"Aamulehti" uutisoi rokotteiden riskeistä. Uutisoinnin alla oleva kommentit ovat varsin "mielenkiintoisia". Ytimessä on seuraava fakta, joka laittaa riskit kontekstiin "vaikeita haittoja on rokotevalmisteen vaihtamisen jälkeen todettu noin 14 lapsella 100 000 rokotettua lasta kohti." Riskin suuruus on selvästi tunnettu ja havaittu. Rokotevastustajat pitävät 14 tärkeämpänä kuin 99 988 tautia vastaan immunisoitua lasta.
Ongelmana tässä on tietysti se, että rokotteiden hyväksyminen ja vastustaminen on pohjimmiltaan lääketieteen faktojen ja etiikan yhteentörmäys. Koululääketiede käyttää riskianalyysiä, jossa katsotaan kuolemien määrää ; Jos ilman rokotteita kuolee enemmän yksilöitä kuin rokotteiden kanssa, on rokote elämää suojeleva keino. Silloin riskejen mukana tuleva uhraus on perusteltu. Tämän ajattelutavan taustalla on eettinen järjestelmä jota kutsutaan nimellä utilitarismi. Siinä katsotaan kokonaishyötyä. Jos prosessi jauhaa yksilöitä, on teko kuitenkin oikeutettu vaikka seurausta pidetäänkin epämukavana piirteenä.
Utilitarismi on monissa hyvin kompleksisessa tilanteissa sovellettavissa oleva ohjeistus. Siinä missä populistinen arkimoraali kysyy vain kantaa "onko raiskaus väärin" tai "onko abortti oikein", on utilitarismi hienovireisempi, ja kysyy "onko mahdollista kuvitella tilannetta jossa abortti olisi hyväksyttävä ja missä kiellettävä". Tämänlaisia kompleksisempia teorioita on toki monia.
Se, mikä kanta on, liittyy moniin ajatuskokeisiin. Tämä juttu on omistettu näille ajatuskokeille, ja tämän jälkeen kukin voi miettiä pienessä päässään, onko ennakolta valittu eettisyyden teoria se, jonka pohjalta moraalisen teon oikeutus valitaan, vai onko moraaliselitys jotain joka keksitään hatusta jälkeenpäin.
Junan alle liiskaantuvien kohtelu.
Niiden painoarvoon liittyy ajatuskoe, jonka nimi on trolley problem. Siinä on kuviteltu resiina, joka jyrää alleen ihmisiä. Ihmisen täytyy päättää kääntääkö hän sen toiselle raiteelle, jolla on muita ihmisiä. Asiassa vaikuttavina elementteinä on ainakin ihmisten määrä: Jos vivun käännöllä kuolee 1 mutta 5 pelastuu, moni pitää vivun kääntämistä oikeutettuna.
Mutta toisaalta yksilön tekojen seurausajattelun kautta tämä olisi kauheaa, koska ihmiset kuolisivat passiivisesti jos vipua ei käännetä, jolloin kuollut yksilö on itse asiassa murhattu toisten ihmisten selviämisen nimissä. Koeasetelmassa tutkitaan vivunkääntäjän näkökulmassa, eikä kysytä liiskaantuvilta, että kuka haluaa tehdä itsemurhan. Asiaa on itse asiassa tutkittu, ja on huomattu että aktiivisuudella on vaikutusta - ja itse asiassa myös laukaisumekanismin konkreettisuudella on väliä. Tätä kautta ihmiset eivät ole arvomaailmaltaan puhtaasti utilitaristisia.
Rokotuksen kannalta rokottaminen on "aktiivisella lihasvoimalla tehtävä" toimi, jossa yritetään torjua epidemiaa, joka olisi passiivinen seuraus. Tätä kautta tilanne on mutkikas ja ei ole ollenkaan psykologisesti ihmeellistä että rokottamiseen kohdentuu epäilyjä ja kritiikkiäkin, vaikka luvut ovatkin hyvin selkeät.
Sotavangin kohtelu.
Tässä ajatusleikissä sinut kuvitellaan sotilaaksi, joka käsketään tehdä kidutusta ja murhata sotavanki. Sotamies riisutaan alasti, jotta hän ei voisi olla armelias ja painaa vain liipasinta. Käskyn antaja selittää että sotamies ammutaan jos hän ei tottele, jolloin käskyttäjä itse tekee asian. Ja silloin kidutusta tehdään nykyistäkin pahemmin. Tälläisessä tilanteessa "kukaan ei voita". Käskyttäjä on aseistautunut eikä häntä vastaan voi hyökätä.
Utilitaristi laskeskelee että käskyä olisi hyväksyttävää totella. Mutta monet olisivat sitä mieltä että sotilaan olisi hyvä olla symbolina ja oman hyveellisyytensä vuoksi mennä teloitettavaksi. Kristillinen ajatusmaailma pitää usein sisällään ajatuksen siitä että omat teot ovat ratkaisevampia. Sotavangin murhaaja menee Helvettiin kun taas hyveellinen teloitettu - ja mahdollisesti sotavankikin - pääsevät Paratiisin iloihin.
Terroristin kohtelu.
Tässä ajatuskokeessa suurkaupunkiin ollaan tekemässä valtavan vaarallinen ydinräjäytys. Se tulee tappamaan tuskallisesti hyvin monia ihmisiä. Ensin räjähdys tappaa ja tuhoaa irtaimistoa. Ja moni kuolee tämän jälkeen kammottavaan säteilysairauteen. Terroristi on aatteenmies, joka ei murru kuulusteluissa, eikä edes kidutuksessa. Kuitenkin on mahdollista ottaa terroristin perheenjäsen kidutettavaksi, jolloin psykologin arvion mukaan terroristi tunnustaisi hyvin todennäköisesti ja paljastaisi pommin paikan ja auttaisi estämään iskun.
Utilitaristi ei edes mieti kahta kertaa. Hän kaivaisi perheenjäsenen toimenpiteiden alle nopeammin kuin sinä ehdit sanoa "Jack Bauer". Monissa hyveellisyysteorioissa asia on paljon mutkikkaampi. Ennen 9/11 -iskuja ajatus kiduttamisen oikeutuksesta pidettiin itse asiassa varsin kaukaahaettuna. Ajatus viattoman rankaisemisesta sotii monien oikeustajua vastaan.
Käsikranaatin päälle heittäytyvien/heitettävien kohtelu.
Tässäkin ollaan sotatilassa. Bunkkeriin heitetään käsikranaatti. Jos kukaan ei heittäydy käsikranaatin päälle, kaikki kuolevat. Jos yksi heittäytyy, hän pelastaa joukkuetoverinsa. Joku voidaan periaatteessa myös väkisin heittää kranaatin päälle.
Utilitaristin mukaan heittäytyjä on sankari. Ja jonkun heittäminenkin on hyväksyttävää. On hyvin teknistä hiustenhalkomista puhua murhaamisesta, jos heitettävä kuitenkin kuolisi. Hyveellisyysnäkemyksissä uhrautuminen voidaan kuitenkin teoriassa nähdä myös elämän halveksuntana, yhdentyyppisenä itsemurhan tekemisenä. Ensisijassa olisi pyrittävä elämään, eli yritettävä paeta vaikka se olisi mahdotonta. Vapaaehtoisen uhrin hyväksyminen on myös montaa astetta hyväksyttävämpää kuin väkisin heittäminen jossa on lynkkaamisen henkeä.
Tarinoiden yhteenvetoa.
Ajatuskokeet ja niihin liittyvät tarinat kertovat, paitsi eetikkojen varsin pelottavasta ja julmasta mielikuvituksesta, myös siitä miten erilaisia näkökulmia samoihin asioihin voi olla. Ja myös se, miten meillä on vahvoja reagointeja suuntaan tai toiseen. Ja ainakin omalta kohdaltani voi huomata myös sen, miten tunteissa ei ole takana mitään vakaata moraalilakia, joka tuottaisi samat tulokset vastaavissa tilanteissa.
Tosiasiassahan kaikissa on hyvin samantapainen tilanne. Vastaukset voivat kuitenkin vaihdella eri kohdissa. Rokottamiseen liittyvät eettiset kysymykset ovat samantapaisia. Se on vain normaalielämän tilanne, joten sitä ei ehkä pidetä yhtä mielenkiintoisena kuin näitä teknisiä ja seikkailunmakuisiakin tilanteita joiden esimerkit ovat varsin teknisiä ja kaukana arkielämästä.
Siksi onkin vaikeaa sanoa auttaako vai vaikeuttaako tämänlaisten ajatuskokeiden käyttäminen sen asian päättämistä onko eettistä käyttää rokotteita. Tämä näkökulma on oleellinen, koska denialismikeskustelu aiheesta on ajanut miettimään asiaa "pelkästään faktojen kautta". Tällä, tieteellisellä kannalla, rokotevastustajat ovat pärjänneet surkean huonosti. Paras, jonka se voisi tehdä, olisikin se että se siirtäisi keskustelun pois siitä toimivatko rokotteet ja lopettaisivat salaliittoparanoijat ja katteettomat syytökset. Sen sijaan heidän kannattaisi miettiä eettisiä kysymyksiä. Sillä skeptikot eivät yleensä kuluta hirveästi aikaa eettisten kysymysten parissa. Sen sijaan he ruotivat väitteiden faktuaalisen taustan mielellään ja usein sellaisella tasolla, että rokotedenialisti pystyy olemaaan rokotedenialismi ainoastaan Dunning-Krugerin voimalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti