Karatekurssejen mainoksissa ihmisille luvataan usein sisäistä rauhaa. Kuitenkin karatekursseissakin ihminen oppii väkivallasta ainakin sen, että millä eri tavoin hän voikaan saada turpaan. Myös omat taidot asettuvat kontekstiin, joka ei varsinkaan aluksi ole hääppöinen. Tätä kautta lyhytjänteisesti karatekurssit sotivat sisäistä rauhaa vastaan. Pitkäjänteisesti asia muuttuu. Zen -aiheesta kirjoittanut Herrigel kertookin juuri tämänlaisen tilanteen olevan olennaista. Lopputulos on sisäinen rauha, mutta sen saavuttamiseksi on käytävä välivaihe, jossa ollaan tällä saralla huonompia kuin aluksi.Uskonnon kanssa on hieman sama. Sitä myydään vakaudella ja turvallisuudella. Sitä kaupataan riskitöntä uskomista, jossa saadaan voimia vaikeuksissa ja joissa aina tietää olevansa turvassa. Kuitenkin "Raamattu" tuntee jotain, joka osoittaa juuri päinvastaista. En aio puhua Jobista, jota kiusattiin koska hänen uskoaan haluttiin testata jollain joka näyttää kovasti uhkapeliltä. Sen sijaan aion ottaa esiin Abrahamin ja Iisakin. Aabraham nimittäin sai käskyn tappaa poikansa Iisak. Aabraham oli varma Jumalan käskyn perimmäisestä oikeudellisuudesta, joten hän oli valmis tähän. Viime hetkellä Jumala pysäytti toimenpiteen.
Aabrahamin suhde Jumalaan oli melko suora ja mutkaton. On selvää että tämänlaista suoraa suhdetta ei ole helppoa epäillä. Nykyään juuri tämänlainen kommunikaatio tuntuu puuttuvan. Kuitenkin tarina näyttää että ihminen ei voi tietää mitä Jumala käskyillään pohjimmiltaan ajaa takaa.
Aabraham ei ole ateisti, joten murhakäskyn olemassaoloa ei kyseenalaisteta - enkä minäkään sitä tässä nyt tee - mutta periaatteessa Aabraham ei voi tietää punnitaanko tässä hänen hyveellisyyttään vai kuuliaisuuttaan. Kenties Jumala haluaa seuraajakseen eettisen kansan, ihmisiä jotka tekevät hyvää vaikka Jumala käskisi päinvastaista. Silloin Iisaki uhraaminen olisi rikos ja "Aabrahamin siemen" ansaitsisi kuolla, kyseessä olisi omin käsin tehty suvunsurma.
Aabrahamin toiminta näyttää miten uskovaisen on joskus pakko hylätä kaikki mitä hän on muutoin oppinut. On uskottava vaikka se tuntuisi teologisesti erittäin epäkorrektilta. Aabraham heittäytyi rohkeasti tyhjään vaikka kaikki mitä hän tiesi ja sydämessään tunsi etiikasta viittasikin juuri päinvastaiseen.
Tätä kautta uskon voima näyttäytyy hyvinkin uudessa valossa. Moni väittää että Jumala ei käskisi hirmutekoja. Mutta uskova voi kuitenkin joutua Aabrahamilaiseen tilanteeseen. Kenties itsemurhapommittajatkin katsoivat olevansa jollakin tavalla Aabrahamin tilanteessa? Selvää on ainakin, että Jumala käskee monenlaisia. 2 Sam. 12 kertoo kuinka Jumala komentaa toimiin jossa aviomiehiä rankaistaan raiskaamalla heidän vaimonsa. Näin käy selväksi että käskyjä on tullut ja moni heittäytyy luottaen että käskyjä pitää toteuttaa.
Tosin pohjimmiltaan "Raamatun" tarina ei kerro, oliko Jumala tyytyväinen Aabrahamiin. Kenties Hän antoi uhrattavan eläimen sijaisuhriksi psykologisin syin. Aabrahamin vakaumus tarvitsi jonkun rituaalin, jotta tilanne saataisiin hoidettua alta pois. Kenties Jumala olikin Aabrahamiin peräti pettynyt?
Teologisesti tarina on liitetty analogiaksi Jeesukseen. Aabrahamin uhri vertautuu Jeesuksen uhriin. Näin Aabraham sai ikään kuin kokea Jumalan tuskan. Tämä siirtää keskustelun syrjään Aabrahamin toiminnan etiikasta. Tämänlaisilla tarinoilla toiminta ei toki muutu, mutta huomio keskittyy enemmän niihin vakausasioihin.
Kenties tämä on sen "Raamatullisen Zen -tien" päässä? Jos se ei olisi minusta ahdistavaa, se ei olisi Zen. Uskon hypyn kautta heittäytyneelle putoaminen tuntuu erilaiselta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti