keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Vartijat vallattomina.

"Vartijat törmäävät työssään usein samoihin veijareihin. On ymmärrettävää jos heitä turhauttaa. Työ on myös stressaavaa. Jatkuva väkivallan uhka on omiaan tuomaan ihmisten huonot puolet esiin. Jokin on kuitenkin mennyt vikaan, mikäli yksittäisen vartijan turhautuminen muuttuu järjestelmän siunaamaksi omankädenoikeudeksi ja kontrolloimattomaksi väkivallaksi. Vika ei ole yksinomaan väkivallan tekijöissä, vaan myös systeemissä."
(Voima 1/2011, "Kuka vartioi vartijaa?")


"Voima 1/2011" pitää sisällään artikkelin "Kuka vartioi vartijaa?" Siinä vartijuus näkyy varsin standardinomaisessa roolissa ; (Väki)vallan väärinkäytöksen ja kouluttamattomuuden asetelmassa. Artikkeli väittää että suoraan vartijoiden tekemä väkivalta maassamme on tabu, siis asia josta ei puhuta.0 Artikkelin alussa oleva alustus määritteli vartijan vallankäyttäjäksi, jonka toimivalta on kasvanut voimakkaasti. Jutussa vartijan vallankäyttö on "kansalainen vs. vartija" -jaottelulla : "Liikkuminen ja oleileminen puolijulkisissa tiloissa asettaa usein kansalaiset ja vartijat vastatusten." Vartija kontrolloi tilankäyttöä.

Vartijat vallassa.

Tässä kohden artikkeli keskittyy poliisien vallan vähenemisen johtavan vartijoiden vallan lisääntymiseen. Ja että vartijoiden vallankäyttöalue alkaa ulottumaan kaikille alueille niin että periaatteessa kuka tahansa voi joutua vartijoiden vallankäytön kohteeksi. Tämä näkökulma on itse asiassa varsin hyvä ottaa esille. Sillä vartijan työssä on vastuuta ja siihen liittyy muun muassa väkivaltaa. Ennen vartijoiden toiminta keskittyi alueille jonne piti erikseen ja vapaaehtoisesti pyrkiä. Kauppoihin ja asemille ihmiset taas menevät ikään kuin pakosta. Ennen vartijoiden vallankäytön alle joutumisen on voinut välttää. Nykyisin joku varmasti vartioi menemisiäsi ainakin jonkin verran.

Poliisien aseman huononeminen on selvä, ja tätä kautta löytyy vastaus Voiman artikkeleissa oleviin ihmettelyihin. Kuten siihen, mitä yhteiskunta saa jos se ulkoistaa vankienkuljetuksen poliiseilta vartijoille. Osaan vastata tähän käsi lempeästi budjetilla : Vartijan palkan maksaa työnantaja, ei valtio. Vartija tuottaa rahaa valtiolle palkoistaan. Poliisi on sen sijaan kuluerä. Tätä kautta päästäänkin siihen, miten vartijat siirtävätkin yleisesti ottaen "maksua kapitalisteille". Poliisi on valtion maksama, vartijan maksaa pohjimmiltaan kauppa.

Koska kyseessä on "Voima" ei liene yllättävää miten erityisesti oli mainittava, että vartijoiden toiminta on kaupallista. Toki poliisikin nähdään vasemmistolaisessa diskurssissa sensuurivoimana, hillitsevänä väkivaltavoimana. Vartija onkin itse asiassa tätä kautta tietyille piireille pahuuden ydin.

Juttu kertoi myös "pimeistä kulmista". Eli paikoissa joissa kameravalvonta ei näy, voidaan muksia kiinniotettuja. Videoiden kuvakulmia siirretään tapahtumien ulkopuolelle tai kytketään pois päältä, jotta saadaan lisää näitä kuolleita kulmia. Lisäksi arveluttavaa oli se, että nauhat ovat vartiointifirman omaisuutta. Ne luvataan käydä läpi eikä virallisesti mitään väärinkäytöksiä sallita. Voimassa ongelmaksi nähdään se, että vartiointifirman nähdään olevan ongelmatilanteissa tarkkailun alla ja tarkkailijana. Vartiointifirman kannalta taas korostuu näkökulma jossa yksittäinen vartija tai vartijaryhmä tekee väärin ja vartiointifirma on heidän ulkopuolisensa tarkkailija. Tämä tuottaa tietysti mutkallisuutta asioihin.
1: Omalta kohden en usko että johtokunnalla on mitään halua suojella väärinkäyttäviä vartijoita. Heitä kiinnostaa tulos. Minua kohdeltiin aina erittäin reilusti, vaikka olin tunnetusti sellainen kaveri, joka alikäyttää voimaa. Eli sellainen joka heiluttaa huulia siinä vaiheessa kun laki olisi jo pitkään antanut pamputtaa. Eikä syynä ole se, että en osaisi tai uskaltaisi pamputtaa.

Suomessa on itse asiassa valtavasti vartijoita. Tilastomatematiikan ystävänä uskon, että tämä tarkoittaa myös väärinkäytöksiä. Itse asiassa eräänä päivänä iloisessa joukkotappeluiden värittämässä Kontulassa vietimme aikaa erään vartijatoverin kanssa tehden laskelma -arviointia siitä montako väkivaltaista valtaa väärinkäyttävää vartijaa löytyy. Syynä oli se, että hän oli kovin stressaantunut siitä että oli joutunut tälläistä väärinkäyttöä näkemäänkin. Oli valittava oikeustajun ja jenginpetturuuden väliltä, eikä se ole aina helppoa. Tietääkseni hänen seurauksenaan saatiin aikaan prosessi, josta seurasi potkut. Sitä, miten vähin äänin tämä tapahtui, minulla ei ole tietoa. Tosin kyynisenä luulisin että ilman kunnon todisteita "sana sanaa vastaan" johti vain sopuratkaisuun.

Tosiasia on, että väärinkäytöksiä on. Toinen, vähemmän mainostettu tosiasia, on se, että valtaosa toimii aivan oikein. Itse asiassa minua tungettiin Itä-Helsinkiin "maskotiksi". Minun firmani, pahamaineisen FPS:än, pomot olivat sitä mieltä että minunlainen hassahtanut "kiva maskottivartija" sopi laitettavaksi töihin juuri siksi että vartijan ei tarvitse olla väkivaltainen. Eikä siihen mitenkään edes kannusteta. Pieksevä vartija on nimittäin huonoa PR:ää. Joka lienee omalta osaltaan vaikuttanut siihen "Voiman" ihmettelemään sekavuuteen joka FPS:än nimenmuutos- ja fuusiohistoriaan kuuluu.

Vartija vallattomana.

Se, mistä tämä artikkeli jätti mainitsematta, on se joka jokaiselle vartijalle lienee ilmiselvää. Montesquieun vallan kolmijaossa vartijalla ei ole itse asiassa mitään valtaa. Lainsäädäntövalta ja tuomiovalta ei tietysit vartijoille kuulukaan. Mutta se toimeenpanovalta ei ole niin yksiselitteistä. Vartijalla ei usein ole isoakaan osaa päättää mitä hän on tekemässä. Kontrasti on lauseessa "Poliisin velvollisuudet ja tavallisen ihmisen oikeudet". Parempaa ei tietysti 100 tunnin kurssituksilla saa odottaakaan. (Eikä varsinkaan sen jälkeen kun kursseilla opetetaan mitä vartijat saavat ja eivät saa tehdä.) Vallan puute varmaan voi houkuttaa ryhtymään vallattomaksi. Minut se vain kyynisti, joka on aina elämässä oppimisesta, yleisestä ihmisyyden ymmärtämisestä ja muunkin realiteettientajun paranemisesta kertova arvokas piirre.

Ensinnäkin on täysin mahdotonta selittää eivartijana olleille, miten paljon vartijoita vihataan esimerkiksi osissa Itä-Helsinkiä. Kysymys ei ole siitä mitä vartija tekee. Itse pyrin tekemään asiani kunnolla.1 Tästä vartijavihasta löytyy pieni vilahdus. ""Kontula -videon jälkeen vartijat eivät voineet työskennellä vähään aikaan työvaatteet päällä, koska ihmiset olivat niin vihaisia. Vartijat matkustivat junissakin siviilivaatteissa ja hälyttivät tarvittaessa paikalle autopartion", kertoo alalla pitkään työskennellyt henkilö." Ei voi työskennellä virkapuvussa tarkoittaa tilannetta, jossa töiden jälkeen ja vapaalla joutuu turvautumaan itsepuolustukseen koska on jossain ammatissa. Sillä miten reilusti tai asiallisesti töitä on tehnyt ei vaikuta tilanteessa, vaan se että on tietyssä ammattiryhmässä.

Sain tästä itse mielenkiintoisen kokemuksen - yhden niistä syistä joiden vuoksi lopetin hommat - Pasilassa. Työpäivän jälkeen minua "odotettiin". En ollut edes napannut tyyppejä mistään. Itse asiassa en edes epäillyt mistään. Tosin muistin nähneeni heidät kaupassa, mutta minulle kaupassa oleminen ei ole mikään rikos tai murheen aihe. Selvisin jauhamalla paskaa. Alun uhkaavassa tilanteessa katselin että heillä oli messissä mäyräkoira kaljaa ja toivotin heille vain vain hauskaa iltaa. Kaveruksista toinen oli ihan kunnolla ja toinen jatkoi tästä eteenpäin. Hän nimittäin vaati minua ensin heittämään kaasun pois. Ja kun sanoin että en haasta riitaa, ja että enhän minä viattomia juhlijoita kaasuta. Ja että minulla ei olisi edes lupaa kantaa kaasua. Ja avasin käteni jotta näyttäisin rehellisen aseettomalta, hän päätti tulla välittömästi tässä tilanteessa. Päädyin käsisidontaan kaiteeseen, josta irrottauduin työntämällä siihen epäintuitiiviseen suuntaan, johon hän oli minua vetämässä ja vetämällä itseni irti tilanteesta. Selvisin tilanteesta sanomalla ne minun pahaenteiset "nyt en jaksas". Kokemuksen perusteella toinen kaveri oli miltei kaksi kertaa voimakkaampi ja itse asiassa taidoiltaankin minua edistyneempi. Joten se, jolla oikeasti selvisin olivat nuo sanat, jotka kontekstissaan saivat hänet epäilemään taitojeni määrää. Hän päätyi elämöimään ja minä taas poistuin kävellen rauhallisesti, ja jonkin aikaa ulinaa kuunneltuani nauramalla maanisesti sellaista naurua joka voi mielenterveyden puutteen sävyissään olla hieman pelottavaa. Tästäkään tapauksesta ei valitettavsti jäänyt videoaineistoa. Sillä tosiasiassa vartijat eivät ole ainoita ihmisiä jotka tietävät turvakameroiden sijainnit ja kuolleet kulmat. On jännittävää, miten tieto näistä jätetään ikään kuin vartijoiden erikoistiedoksi. Pääasia oli kuitenkin se, että tilanne tavallaan hoitui ilman ainuttakaan lyöntiä, kunnon väkivaltaa.2

Tämä viha on vartijan arkea. Joskus se ilmenee ovelammin. Jos käsirautoja ei muista jättää löysälle ja lukita niitä niin että niitä ei saa kiristettyä, "asiakas" kiristää ne liika tiukalle jotta voi valittaa voiman väärinkäytöstä poliiseille. Jotkut heistä voivat ihan oikeasti joko (1) teloa itseensä jälkiä vaikka lyömällä käden tai pään kovaa pöydänkulmaan tai (2) väittämällä vanhoja vammojaan, kuten naarmujaan, vartijan tekemäksi. Tämä on se vittumaisempi tapa.

Toinen, kenties vakavampi asia, on siinä mitä kaupat odottavat vartijoiden tekevän. Joskus toimenpiteet ovat kyseenalaisia jolloin voidaan kuulla esimerkiksi miten kaupassa hallitsevassa asemassa oleva "ottaa täyden vastuun". Tämä on se kaikista kyynistävin asia, koska en usko että kukaan kauppojen pitäjä olisi oikeasti tosipaikan tullen yhtä auliisti myöntämässä että "joo, ihan suullisesti komensin poistamaan tämän tyypin, menetänpä tästä iloisesti työni, onhan näin vakava teko toki vastuullani." Tilanteessa käy niin, että se tuhma vartija on ylittänyt omavaltaisesti oikeutensa. Tämä on tietääkseni ollut ennen pahempaa ; Juttelin erään vartijakollegan kanssa siitä, miten jossain vaiheessa jokainen vartija oli joissain toimialoissa käytännössä joutunut rikkomaan joitain säädöksiä, jotta hän ei saa potkuja juuri sen takia että vartiofirmalle valitetaan siitä että "vartija ei tee hommiaan". Sellaisia joita ei saisi. Tämä on onneksi - ainakin tiemmä - vähentynyt.

Tämä muistuttaa kuitenkin siitä, että tilanne ei ole vartijan kannalta kovin yksinkertainen.
0 En tosin ymmärrä, millä logiikalla. Sillä vartijuus esiintyy artikkeleissa lähinnä tässä yhdessä ja tietyssä roolissa. Ja alan stereotypiassakin steroideilla pumpattu apina tekee työtä kun armeijaura on epäonnistunut ja poliisiksi pääsyyn ei riittänyt mielenterveys. Jokin yleiskuva, kenties realismista nouseva, sanookin että vahinko ei kulje kello kaulassa, mutta vahingonlaukaukset kuitenkin kiertävät kello kädessä ympäri kaupunkia huutaen että "Kello on kolme yöllä, kaikki hyvin!"
1 Esimerkiksi pyrin, paitsi jos humalatilanne tai muu este haittasi tätä, viitata toimenpiteen oikeuttaviin lakipykälin, jotka minulla oli laminoituna työtakin taskussa. Niin on kätevä tarpeen tullen vilauttaa pykälää johon vedoten teen asioita ; joo Itä-Helsinkiläiset, minä olen se Hare-Krishnalta näyttävä ninja.
2 Minulle se kuittasi pelästymisen ja räyhääjä sai kolauksen maineeseensa, kun heinäseivästä muistuttava Hare-Krishna -vartija pärjäsi paikalta kävellen.

5 kommenttia:

Paholaisen Asianajaja kirjoitti...

Juuri tänään hain kirjakaupasta uusimman Voima-lehden ja mietin kommentoitaisiinko tätä vartija-juttua täällä.

Sattumaa ei ole!

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ei ole ei. Minun mieltäni hallitsee robotti. (Voima on ilmainen, minä luen helposti kirjan päivässä, olen persaukinen. Vartijuusteema on yksi tämän blogin esiinnouseva teema. Laske yhteen kommentoidaanko sitä täällä!)

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ajatussäteillä hallitsee robotti minun ajatuksia. Joskus se robotti käskee vähän pamputtamaan.

Pienenmäen porinat kirjoitti...

Hyvin oli tuttuja ajatuksia sekä Voimassa että Tuomon tekstissä. Niin - minulla taitaa olla vielä vähän enemmän näppituntumaa alaan ja sen muutoksiin. Niinkus Tuomo tietää - sellaset 27 v. Siihen jaksoon on tapahtunut paljon. Mutta yleisilme on tuo vartijaan kohdistuvan uhan kasvu. Eikä siihen vaikuta olit sitten millainen väijy tahansa. Usein saa puhua kielisolmussa ja suu kuivana selvitäkseen tilanteista ilman voiman käyttöä. Sillä aina voimankäyttötilannetta seuraa ulkopuolisten kommentointia ja vähintäänkin joku kiltti kukkahattutäti sanoo ettei noin saa tehdä, vaikka se vastustaja olisi juuri kumauttanut sinua pullolla päähän.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Ah, unohdin jo nuo kukkahattutädit...