Keskustellessani, jälleen kerran, erään julistajaheppulin kanssa, aiheeksi nousi tuonpuoleisuuden rooli. Asia lähti liikenteeseen siitä, miten uskonto tarjoaa pelastusta synnistä ja kadotuksen kauhuista. Muistutinpahan nyt vain siitä, että "vapautettavat eivät koe olevansa vankilassa". On vaikeaa myydä jotain, johon toinen ei usko.
Helvetistäkin nousi pari sanaa. Kun kysyin onko uskonnottomien kohtelu oikeassa suhteessa tekojen vakavuuteen, hän sanoi että asia ei ole hänen mielipiteensä, vaan Jumalan kädessä. Jumala on objektiivisen moraalin antaja, ja meidän ihmisten on järkevää seurata sitä. Ihminen voi kokea Helvetin tuonpuoleisessa tai homoseksuaalien kohtelun tämänpuoleisessa inhottavana, mutta se johtuu siitä että ihminen on epätäydellinen ja hänen omatuntonsa vääristynyt.
Tästä ihanasta ajatuksesta on pakko lähteä hypähtelemään kohti Jean-Paul Sartrea. On hyvä referoida sitä miten hänestä "Eksistentialismikin on humanismia". Kyseisessä lähteessä hän nimittäin kuvasi auktoriteettii vetoamistilannetta. Hänen teemansa on vastuunkannossa. Moni hyväksyy hyvät teot ansioikseen, mutta pahat teot täytyy saada ulkoistaa. Näin esimerkiksi natsit jotka käsittelivät juutalaisia varsin kaltoin, olivat oikeuttaneet toimintansa viittaamalla siihen, miten he seurasivat annettuja käskyjä. Tottelevaisuus nähdään ikään kuin vastuunsiirtona. Sartren mukaan tässä on kuitenkin mukana se, että jokainen valitsee totteleeko käskyjä. Näin ollen vastuusta ei päästäkään.
Tämä liittyy laajemminkin auktoriteettiin vetoamistilanteeseen. Kun haluamme hoitaa jonkun tilanteen, meillä on prosessissa monia valintola. Meillä on ainakin seuraavia valintatilanteita - ja valinnathan ovat Sartrelaisittan sama kuin vapaus ja vastuunkannon paikka:
1: Valinnasta että tarvitsemme neuvonantajaa. On päätettävä kykeneekö hoitamaan homman its vai delegoiko sen eteenpäin. Kummassakin tapauksessa valinta on meidän.
2: Neuvonantajan valitseminen. Olemme vastuussa siitä että valitsemme oikean emmekä väärää.
3: Meillä on informaationtulkintapäätös, jossa päätämme olemmeko ymmärtäneet saamamme ohjeen riittävän hyvin vai tarvitsemmeko lisäapua.
4: Valitsemme tottelemmeko neuvoa.
Tätä kautta ihmisellä on monta valinnan ja vastuun paikkaa. Tällä huomiolla on suuria vaikutuksia moraalikysymyksiin.
Ensinnäkin on selvää että uskonto tarjoaa tätä kautta paljonkin vapautta. Jos vain kiellämme "kristillisen valintakombon", rajoitetaan erilaisia valintoja, kyseessä on valintojen karsiminen ja vastuun vähentäminen. Kristitty päättää seuraavansa Jeesuskristusta, ja jokainen valinta jonka hän tekee on kuitenkin hänen vastuullaan. Tätä ei välttämättä tule heti mieleen. Se on kuitenkin uskonnollisuuden kannalta tärkeä huomio.
Tärkeämpi asia on kuitenkin huomata, että tämä poistaa objektiiviseen moraaliin vetoamisesta likimain kaiken siinä olevan voiman.
Asiaa voisi lähestyä sillä mikä on tieteenfilosofian suhde foundationalistiseen maailmaan. Foundationalistit uskovat että on olemassa meistä riippumaton, kaikille yhteinen, todellisuus. Toisin sanoen on olemassa jonkinlainen universumi. Tieteenfilofofiassa ajateltiin loogisen positivismin aikaan, että voimme havaita tämän jotenkin suoraan, verifioida sen, ilman että mukaan tulee metafyysistä kikkailua. Kuitenkin kävi selväksi että tätä emme voi tehdä. Loogisen positivismin romahdus ei johtanut foundationalismin tuhoon ; On aivan pätevää uskoa että on olemassa jokin pysyvä todellisuus. Ongelma koski tietämistä ; Emme voi viitata "ehdottoman objektiiviseen todellisuuteen" ja sen absolutteiohin sellaisenaan. Ontologian (mitä on) ja epistemologian (mitä olevasta tiedetään) välillä on kuilu ; jotain jota ei millään voida tyystin peittää.
Tieteessä meillä on empirian keinot, jotka pakottavat meitä korjaamaan ja muuttamaan näkemyksiä jotenkin. Moraalin kohdalla ongelmallista on se, että meillä ei ole vastaavaa keinoa. Joku voisi asettaa pohjalle "Raamatun" ja toinen "Koraanin" tai "Nalle Puhin". Nämä ovat kuitenkin enemmän mieltymyskysymyksiä kuin jotain jonka kaikki ottaisivat vakavasti. Näin objektiivisen moraalin tavoittelijat ja sen perustelijat ovat isoissa vaikeuksissa verrattuna "empiristisiin serkkuihinsa".
Vastaavasti objektiivisessa moraalissa on usein toimittu juuri samaan tapaan kuin mitä loogiset positivistit tekivät. Uskotaan että riittää että oletetaan että on olemassa jokin konkreettinen kaikille yhteinen moraali, ja tämän jälkeen meillä on ikuinen ja muuttumaton totuus etiikasta, johon voidaan aina viitata. Usein tästä tehdään vielä loikkaus eteenpäin, jossa juuri oman maailmankuvan tarjoamat etiikkadogmat ovat tätä objektiivista moraalia ja muut ovat hairahtuneita. Olemassaolosta vedetään lennokkaasti tietämiseen - ja ylikin.
Moni myös esittää että ilman uskontoja objektiiviseen moraaliin vetoamisen kannattavuus päättyisi kokonaan. Ajatuksena on se, että tarvitaan joku erehtymätön taho antamaan moraali. Vaikeutena on tietysti se, että tosiasiassa ihminen joka valitsee eri Jumalien väliltä, joutuukin itse asiassa nappaamaan esimerkiksi ajatuksen Jumalan kyvykkyydestä täysin ilmasta. Jumala joka on kaikkikykyinen voi toki sanoa rehellisesti että on kaikkikykyinen. Mutta tämä tiettyys ei riitä, koska se toimii hieman kuten pornosivujen "olen taatusti yli 18 vuotta" -nappi, jota kykenee klikkaamaan 12 -vuotiaskin. Voi olla että joku erehtyväinen taho onkin vain väittämässä itseään kaikkikykyiseksi. Ihminen joutuu toisin sanoen arvioimaan Jumalan arvovallan oman erehtyväisen mielensä kautta. Päätelmä on pohjimmiltaan juuri niin luotettava kuin ihmisen kyky tämänlaiseen arvioon on.
Ihminen joka arvioi objektiivista moraalia tekee Jumalia valitsessaan itse asiassa mieltymysvalintoja. Tällöin hän löytää Jumalan joka vetoaa hänen omiin arvoihinsa. Tällöin objektiiviseen moraaliin vedotessa ei kuitenkaan tarvita Jumalaa oikeuttamaan ne. Koska Jumalaa vain verrataan olemassaoleviin arvoihin. Tällöin objektiivinen moraali on pohjimmiltaan ihmisen päätös, jossa Jumala on vain jälkikäteen valikoitunut ; Tilannehan muistuttaa cherry picking tilannetta : Jos valitaan erilaisten juttujen joukosta ne, mitä halutaan ja viitataan vain näihin, ei saada perustelua vaan ainoastaan alleviivataan omat ennakkoluulot.
Ja jos ihminen tekee asioita jotka kokee inhottavina, ja päättelee että inhontunne on syntisyyttä, hän tekee omalla epätäydellisellä arvailullaan oletuksen tai päätelmän siitä että täläisen käskyn tekevä Jumala on kuitenkin pohjimmiltaan oikeamielinen. Tällöin luotettavuus on siltikin juuri niin hyvä kuin kyseisen ihmisen arvio tästä luotettavuudesta. Jumalan suhde objektiiviseen moraaliin tässä kohden on hyvin kummallinen; Ei voida sanoa ajaako kuuliaisuus poispäin moraalista vai sitä kohti. On vain auktoriteetti, joka on pohjimmiltaan uskova ihminen ja hänen näkemyksensä, ei Jumala. Tässäkin tapauksessa on vaikeaa nähdä miten Jumalan poistaminen yhtälöstä muuttaisi objektiivisen moraalin kannalta mitään olennaista ; Se toki muuttaa jotain, mutta ei tiedetä mihin suuntaan.
Suurin ongelma lieneekin se, että kuvitellaan että objektiivisen moraalin olemassaolo olettaminen johtaisi objektiivisen moraalin tietämiseen. Tämän pitäisi itse asiassa olla ilmiselvää kaikille, mutta koska maailmankuvamme sumentavat mielemme helposti, on ajatus maailmankuvansa objektiiviseksi moraaliksi uskovalle hyvin vaikeaa edes tajuta sen jälkeen kun siitä kerrotaan hänelle. Asian keksiminen taas vaatisi helposti "vielä lisävaikeutta". Siksi he rakentavat moraalin jonka kuvittelevat muuttuvan perustelluksi auktoriteettiin vetoamisella. (Ja usein tässä argumentoinnissa vieläpä sekoitetaan valta, tekijänoikeus ja oikeutus toisiinsa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti