McLuhan esitti teorian jossa media, eli viestin välinekanava, on oleellinen osa viestiä. Hän korosti että media on aina jotenkin rajoittava. Ja tämä rajoituspuoli on mielenkiintoinen. Kirja on jokin joka toimii lisämuistina. Kirjojen erikoinen puoli onkin kuitenkin se, että se ei oikeasti anna parempaa muistia, vaan se enemmänkin vähentää muistamisen tarvetta ja kohdistaa tätä sitten muuhun. Usein väline määrää sitäkin mitä uusia taitoja on opeteltava. ; Esimerkiksi kirja vaatii ja pakottaa siihen että ihminen keskittyy ja syventyy yhteen liikkumattomaan asiaan ja kohteeseen - eli tekee jotain joka on muutoin elämässä enemmän poikkeustilanne kuin sääntö.
Internetin kanssa ajatus on mielenkiintoinen. Nicholas Carr lataa sitä vastaan täyslaidallisen kirjassa "Pinnalliset". Hän näkee välineet juuri McLuhanin henkeen vaihtokauppana. Ajatus on perusteltu. Sillä se mitä ihmisiä tutkimalla on selvitetty on se, että internet todellakin muuttaa ihmistä.
1: Internetin ja älykkyyden suhdetta tutkineen Patricia Greenfieldin mukaan internet kehittää tietynlaista älykkyyttä hyvinkin vahvasti. Esimerkiksi visuaalis-avaruudellinen havaintokyky paranee. Tietokonepelaamisen on huomattu tehostavan silmä-käsikoordinaatiota ja useiden erillisten asioiden samanaikaista havainnointia.
2: Kuitenkin internet tekee jotain muutakin. Multitaskingin psykologiaan spesialisoitunut David Meyer on havainnut että ihmiset kehittyvät internetissä moniajajiksi. Valitettavasti multitasking on siitä ikävä ominaisuus, että ihmiset ovat siinä kaiken kaikkiaan aika huonoja. Ja vaikka esimerkiksi naisten katsotaan olevan miehiä parempia multitaskingissa, hekin hoitavat yksittäisen tehtävän paremmin jos he keskittyvät vain siihen. Monen asian yhtäaikainen tekeminen on väistämättä sitä että asioita tehdään hieman huonompilaatuisena. Se on siis tarpeen jos täytyy tehdä monta asiaa kohtuudella. Filosofoinnin ja vastaavan kannalta se on huono, koska siinä perusideana on tehdä yksi asia hyvin.
3: Kognitiivinen neurotieteilijä Jordan Grafman taas on korostanut, että internet todellakin kehittää kykyä toimia vaihtelevan tarkkaavuuden piirissä, mutta tämä on haitaksi laadulle. Erityisen heikoille tämä pistää monista kenties erikoisen piirteen. Nimittäin luovuuden. ; Grafman korostaa että pinnallisuus johtaa siihen että turvaudutaan helpommin perinteisiin näkemyksiin ja niihin skeemoihin joita ihmisellä on jo valmiiksi mielessään. Näitä ei haasteta omaperäisyydellä koska moniajossa on kiire eikä laatuun ehditä panostaa.
Tämä nostaa esiin jotain sellaista jota olen aina hieman ihmetellyt.
1: Näyttää nimittäin siltä että ne tahot jotka korostavat avomielisyyttä tuntuvat olevan kovin varmoja ja muuttumattomia näkemyksissään. Aikaisemmin - kun vielä luotin siihen että ihmiset olisivat rationaalisia olentoja joiden kanssa kannattaisi "keskustella" tai "debatoida" koska se olisi se tie selvittää erimielisyydet - katsoin että tämä olisi itsepetosta tai PR -valehtelua. Eli joko ihminen uskottelee olevansa avomielinen vaikka ei olekaan tai sitten uskottelee niin koska jos on dogmaattinen ei tätä tietysti kannata rehellisesti tunnustaa.
2: Samoin aina kun joku sanoo että pitää ajatella laatikon ulkopuolelta avomielisesti, hänen ajatuksensa näyttävät naksahtavan johonkin hyvin geneeriseen klimppiin. Esimerkiksi kristitty salaliittoparanoidi omaa hyvin tietyn mielipideklimpin. Tässä kohden puhutaankin crank magnetism -ilmiöstä : Se, että uskoo johonkin tiettyyn huuhaaoppiin tarkoittaa sitä että uskoo myös muihin, yleensä hyvin tiettyihin, muihinkin huuhaajuttuihin. Eli he korostavat avomielisyyttä ja luovuutta mutta seuraavat kuuliaisesti perinnettä jonka sisällön kartoittaminen tulee yllättävänkin tutuksi. Eli syvällistä paneutumista ei vaadita jotta kykenisi olemaan "inessä" sisäpiirissä. Sisäinen samanmielisyys, selkääntaputtelukulttuuri ja moneen suuntaan tempova jutustelu kuvaavatkin näitä porukoita.
Kognitiotieteisiin tutustuneet eivät varmasti pidä tätä minään hirvittävän yllättävänä.
1: Sillä yleensä ottaen klassinen ajatus muistista pelkkänä varastona on hylätty. Itse asiassa asiat muistetaan skeemoina. Näin ollen muistirakenteiden tuottaminen on oleellista itse ajatteluprosessin kannalta. Multitaskingissa ei rakenneta keskittyneen opiskelun ja pänttäyksen tuottamia syvälliseen osaamiseen keskittyviä skeemoja vaan ollaan enemmänkin tilannekohtaisia jonglöörejä.
2: Assimilaatio, eli asioiden sovittaminen jo tällä hetkellä opittuun on eräs vahvimmista virheajattelujen luonteista. Assimilointi on helppoa, intuitiivista ja pinnallista. Ei ole ihme että multitaskingissa leikataan pois juuri raskas mielipiteenmuuttamispuoli. Kognitiivinen dissonanssi on jotain joka on jätettävä vähemmän kiireisiin aikoihin.
Mutta kenties näiden välillä onkin yhteys. Pluralismissa, moniarvoisuudessa ja monikulttuurisuudessa, kontakti näyttää johtavan alakulttuureihin jotka ovat ylpeitä omasta identiteetistään. Yleensä tämä on toki sellaista rakentavaa, jossa ajatellaan että oma ryhmä on hyvä mutta se ei tarkoita että toinen ryhmä olisi huono. (Isommissa ryhmissä tämä vastahanka nousee esiin, luultavasti kiitos Dunbarin luvun ylittymisen.) Kun ihminen ajaa läpi montaa alakulttuuria ja kulttuuria, hänellä on jokaiseen erillinen kieli. Keskustelu monikulttuurisessa hengessä vaatii siksi aina jonkinlaista moniajoa. Ja tämä on raskasta. Pluralismi rakentaa ja tukee omaa mielipidettä ja vähentää kykyä syventyä edes siihen.
Monikulttuurisuus ajaa sitä että ihmiset lukkiutuvat omaan poteroonsa. Tämä selittää valtaosan nettikeskusteluista. Ne kaikki joissa ei tapahdu mitään ja joiden argumentit latistuvat kliseiden toistoksi. Tapa jota harjoitan valitettavissa määrin itsekin.
1: Tässä mielessä en kuitenkaan ihmettelisi jos esimerkiksi kasvatustieteilijä Tapio Puolimatka ei olisi tiedostanut että pluralismi on juuri se tie mitä kannattaa ajaa jos haluaa toimia konservatiivisen kulttuurin levittäjänä. Pluralistit ovat konservatiivisempia ja muutosvastarintaisempia, joten se ajaa hänen kristillisen vakaumuksensa ja perinteidenkunnioittmisperiaatteitaan. Samoin konservatiivisuus ja uskonnollisuus liittyvät siihen että ne perustuvat Kahnemanin systeemi I:seen joka tukee nimenomaan sitä että haetaan nopeita ja pinnallisia ratkaisuja sen sijaan että keskityttäisiin vähemmän intuitioon ja enemmän tieteeseen nojaavaan Systeemi II:seen. Pluralistit myös klikkiytyvät lokeroon jonka ydin on identiteetti ja kuuluminen. Tämän ulkopuolelle kuvataan helvetti ja näin saadaan rakennettua sekä omalle puolelle pysyvä potero, että saadaan kuvattu vihollinen. Jotta mikään ei koskaan muuttuisi. (Pluralismilla, moniarvoisuudella ja omilla aivoilla miettimisen nimissä ihmsiet saadaan siis kätevästi manipuloitua asemiin joihin heidät halutaan saada. Tämä ei ole kunnioitusta vaan vapaaehtoista pakkoa.)
2: Tämä selittänee omalta osaltaan myös sen, miksi uuskonservatiivit harjoittavat "kaksoiskielenkäyttöä" jossa esimerkiksi käytetään liberaaleja käsityksiä vapauksista vaikka niiden sisältö on raskaasti uudelleenmuotoiltu. "Vallankaappausstrategia" voi syntyä siitä että älykkäät mutta pinnalliset ja tätä kautta perinteisiä konservatiiveja vähemmän viisaat multitasking -konservatiivit ovat avomielisiä ja menevät juuri sinne mihin se johtaa.
3: Ennen kaikkea tämä voi selittää jotain siitä miksi olen "kiukkuinen konservatiivi" vaikka minulla onkin liberaaleja mielipiteitä. Olen ymmärtänyt että avomielisyys ei tarkoita samaa kuin ystävällisyys ja moniarvoisuus vaan enemmänkin heimohenkisyyden tukeminen. (Koska ihmismäärät ovat paisuneet Dunbarin luvun yli kohisten.) Samalla voi selittyä miksi olen pakotettu toistamaan tiettyjä aiheita. Ja samalla selvittyy se, miksi kirjoitan vitsejä silloin kun en oikein debatoi. Trollaaminen, loma ja luovempi tuotoslajin valinta kuuluvat yhteen. Kiukku, debatointi ja monisäikeinen itsetoisto taas kuvaa stressiaikoja.
Ei. Kukaan ei ole 100% konservatiivi eikä 100% liberaali. Tässä on variaatiota. Keskiarvoista ja muista voi kuitenkin puhua eikä tämä muuta sitä pelkäksi harhailuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti