Karkeakulttuuri.

Napoleonin Komplekseissa käsiteltiin -paitsi suloisia pupuja niin myös- haluja rajoittaa "Tom of Finlandin" teosten näkemistä. Teokset ovat kulttuurihistoriallisesti merkittäviä ja niitä on esimerkiksi New Yorkin modernin taiteen museossa. Kyseessä ovat kuuluisat teokset, joiden tuntemisen voidaan em. syistä väittää jopa kuuluvan yleissivistykseen. Ei niistä tarvitse tykätä, mutta kyllä niistä hieman täytyisi tietää.

Rajoitteiden syynä on se, että niiden nähdään olevan pornografiaa, jolta tulee suojella. Ja tähän ei riitä asiasta ilmoittaminen näyttelytilan yhteydessä tai muut järjestelyt ; Näyttely on erillisessä huoneessa ja siihen on aihepiiriin liittyvä varoituskyltti, joka luulisi antavan vanhemmille viitteitä siitä, mille ikäryhmälle esitystä suositellaan. - Eli sille asialle, johon vedoten nykytilaan vaaditaan muutosta.

Sensuuripyrintöihin käytettiin perinteistä suojeluun vetoamista. Käytännössä nyky -yhteiskunnassa erilaisia sensuuripyrintöjä voidaan luokitella kahteen osaan ; On niitä jotka viittaavat suojeluun ja niitä jotka viittaavat provokatiivisuuteen. Tässä mielessä "Tom of Finland" osuu tietysti aihevalintansa vuoksi molempien piiriin.

"Kaksinkamppailun" molemmat puolet saadaan esiin seuraavan kohdan kautta ; "Ongelma ei ole siinä, että meille tuputettaisiin pornografiaa "kulttuurin" varjolla. Ongelma ja vaara on siinä, että osia kulttuurista yritetään sulkea meiltä "pornografian" ja "säädyttömyyden" varjolla. Kulttuuri ei ole vaarallinen pornografian porsaanreikänä; "pornografia" on vaarallinen sensuurin porsaanreikänä."

Tom of Finland käsitteli homoseksuaalisuutta sterotyyppisten nahkahomohahmojen kautta. Häntä ei kuitenkaan pidä käyttää sauvataistelun oppaana. (Tai ainakaan sellaisen, joka minua kiinnostaisi.) Teokset ovat lihallisia mutta iloisia, eikä niissä seksuaalisuutta ja ruumiinosien näyttämistä pidetä hävettävänä. Minun on heteroseksuaalina tosin aika vaikeaa nähdä niissä kuvissa oikein mitään kiihottavaa, joten jos kuvat ovat pornografiaa niin ne tässä osin epäonnistuvat.

Kuitenkin kenties mielenkiintoisempi argumentti liittyy siihen että pornografia on sekin osa kulttuuria. Se ei kenties ole sitä kulttuuria, jota halutaan näyttää kaikille ihmisille. Tätä kautta nimittäin päästään yleisesti ottaen sensuuripyrintöihin. Tämän aihepiirin varrella on yllättävän helppoa heittäytyä slippery slope -argumentaatioon. Eli siihen että "kaikkea pitäisi näyttää". Tosiasiassa tässä ei vaadita mitään "mitä tahansa saa näyttää" -tilaa. Päin vastoin, on varsin yleistä erottaa toisistaan hyväksyttävät rajoitteet ja muut. Ja on tavallista että rajanvedosta käydään myös keskustelua. Valitettavasti ns. kristilliseen arvodespotismiin perhearvoihin mieltyneet eivät ole tässä kohden kovin viitseliäitä/älykkäitä kyetäkseen tälläiseen erittelyyn. Lopputuloksesta tulee kovasti yksille napeille tehtyä "kaikki millilleen meidän arvonäkemysten mukaan tai ei mitään" -henkeä. Tosiasiassa totaalisen moraalien ryvettyneisyyden ja kristillisten perhearvojen lisäksi on olemassa vaihtoehto (joka korottaa vaihtoehdot vähintään kolmeen? Vai kahteen? Tähän kysymykseen minun taitoni eivät riitä vastaamaan.)

"Tom of Finlandin" estämiset "lasten vuoksi" liittyvät hieman samaan asiaan, johon esimerkiksi vapaa -ajattelijoiden suvivirren laulamisen vähentämisen toivominen on. Molemmissa on kysymys kulttuurisista kysymyksistä joita jotkut ryhmät pitävät ikävinä. Molemmat ovat kulttuuriin sitoutuneita ilmiöitä joilla on konteksti. Kysymys on argumenttitasolla siitä mitä osia kulttuurista pakkosyötetään tai sensuroidaan. (Paitsi että "Tom of Finlandia" ei ainakaan tässä kohden pakkosyötetä.) Henkilökohtaiset näkemykset voivat vääristää kenttää. Uskovainen taatusti kokee inhoa nähdessään tytyyväistä homoseksuaalisuutta. Aivan samoin kuin minä koen inhotusta joutuessani todistamaan rukoussession.

Ongelmana on vain se, että suvaitsevaisuus on itse asiassa merkitystä vain sietämisen kontekstissa. Siksi se onkin paikoin niin kiva ja toisaalla niin inhottava asia.