First Person Chooser.

Tämä on juttu siitä, jos kirjoittaisin kaunokirjallisuutta. Tyylilaji olisi pakosti novelli. Sillä taipumukseni eivät sovi romaaniin - esimerkiksi roolipeleissä pelautan skenaarioita, yhden pelikerran mittaisia juttuja. En pelauta ollenkaan kampanjoita, eli useamman pelikerran mittaisia juttuja. Jotkut muut onnistuvat tekemään ensimmäisestä pelikerrasta hahmoon totuttautumista ja muiden hahmojen opettelua. Mutta minulla niihin tulee pelikertoihin kiivas draaman kaari ja pelikerta on intensiivinen tavalla joka ei voi siirtyä seuraavaan pelikertaan.

Tyylilaji olisi scifiä, koska seikkailu filosofisissa seikoissa toimii siinä paremmin kuin muissa lajityypeissä. Muu vaatisi enemmän esimerkiksi uskottavia ja hyvin käsiteltyjä ihmishahmoja. Ja tätä en osaa tehdä. Itse asiassa tämä on kertomus siitä teemasta mitä tässä novellissa olisi. Tiedän että se ei koskaan valmistu, koska en osaa kirjoittaa "sillä tavalla".

Scifinovellina saan lisäksi sekoilla tavoilla joita fyysikot muuten dissaisivat. Tarinankertoja voi ikään kuon "ottaa vapauksia totuudesta tarinan ehdoilla". Käyttämäni elementit huomioon ottaen tämä voi olla ihan hyvä huomauttaa ääneen asti.

Tarinan peruskäsitteet, maailman pelisäännöt:

Scifinovellini ei taatusti olisi aikakoneita. Olen totaalisen kyllästynyt niihin. Ajattelin "elää ajassa" yhteen suuntaan. Siksi rakensin ideani kontingenssin käsitteen ympärille. Tätä maustin seuraavilla asioilla:
1: Ensimmäisen ideanjyvän sain John Wheelerin ratkaisusta antrooppiseen periaatteeseen. Hänestä vain havaittu universumi on olemassa, joten vain ne universumit joissa on tarkkailevaa tajuntaa ovat reaalisia. Toki muokkasin tätä sellaiseen muotoon että muut ovat olemassa, mutta ne eivät realisoidu koska niitä ei tarkkailla.
2: Toisen jäynän sain David Deutschin multiversuminäkemyksestä, jossa universumi jakautuu "vaihtoehtotilanteessa". Hänestä tämä selittää esimerkiksi kvanttitietokoneen toiminnan. Kehitin tästä idean jossa valinta todella jakaa universumin kahtia, toisessa tapahtuu valinnan tavan 1 kohtaan ja toinen valinnan 2 mukaan. Näin valinta muuttaa luonnettaan: Normaalin ihmisen valinta muuttuu "tarkkailuperspektiiviksi". Valitsijan tietoisuus tarkoittaa sitä että hän tarkkailee vain yhtä valinnan jakamaa universumia kerrallaan.

Minun sankarini ei siis toisin sanoen olisi aikamatkustaja, hän matkustaisi valinnoissa. Eli hän voisi elää erilaisissa maailmoissa.

Ideankehittelyä:

Jatkoa varten on logiikkaa vielä hieman jalostettava. Tarinan kannalta tietoisuustapa muuttaa maailmaa mielenkiintoisesti. Esimerkiksi jos maailma räjähtäisi ja kuolisi ydinsodassa, tälle ei olisi tarkastelijoita. Tätä kautta rauha saavutettaisiin valtavalla asevarustelulla. Sillä jos sota alkaisi, se johtaisi välittömästä kaiken tuhoon. Tämä universumi ei olisi reaalinen, joten reaalisia vaihtoehtoja olisivat vain ne universumit joissa sota ei ole alkanut. Näin reaalimaailmoissa sota ei koskaan ala, ja kaikki elävät pakotetusti rauhassa.

Tämä jalostetaan yhden ihmisen tietoisuuteen. Näin olennaisin näkyy esimerkiksi itsemurhan kautta: Kuolema lakkaa yksilön "reaalisuuden". Tätä kautta jokainen voi kohdata muiden kuoleman. Mutta omaa kuolemaansa hän ei kohtaa. Toisin sanoen tälläisellä logiikalla itsemurhassa kuoleminen "on olemassa" mutta se ei ole "reaalinen". Tätä kautta päähenkilö joka yrittäisi tehdä itsemurhaa on pakotettu kokemaan epäonnistuminen yrityksessä.

Maailmaan voi liittää myös sattuman ja muiden ihmisten valinnat. Tätä kautta se, onko kyseessä oma valinta, sattuma tai muun valinta jakaa universumin kahtia. Ne kaikki "luovat uuden universumin". Kuolemat taas supentavat valintaverkkoa, tekevät siitä vähemmän laajenevan koska niiden takana ei ole uusia valintoja jotka loisivat uusia universumeita.

Juonenkehittelyä:

Novellissa olisi varmasti harjoittelujakso, jossa koeteltaisiin ominaisuutta siirtyä valintaketjusta toiseen. Tätä kautta ominaisuus tulisi tutuksi. Henkilö voisi kokea miten käy jos siirtyy tiellä vasemmalle tai oikealle. Pienet asiat opettaisivat ominaisuudesta lukijalle. Selväksi tulisi että hän voi valita samassa hetkessä vaikka miljardi kertaa, mutta että hän ei voi palata ajassa menneisyyden elämiin. Elämä etenee siksi tiettyyn suuntaan. Kolmekymppinen ei voi palata toiseen omaan elämäänsä 3 -vuotiaaksi (Mutta hän voi kokea ne kaikki kolmevuotiaana).

Tämän jälkeen voisi olla väärinkäyttöjakso, jossa henkilö toimisi lyhyellä tähtäimellä kuten "Next" -elokuvassa, jossa voidaan valita miellyttävät vaihtoehdot. Hän valitsee maailmat jossa hän voittaa lotossa, venäläisessä ruletissa... Näin korostuu se, miten valinta antaa valtaa ja miten lopputuloksesta tulee sellainen että henkilö on toimissaan oikea että onnekas ja saa muutkin toimimaan juuri haluamallaan tavalla.

Jossain vaiheessa olisi teema syövästä: Valitaan elämä jossa ei ole sairastuttu syöpään ja toinen jossa on parannuttu syövästä. (Kuolema syöpään ei ole reaalinen.)

Loppupuolelle haluaisin tehdä myös hiipumisteeman. Tässä korostuu korkea ikä. Sillä haluan että elämä on äärellisen mittainen, ja että valintoja, sattumia ja muiden toimintatapoja on äärellinen määrä. Jossain vaiheessa vanhuudessa ihminen vain hajoaa. Yhä pienempi määrä mahdollisista maailmoista on jäljellä. Tupakointiuniversumi on laiha, koska tupakointi on riski. Nämä linjat suppenevat vaikka jäljelle jääkin aina niitä jotka eivät polttamisestaan huolimatta saa syöpää. Tämä hiipuminen johtaisi tietysti siihen että jossain vaiheessa on vain yksi elämä.

Viimeinen on se, jossa on tehty ne valinnat jotka takaavat maksimaalisen elämän. Tässä on maksimaalinen määrä valintatilanteita. Mutta minimimäärä valtaa valita. Viimeisen elämän eläjä on pakotettu valinnoissaan - ja hänellä on myös maksimaalinen onni näiden valintojen takana. Tätä kautta elämänvalintojen tavat ovat hyvin tietynlaisia. Vapautta tässä elämässä ei tässä mielessä olekaan. Ne ovat vain koetuksia joissa erilailla valinneet ovat kuolleet.

Lopullinen kuolema on kuitenkin väistämätön. Kun reaalisoituvien määrä suppenee voimakkaammin kuin tulee uusia vaihtoehtoja, käy niin että suurikin määrä kuluu yhä pienemmäksi. Valta pienenee väistämättömän edessä. Eli vaikka pitkin matkaa tuntuukin vahvasti että valinnat ja vaihtoehdot vain kasvavat, ne kuitenkin kääntyvät loppuun. Tähän voi liittää vaikkapa katkeruuden tai kuristavan kammon vääjäämättömän edessä. Miten mikään ei auta tässä kohden.

Näin saataisiin kaari kiinni ja voitaisiin lopettaa alkuun. Ennen ensimmäistä valintaa oli vain yksi elämä. Ja samoin viimeiseksi jää se kaikista pisin elämä. Ennen valintoja oli paljon potentiaalia, ja viimeisessä on valtava määrä kadonneita mahdollisuuksia joita ei voi tavoittaa. Kaikki nämä vaihtoehdot on karsittu jotta ihmisestä tulisi se, mikä hän on.

Viimeinen luku olisi reaalisuuden loppu. Tarinan sankari ei tätä kohtaisi. Siksi se olisi vain kasa tyhjiä sivuja joille lukija voisi halutessaan tuhrata omia tuonpuoleisfantasioitaan.

Ehkä kaikkien onneksi tätä novellia ei tule. Olisi kuitenkin jännittävää miettiä sitä että jossain silti olisi se valintauniversumi jossa minä todella kirjoitan sen - ja hyvin. Se ei kuitenkaan ole minulle reaalinen, koska minulta puuttuu kyky vaihtaa vapaasti ajallisesti samassa vaiheessa olevien elämien väliltä.