Nykyään on tavallista yhdistää uskovaisuuteen etiikka. Uskonnon ajatellaan auttavan tässä, tai olemaan jopa automaattinen vaatimus eettisyydelle. Tätä kautta esimerkiksi sekularismiin liitetään sellaisia sanoja kuin nihilismi.Platonin "Eutyfron" pitää sisällään Jumalan suhteesta hyvyyteen - olenkin itse asiassa ottanut ajatustapaa jopa aiemmin esiin. Siinä on joitain olennaisia kysymyksiä. Tilanne tiivistyy kahteen osaan. Molemmissa on kysymys moraalin pohjimmaisesta lähteestä. Siksi on ikään kuin pakko valita toinen tapa. Molempia ei voi saada:
1: Jumala päättää Hyvän : Jos asiat ovat hyviä koska Jumala käskee, sekoittuu oikeus ja oikeutus. Jos Jumala käskisi tappamaan lapsia, olisi sen etiikka erilaista, mutta se olisi kuitenkin Jumalasta lähtöisin. Paha Jos Jumalan valta tarkoittaa samaa kuin oikeus, olisi epäeettinen Jumala pohjimmiltaan mahdottomuus. Näin Jumalan käskyvalta kenties oikeuttaa teot, mutta Jumala itse ei ole hyvä.
2: Jumala valitsee asioita koska ne ovat Hyviä : Jos asiat ovat hyviä, koska Jumala noudattaa jotain ylevämpiä moraalilakeja, emme tarvitse Jumalaa vaan voimme vedota näihin moraalilakeihin. Näin Jumalan hyvyys voidaan arvioida ; Vauvoja murhaava Jumala olisi paha, joten voimme nähdä että Jumaluus on oikein hyvä eikä asia ole vain ennaltapäätetty asia. Mutta toisaalta ateistillakin on tilaa etiikkaan; Hän voi kiertää Jumalan.
___2.1: Tässä kohden asiaa voidaan tietysti lieventää muistuttamalla että Jumala on hyvä eetikko. Eli saamme tietoa moraalilaeista Jumalan kautta, koska Hän kertoo niistä meille. Tätä kautta syntyy kenties ymmärrettävä suhde monen sekulaarin suhteesta Jeesukseen : "Nasaretin Arskaa" ei yleensä vihata, vaan pidetään hyvänä opettajana.
Asiassa on myös yksi keino. Tämä on hieman kummallinen. Siinä lähdetään siitä että Jumala = Hyvyys. Tällöin Jumalassa ei ole hyvyyttä. Jumala ei heijasta mitään hyvyys -ominaisuutta. Vaan kyseessä ovat synonyymit. Tällöin sekulaari etiikka muuttuu tietysti mahdottomaksi. Irralla Jumalasta ei tässä määrittein ole hyvyyttä. Ongelmana tässä on tietysti se, että siinä vain haluttu lopputilanne määritellään. Tässä ei ole tilaa millekään keskustelulle. On vain väite ja loppu on seurausta tästä väitteestä. Tämänlaisessa petitio principii -tilanteessa on kysymys siitä että valitaan määritelmät niiden itsensä vuoksi.
Tämänlainen argumentaatio ei perustele, vaan vetoaa. Eli jos hyväksyt premissit, hyväksyt myös johtopäätökset. Toisenlaisilla premisseillä tulee eri tulokset. Siksi sekulaari voisi sanoa että tämänlainen "ominaisuudesta olemukseen" -lähestymistapa on tarkoitushakuinen ; Siinähän liitetään yhteen kaksi asiaa jotka voidaan nähdä erillisenä ja väitetään että niiden on pakko olla sama asia.
1: Kostoksi sekulaari voisi määritellä että Jumala on eri suuri kuin Hyvä, jolloin tästä lähtökohdasta seuraisi se, että uskovainen on pakosti paha. Se olisi kuitenkin asiatonta, kuten jokainen uskovainen helposti huomaa. Hänen kannattaisi kuitenkin huomata myös se, että Jumala=Rakkaus/Jumala=Hyvyys -lähestymistavassa tehdään juurikin samoin.
On hyvä huomata, että tämänlainen "yhtäläisyysmerkkiargumentaatio" on hyvin yleistä. Ja se on aina yhtä tarkoitushakuista. Yksi tapa on määritellä Pyhä siksi että pitää jotain asiaa loukkaamattomana. Tällöin näyttää siltä että ateismi olisi sitä että millään ei ole väliä. Mutta tässä ateismin määritelmä vääristyykin sellaiseksi "ulkoapuolelta tulleeksi määritelmäksi", jota ateisteiksi itsensä kutsuvat eivät hyväksy. Samanlainen "komennan sanakirja uusiksi ja valtapelitän kaikki tottelemaan sitä"-argumentti löytyy myös silloin, kun Jumala merkitään samaksi kuin Arvot, jolloin ateismi tarkoittaa sitä että ei pidä minkäänlaisia arvoja. Näitä miettiessä on hyvä muistuttaa itseään esimerkiksi Juha Molarista.
Tämänlainen sanakikkailu ei ole yleensä kovin järkevää, koska vaikka sana määritellään uusiksi, vanhan sanan käyttötavat ja siihen liittyvät konnotaatiot livahtavat mukaan kuin itsestään. Tulkitsijalle syntyy ekvivokaatioita. Siksi määritelmien uusiokäytölle pitäisi olla jokin erityisen painava syy ; Nimittäin kun esimerkiksi sekularismi vs. uskonnollisuuskeskustelun perusongelma on siinä että uskovaisesta ei ole muuta moraalin lähdettä kuin uskonto ja Jumala. Ja sekulaarin mielestä lähteitä voi olla monenlaisia.
1: Keskustelullisesti ja perustellullisesti ongelman ratkaisu ei voi olla se, että toinen osapuoli vain määrittelee oman lähtökohtansa perusoletuksella oikeaksi. Eli olettaa että etiikkaa ei ole Jumalan ulkopuolella ja vetää tämän oletuksen kautta luokitelmat "Oikean Jumalan Oikeaan Uskontoon" ja "muihin". Pohjimmiltaan sekulaarikin voisi miettiä ja huomata että sekularismi pohjautuu arvojen vapauteen, jolloin hän voi olettaa että etiikkaa saa Jumalan ulkopuolelta. Esimerkiksi Platonin 2. kohdan kautta. Ja hän voisi tehdä sen määrittelemällä arvot olettamansa kautta. Se, että kisatilanteessa määrittelee tilanteen oman maailmankuvansa kautta ja määrittelee itsensä tätä kautta voittajaksi, ei ole mikään aito keskustelu tai argumentaatiotilanne. Silloin kyseessä on julistus ja väittämistilanne, josta ei synny rakentavaa asioiden selvittelyä vaan inttämistä ja kinaamista.
Toinen tapa suhtautua asiaan syntyy hieman leppoisammin. Koska kyseessä on -esimerkiksi sanan Jumala ja Rakkaus- synonyymeiksi määrittäminen, voidaan tehdä kuten logiikankin mukaan tehdään. Eli käänntetään puolet ympäri. Voidaan sanoa että Rakkaus=Jumala. Tällöin syntyy helpommin mielikuva siitä, että vaikkapa ateistin tuntema täysin materialistinen ja naturalistinen tunne -elämys on hänelle sama asia kuin Jumala. Puolenvaihdos merkitsee paljon kielenkäytön vuoksi. "Jumala on Rakkaus" kuulostaa Jumalan määrittämiseltä ja "Rakkaus on Jumala" taas Rakkauden määrittelemiseksi. Tämä yksinkertaonen kääntö muuttaa mielikuvia niin paljon, että argumenttien taustalla oleva itsetarkoituksellisuus paljastuu joillekin.
Paljastuu että onmerkki ei olekaan mitään logiikkaa, vaan se on omituinen mielikuvakikka, jossa ei its asiassa pohjimmiltaan perustella yhtään mitään vaan sen sijaan väitetään. Näin selviää että johtopäätöksen sijasta kyse on premisseistä. Ja se, että erimieliset määrittyvät moraalittomiksi ja pahoiksi alkavatkin tässä vaiheessa kertomaan enemmän määrittelijän ennakkoluuloista kuin maailmanmenosta.
Outo kala ja sen heijastus. Kala katsoo siis peiliin? Pitäisikö tämänlaisten yhtäläisyysmerkkiargumenttien rakentajienkin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti