Avaruusolentojen kaappauskertomuksia, vaihtoehtohoitojen parantamistarinoita, uskovaisten elämänmuutoskertomukset, käsilläparantajien rukousparantumiskertomukset ja muut vastaavat ovat itse asiassa hyvin yleinen väittelytemppu. Niissä ytimessä on se, että "omakohtainen kokemus" muutetaan vallankäyttökertomukseksi. Esittäjä esiintyy silminnäkijänä, ja toinen on vain kuuntelia.
Kritiikkiä on vaikeaa esittää, koska "et ollut paikalla", eikä asiaa "ole koettu itse". Kent Hovind tulikin kuuluisaksi siitä, että hän aina vaan retorisesti kysyi "Were you there?", olipa kyseessä sitten luonnonhistorialliset kysymykset tai muut vastaavat asiat. Tätä kysymystä ei saanut kysyä Titanicista - eikä varsinkaan Jeesuksesta. (Hauskaa olisi tietysti vastata "kyllä", koska sen mahdottomaksi osoittamiskritiikissä Hovindilta voitaisiin kysyä mistä hän tietää asian, oliko hän siellä kenties itse?)
Tilanne muuttuu ikään kuin todistamiseksi, jossa totuus on se, mikä sanotaan. Tarinassa on auktoriteetti, omakohtainen kokija. Ensin rakennetaan auktoriteetti ja sitten auktoriteettiin siihen vedotaan ja koko tarinan todistusvoima rakentuu tämän auktoriteetin luotettavuuden varaan.
Näissä tarinoissa olennaista on tietysti toistettavuuden puute. Jos rukousparannusta ei tapahdu itselle, se johtuu siitä että Jumala ei ole parannusautomaatti. Ei saa kaunautua, kenties usko ei ole tarpeeksi kova. Ja kukapa sitä harmaiden alieneidenkaan aivoituksia ymmärrä ; Monet ovat halukkaat, toiset ovat kaapatut. Sitä voi tietysti aina yrittää kunnolla ja tosissaan. Skeptiset epäilyt vievät vaihtoehtohoidoistakin tehot. Ja ennustajatkin tekee asiat väärin jos joku vähän tarkkailee kaikkia kikkoja kriittisesti. Koska se on se skeptikon häiritsevä aura.
Tämänlaiseen tilanteeseen on tietysti hieman vaikeaa suhtautua vakavasti ; En tiedä ketä näillä tarinoilla yritetään vakuuttaa ;
1: Se, että joku tulee ja julistaa "totuutta", jossa kuuntelijan rooli on "turpa kiinni ja kuuntele kun minä kerron mitä tapahtui", jossa aiheena on julistaja ja julistajan persoona - joka rehellisesti sanoen tuskin jaksaa kiinnostaa ketään aivan hirveästi.
2: Komunikaatiossa kriitikon näkemys nauretaan automaattsiesti absurdina ja vääränä. Tämä horse laugh -strategia ei auta varovaisia mieliä asian pariin, vaan pikemminkin pelästyttää kauemmaksi. Joku sitä vain haluaa varmistaa asioita hieman kuten "Raamatun" Tuomas, eikä tyytyä siihen että joku kertoo että jossain on aidosti ollut joku Tuomas joka on jo tehnyt varmistuksen puolestasi. Sitäpaitsi horse laugh on dogmaattisuudesta kertova virheargumentti.
2: Mutta oikeasti nämä tarinat herättävät ulkopuolisissa helposti epäilyjä tarinankertojan mielenterveydestä. Mitä ihmeellisempi tarina, sitä vaikeampaa sitä on pitää totena. Siksi kaikista kovimmat ihmekertomusket vaatisivat kaikista kovimmat ja konkreettisimmat todisteet. Jos joku kertoo nähneensä jäniksen, hän tuskin on hullu. Mutta jos avaruusolennot kaappaavat hänet ja antavat hänelle tärkeän maailmanpelastustehtävän, ja mukana on valtion vakoilijoita jotka lukevat ajatuksia säteillä, herää asiasta vain tiettyjä mielikuvia.
Toki tämänlaistä ei jaksaisi ottaa vakavasti. Mutta omalta osaltani olen kehittänyt asiaan ratkaisun. Se perustuu siihen että otetaan kaksi fundamentalistien kovasti suosimaa elementtiä ; On Lewis's trilemma. Ja Dembskin eliminatiivinen filtteri. Näiden logiikat vain laitetaan yhteen, ja tätä kautta saadaan filtteri joka seuloo meille sen, onko meillä tässä kyseessä kunnollinen kertomus vai ei.
Idea perustuu siihen, että lain, sattuman ja Designin sijasta otetaan Lewisin trilemmasta kolmikanta. Eli tarinan kertoja on joko (1) hullu, (2) valehtelija tai (3) aito profeetta. Tässä hulluus voidaan ottaa kohteliaasti erehtymisenä, joka voi olla jänteeltään lyhytaikaista. Samoin henkilön yleisen luotettavuustason sijasta voidaan katsoa luotettavuutta juuri tässä yhdessä pienessä asiassa. Ja kolmas on se, joka saadaan kun kaksi ensimmäistä eliminoidaan ehdottomasti.
Vasta kun meille tarjotaan tarinan lisäksi todistusaineisto, jolla tämä eliminointi voidaan tehdä, voidaan sanoa että kyseessä on profeetta. Jos tätä ei voida tehdä, teemme kuten Dembskin filtterissäkin. Siinä emme voi olettaa "Designiä" muuta kuin tämän eliminoinnin kautta. Ilman eliminointia on epäselvissä tapauksissa aivan sallittua sanoa vain epämääräisesti "luonnollinen syy", eli tarinassa on vain inhimillinen tausta ilman sen kummempia liitoksia todellisuuteen.
Tämä on tärkeä asia, koska uskovaisella voi olla hetken mielenhäiriö, jonka suhteen hän on erehtynyt. Tai hän voi valehdella, koska hän on vakaa uskova ja sielun pelastus varmasti oikeuttaa jonkinasteisen "Lying for Jesusin". Synti on pieni, kun se tehdään näinkin arvokkaan ja tärkeän päämäärän vuoksi.
Minusta tämä on hauskempi tapa, kun mystikoiden suosima näkemys, jossa ilmestyksien kohdalla muistetaan että erehtyväinen ihminen ei osaa sanoa onko ilmestys Jumalasta tai Saatanasta. Se vain kehottaa varovaisuuteen etiikassa. Tämä ajattelutapa taas on
1: Niin yksinkertainen, että sen saa selitettyä lähes kenelle tahansa helposti. Ja se on helppo ymmärtää, se sopii intuitioonkin.
2: Ainakaan fundamentalisti ei tunnusta että taustalogiikoissa olisi vikaa. Molemmat välineet ovat heidän parissaan rakastettuja ja tärkeitä. Kyseessä on kombo joka ei rakennu siihen että minä jollain "naturalistilogiikallani" olettaisin heidät a priori väärässäoleviksi. Sen sijaan lähestyn asiaa heidän argumentaatiomaailmansa kautta, ja teen a posteriori -päätelmän. Joka vain ei yleisesti ottaen ole julistajalle mieluinen. Mutta mitä väliä hullun ja/tai valehtelijan suuttumisessa muka on? Minähän ajan tässä eliminointijärjestelmässä vain tiedon & etiikan asiaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti