Evoluutiopsykologian puolella on varsin tavallista törmätä erilaisiin selityksiin. Se on nostanut aika paljon aika raskaitakin mielipiteitä. Ääripäitä edustaa se, että nähdään että ihminen on täysin kulttuurinsa luomus, jolloin syntyvä ihminen on tabula rasa. Toisessa ääripäässä taas ovat ne, joiden mielestä likimain kaikki ihmiskulttuurin piirteet on selitettävissä evoluutiohistorian kautta. Ja puolustavat sitä sosiologisella argumentilla jossa esitetään että asiaa vastustetaan, koska ei haluta tunnustaa ja nähdä niitä eläimellisiä piirteitä joita meissä jokaisessa on. - Tämä on tietysti nihilaatio ; kriitikon näkemys selitetään pois ja muutetaan arvottomaksi, eikä siksi Ollenkaan Hyvä Temppu. Onneksi suurin osa ihmisistä lienee näiden ääripäiden välissä.Esimerkiksi ihmisten mieltymykselle lippalakkiin voidaan saada evolutiivinen syy sitä kautta että lippalakki suojaa häikästymiseltä. Ja lippalakin lipan laittaminen taaksepäin taas on voimannäyte, johon voidaan liittää seksuaalivalinta : Kun osoittaa että ei tarvitse lippalakin suojaa, on tietysti geneettisesti erinomainen.
Gould ei luultavasti olisi pitänyt tämänlaisista tarinoista. Hän käytti niistä esimerkkiä "just so -stories", ne muistuttivat enemmän Kiplingin satuja kuin tieteellisiä selityksiä. Hän ei tietenkään vastustanut evolutiivista alkuperää, vaan korosti enemmänkin sitä, miten pitkälle ja millä ehdoin tämänlaisia selityksiä tulisi hyväksyä.
1: Gould kritisoi adaptationisteja, joiden mukaan kaikille rakenteille oli haettavissa funktionalistinen selitys. Kreationistit näkevät evoluution vahvasti tämänlaisena adaptationistisena ilmiönä. Siksi he näkevät "toimimattomat piirteet" kristinuskonvastaisuutena, ja korostavat miten evoluutiokin vaatii toiminnallisuutta joten toimimattomuus olisi ongelma. Toisin sanoen, he eivät ymmärrä evoluution tinkering -puolta. Ja huomaavat vain Gouldin adaptationistisen kritiikin, mutta eivät huomaa kritiikin kontekstia.
Tämänlainen selittäminen on hyvin ihmisille luontaista, se on teleologista sellaisella nykyhetkeen juuttuvalla tavalla : Sen perusteella voitaisiin väittää että ihmisillä on nenä, jotta silmälasit pysyisivät paikoillaan. Toki nenä noin funktinaalisesti katsoen, auttaa tässä asiassa kovasti. Kuitenkaan tämä ei ole uskottava evolutiivinen selitys, koska silmälaseja on ollut niin vähän aikaa. Jotta nenänkasvu silmälaseja varten olisi uskottava, olisi historiamme sitä että silmälaseja pudottelevat ja noukkivat ihmiset ovat lukuisia sukupolvia kuolleet tai jääneet eloon sitä kautta miten hyvin kakkulat ovat pysyneet nenässä.
Siksi onkin hyvä katsoa hieman vaikeampaa esimerkkiä, lippalakkia. Lippalakin nurinpäin kääntäminen saattaa olla vain kulttuurinen sopimus, mielivaltainen muoti. Mutta toisaalta sen takana saattaa oikeastikin olla tarinassa mainittu asia. Tämä vaatii kokeita, testejä ja tilanne analyysiä.
1: Juuri senlaista, mitä esimerkiksi silmälasien kohdalla tehtiin ; Silmälasit itse asiassa opettivat että tarinoita voidaan lähestyä kriittisesti, jolloin ne ovat oikein käytettynä enemmän kuin satuja. Kun "silmälasitarinat" ammutaan pois, jäljelle jää sitä laadukkaampia tarinoita. Enää kyse ei ole pelkästä mielikuvituksesta.
Toki lippalakin taaksepäin kääntäminen ei varmasti ole mikään universaali piirre. Mutta sen sijaan voidaan tutkia esimerkiksi sitä, onko lippalakin kääntäminen sukupuolisidottua. Ja tutkia myös vaikutusta, sekä "kilpailijoihin" että "vastakkaiseen sukupuoleen" -ja mahdollisesti sukupolviinkin. Ja eri kultuureissa voidaan hakea samanlaisia kulttuuripiirteitä. Jos lipan taaksepäin kääntäminen lisääkin joukkuehenkeä mutta ei lisää petitovereiden määrää, on kyseessä aivan erilainen selitys kuin mainitsemani seksuaalivalintaan liittyvä tarina. Se voikin olla samaa sukupuolta varten annettu toverisignaali, ryhmäpaineelle alistumisen merkki, joka taas on kulttuurillinen ilmenemä jostain "lajityypillisestä nuorten miesten käytöksestä".
1: Toki tässäkin kohden on raja, jossa tutkimuksia voidaan tehdä. Mutta tämä rajallisuus toisaalta koskee kaikkia tieteitä.
2: Tosiasiassa voidaankin esittää että jokainen havaintoaineisto olisi periaatteessa kuvattavissa jollakin evolutiivisella historialla. Tässä kohden vaikeutena on se, että kulttuuriin vetoavallakin puolella on vastaava ongelma ; Mikä tahansa tilanne on selitettävissä jollakin yhteiskunnallisella teorialla, vaikka joitain voidaankin rajata ulos selvästi virheellisinä. Tätä kautta tiukkakaan evoluutiopsykologia ei ole välttämättä sen parempi tai huonompi kuin täysin kulttuuripohjainen selitys. Ilmiöiden laajuus ja kulttuurisidonnaisuus tosin voivat tuoda apuja tähän ristiriitaan ; Mitä enemmän jokin asia vaihtelee kulttuurin mukana, sitä vähemmän se on geneettistä. Eli sitä vähemmän siihen sopii evoluutiohistorian soveltaminen.
Karkeasti ottaen kysymys tämänlaisissa tarinoissa ei ole tarinan muodossa. Vaan testauksessa. Se, miten pitkälle tämänlaisia ajatuksia voidaan käyttää, on sen sijaan rajanvetokysymys. Se on hieman kuten analogioiden kanssa ; Harva kieltää kaikki analogiat. Mutta vielä harvempi pitää joka ikistä analogiaa pätevänä päätelmänä.
Yhteen "voi olla" -kertomus kuitenkin tehoaa paremmin kuin hyvin. Se tehoaa "ei mitenkään voi kehittyä evolutiivisesti" -kertomukseen. Se, että esittää huononkin tarinan osoittaa että asia ei ole mahdotonta. Tämän jälkeen todistamiseen vaaditaan tutkimuksia. Mutta "mahdotonta" -huuto on kuollut jo ennen näitäkin. Ellei "mahdotonta" -huudon esittäjä sitten tee tutkimusta ja analyysiä ja osoita että kyseessä on "silmälasitarina".
Kirjoittajalla on nenä, jotta hän olisi coolimpi ja jotta erilaiset rikokset selviäisivät helpommin onelinereitä murahdellen samalla kun taustalla soi musiikki jossa mies huutaa että Kiää!. Kiinnijääneet murhaajat tappavat vähemmän ihmisiä, joista osa voi olla aurinkolasimiehen sukulaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti