Sairautta tavoittelemassa.

Terveyttä, olipa kyseessä fyysinen terveys tai mielenterveys, on yllättävän vaikeaa määritellä. Esimerkiksi sairautta olisi helppoa katsoa jonain joka aiheuttaa haittoja, oireita. Kuitenkin tämä lähestymistapa on helposti enemmänkin välttämätön mutta ei riittävä ehto ; Vanheneminenkin aikaansaa monenlaisia ongelmia, jotka eivät ole suoranaisesti sairauksia. Aikaansaavan syyn kautta sairauteen saadaan tätä paljon paremmin tolkkua : Silloin sairauksissa tarkastellaan taudinaiheuttajia (olivatpa ne bakteereja, viruksia, toksiineja tai vaikka prioneita), elimien toimintahäiriöitä. (Kenties myös vammautumisia ja vanhuutta?)

Mielenterveyttä pidetään melko yksinkertaisesti ymmärrettävänä asiana. Kuitenkin esimerkiksi "Research Digestin" "What is mental illness":iä lukiessa asian vaikeus tulee hyvin selväksi. Siellä nostettiin esiin yksi tapa määritellä mielenterveys : Häiriö on yksilössä eikä ryhmätasossa. Tätä pidetään tärkeänä, jotta esimerkiksi uskonnolliset toimijat saisivat rauhan olla määrittymättä mielenterveydellisesti häiriintyneiksi. Sen ilmenemisen on aiheutettava merkittävää haittaa, kuten hyvin voimakasta stressiä. Ilmeneminen ei ole normaalia ihmisen toimintaa kyseisessä tilanteessa, kuten vaikka omaisen kuollessa. Eikä se saa olla kulttuurillisesti normaali toimintatapa. Ja häiriön on heijastettava jotakin psykologista tai biologista toimintahäiriötä. Eikä se saa olla seurauta konfliktista yhteiskunnan kanssa.

Määritelmä on aika hyvä. Kuitenkin siinä on joitain outouksia. Esimerkiksi folie á deux -tilanteessa harhat leviävät. Tätä ei pidetä argumenttina sille että kyseessä ei ole mielenterveydellinen asia. Ei itse asiassa ole mitenkään mahdotonta ajatella, että kulttien toiminta olisi nimen omaan ryhmätoiminnalla rakennettu mielenterveyden häiriö. Yleisyys ei monien puolesta saisi olla argumentti. Toisaalta post-traumaattinen stressireaktiokin voi olla aivan normaalin ihmisen reaktio vaikkapa sotatilan jälkeen. Tämäkään ei estä sitä olemasta mielenterveyden häiriö. Traumaattiset ihmiset ovat sairaita, koska terve ihminen hullussa maailmassa sekoaa. Ja esimerkiksi kiroilua aikaansaavan Tourettenin syndrooman oireiden ongelmallisuuden perustelu on totaalisen yhteiskunnallinen : Se ei ole vaarallista, paitsi siksi että siinä "rikotaan hyviä tapoja".

Haitta on myös helposti yhteiskunnasta riippuvainen. Meidän kulttuurissamme monet harhaluulot ovat yleensä haittoja. Mutta on periaatteessa mahdollista saada harhaluulo jossa on Jumalan lähettiläs ja sattua päätymään televankelistaksi USA:an, jolloin siitä on rahallistakin hyötyä. Tosin tämä näyttää siihen suuntaan, että hoitoon ottamisen kannalta määritelmä on tältä osin hyvä ; On selvää että esimerkkimme televankelista selviää elämässä harhaluulostaan huolimatta - tai peräti sen ansiosta. Häntä ei tarvitse laittaa hoitoon ellei hänen harhansa käänny väkivaltaiseksi tai vaaralliseksi - mikä tuo mukaan sen, että oire voi olla, paitsi vaikeus itselle, myös huomattava riski muille. Toisaalta hyvä esimerkki lienee myös homoseksuaalisuuden kohdalla oleva nykyinen määritelmä : Homoseksuaalisuus ei ole mielenterveydellinen häiriö, mutta itseä häiritsevä homoseksuaalisuus on.

Mielenterveyden kohdalla voidaan jopa ajatella että määritelmissä pyörii mukana jonkinlainen "sairausnäkökulma" ja "hoitoonottonäkökulma". Sairausnäkökulmassa mietitään vain "todellisuustajun häiriintymistä" ja "oireita". Hoitonäkökulmassa ole välttämättä kyse edes siitä mitä sairastaa, vaan miten ja missä yhteiskunnassa sairastaa ja miten asian kokee itse. Lopputulos - eli päätös siitä kuka on sairas ja kuka ei - syntyy aina jotenkin näiden kombinaationa.