"Katsomme pimeyttä silmiin, unta joka ei jää elämään, kuin hetken vain. / Katsomme pimeyttä silmiin, mutta jota ei nää, kun pienen hetken vain."(Kotiteollisuus, "Vieraan sanomaa")
Graffitejen yksi tyypillisistä ominaisuuksista on melko lyhyt olemassaoloaika. Graffitien päälle esimerkiksi piirretään toisia graffiteja, ja graffiteja myös pyyhitään tarkoituksella pois. Lisäksi graffitit tehdään usein puhdistamattomille pinnoille, jolloin maalin alle jää pölyä ja muuta joka rapistaa teoksen melko helposti. Asiaa ei auta se, että teokset ovat usein ulkona, eli luonnonvoimien kaluavien voimien armoilla ; Esimerkiksi Korson pupugraffiti kärsi jopa siitä että sen piirrosalusta hajosi routimisen myötä.
Graffiti on selvästi lyhytaikainen teos, piirros ajassa.
Kuvanveiston ja maalaustaiteen kohdalla teosten ikuisuutta pidetään arvossa. Moni ajattelee esimerkiksi antiikin kreikan veistosten säilymisen ja ikuisuuden olevan tärkeä asia. Tällä varmistetaan että teos säilyy ikuisesti.
Kuitenkin näytäntötaide on lyhytaikaista, ilmaan heitettyä. Näyttelijöiden tulkinta on aina lyhytaikainen ja hetkessä - vaikka sitten näyteltäisiin sellaista "ikuista klassikkoa" kuin Shakespearen tuotantoa. Näytelmä ja esimerkiksi karnevaalit ovat "ilmaan heitettyjä monumentteja". Samaan luokkaan, "työläästi harjoitellaan jotain, jonka ikuistaminen ei sellaisenaan onnistu, ja joka ei säily jälkipolville tai edes ensi tiistaihin" kuuluu tietysti myös miekkailu.
Graffiti on näiden välimuoto. Ne rapistuvat, mutta eivät aivan heti. Osa graffiteista voi olla seinässä vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä.
1: Joissakin teoksissa on otettu huomioon myös teoksen rappeutuminen, ja tämä tekee uuden ulottuvuuden teokseen. Ja tietysti väritkin muuttuvat ajan kanssa, kun sen ainekset reagoivat esimerkiksi hapen kanssa ja näin syntyy uudenlaisia yhdisteitä joilla niilläkin on tietysti oma väri. Vanheneminen "arvokkaasti" voi olla olennainen osa teosta. Graffitissa "ajankohtaisuus" voisi olla teema jolla se oikeutetaan. Tällöin graffitien luokitteleminen vandalismiksi voisi kertoa juuri siitä, että tässä rikotaan jotain olennaista normia, jonka muutosta graffitimaalaaja kenties ajaa takaa.
Ray Bradbury onkin tullut tunnetuksi mietinnöistä, jossa aiheena on juuri taiteen pysyvyys. Hänestä on mahdollista että taideteos on rakennettu siten että se hajoaa, ja silloin taideteos tuhoutuu. Tämän suhde taiteen arvoon on kuitenkin kyseenalainen. Tuhoutumisen ja haurauden ei voida katsoa olevan sama asia kuin arvonalennus. Toisaalta katoava ja tuhoutuvakin taide muistuttaa meitä hieman elämästä. Sekin tuhoutuu, mutta emme pidä tätä sen arvon tuhoamisena. Päin vastoin, tämä kenties innoittaa meitä nauttimaan sen kokemisesta
1: Vanitas -taiteen aikana kuolevaisuus ja tuhoutuminen koettiin ahdistavana, koska ei ymmärretty hauraan arvoa ja kauneutta. Zen -filosofiassa tämä on kenties ymmärretty paremmin. Graffitien kohdalla kauheinkin töhry voidaan tätä kautta tulkita spontaaniksi olemassaolon ilmaisuksi. Eri asia tietysti on, kenet tämänlainen argumentti vakuuttaa. (Minut vakuuttaa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti