"Huutava ääni puistometsästä" arvioi "Rambo" (2008) -elokuvaa. Uusimmassa Rambo -elokuvassa "heeros" nähdään ristiä avoimesti kantavana tappokoneena, joka taistelee vääräuskoisia julmureita vastaan.
Tämän "paha mies hyvien puolella" -teema taas nähdään osana kristinuskon yleistä, kuolemaa haikailevaa, teemaa ; Kristinuskosta rakennetaan kuoleman uskontoa. On Jeesuksen ristiuhri, josta muistutuksena kannetaan kidutusteilaamisen välineen muotoista korua. Mestauksen muistelu on eräänlaista kuolemanpalvontaa. Pelastus paratiisiin tapahtuu kuoleman jälkeen. Tämä värittää elämän kuoleman odottamiseen, kuoleman odottamiseen ja siihen miten elämällä on merkitystä lähinnä testinä tuonpuoleiselle. Tämä ei ole elämänmyönteistä. On vaikeaa huomata elämää ennen kuolemaa.
Tässä ei tietysti ole mitään negatiivista. Tämänlaisissa herttaisissa mielteissä sitä omatkin mietteet kyntävät, ainakin ennen ensimmäistä kahvikupillista. "Huutava ääni" kaipaa kuitenkin "puistometsäänsä" hieman elämänmyönteisempää teologiaa.
Ongelmana messiaassa on sen väkivaltaisuus. Jos lempeys ja inhimillisyys, tämänpuoleisuus, otetaan esiin Jeesukseen, käy helposti kuten "Mythopoeia" muistuttaa. Myytti jää helposti käsittelemättä. Jeesus tiivistyy tavalliseksi tunteitensa käsitteleväksi hahmoksi, jolle seksuaalisuus herättää halua syntiin vaikka liha onkin vahva. "Jeesus muistuttaakin enemmän nykyaikaista konservatiivia, joka potee synnintuntoa omasta ruumiistaan" ja tätä kautta "Romaanin päähenkilön nimeksi voisi vaihtaa Selumielin, Mattanin tai Paavon ilman että itse asia vaihtuisi miksikään."
Tuntuu että ilman Jeesusta Kristus on liian karmivaa tavaraa. Sellaista, joka mönkii hurmeisena mielenterveydeltään kyseenalaisesta, kenties jopa psykoottisesta, raivosta ja kostamisesta. Ilman Kristusta Jeesus taas on liian merkityksetön ollakseen jonkun erityisen seurattavan ideologian arvoinen. Luultavasti tärkeintä olisi löytää se terve tasapaino niiden välillä. Se ei kuitenkaan ainakaan minulta onnistu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti