Joskus aikanaan vietin aikaa sellaisessa hävettävässä paikassa kuin "Suomi24". Tästä kauheudesta on aikaa useampia vuosia. Siellä oli eräs kreationisti nimimerkillä "tuttumies". (Tiedän toki hänen oikeankin nimensä, mutta en tiedä onko sitä soveliasta kertoa täällä.) Hänellä myls islamkriittisiä mielipiteitä ja muitakin näkemyksiä, jotka muistuttavat kovasti nykyajan perussuomalaisia. Se oli tosin sitä aikaa, kun Perussuomalaisia vasta rakennettiin. (Perustelu -sana voisi tuoda vääriä konnotaatioita). Timo Soinista ei oltu vielä kuultukaan. (Ah noita mystisiä aikoja jolloin naiset olivat naisia ja miehet apinoita, aikoja jolloin miekan mahti ratkaisi lohikäärmeongelmat ja jolloin magia virtasi maan päällä vuolaana.)
Kenties hieman yllättäen, kaikesta kaikkiaan pidin hänestä. Jos minun olisi pakko etsiä positiivinen kokemus - tai vaikka ei olisikaan pakko - valitsisin hänet tyypiksi jolla on kenties näkemykset joita ei oikein voi hyväksyä, mutta ei sellaista asennevammaa, että keskustelu olisi mahdotonta.
Tämä kommentti liittyy siihen, että hän kävi Richard Dawkinsin Helsingin-vierailulla sivustakatsojana. Tämä sitoo tapauksen tiettyyn aikaan : Tämä vierailu oli 26. syyskuuta vuonna 2005.
Hän selitti, miksi hän ei ollut heittänyt mitään verevää debattia tai kysynyt vaikeita kysymyksiä. Syyksi hän kertoi sen, että Dawkinsilla on valtava yleissivistys ; Siksi tuttumies voisi ajautua tilanteeseen, jossa jo pelkästään tämä dramaattinen osaamisero johtaisi tiettyyn lopputulokseen. Dawkins voisi viitata johonkin josta tuttumies ei ole edes tiennyt. Toisinpäin tilanne ei ole kovin todennäköinen ja relevantti.
"Tuttumies" oli mielestäni erittäin järkevä tehdessään näin, sillä perustelussa on aina kyseessä myös tietotaito-kombinaatiosta. Jos ei osaa valita vastakeskustelukumppaniaan, keskustelijoiden taito - ei totuus - määrittelee voittajan. Siksi tajusinkin että ideaalitila "on sparrata omantasoistensa kanssa ja kiipiä ylöspäin". Dunning-Kruger -effect onkin osittain juuri tämän vuoksi niin tuhoisaa kuin se on : Se ajaa ihmisen yliarvioimaan oman osaamisensa, jolloin hän usein menee sellaisiin paikkoihin, joissa hän ei taidoillaan voi pärjätä. Ja kun ei tajua omaa huonouttaan, ei edes huomaa miten sarjatulella sitä hävitään. Crankin psykologinen ongelma on se, että hän olisi kuin "tuttumies ilman jarruja", henkilö joka innolla rientää debatoimaan esimerkiksi Dawkinsin kanssa - ja ihmettelee siten miksi häntä ei oteta vakavasti vaikka hän toistuvasti, aktiivisesti ja aina onkin ollut osallistumassa jo vuosia. Eikä hänestä vastaan ole koskaan tullut mitään joka pakottaisi hänet uudelleenarvioimaan omat näkemyksensä, jonka hän päättelee tarkoittavan samaa kuin se, että hän ei ole tehnyt virheitä. Virheiden tekemisen ja virheiden huomaamisen välillä oleva kuilu on crankeillä se olennainen ongelmien alkulähde.
1: Olen joutunut muutaman kerran katsomaan sivusta kun ammattifilosofit silpovat arkiajattelun ja harjaantumattoman näkemyksen pohjalta tulevan henkilön argumentit, eikä ihminen edes tajua miten totaalisesti hänen näkemys on silputtu. Sitä on oikeasti kauheaa katsoa. Ammattifilosofi lienee tilanteessa varsin turhautunut. Hävinnyt kokee pärjänneensä kohtuullisesti, mitä nyt yksityiskohdat ja muotoseikat oli vähän hakusessa, kun ei sivistyssanoja osannyt käyttää. - Otan tämän esiin, koska jotenkin tuntuu että sivistyssanojen käyttö on monille se olennainen ero, joka nähdään.
Sama tietysti selittää, miksi kreationistit ovat innolla ohjaamassa heidän harjaantuneimpien henkilöidensä tykö. Esimerkiksi jo ensimmäinen kreationistilta koskaan saamani sähköposti sisälti kehoituksen ottaa kontakti tiettyyn henkilöön. Kuulemma kohtaaminen saataisiin järjestymään helposti. Tässä on tietysti taustalla se, mitä "Paholaisen asianajajan paluu" -kirjassa muistutetaan. Kreationistit heittävät argumentteja hyvin laajoilta alueilta, esimerkiksi termodynamiikasta, informaatioteoriasta, fossiiliaineistota ja niin edespäin. Jotta osaat arvioida mikä niissä on vialla, on osattava nämä teoriat ensin kunnolla.
Ilman tietoa ne voivat vaikuttaa tosi uskottavilta, ja kun siinä viitataan tieteellisiin sanoihin, niin se vaikuttaa helposti tosi järkevältä : "Hienoja sanoja enkä keksi mikä on pielessä". Tämä on vaarallinen kombo, jossa tekniset sanat antavat vaikutelman, mutta pohjimmiltaan argumentit on korkeintaan ulkoluettu, niiden voimaa tai heikkoutta ei ole osattu arvioida (~ymmärretty) koska niiden taustalla olevat tieteen teoriat on jääneet hallitsematta. Tuttumiehen varoitus ja muistutus on tietysti tässäkin kohden paikallaan. Ei pidä harhautua ad technobabblen edessä. Kommunikaatiossa ensi sijassa on ymmärrys. Jos ei ymmärrä, pitää mennä sparraamaan jonnekin joka on sellaista että se on vaikeaa, mutta jonka silti ymmärtää. Siitä sitten jatketaan eteenpäin.
Tämä asenne ei tietysti tee jokaisesta supertietäjää, eikä paljasta lopullista totuutta ; Tästä kuvannee se, että sekä tuttumies että minä yritämme seurata tätä tietä, mutta me olemme erimielisiä ... no likimain kaikesta. Mutta tämä kuitenkin mahdollistaa minimitason syvällisyyden. Sellaisen jota voi kunnioittaa vaikka olisikin erimielinen ... likimain kaikesta. Mukaanlukien etiikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti