Melkein kommunikaatiota.

Uskovaisiin yhdistetään helposti pehmeitä arvoja ja sanoja. Jopa uskovaisten julistajien kerrotaan olevan sosiaalisia. Hehän kulkevat esimerkiksi ovelta ovelle, tai menevät ulos keskustelemaan ihmisten kanssa. Kuitenkin tämä julistustoiminta lähinnä teeskentelee kommunikaatiota. Se on perusluonteeltaan yksisuuntaista.

Esimerkiksi Jack Chickin sarjakuvia parodisoivat ovat huomanneet muutamia asioita. Otan niitä esiin.
Kohtaaminen kriitikon kanssa noudattaa tiettyä kaavaa.
1: Kaikki olivat saaneet hyvin samanlaista aineistoa. "sent out the exact same form letter to about half-a-dozen people". Internetissäkin on tavallista että kohdataan ympäriinsä samoja linkkisotia ja copy-pasteja, joihin reagointeihin ei vastata. Joku vain tulee ja floodaa eikä keskustele asiasta, tai edes muuta viestissä olevia virheitä, koska hänellä on niin kova kiire laittaa sitä samaa tekstirimssua copy-pastella tuhannelle muulle foorumille. Toisin sanoen julistus on kuin SPAM -mainontaa. Käännytyksen kohdetta lähestytään stereotypian kautta, ja heitä kohdellaan massana, jossa keskiössä on se että jos lähettää miljoona viestiä, niihin ehkä yksi vastaa halutulla tavalla. Yksilöillä ei tässä ole juurikaan arvoa. Normaali kanssakäyminen ja kommunikaatio ei ole tälläistä.
2: Tyypillistä oli hit-and-run -strategia. Kommunikaatio on yksisuuntainen isku, jossa erimielisyys tarkoittaa sitä että henkilön mielipiteestä ei tarvitse välittää. "feel it's perfectly good to threaten people, but if their bluff is called, the threat is blown-off, or we simply refuse to give into their demands, they simply close that sphincter of theirs, and make believe we are not there, unless they want to blackmail us, or issue a new threat." Henkilöt siis ensin esittävät vaateita, ja jos joku on erimielinen tai esittää perusteluja erilaiselle suhtautumistavalla, tätä kommenttia ei ole olemassa.
3: Vaikka uskovaisten käännytys käyttää usein kritiikkiä ja huumoria aseenaan, he eivät kestä sitä tasapuolisesti. "Their sense of humor is so tightly wound up, that there are only a few things that they can laugh at. Any joke which pokes fun at their beliefs, borders on blasphemy, or makes fun of conservative political issues, is dealt with via anger." Esimerkiksi Chickin sarjakuvissa on aivan tavallista sarjakuvamuodossa pilkata katolisia, homoseksuaaleja ja muita vastaavia tahoja, mutta jos heidät itsensä esittää humoristisessa sävyssä, seurauksena on suuttumus.
4: Erimielisiä kohdellaan kuin he olisivat vihollisia. "part of the whole "spiritual warfare" mentality, which most Religious Fundamentalists have. Every person who does not fit into their narrow mold is treated as an enemy - an agent of the Devil. Since there are millions of people who do not hold Evangelical Fundamentalist beliefs, there are millions of enemies of Christianity who are "out to get them." This means that every day, a small, private war must be waged against everyone and anyone who rejects their worldview." Julistamistyö nähdään ensisijassa taistelullisena tekona, siinä taistellaan erilaisia näkemyksiä vastaan.

Syynä tässä on se, että julistaminen ei oikeasti ole kaksisuuntaista. Se oikeutetaan sillä että erimielisyydestä tehdään pahin rikos. Tämä ehto toimii hyvin etenkin kristinuskossa, koska siinä armo kattaa hyvin monenlaiset pahat teot. Helvetti on varattu ensisijassa niille, jotka ovat väärässä uskossa. Murhaajakin voi saada armon, mutta ateisti ei. Tämä arvottaa erimielisyyden uskonnollisissa asioissa vakavimmaksi ja pelottavammaksi voimaksi.

Julistuksessa vain yksi asia on tärkeää. Erimielinen on tärkeä vain potentiaalisena käännynnäisenä. Jos tämä ei osoita halua tai merkkejä kääntymykseen, vaan pyrkii vaikka argumentoimaan erimielisyydestään, tämä on vähintään "turha" ja jopa "vaarallinen". Siksi kommunikaatiota ei jatketa, tai se tehdään keskustelun rakenteella joka on inttämistä. Sillä omaa vakaumusta ei julistaja aseta tulilinjalle. Päin vastoin, hän on olemassa sitä varten että erimieliset laittaisivat oman asenteensa ja maailmankatsomuksensa tulilinjalle. Sillä tavoitteena ei ole keskustella. Julistaja ei lähde kadulle sen vuoksi että hän kokisi että hän voisi potentiaalisesti kääntyä itse. Vaan sen takia että hän kokee että hänellä on jotain niin ikuista ja muuttumatonta ja varmasti totta, että erimielisten pitäisi kääntyä sen pariin, muuttua samanmieliseksi julistajan kanssa.

Julistaja saa julistustyöstä monenlaisia asioita, jotka vahvistavat hänen uskonnollisuuttaan. T'ätä kautta se on myös egoistinen aktio.
1: Julistaja tunnustaa väriään. (Itse asiassa tähän kannustetaan.) Tämä leimaa hänet sosiaalisella polttomerkillä tiettyyn ryhmään. Tämä on tavallista ihmisen sosiaalisessa toiminnassa. Erilaisten jengivaatteiden pitäminen on suosittua samasta syystä.
2: Julistamisessa uskonnonlevittäjä on opettajan asemassa. Hänellä on auktoriteettiasema, jossa hän asettaa itsensä julistettavan yläpuolelle. Hänellä on tieto ja viisaus. Hän näkee itsellään olevan jotain annettavaa jota toisella ei ole.
3: Erimielisyyden kohtaamisessa erimielinen on toiseutettu. Hän ei edusta samaa ryhmää, ja hän rikkoo ryhmän eheyttä. Tätä kautta erimielisyys vahvistaa julistajan omaa näkemystä. Se vahvistaa näkemystä siitä että takana on taistelu jolla on väliä. Jopa erimielisen sitoutuminen omaan näkemykseen antaa kuvaa siitä että "uskonnolla on noin paljon väliä", joka taas antaa julistajalle vahvistavan tunteen siitä että hän tekee tärkeää asiaa. (Jos sisäistä kritiikkiä ei ole, vaan erimielinen on aina vääräuskoinen. Erimielisyys tarkoittaa silloin likimain samaa kuin "vihollisuus".)
4: Samanmielisten kohtaaminen taas on "samastumisen kautta" tapahtuvaa, jolloin oma näkemys vahvistuu jälleen. Jos joku kääntyy samanmieliseksi, kyseessä on pelastukseksi koettu tapahtuma, joka vahvistaa tunnetta siitä että koko työ kannattaa.
5: Kyseessä on myös vaikeuksien kohtaaminen, julistustyöhän on ensisijassa tylsää. Ihmiset kulkevat ohi, ja siinä pitää tehdä jotain (josta feissaritkin saavat palkkaa). Vaihtoehtona olisi olla vaikka kotona, joten julistaja uhraa aikaansa. Tässä korostuu erilaisissa initiaatioriiteissä tuttu tilanne, jossa vaivannäkö sitoo psykologisesti yhteisöön. Jos jäsenyys vaatii jotain, se nähdään arvokkaampana kuin jos se saataisiin ilmaiseksi.

Tämän vuoksi uskontoon liittyy niin helposti myös huumorintajuttomuus.

Syynä on se, että identiteetti määräytyy täysin sen kautta. Itse asiassa länsimaissa uskonto sitoo identiteettiin kaikki. Minutkin pakotetaan määrittämään itseni "agnostikoksi", koska uskontoon suhtautumistapaa pidetään identiteetin ensisijaisena määräytymistapana. Jonain, joka määrää identiteetin, ja muut elementit maailmankuvassa olisivat turhempia, toissijaisia, huonoja. Että uskonto on se, joka on aidosti ja pohjimmiltaan tärkeää. En sen sijaan joudu sitomaan kannanottoani vastaavalla esimerkiksi eettiseen kannanottoon siitä saako koiria pitää lemmikkeinä tai todellisuuusväitteeseen siitä että uskonko aivojen toimivan modulaarisesti vai en. Tästä asenteesta lähtien uskonnolla nauraminen on hyökkäys identiteetin ydintä kohtaan. Tätä taas on vaikeaa pitää hauskana, siinähän murjotaan ihmisen herkintä ydintä, sitä jota tämä pitää pyhänä ja loukkaamattomana.

Tätä kautta on hyvä huomata, että suuri osa uskovaisista ei sovi oikeastaan yhtään hyvin kaikkeen tässä yllä kuvattuun. Moni uskovainen voi nauraa omalle vakaumukselleen, ja he kykenevät kohtaamaan erimielisen normaalisti ja kaksisuuntaisesti. Syynä on se, että he eivät olekaan sitoneet identiteettiään niin lujasti uskontoon. Heille uskonto ei olekaan niin vakava asia. Erimielisyys uskonasioissa ei tarkoitakaan kidutetuksi joutumista tai Saatanan edustamista. Uskonto on heille tältä osin vähemmän tärkeä ja keskeinen, eikä se heistä määritäkään ihmisen koko identiteettiä.

Tämä jännite on mielenkiintoinen. Uskontoa toisaalta pidetään tärkeänä, ja kaikki pistetään asettautumaan identiteettinsä jotenkin sen suhteen. Kuitenkin erilaisia suvaitaan laajemmalla tasolla yllättävän paljon. Ehkä uskonnolle annetaan enemmän symbolista arvoa kuin todellista arvoa. Uskonnon merkitys onkin enemmän sanan ja perinteen tasolla, kuin että sille pidettäisiin sitovaa arvoa. Tämä voidaan ymmärtää sitä kautta että uskonnosta on tullut "yksilön asia", joka rinnastuu harrastuksiin. Niillä nähdään arvo yksilölle, mutta siihen ei liitetä "arvoa massoille". Tässä mielessä se on muuttunut "ihmiskuntatasolla turhaksi". Yksilötasolla näin ei tietenkään tarvitse käydä.

Julistajat ovat tästä kuitenkin erimielisiä.