Uskonnon rationaalisuus on hyvin tärkeässä roolissa uskontokeskusteluja. Tätä ajatusta tukee tavallaan tietysti esimerkiksi teologian laitos yliopistolla ; Asian täytyy olla rationaalista, jos siihen tarvitaan oma tieteenala. Muutenkin nimen omaan uskonnon järkevyyttä korostetaan hyvin usein.Sen kutsuminen taikauskoksi tai satu-uskovaisuudeksi on suunnilleen pahinta, mitä voi tehdä. Jo ajatus siitä että uskonto olisi epärationaalista, koetaan hyvin loukkaavana.
Kuitenkin uskonnossa on myös hyvin voimakas "mysteerikortin" käyttö. Näillä uskonnon eitieteellisyys ja uskonnonfilosofiassa tunnetut ristitiidat kestetään. Niitä kutsutaan paradokseiksi, ja niihin suhtautumisessa korostetaan sitä, miten Jumala on suurempi kuin mitä ihmisen järki ja ymmärrys. Tätä kautta logiikka ei yletä Jumalaan.
Tässä perustelussa ongelmana on se, että tässä ikään kuin pelataan kaksilla korteilla. Jumala sekä on rationaalinen että looginen, että eiymmärrettävä ja eitodistettu. Tätä kautta vain uskoon sopivat osiot poimitaan ja muut hylätään merkityksettöminä. Tämä strategia taas ei ole logiikkaa vaan virheargumentinkäyttöä, antilogiikkaa. Tarkemmin : cherry pickingiä.
Tämänlainen kaksoissuhde logiikkaan on olennaisena osana transsendenttiin logiikkaan vetoavassa uskontovaltapelissä. Tässä yritetään vahvistaa uskonnon asemaa, ja julistushenkeä korostetaan sillä että mysteerinen transsendentti on niin outo, että sen ei voida sanoa olevan propositionaalista tietoa. Eli se ei esitä selkeitä väitelauseita. Sellaisia kun "Jumala on" tai "Jumala ei ole". Kuitenkin tässä on mukana sekin ongelma, että transsendentin logiikan mukaan myös tieto siitä että Jumalasta ei voi tietää on propositionaalinen väitelause. Joten tällä kiertelyllä ei saada rakennettua agnostismiakaan. Tosin agnostikko tai ateistikin voi sanoa että uskova tekee saman virheen, kuin agnostikko väittäessään transsendentin tiedon oikeuttavan ja perustelevan hänen vakaumuksensa.
Transsendenttiin liitetty "mysteerisyyslogiikka" tarjoaa tietysti mitä ovelampia korkkiruuvistrategioita niille, joiden ensisijaisena henkenä on levittää sitä oikeaa ja tiettyä ajatustaan. Sellaista, joka on niin varmaa että se on taatusti "kalliolle rakennettu" ja jota ei tarvitse epäillä - eikä siksi sitä tarvitse perustellakaan. Ja tästä siinä on pohjimmiltaan kysymys. Ei järjenmukaisuudestas, vaan ennakkoasenteista.
Tätä kautta kyseisistä kiemuroista voi kuitenkin myös päästä eroon. Sillä uskovaisethan tavallisesti syyttävät paradokseihin viittaavia ateisteja siitä, että he ovat mielestään Jumalaa fiksumpia. Jumalan valtava äly on niin suurta että hän on ihmisen rajallisen järjen ylittävä. Tätä kautta uskova joka esittää ymmärtävänsä Jumalan väittää olevansa logiikan yläpuolella ; Ymmärtävänsä jotain logiikan ja järjen yli. Tällöin uskovakin syyllistyy ylpeyteen, kun väittää että hänen näkemyksensä on niin syvää ymmärrystä että se on kaiken perustelemisen ulkopuolella tasolla, jossa mikä tahansa loogiikkaan perustuva vasta -argumentti on irrelevantti. Tällöin uskova, paitsi väittää että Jumala on logiikkaa suurempi, myös väittää että hänellä on logiikkaa suurempaa tietoa Jumalasta. Näin ollen mysteerikorttikin on "hiekalle rakennettu", perustelu nojaa pohjimmiltaan uskovan omahyväisyyteen ja siltä pohjalta vedettäviin väitteisiin. Kysymys on "Pyhäin Ylpeudestä".
7 kommenttia:
Tätä "voi tietää/ymmärtää" ja "ei voi tietää/ymmärtää" selitetään kahdella erilaisella älyn lajilla. On olemassa kaavoittava, matemaattis-looginen, keräävä ja materiaalisesti tieteellinen järki, joka toimii muotosidonnaisesti. Tämä järki ei kykene lopulta muodostamaan kuvaa Jumalasta, joka on sen havaintokykyjen ulkopuolella. Sitten on olemassa sanat ylittävä abstrakti äly, jonka alaa ovat metafyysiset asiat ja kokonaisuuden käsittäminen. Jokaisella on ensin mainittu älykkyysosamäärälläkin mitattava älynlaji, mutta jälkimmäinen älynlaji on eri asteissa eri ihmisissä ja sen kyvystä riippuu, miten hyvän kuvan ihminen kykenee muodostamaan perimmäisestä todellisuudesta taikka Jumalan ideasta. Eikä tämä ole sitten sanottu missään vihjaavassa mielessä vaan "näin olen kuullut" -mielessä.
Keskusteleminen kanssasi ja tekstiesi lukeminen on saanut minut todella sisäistämään jo entuudestani tietämäni asian, etten mitään todellakaan tiedä, ja nyt minulle jäätyä vain "ajattelen, siis jotakin on", voin todella alkaa rakentamaan kalliopohjalle. (En sano "minä olen" vaan "jotakin on". Onko minä-tunne kunkin yksilön itse synnyttämä ominaisuus vai yhteisen tietoisuuden yhteinen ominaisuus?) Kiitän.
Ps. Koska en jaksa vastata aiempaan kommentointiimme, laitan vasta-argumentit esittämääsi Jumalan olemassaolo -kritiikkiisi tähän niiden kovasti liittyessä abstraktiin älyyn.
Jumala alkusyynä. Mitä on ollut tämän hetkistä näkyväistä maailmaa ennen? Olemassaolo itse on ollut olemassa ja tämä perimmäinen kosmoksen pohja on tietoisuus. Kaiken havaitsemisen ehtona on, että tietoisuuden on pidettävä sisällään objektinsa, ja jos kaikella ei olisi jonkinlaista yhteistä tietoisuutta, olisi vain erossa olevia tietoisuuksia (kappaleita), jotka eivät voisi tietää toistensa olemassaolosta mitään. Tätä tietoisuutta voitaisiin kutsua absoluuttiseksi Jumalaksi. Todellisuudessa kosmoksella ei ole alkua ja loppua vaan aika on olemassa vain tällä ilmenneellä tasolla, mutta kulloisellakin itse olemassaolon päällä olevalla ilmenneellä/luodulla maailmalla on alku ja loppu. Vertausta käyttääkseni: tyhjä avaruus on edelleen avaruutta, vaikka ilman taivaankappaleita avaruutta ei kyetä havaitsemaan.
Jumalan idea.
Fiktiiviset/"fiktiiviset" asiat kuten yksisarviset ja magia voidaan johtaa jostain samalla tavalla kuin voidaan alkaa kehitellä fantasiamaailman elementtejä vaikka piirtämällä/kuvittelemalla jotain olentoja yhdistelemällä eri osasia. Mutta Jumalan/jumalten/jumaluuden käsite on niin epämääräinen ja omaa niin monia eri tavoin määriteltyjä versioita, ettei niissä kaikissa ole muuta yhteistä kuin kyseisen "olennon" tietoisuus. Ja silti kaikilla on sisäsyntyisesti mielessä jokin täydellisen olennon idea, ja miksi tällainen idea löytyy ihmisen psykologiasta, jos ilmankin sitä pärjäisi? (Valitan mutten oikein saanut tätä ilmaistua sanoin niin eksaktisti kuin haluaisin.)
Mikäli kritisoit näitä argumenttejani jotenkin, luonnollisestihan minä vedän maailmankatsomukselliset silmälaput päähän, koska "Sinä et vain tajua" ;)
On vain loogista-tieteellistä rationaalisuutta. Sen lisäksi on tunteenomaista valtapelimaailmaa, jonka tietysti silmälaput silmillä määritetään syvemmäksi ymmärrykseksi. Olennaista on, että näistä ei voi debatoida : Nämä (aksioomavalinnat jne.) näyttäytyvät jonain joissa erimielinen voi aina sanoa "et vaan tajua". Se ei johda mihinkään eikä ole yhtään kiinnostavaakaan.
Jumala on aivan samanlainen kompleksi olento kuin yksisarvinenkin. Siinä on vain useampia elementtejä. Et ilmeisesti lukenut Boyer -viittauksiani. Niissä kerrottiin evolutiivinen taustaselitys antropomorfismille. Eli selitys miksi ihminen kokee niitä.
Vaikutatkin tätä kautta "warrantistilta", jotka ovat egopöhöisiä: He olettavat itsensä erehtymättömiksi, määrittelevät itsensä maailmankuvansa kautta erehtymättömiksi ja kaikki maailmankuvat jotka eivät määrittele ihmistä ja ihmistietoutta erehtymättömäksi he kutsuvat väärässä oleviksi ja tuhoon tuomituiksi näkemyksiksi: Heillä on perimmäinen viisas valita aksioomatkin.
Eli : Voit painua minun puolestani helvettiin.
Jumala on siis oikeasti vain kompleksi idea. Siinä on useampia osia. Epämääräisyys johtuu juuri tästä. - Sekä siitä että sitä on suojattu pelkurimaisilla ad hoc -selityksillä kuten Flewn näkymätön mies -esimerkki antoi ymmärtää. Et kumonnut ajatusta että Jumala ei voisi olla kompleksi idea, joten et argumentoinut minua vastaan, ainoastaan intit. "Olet väärässä, olet väärässä" ei ole argumentti. Vaikka tanssisit.
Oikeati tuo ontologinen Jumalatodistus on NIIN pilkattu. "Minulla on mielikuva täydellisestä tietoisuudesta" - samalla logiikalla sitä voidaan selittää mikä tahansa täydellinen (täydellinen Keravan kämppä).
Logiikan kautta Ontologisen JUmalatodistuksen kumosi Immanuel Kant ; Olemassaolo ei ole predikaatti samassa mielessä kuin esimerkiksi voimakkuus. Oliolla, jonka joku vain kuvittelee, voi olla kaikki samat predikaatit kuin todellisella oliolla.
Bertrand Russell taas määrättyjen kuvausten teorian mukaan olemassaolo on mielekkäästi väitettävissä vain tietyllä tavalla kuvaillusta, ei nimellä mainitusta oliosta, mistä seuraa se, että ontologinen todistus on virhepäätelmä.
Oikeasti, katso argumenttejesi taustat ensin. Kun levittelet kliseitä, olisi hyvä katsoa että ne olisivat vakavasti otettavia. Näytät puolustautuvan "testipalloilla". Mutta et ota huomioon että se on Gish Galloppaamista, jossa yrität vaatia huomiotani selittämällä erheen koittaessa että asiat ovat "irrelevantteja". Jos on vittu irrelevantti, niin miksi vitussa tulit länkyttämään ja haaskaamaan aikaani in first place?
Minulle tuonlainen on äärimmäistä epäkohteliaisuutta, joten on turhaa odottaa mitään kohteliaisuutta takaisin.
Eikä Jumala ole sisäsyntyinen. Antropomorfismi on. Jumala ei. "Täydellinen olento" ei ole kulttuurista riippumaton. Moni kulttuuri uskoo vähäisempiin luonnonhenkiin, jotka ovat varsin epätäydellisiä.
Jos määritelmä on epämääräinen, mistä tiedät että se on kaikilla? Jos se olisi TÄSMÄLLINEN voisit ilmaista että tietäisit tämän. Voisi sanoa että "epämääräisyys heikentää yleisyyttä". Näyttää että väitteesi on tältäkin osin rakennettu hiekalle.
En ole missään vaiheessa väittänyt itseäni erehtymättömäksi tai omaavani oikeudet Ainoaan Oikeaan Maailmankuvaan™ vaan Sinä olet nuo määreet liittänyt minuun. Kuten sanoin, en minä todellakaan tiedä mitään. Tiedostan, miten erehtyväinen ihmismieli on, miten helposti harhaan johdettavissa. Minä olen suunnattoman epävarmuuden vallassa ja täydellisen yksin ja tyhjän päällä. Minä en tiedä, ovatko johtopäätökseni lopulta oikeita, onko tämä aineellinen maailma pelkkää harhaa tai edes mikä minä on. Minä en voi muuta kuin LUOTTAA siihen, että Totuus on olemassa ja se on mahdollista löytää/tietää.
Vaikkakin tällainen erehtymätön varmuus siitä, että todellakin tietää, vaatii kehittymään enemmän kuin ihmiseksi. Minä en suostu uskomaan, että maailma on niin julma ettei mitään perimmäisistä mysteereistä voi tietää. Olemassaolo on käsittämätöntä, suorastaan irrationaalista! Historia tuntee ihmisiä, jotka ovat kehottaneet etsimään totuutta. Kenties he ovat olleet vain haihattelijoita vailla syvempää viisautta, mutta sitten minä olen mieluummin haihattelija kuin elän normielämää sen mitättömine ja merkityksettömine iloineen ja suruineen vailla mitään todellista.
Pistin "Sinä et vain tajua" lainausmerkkeihin korostaakseni etten ollut tosissani, mutta yhdessä mielessä Sinä et todellakaan tajua eikä kukaan muukaan itseni mukaan lukien. Kyse on kielimuurista ja siitä ettei voi nähdä asioita toisen silmin. Asiat näkee aina omista lähtökohdistaan ja se, mikä on itselle todistettua, ei sitä toiselle ole. (Esim. selvänäköinen ei voi vakuuttaa kertomuksellaan ei-selvänäköistä.) Niinpä jokainen joutuu itse rakentamaan osatotuutensa, kunhan muistaa että vaikka se oma totuus olisi itselle omakohtaisesti miten todistettuakin, niin itsensä ulkopuolellakin on viisautta ja muilla on yhtä syviä kokemuksia omista totuuksistaan. (Sekä ateisti että teisti voivat olla yhtä lailla oikeassa omien päättelyjensä ja kokemustensa nojalla subjektiivisessa maailmassaan, vaikkakin objektiivisen maailman kannalta asia on hieman toinen.) Tämän takia toisille ei voi tyrkyttää mielipiteitään ja (edes hyviä) argumenttejaan, koska jokaisen on itse itselleen perusteltava kaikki ja itse itsensä vakuutettava asioista oikein tai virheellisesti. Jokaisen on toimittava kuin oma maailmankuva olisi edes jossain määrin oikeassa, jottei lamaantuisi ja roikkuisi köyden jatkona, kunhan on valmis muuttamaan käsityksiään radikaalisti, jos päättelyssään tulee tällaiseen tulokseen. Lopulta jokainen on oma mittansa, vaikkakin hyvin erehtyväinen sellainen. Älä luota terveeseen järkeesi, jollet ole varma että järkesi on terve, äläkä hyvään sydämeesi, jollet ole varma että sydämesi on hyvä.
Lähetä kommentti