sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Voikohan tähän edes suhtautua?

Nainen, jonka kromosomeista puolet lillivät soluissani, soitti minullepäin. Tilanne vertautuu moniin muihin puhelinsoittoihin. Esimerkiksi sellaisiin pirinöihin joita nähdään "Ring" tai "Scream" -elokuvissa. Itse asiassa soitto tuli jo perjantaina. Minulla oli vakaassa harkinnassa jättää koko juttu mainitsematta täällä, mutta asia on kuitenkin jälkimainingeissaan alkanut pikku hiljaa alkanut ärsyttämään siihen malliin, että se voi sittenkin olla tarpeellista ja pakollista. Minun vain on yksinkertaisesti nillitettävä pikkumaisuuteni ja ärsytykseni maailmalle. Luvassa lienee ryöpytystä ; So it's Floodtime:Yleensä ottaen hän soittaa minulle aina syystä. Ja se syy en koskaan ole minä. Koskaan tähän asiaan ei mennä suoraan, vaan ensin on kierreltävä ja kaarreltava. Joskus aihe on hänen perheriitansa tai muu vastaava asia. Tämä kerta ei ollut poikkeus.

Asia täytyi tietysti alkaa kysymyksellä siitä, olenko töissä. Soitto oli toki siihen aikaan, että normaali -ihmisellä on siihen aikaan töitä. Ja siksi ajatuksena olikin, että se olisi enemmän varmistus. Oletuksena olisi tietysti se, että töissä ollessani en varmasti olisi verbaliikaltani yhtä häijy kun olisi ulkopuolisia kuulijoita. Onneksi minulla on häröt työajat. Mutta en lähtenyt häijyyskikkailuun koska en ollut sillä tuulella.

Tällä kertaa asiat täytyi lähestyä silloin jo ohi menneeseen syntymäpäivääni. En toki pidä päiviä niin tärkeänä, että tämä haittaisi. Joku minut hyvin tunteva voisikin soittaa vaikka puoli vuotta synttäreistä ja toivottaa päivät silloin. Sillä joku tietty päivämäärä on aika mielivaltainen juhlittava.

Varsinainen aihe oli ilmoittaa matkasta, jonne vietiin muita sisaruksia. Jonne minua ei oltu edes pyydetty. Toki minut tuntevat tietävät, että en oikein välitä matkustelusta. En ymmärrä miksi ihmiset tekevät sitä. Mutta nyt näytti siltä, että kyseessä oli muistutus siitä, että mistä jään paitsi, kun en "toimi oikein ja tottelevaisesti". On toki selvää että kun välimme ovat "viimeisimmän jälkeen" tolalla, ei yhteistä matkustelua tai muuta yhdessäoloa ole helppo järjestää. Tämä soitto olikin tavallaan minulle tärkeä muistutus: Soitto oli symbolinen vihje siitä että "tästä jäät paitsi kun".

Matkaan ei liitetty lahjontaa vaan rangaistus. Vaikka en olekaan matkaihmisiä, niin symbolisena anteeksipyynnön eleenä ja rauhantarjouksena se olisi ollut mukava. Olisin kyllä mitä luultavimmin kieltäytynyt, koska välimme ovat mitä ne eivät ole. Tässä muodossaan se oli jotain sellaista, että minun pitänee laittaa hänen syntymäpäivänsä muistiin ja soittaa hänelle viikko tämän perään ja vittuilla että hänen lahjansa on annettu toiselle ihmiselle, sellaiselle paremmalle.
Olin täysin tyrmistynyt jo soiton aikana, ja se näkyi tosi pitkänä taukona matkailmoituksen jälkeen. En ollut järkyttynyt jostain sisaruskateudesta. Vaan siitä, että minut synnyttänyt homo sapiens sapiens lajin edustaja ei todellakaan ymmärrä sitä, mikä asema hänellä on minulle. Matka olisi järkyttävän pelottava kokemus ja hirvittävä riski nimenomaan minulle.

Olen nimittäin känyt hänellä muutaman kerran kylässä. Ja olen joutunut selvittämään hänen perheriitojaan joita hän on peräti väkisin pumpannut esiin. Eli perheriitaa ei olisi ollut ilman äitini panosta. Ja kun riita on päällä, on kissa nostettu pöydälle ja minun tulisi ratkoa perheongelmat. Ihan vaan sen takia että olen kiinnostunut filosofiasta ja lukenut paljon, joudun ratkomaan joitain ongelmia joista epistemologiset ja teologiset kiemurat ovat kaukana. Tämä on toki sujuva jatke sille, millä lapsuudessani ansaitsin kannukseni lempilapsena, jolta odotettiin huomattavasti muita vähemmän kotitöitä. Ansaitsin tämän kuuntelemalla samoja valituksia aiheesta Hämäläisen Marjatta ja muut päivän angstausaiheet. Ne kaikki olivat kliseitä ja osaan ne ulkoa. Tätä oli helposti tuntikaupalla päivittäin. Jotenkin hän näyttää olettavan että nautin siitä että kaikki ongelmat ja paska kaadetaan minun päälle minun ratkottavaksi. Ja luulee tätä vielä senkin jälkeen, kun vaadin erikseen että "Ei jumalauta enää tämmöstä paskaa perkele enää koskaan ikinä missään. Saatana!" Tämä muistetaan kohteliaasti seuraavan kerran, mutta ei enää sen jälkeen, kun pitää taas saada sama sirkus aikaiseksi.

Lisäksi kyseinen olento, jonka kelpoisuutta olemassaoloni vastentahtoisesti mutta vääjäämättä korottaa ja jonka genotyypin heritabiliteettia joudun tilastollisten lakien johdosta ilmentämään fenotyypissäni, ei näytä arvostavan yhtään mitään minussa. Utelut joissa on uskonnollisena haasteena "selitä universumin synty" ovat tavallisia. Eikä vastaukset sitten kiinnosta puolta korvaa, vaikka jos kysyy niin sitten pitää kestää vastsaus. Sama on pahempana miekkailunharrastamisen kanssa. Edellisellä vierailulla hän ensin sai minut lupaamaan tulemaan ja sen jälkeen - ei edes itse, vaan mutkan kautta - viestitti että tikut ja kepit ei saa tulla. Toisin sanoen pyyntöön suostuttuani toimintaehtoja muutettiin radikaalisti, itse asiassa mahdollisimman radikaalisti. Ja tämä tehtiin käyttämällä konnotaatioiltaan mahdollisimman halventavia termejä. Tunnetusti Juuri Tässä Aiheessa kyseessä ei enää ole vain jokin mitä minä teen, vaan mitä minä olen. Tämä rajoite on minulle täsmälleen sama kuin kieltää kristityltä iltarukouksen tai muslimilta rukoustuokion. Asiaa kuvannee se, että jopa lyhyt reissu isoäitini hautajaisiin tarkoitti sitä että huitomisvälineet oli pakattava mukaan. Vaatteita ja muita tarvikkeita oli pakattuna niukasti. Tämä asettanee kontekstin. Ja jos ei sitä tunne, ei yksinkertaisesti tunne minua ja tämän tason ignoraatio voi onnistua vain yhdellä tavalla. Minä ja Minun Kuulumiset Ei Kiinnosta Pätkääkään.

Asiaa ei auta se, että mikäli minun etiikantajuni, menneisyydentuntemukseni ja laskutaitoni väkivallassa ovat minulle jotain ymmärrystä tarjonneet, niin minun tulisi vaatia häneltä totaalista teräasesensuuria, ei toisinpäin.

Matkustus olisi siksi aika pelottava kokemus jo pyyntönä. Siinä mentäisiin viikoksi yhteen ilman mahdollisuutta päästä pois. Minut, ilman lupaani, maailmaan tupannut olento ei ole ilmeisesti tajunnut että tämänlainen reissu olisi luultavasti lahjan sijasta se rangaistus. Jotain joka on pelottavimmillaan sellaista, että sitä suostuu mieluummin alistumaan renessanssiajan kuppapuoskarin hoitotoimenpiteisiin. Jos hän tajuaisi sen, hän tajuaisi osansa. Mutta tämän tajuamiseen pitäisi tunnustaa oma syyllisyys ja se, että omilla teoilla on osuus tapahtumiin. Ja tätä ei tule tapahtumaan. Olen hyväksynyt, että hänen silmissään minä olen bad guy. Se olkoot minun osani tässä maailmassa.
Kiertoilmaisut ovat olennaisen tärkeitä. Ne asettavat oikean kontekstin. Kun tajuaa että siinä ilmaisuissa ei ole kierretty yhtään mitään. Oikean sanan puutte suomen kielessä johtaa siihen että sitä joutuu käyttämään tämänlaisia.

8 kommenttia:

Ofelia kirjoitti...

Äitisi kuulostaa aika omituiselta. Kyökkipsykologina rupesin heti diagnooseja miettimään... Montako lasta hänellä on?

Luulen että äideillä (ei välttämättä kaikilla) on paha tapa luoda mielikuva lapsistaan tietynlaisina, he _toivovat_ että tämä olisi jonkinlainen mutta kun ei ole, tämä mielikuva juntataan jälkikasvuun väkisin, ja se taas johtaa siihen, että emo on täysin sokea sille mitä poikanen oikeasti on. Ja tästä tulee ristiriitoja, riitoja ja kaikkea ikävää.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Meillä taustalla on kombo jossa toista "ei kiinnosta" ja toinen "yrittää piilottaa kaiken infon" luottamuspulan vuoksi.

Ei tarvita psykologia, edes kyökki- sellaista, kertomaan että kombo ei toimi. Kun kaikki on ansaa, en kerro mitään. Ja vaikka tilanteen muuttaisi, niin oletan silti että takana on ansa, sellainen ovela ansa jota en tajua, joka taas ajaa vielä pahempaan paniikkiin.

Tulin viime yönä tulokseen että asiaa ei voi ratkaista. Se on olotila. Sitä ei kannata murehtia, se pitää vaan elää. Täytyy vain osata päästää irti.

Salviaseppele kirjoitti...

Niin... Olen päätynyt samaan ratkaisuun. En yritä miellyttää. En yritä olla joku muu kuin olen. Jos en kelpaa, olen mieluummin ilman.

Irti päästäminen vapauttaa.

Ja jos lohduttaa, en minäkään saanut kutsua matkalle. Yritän valaa voimaa reissu lähteville sisaruksille, että saisivat ammennettua matkasta myös mukavia kokemuksia irti ihan matkustamisen ilosta vain.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Joo, ei se välttämättä pieleen mene. Että Tuuripelillä.

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Minua ei oikeastaan ärsytä se, että ei kutsuttu, kuin se tapa, jolla se tuotiin esille. Siinä välitystavassa oli sellainen sanoma, johon en suostu.

Pienenmäen porinat kirjoitti...

Ofelia, Tuomon äiti ja entinen vaimoni on TODELLA omituinen henkilö. Jopa minä sen ymmärrän vaikka sen tajuaminen kestikin 28 vuotta. Narsisti, kaksisunntainen mielialahäiriö, paniikkihäiriö tai sitten ihan vain v-mäinen ihminen. Kaksi näistä on hänelle luokiteltu mutta ei niitä oikeita: ensimmäistä ja viimeistä. Hän ei kerro edes lääkärilleen asioita niin kuin ne ovat vaan miten hän kulloinkin haluaa ne kertoa. Hän ei tiedä mitä merkitsee sana rehellisyys.
Ja tästä taas tulee huuotoa ja mekastusta koska häneltä täytyy kysyä mitä mieltä asioista ollaan - siis hänen mieltään. Muiden tutemuksilla ei ole mitään väliä. Ihme että jälkikasvusta on tullut niinkin tervejärkistä kun on. Ainakaan se ei ole ollut minun ansiotani isänä

Tuomo "Squirrel" Hämäläinen kirjoitti...

Wrong. Kyllä hän tietää mitä on rehellisyys. Siksi hän katuu, kun jää kiinni. Jos ei tunnistaisi totta ja epätotta, ei olisi parhain päin selittelyjä siihen malliin mitä tapahtuu.

Vandalismi kirjoitti...

Ja se eeppinen matka aiheutti yhdelle tai useammalle ihmiselle eksistentiaalisen angstitilan. It was pure hell!