sunnuntai 24. helmikuuta 2013

lopetus, teurastus, eutanasia - ja muita eufemismejä

"Oudon rannan hiekka" -blogissa oli teksti "Vaikein päätös". Se käsitteli lemmikkieläinten pitkälle vietyjä hoitoja. "Nykyihminen inhimillistää lemmikkejään, rakastaa niitä vilpittömästi, liittää ne osaksi perhettään, samaistuu niihin ja tuntee yksinäisyyden tuskaa ne menetettyään. Koirat ja kissat ovat persoonallisuuksia, ystäviä, perheenjäseniä. Kukapa ei olisi valmis maksamaan mitä tahansa tarjotakseen ystävälleen parasta mahdollista hoitoa." Tässä on myös suuri muutos menneisyyteen nähden. "Ei niin kovin kauan sitten" asiat olivat toisin "Suomessa vallitsi pitkään eläintenpitokulttuuri, jossa vammautuneet tai pahoin sairastuneet elikot - niin hyötyeläimet kuin lemmikitkin - päästettiin turhia kursailematta kärsimyksistään. Eläinlääkärillä käytiin harvoin, eikä kuntoutuksesta eläinten kohdalla juuri puhuttu." Tästä tosin voidaan nähdä se, että lopettamiseen on pysynyt katumattomuussuhde. "Harvemmin kuulee, että ihmiset surevat lopettaneensa lemmikkinsä liian aikaisin. Yleisempää on myöntää, että eutanasiapäätöstä lykättiin liian pitkään, annettiin koiravanhuksen rapistua: rakon hallinta pettää, silmät sokeutuvat, korvilla ei enää kuule, harvenevan karvan alta kuultavat kasvaimet." Eläimellä ei ole enää elämää. Blogistin ideana onkin se, että hoitoihin tulisi kenties antaa jokin kohtuus. Että joskus lopettaminen on hyväkin ratkaisu. Tässä korostettiin ytimeksi ihmisen ja eläimen ero "Koirat eivät osaa nähdä suurempaa kokonaisuutta, liidellä mielensä korkeuksissa kuin Stephen Hawking ruumiinsa kahleet unohtaen, eivätkä koirat saa lohtua tulevista mahdollisuuksista nykyisen kärsimyksen keskellä. Raajansa ja aistinsa menettänyt koira on kuin ajattelukykynsä ja minuutensa menettänyt ihminen."

Blogisti korostaa että "Sana lopetus on ymmärrettävä eufemismi. Kukaan ei halua ajatella tappavansa tai tapattavansa lemmikkiään." Eläinten lopettaminen onkin mielenkiintoinen teema. Siihen kun on liitettävissä
1: Eläinten kognitiota koskeva mielenkiintoinen haaste ; Toiset vastustavat antropomorfistisuutta, eli korostavat että eläinten ja ihmisten välissä on ylitsepääsemätön seinä. Thomas Nagelin mietteet siitä miten ihminen ei voi ymmärtää mitä on olla lepakko vaikka osaisi kuinka hyvin kaikki lepakon aistinelimien toiminnat ja elintavat korostavat tätä puolta. Toisaalta moni korostaa myös sitä että on hieman kornia puhua siitä miten eläimet eivät ole ihmisiä kun ihmiset kuitenkin ovat eläimiä.
2: Toisaalta tässä tulee peilattua kuolemasuhdetta. Ja hyvin usein tämä käydään ihmisen ehdoilla. Ihminen määrittelee millä ehdoin kuolema on hyvä ja haluttava.
___2.1: Mielenkiintoista onkin, että jos ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti samankaltaisia on aivan oikein että ihminen määrittelee eläimen kuoleman samastumisteeman kautta. Näin ollen eläimen lopettamista ja tuskaisen kuolemansairaan eutanasiasta puhuminen ovat sama asia. Klassiset pääteemat on elämää ehdoitta kunnioittava näkemys jonka mukaan elämä jossa on kärsimystä vaikka kuinka paljon on arvokkaampaa kuin ei elämää lainkaan. Ja se jossa korostetaan tietoisuutta jossa tuskattomuus kuolemassa on joskus parempi kuin pelkkä elossa oleminen.
___2.2: Jos taas välissä on kuilu, eli eläin on aivan erilainen kuin ihminen. Silloin ei voida käyttää samastumista ja ihmispohjaa. Tällöin hänellä on valtapohja. Silloin ehdot ovat tietysti ihmisen ehdot koska ihminen ei voi tehdä muuta kuin olla päättävässä asemassa. Jos koira haluaakin kuolla mutta ihminen arvostaa tämän elämää, koira elää ihmisen arvovalinnan vuoksi. Ja jos koira haluaisikin pohjimmiltaan elää ja ihminen haluaa lopettaa kärsimykset, ei koira voi tässäkään tapauksessa puolustautua koska yhteistä kommunikaatiopintaa ei ole. Valtasuhde tarkoittaa sitä että ihminen jollain tavalla välineellistää eläimen. Ja silloin perustelu on jotain sen kaltaista mitä ihmiset antavat itselleen syödessään lihaa tai ostaessaan turkiksia.

Kaikissa tilanteissa tietoisuus nousee puheenaiheeksi. Samastuminen on tietoisuuskeskeistä joten jos eläintä ajatellaan ihmisen kautta on tässä vaiheessa aina vähintään implisiittistä tietoisuuskeskeisyyttä. Ja jos eroja pidetään ylitsepääsemöttäminä ei tietoisuusteemasta vapauduta koska on käytettävä jotain perustelua sille että ihmiset ja eläimet ovat oleellisesti erilaisia on yhä perusteltava. Tässä Nagelin kannanotot erilaisuudesta ovat yksi, mielenfilosofinen, keino. William Lane Craigin teologiset näkemykset siitä että eläimet ovat vain sieluttomia mekaanisia koneita joilla ei ole oikeaa tuskaa ja kärsimystäkään on toinen teeman muunnelma. Craigin näkemyksestä kenties inhimillisemmän version saa Pekka Reinikaisen näkemyksest jossa eläimien kohdalla Jeesuksen pelastus ei koske heitä joten kärsimyksestä puhuminen ei ole eläinten kohdalla relevanttia, eli hän ei kiistä eläinten kärsimyksen olemassaoloa vaan kiistää ainoastaan sen syvimmän merkityksen.

Itse katson että antropomorfismissa on haettava "jonkinlaista kohtuutta". (Jonka jokainen tietysti näkee eri kohdassa, valitettavasti. Mikään ei ole niin kohtuuttoman epämääräinen että kohtuuttoman helposti nielty termi kuin "kohtuus". Jokainen kun näkee sen miltei synonyymiksi sen kanssa että "asiat ovat kuin juuri minä sen koen".) Olemme eläimiä mutta kaikki eläimet eivät ole samanlaisia. Kun jokainen eläinlaji (ja pienemmässä mittakaavassa jokainen eläinyksilö) on uniikki, ei uniikkiudessa ole oikein mitään erikoista. (Se, että kaikki ovat erilaisia tarkoittaa että erilaisuudessa ei ole mitään ihmeteltävää.)

Näen että nykyään koiria käsitellään kuin ihmisiä. Ja koirien kanssa nostettu teema "toivottomuudesta" ei ole jaettu pyörätuolipotilaiden kanssa muta on jaettu kuolinvuoteella makoilevien kanssa. Hawking on tosin siitä mainio valittu kohde, että hänen sairautensa on etenevä ja parantumaton ja pitkäaikainen. Hawking on valinnut elämän (vaikka on ateisti). Hieman vastaavassa tilanteessa Pratchett on valinnut eutanasian. Hawkingin vaiva tosin on pääasiassa "muuta ruumista kuin mieltä" koskeva ja Pratchettin taas koskee lähinnä mieltä, hänellä nimenomaan muisti katoaa.

Näin ollen uskallan kyseenalaistaa sen, että onko lopetus eufemismi murhalle. Nähdäkseni murhassa on kysymys siitä että joku tapetaan vastoin tämän omaa tahtoa. Jossa mielessä varhain tehty abortti ei ole murha koska sikiö ei ole vielä ollenkaan tietoinen. Jossa mielessä itsemurha ei ole ollenkaan mikään murha. Jossa mielessä eutanasia ei ole murha.
1: Päin vastoin, jos maailmassa ei olisi "eufemismejä" ei olisi analyyttistä tarkkuutta. Jos meillä olisi pelkkä seuraus olisi käytössä "Demolition man" -elokuvan "murhatapposurman" kaltaisia käsitteitä. Käsitteitä joita poliisit käyttävät maailmassa jossa rikoksenehkäisy on niin tehokasta että toisen kuolemaan johtavista rikoksista on täysin vieraannuttu. On viisautta kyetä tarkastelemaan asioita laajemmin ja kontekstisidonnaisemmin.
2: Tosin on oltava tarkkana. Jos ei katsota eroa "eutanasian ja lopetuksen" välillä vaan katsotaan eroa "hätäteurastuksen ja lopetuksen" välillä huomaamme, että ainut ero on siinä onko kuoleman kohde lemmikkieläin vai tuotantoeläin. Teko, tilanne ja tapahtuma ovat samankaltaisia. (Jopa eläinlajikin voi olla sama.) Joskus määritelmiä luodaan lisää keinotekoisesti, jolloin asioita ei nähdä asiayhteyksissään vaan asioita hämärretään hiustenhalonnalla.

Kuolema ja tietoisuus on siitä mielenkiintoinen teema aiheessa, että sitä käsitellään paljon mutta sitä ei kuitenkaan usein määritellä tai tarkastella lähemmin. Kysymys on siitä mielenkiintoinen, että John Swellerin esitys tietoisuudesta on karkeasti se, että olemme tietoisia työmuistin sisällöstä emmekä ole tietoisia mistään muusta. Toiset taas korostavat että tietoisuus on suodattamatta jätetty osuus aistiärsykkeiden virrasta.
1: Kysymyksen määrittely on kipeällä ja hieman huvittavalla tavalla henkilökohtainen, koska ongelmani on se, että työmuistini on melkoisen pieni ja aistiärsykkeiden suodatukseni on vajaata. (Kombinaatio joka tekee elämisestä rasittavaa.) Olenko siis normaalia ihmistä vähemmän tietoinen vai enemmän tietoinen? Tämä ja monet muut vastaavat kysymykset liittyvät oleellisesti siihen kun ratkaisemme sitä onko koiria sopivaa lopettaa vai ei. Kieroa, eikö?

Kukaan ei kuitenkaan ole ainakaan minun kuulleni esittänyt lopettamista puolustavia ja vastustavia argumentteja jotka nojaisivat koiran työmuistiin.

Ei kommentteja: