yhtään determinismiä enemmän jää tavallaan auki. Kysymys onkin tavallaan perustelun oikeuttamisesta. Jumalaa nähdään sekä laissa ja sattumassa, jolloin determinismin löytyminen kertoo Jumalasta ja indeterminismin löytyminen sekin kertoo Jumalasta.

Yllä oleva tulkinta on juuri sitä, mitä vaque -alustuskessani ajoin takaa. Epämääräinen tarjoaa voi ollaa ja tulkintoja, mutta oikea kysymys, eli se, miksi juuri tämä tulkinta kertoo yhtään paremmin kuin jokin toinen, jää auki. Jos kaikkiin asiantiloihin löydetään tulkinta Jumalasta, ei ole kysymys mistään Jumalan todistamisesta. On kysymys vain siitä, että Jumala on jo päätetty, ja keksitään jälkikäteen miten hän on toiminut.

Niiniluodon kahtiajako sopii hyvin Thomas F. Torrancen esitystapaan. Torrancelle empiirian metodi on eräällä tavalla Jumalallisen mielen tapaan toimimista. Hänestä se, että Jumala on järkevä tarkoittaisi sitä että maailma on järjestelmällinen ja sitä voidaan tutkia kokemusperäisesti. Ja sattuma on se, miten Jumala puuttuu tapahtumiin. Näin on hyvä tutkia myös sattumaa, se kertoo Jumalan aktiivisuudesta.

Näin ollen Torrance olettaa että maailma on järkevä. Kuitenkin tässä on vielä kolmas Jumalakäsitys. Nimittäin mystiikan perinteeseen sopiva. Tämä suorastaan kiistää tieteen, koska järkeily on vain pintaa. Heille totuus on transsendentti. Jumalallisuuteen liittyy tässä vahvasti jotain jota voisi kutsua Irrationaaliseksi (isolla alkukirjaimella). Jumala on Mysteeri (Isolla alkukirjaimella). Tähän liittyy esimerkiksi apofaattinen lähestymistapa, jossa Jumala ei ole järjellä käsitettävä, vaan sitä voidaan lähestyä vain kieltävien ilmaisujen kautta.

Erityisen voimakkaasti tämä näkyy uusplatonismissa, jossa maailma nähdään epäonnistuneena. Päiviö Latvus onkin moittinut mystisiä tahoja tieteenvastaisuudesta. Sen sijaan hän kehuu kristillistä perinnettä tieteeseen ajavana. Hän on siis Torrancelainen. Tämä näyttää että "Jumala ei sallisi aivan mitä tahansa".

Anomalioiden Jumala.

On kuitenkin yllättävän tavallista yhdistää "rationalistinen perinne" ja "mystinen perinne". Eli Torrance tapaa yllättävän usein mystikot. Tällöin aletaan puhumaan Aukkojen Jumalasta. Eli Jumalatodistuksen rakenne on "tiede ei selitä havaintojoukkoa, joten Jumala" Jos asiaa lähestyy Torrancelaisittain satunnaisuuteen tuijottamisen kautta, päädytään tilanteeseen jossa meillä on teoria ja havainnot. Jos ne ovat yhteensopimattomia, mukaan laitetaan korjaava elementti X, joka on Jumala. Jumala sovitetaan siis anomalioiden tilalle ja näin koko selitysalue sovittuu. Ongelmana tässä on se, miten teorioita tämän jälkeen voitaisiin parantaa. Joka ikinen teoria, joka meillä on sopii aivan taatusti 100% varmuudella mihin tahansa aineistoon, jos heilahtelut korjataan Jumalamuuttujalla. Näin ollen kysymys on siinä, mitkä teoriat ovat parhaita.

Aukkojen Jumalaan törmää usein esimerkiksi fundamentalistien puheissa. Tässä korostuu se, että Jumala liitetään mieluusti juuri teorioiden aukkoihin. Heille selvästi on niin että anomalia on "Maailmassa tapahtuu jotain jota ei voida selittää". Heillä on tähän sellainen into, että Dawkinskin on joutunut ottamaan käyttöön argumenttivirheen nimeltä argument from personal incredulity, jossa tiede selittää, mutta tätä selityskykyä ei ymmärretä jolloin oma näkemys "en ymmärrä miten voisi" muuttuu muotoon "ei mitenkään voi". Sen sijaan näkemys, jossa tiede selittäisi enemmän kuin mitä se selittää, ei ole uskovaisten parissa kovin suosittu. Toisin sanoen mystiikkaa rakastetaan.

Kukaan ei mieti, että tässä takaovessa tapahtuu se, että Mysteeri päästetään sisään. Selitykset nimittäin saavat helposti mysteerin rakastamista aukkojen Jumalan myötä. Ja vahvasti apofaattisia sävyjä onkin löydettävissä. Tämä näkyy esimerkiksi William Dembskin eliminatiivisessa filtterissä. Hän jakaa maailman kolmeen osaan: On satunnainen osa, on lainomainen osa. Ja on Design, suunnittelu. Hänestä Suunnittelu osoitetaan eliminatiivisesti, eli osoitetaan laki ja sattuma molemmat mahdottomiksi asian selittäjiksi. Designiä ei siis osoiteta suoraan sellaisenaan, kuten lakia ja sattumaa, vaan sitä lähestytää sitä kautta mitä se ei ole. Näin määritelty Design - joka taas tarkoittaa todistetta Järjen vaikutuksesta, ja liittyy tätä kautta olennaisesti Jumalaan ja sen todistamiseen - on perussävyltään apofaattista teologiaa ja Mystiikkaa ; Nick Matzke on sivunnut tätä asiaa huomautellessaan Dembskille siitä, miten Dembskin äly liittyy irrationaaliseen, kun taas rationaalinen sääntö ja muu on yleensä nähty elementiksi.

Yllä olevissa mielenkiintoista on se, että usein henkilöt voivat kannattaa vain osaa näistä selityksistä. Torrancen ajattelutavassa järjetön Jumala tuottaisi Mystiikkaa. Dembskille äly voi leikkiä satunnaisuutta tai lakia, mutta vain se voi tuottaa "sitä muuta mikä jää jäljelle", jolloin on keskityttävä siihen.

Kuitenkin peruskysymys on se, että ihan kaikkeen voidaan liittää Jumala. Näin ollen tilanne vertautuu siihen, että jos ennen ei tunnettu sitä miten ukkonen iskee, tälle annettiin usein selitykseksi Ukkosenjumala. Se oli Mysteeri tai Sattuma joka laitetaan selityksen päälle jotta kaikki havainnot peittyvät. Lainomaisen selityksen kanssa voitaisiin periaatteessa sanoa että nyt on kerrottu miten Jumala saa pilvet salamoimaan, ja että järkevään Jumalaan uskova juuri uskookin löytävänsä tälläisiä ilmiöitä.

Kysymys on kuitenkin siitä, miten selitys liitetään juuri tähän, eikä muuhun. Esimerkiksi Dembski ei ole kehittänyt mitään ovelaa empiriistä koetta, jolla Design liitettäisiin Jumalaan. Samoin Laurikainen ei ole kertonut miten indeterminismi liittyisi Jumalaan. Ja sama ongelma on niillä jotka selittävät analogioita laista ja lainsäätäjistä ja vetävät tästä juttuja luonnonlaista ja luonnonlainsäätäjistä.
1: Kyseessä on hieman sama asia kuin reverse engineeringissä. Siinä ei tutkita onko asia insinöörin tekemä, vaan siinä katsotaan miten asia toimii. Vogelin tapaan voidaan siksi miettiä vaikkapa eläinten rakenteiden ja elimistöjen toimintaperiaatteita vaikka uskoisi että evoluutio on niiden synnyn takana (ja vaikka olisi miten ateisti tähän päälle.) Moni silti kokee että toimintaperiaate jotenkin olennaisesti tarkoittaisi suunnittelun tutkimista. Esimerkiksi eräs fundamentalisti selitti minulle, miten Jumalalla on toimintasuunnitelma eliöihin, ja siksi voidaan keksiä vaikka sääntö jossa eliöt rakennetaan ensin osiltaan määrien kanssa ja sitten ruvetaan täsmentämään osia. Ja että kokonaisuus pidetään samana ja yksityiskohtia säädetään. Kun tätä tutkitaan ajassa, voidaan tietää mitä Jumalan suunnitelma on pitänyt sisällään ja mitä ei. Tämä tarkoittaa sitä että Jumalan Eliöiden Rakennesuunnitelmaksi saadaan vaikkapa Willistonin laki, joka sanoo että "osien määrällä on taipumus vähentyä ja nämä harvemmat osat ovat toiminnaltaan erikoistuneempia." Tässä olennainen miete on kuitenkin se, että tämä laki selittäisi jo itsessään. Auki jäisi, mihin sitä Jumalaa enää tarvitaan, kun on olemassa peittävän lain mallin mukainen esitys joka selittää kaiken aineiston. Tämä on juuri sama, kuin se että salamoinnin tieteellinen selitys kertoisi vain siitä miten Thor mjölner -vasaraansa viskoo.

Kun mystiikka kohtaa rationaalisen Jumalan perinteen, käy helposti niin että lopputuloksena skientistinen tiedeoptimismi, jossa uskotaan että nyt jo tiedetään kaikki olennainen. Näin ollen se, mitä ei osata selittää, tuntuu ihmeeltä. Siksi se, että jotain ei tiedetä ei innosta keksimään parempia teorioita, vaan laittamaan selittämättömän paikkaan Jumalavakion joka voi olla muuttuja ja muutenkin oikutteleva. (1) Näin ei tehdä siksi että tiedettä halveksitaan, vaan siksi että maailma nähdään ihmeellisenä, jolloin intentiona on helposti moittia tieteellisiä teorioita mahdollisimman paljon jotta selittämättömälle ja ihmeille saadaan enemmän tilaa. Tämä tietysti innostaa argument from personal incredulityn käyttöön, vaikka se ei ole perusteltua, se kuitenkin sopii maailmankuvaan. (2) Ja tietysti asioita katsotaan myös oikeaoppisuuden kautta : Jos tiede sopii se kertoo että tiedämme jo tämän verran, ja jos tiede ei sovi oikeaoppisuuteen, tiede on väärässä. Ja vääryyksien korjaamisen uskotaan parantavan tietoa. Tiede on siis sitä varten että se löytää sen, mikä jo tiedettiin valmiiksi.
1: Molemmat näistä näkyvät vahvasti esimerkiksi fundamentalistien evoluutiovastaisissa pyrinnöissä.

Kokkaa mitä tahansa ja miten tahansa, mutta lisää vielä Jumala.

Kaiken kaikkiaan katsantokannan keskeisyys näyttää liittyvän vahvemmin teologisiin näkemyseroihin ja siihen liittyviin erimielisyyksiin. Ja näitä erimielisyyksiä ei todisteta vastaansanomattoman vääriksi tai oikeiksi, eri henkilöt vain kannattavat eri tarinoita. (Ja yllättävän usein vaihtavat kertomusta tilanteen mukaan!) Liitos tehdään kuitenkin aina, ja se on aina ontologinen tarina, jota ei muuteta empirian avulla episteemiseksi. Näin ollen Jumala jää kokonaisuutena hyvin epätäsmälliseksi.

Toki kaikki luonnontieteelliset tutkimukset voidaan tehdä Jumala mielessä, etsiä korrelaatioita ja miettiä että tämä on Jumalallista tahtoa. Täsmälleen sama voidaan kuitenkin tehdä ilman. Silloin tarvitsee olettaa vain että luonnonlajeja on, ja että on vaikka keskihajonta -käsite jonka kautta voidaan tutkia maailmaa relevantisti. Induktioiden ja korrelaatioiden takana on oletukset että nämä ovat järkeviä. Mutta toisaalta Jumalan ystävätkin joutuvat olettamaan että ne ovat olemassa. He vain olettavat niiden lisäksi vielä jotain muutakin, niiden lähteeksi.
1: Ja teologiassa kuitenkin voidaan lisäksi olla luonnontieteenvastaisia, ja korostaa anomalioita ja tieteen kyvyttömyyttä selvittää tiettyjä kysymyksiä.

Mitä minulla taas on sanottavana siihen jos joku liimaa faktojen taakse Jumalaa? Minulle ne ovat narraatioita, tarinoita. Niissä liitetään todistamaton ilmiö asioiden taakse. Nämä selitykset eivät ole mahdottomia. Ne eivät ole edes väärin, ne ovat enemmän, ne ovat tutkimuksellisesti turhia. Ne ovat minulle niin vague, että tietäisin millä vastauksella MAD -TV:ssä olevassa tietovisassa voittaisi kaikki palkinnot.