keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Keskiaikainen päihitys.

Keskiaikaiset miekkailumanuaalit on kirjoitettu aikana, jolloin vaara ja kuolema liittyi "asian harrastamiseen" ja hyvin konkreettisesti. Sen ajan maailmankuva tietysti vaikuttaa tämän vuoksi myös manuaaleissa.

Päihittäminen on kuvattu usein teknisesti. Näin näkyy esimerkiksi Hans Talhofferilla oheisessa kuvassa jossa hän neuvoo että tikarilla keihästä vastaan taistellessa on hyvä heittää hattu toisen kasvoille jotta tämän näkyvyys estyy ja näin pääsee heittämään tätä veitsellä ilman että toinen näkee väistää. Kuvassa on selvästi näkyvissä rinnasta pilkistävät tikarit verineen. Päihittäminen näkyy tätä kautta teknisesti. Onhan se manuaalin lukijallekin selkeyttävää nähdä toiminta ja sen seuraukset. Joskus päihittäminen näkyy siis vain tälläisissä ulkoisissa merkeissä, jolloin se jää helposti ulkopuoliseksi. Kuvallista realismia, sitä miten väkivalta murjoo, on näissä sentään tarjolla, mikä puuttuu nykyisistä itsepuolustusoppaista.

Toki voittamisessa oli myös toinenkin puoli, nimittäin kuolema. On hyvä muistaa että etenkin juridisiin kaksintaisteluihin liittyi sen ajan maailmankuvassa vahvasti myös etiikka. Voittajan nähtiin olevan Jumalan suosiossa. Näin toiminnalle saatiin oikeutus. Hävinneelle onkin syytä osoittaa kunnioitusta. Siksi Hans Talhoffer piti hävinneen puolesta rukoilemista tärkeänä, kuten kuvassa huomaa rukoilijan istuessa hartaana pieni demonin kaltainen olento lähestyy hävinnyttä muistuttaen taistelua opiskelevaa tuonpuoleisesta. Onkin hyvä miettiä että luultavasti Talhoffer piti tätä sivua aivan yhtä tärkeänä kuin jotain tekniikkasivuakin. Ja niissä tekniikkasivuissa on sentään kysymys elämästä, kuolemasta ja selviämisestä. Sen ajan maailmankuvan mukaan tässä oli tavallaan kysymys juuri tästä samasta.

Äärimmäinen päihittäminen on tietysti nöyryyttävä. Hans Leckühnerin "Kunst des Messerfechtens" näyttää päihittämisen eri tavalla ; Hänellä voittaja reteästi pitää hävinnyttä sidontaotteessa samalla kun pelaa backgammon -lautapeliä. Tämä taulu on yksi harvoista sivuista, joilla on lähinnä huumoriarvoa.

Ei kommentteja: