"I adore the dispair in your eyes. / I worship your lips once red as wine. / And I crave for your scent sending shivers down my spine. / I just love the way you're running out of life. / Ohohohohoh my Baby, how beautiful you are. / Ohohohohoh my Darling, completely torn apart."(HIM, "Gone With the Sin")
Tarina rumasta ankanpoikasesta on kuuluisa. Tämä H. C. Andersenin satuhan on katsottu kirjailijan omaan elämään sidotuksi vertauskuvaksi. Hyljitystä tulee menestyjä, ruma ankanpoikanen onkin joutsen. Tarina on mielenkiintoinen, koska siinä sankaruus saadaan vaivalla. Näin siihen tulee oikeutuksen makua. Toisin voisi olla, jos munasta kuoriutuisi jättiläismäinen koljatti, joka ensin pieksisi pienemmät ankkasukulaisensa, ja sitten kasvaisi joutseneksi ja lähtisi nousukiitoiselle uralleen. Supermenestyjä "koko matkan ajan" ei ole sankarina kiinnostava.
Tämän vuoksihan supersankareillekin täytyi ryhtyä kehittämään heikkouksia. Teräsmies ilman kryptoniittia on yksinkertaisesti tylsä. Samasta syystä jopa "Star Warsissa" ei ole kiinnostavaa se, voittavatko hyvät vai eivät - senhän kaikki tietävät jo valmiiksi. Kiinnostavuus syntyy jopa tälläisessä tarinassa jossa hyvä on ominaisuuksiltaan erinomainen, syntyy siitä että hänellä on heikkus. Star Warsin kohdalla kysymys on vaiston ja järjen suhteesta, siitä laittaako Luke Skywalker automaattiohjauksen pois päältä vai ei. Äärimmilleen vietynä tämä tie johtaa antisankariin, jossa on sekä sankarin että tämän vastavoiman elementtejä. Tässä vaiheessa alkaa tapahtumaan sitä että kovaksikeitetty ja rujo dekkari rynnistää oikeutta puolustamassa. Moni pitää tälläisiä sankareita "monisyisenä" ja kiinnostavana. Ainakaan ne ovat harvemmin tylsiä.
Tämänkaltaisia tarinoita voidaankin käyttää uhristatuksessa olevan lohdutteluun. Siinä on myös voimakas takaisinmaksun henki, kostofantasia. Menestys ei tämän vuoksi enää ole vain itsekkyyttä ja kyynärspäitä vaan jotenkin ansaittua. Tätä kautta tallatun ikään kuin oikeutetaan sellaiset keinot jotka muuten voisivat olla halveksittuja. Tai ainakin tarinallisesti tylsiä.
En voi olla ottamatta tässä esiin myyttistä Marilyn Monroeta, jonka oikea nimi oli muu; Oikeasti hän oli Norma Jeane Mortenson os. Baker. Mutta kaikki muistavat vain taiteilijanimen, mikä onkin hyvin sopivaa. Sillä Marilyn Monroen ympärillä on vastaavanlainen tarina. Hänen ympärilleen rakennettiin myyvä tähtimyytti: Hänen epäonninen lapsuutensa korostui, samoin kuin traaginen yksityiselämä. Haparoivat miessuhteetkin saatiin luonteen herkkyydeksi eikä sarja -avioitumiseksi jota oltaisiin voitu katsoa pahasti. Tätä tietysti tuki myös hänen kuolemansa, johon liitettiin tarinaa jos toistakin.
Marilyn Monroe oli tässä mielikuvassaan hyvin samanlainen kuin ruma ankanpoikanen. Jopa kauneuspilkkua myöten. Kauneuspilkkua tarvitaan koska muuten naama olisi helposti "liian täydellinen". Tämä heikkous tekee inhimilliseksi ja tähän voidaan samastua. Tai ainakin kateutta jää puuttumaan joka sekin auttaa tähden tiellä paljon.
Kuvassa on kauniita ankanpoikasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti