"Josh seems to think that all of us Gnus advocate being nasty and in-your-face to religious people. That's crazy; nobody has ever advocated that, least of all myself. So if I talk to religious people and am civil, that certainly doesn't abrogate my views about religion. Why does Rosenau see that as some kind of hypocrisy?"("Metamagician and the Hellfire club", ""Gnu Atheist" does not mean "nasty"; "accommodationist" does not mean "nice"")
Aloituslauseeni liittyy siihen, miten uskonnottomuus on vaikeassa tilanteessa. Siihen liitetään leimallisesti vihaisuuden termi. Itse asiassa ilmiö lähtee jo siltä tasolta, että jos keskustelee uskontoasioista ystävälliseen sävyyn, tämän ajatellaan johtuvan uskonnon kannattamisesta. Ja jos on kiukkuinen, on ateisti. Mielipiteen sisältö ja tyyli menevät sekaisin. Asia menee myös toisin päin ; Jos jonkun tiedetään olevan uskonnoton, hänet tulkitaan todella helposti vihaiseksi.
Yksi voimakkaimmista piirteistä, joka liitetään leimallisesti uskonnottomuuteen, on ärtyisyys. Uusateisteja kutsutaan aggressiivisiksi, vihaisiksi, kyynisiksi, onnettomiksi, pessimisteiksi, nihilisteiksi ja moraalisessa tyhjiössään rypeviksi aitoon eettisyyteen kykenemättömiksi surkeiksi pikku olennoiksi. Siksi ateisti onkin vihainen ateisti ja tästä tehdään "ideologian virallinen määritelmä", fanaattista ateismia tai muuta vastaavaa. Tämä on yleistä kielenkäyttöä. Sillä on hieman samanlainen vaikutus, kuin mitä juutalainen Klemperer kuvasi natsien puhdistettua kielenkäyttöä jossa hirmuteot nimitettiin viattomilla koodisanoilla. Klemperer vertasi tämänlaista sanankäyttöä arsenikkiin joka kertyy pikku hiljaa. Aluksi sitä kestää, mutta ajan mittaan se alkaa käymään hermoille. (Ja arvotyhjiö blaablaa.)
Itse asiassa ei ole väliä onko ateisti, myös uskonnottomia katsotaan usein juuri tämän vihaisuusleiman kautta. Tässä uskonnoton ja ateismi ja koko muu aiheeseen hatarastikin liittyvä on laitettu yhteen, koska sillä ei tässä kontekstissa ole väliä. Se ei muuta kohtelua. Toki tämä ei koske kaikkia uskovaisia. Tämä koskee käytännössä vain enemmistöä niistä uskovaisista jotka osallistuvat uusateistikeskusteluun. Tämä on marginaalinen osuus kaikista kristityistä. Mutta siinä vaiheessa kun asiasta käy debattia ja ennuste mitä tulee vastaan jos toinen puoli avaa suunsa on tämä...
Syynä ei ole aktuaalinen vihaisuus. Ateistien bussikampanjat ovat saaneet syytteen provokatiivisuudesta, vaikka niissä ei ole mitään aggressiivista. Kysymys onkin siitä, miten ateisti luokitetaan kylmäkiskoiseksi.
Ensimmäinen "kummalla tavalla haluatte teitä pilkattavan" -keino ; Psykologismi.
Yksi tärkeä asennoitumistapa liittyy siihen että ateismi psykologisoidaan. Syynä vakaumukseen ei ole argumentit tai oma terve valinta, vaan takaa täytyy löytyä jonkinlaisia "hengellisiä haavoja". Myers näyttää tästä yhden esimerkin. Ateismi nähdään uskontotraumatisoitumisena. Henkenä on se, että ateisti on törmännyt pappiyksilöiden perisynnin seurauksiin ja yleistävät tämän koko uskontoon. Tai ateisteilla on ollut muuten vaikeaa. Näin hän on vajonnut ärtyisään ateismiin, jossa kyynissarkastinen "what you see is what you get" -asenne värittää koko elämänkatsomuksen. ; Ratkaisuksi tähän on tietysti uskonto. Täytyy näyttää että uskonto on optimismia ja väärintekijä on yksilö. Tämänlainen kuva ateistista kohtaa ensisijassa sääliä ja hänen sähköpostiinsa tulvii hyvinkin henkilökohtaisuuksia utelevia uteluita aivan ventovierailta uskovaisilta jotka "ovat huolissaan". Kyynistä ateistia ei tietysti tarvitse ottaa vakavasti, koska hän on traumatisoitunut. Yleistä on eräänlainen vähättelystrategia, jossa ateistin traumaattisen kokemuksen arvo nollataan ja irrelevantisoidaan. Säälipuheen henki on : Olet Kokenut Väärin.
Vaihtoehtona tälle on "kermaperseateismi", jossa ateismi nähdään trauman puutteena. Tällöin puhe siirtyy huonoon ja vajavaiseen elämänkokemukseen. Tällöin ateistin mielipide on pelkästään olemassa ollessaan "teinivihaista". Tällöin suhtautuminen on alentunutta, jossa on ytimessä ikään kuin auktoriteetin rakentaminen. Muistutuksena on että uskonto on ikään kuin voimavara, jonka arvon ymmärtää sitten kun kokee elämässään jotain. "There is no atheists in foxhole." Yeah, right. Epäkypsää ei tietysti tarvitse ottaa vakavasti oujea.
On selvää että jompikumpi sopii ihmiseen aina. Jos sinulla on karvaita kokemuksia, olet vihainen koska olet traumatisoitunut etkä näe kokokuvaa. Ja jos sinulla ei ole niitä, niin olet kypsymätön.
Toinen "kummalla tavalla tahdotte teitä pilkattavan" -keino : Kirjoitusmuodon analyysi.
Tähänkin sain kimmokkeita Myersiltä. Tässä katsotaan ihmisen sijasta retoriikkaa. Joku voisi ajatella että tämä on askel eteenpäin. Mutta vieläkään ei katsota argumentteja, vaan mietitään sisällön sijasta tyyliä. Tämä on tietysti pinnallista. Mutta tähän viitaten keskustelu näyttää käsittelevän sitä mikä on kirjoitettu, jonka moni sekoittaa samaan kuin "asiallinen argumentaatio".
Ateisti joka käyttää verevää kieltä saa tietysti syytteen vihaisuudesta. Mutta ennen kaikkea jos ateisti käyttää asiallista kieltä, tulee helposti esiin se, että ateisti on snobi. Tämä, kuivan asiallinen tyyli, on loukkaavaa koska siinä ei ole inhimillisyyttä. Tätä tekevä ateisti on ylenkatseellinen ja pitää etäisyyttä. (Henkilökohtainen ja ystävällinen ateisti taas siirretään psykologismivaihteelle.) Se on siis loukkaavaa, ja ateisti yrittää jopa tehdä itsestään auktoriteetin ja asiantuntijan.
Oma ratkaisuni.
Olen elämässäni tottunut tilanteisiin, joissa minut pakotetaan hyppimään tämänlaisissa leikeissä. Olen oppinut olemaan arvostamatta tämänlaisia strategioita ollenkaan. Ja olen oppinut laittamaan strategioiden harjoittajat siihen roskaläävään jonne he kuuluvat.
Lisäksi päädyin siihen paradoksaaliseen tulokseen, että paras kohtelu tulee silloin kun on aivan käsittämättömän aggressiivinen. Toisin sanoen olen perustallisesti hyvin avoimesti kiukkuinen ja perustelen aina syyn sille. Kaikki muu tulee ansaitsemisen kautta. Tämä strategia on toimiva monesta syystä.
1: Se on testi. Hieman kuten viihdemaailmaltaan kovasta New Yorkista on sanottu "If I can do it here, I can do it anywhere." Jos henkilö osaa pysyä asiallisena, hän lienee sellainen.
2: Saan itse asiassa vähemmän valittamista ilkeydestä. Tämä voi tuntua paradoksaaliselta, mutta kokeilin pitkään melkoisen asiallista ja argumenttikeskittynyttä strategiaa. Jostain syystä se notaa raivoluvut aivan omiin lukemiinsa. Kenties uskovaiset tykkäävät vihaisesta ateistista, koska se on ainut asia jonka he ymmärtävät? Sarkasmi vähentää moitintaa, joten ilmeisesti snobius on ahdistavinta mitä uskovalle tulee vastaan. Ei ihme, sehän viittaa siihen että ateistilla olisi argumentteja joiden hoidossa ei ole keinoja henkilöä vastaan hyökkäämiseen?
3: Kun joudun joka tapauksessa tuomituksi, on ihan oikeasti kivempaa tulla tuomituksi syystä. Jos minut tulkitaan joka tapauksessa vihaiseksi, niin ollaan sitten vihaisia. Ja ollaan niin vihaisia, mutta sellaisella argumentatiivisella tavalla, joka riisuu toisen vallankäyttökikkailut totaalisen aseettomaksi.
4: Olen oikeasti ihmisenä muutenkin aika ärsyttävä kusipää. Siinä missä joku suuntaa itseinhonsa ja epävarmuutensa siihen että ryhtyy vaikkapa anorektikoksi tai pakkosuorittajaksi ja on tätä kautta ulospäin konstruktiivinen ja sisäänpäin destruktiivinen, olen sisäänpäin konstruktiivinen ja ulos destruktiivinen. Siitä tulee sellainen lämmin ja pörröinen olo kun utelevasti kyyläävä ideologisesti ylenkatseellinen asenteiltaan yksillenapeille tehty julistajatyyppi itkee.
Olen miettnyt että pitäisikö mennä niin pitkälle, että jos joku alkaa selittämään vakaumusta argumentaation sijasta asenteilla, että antaisi heille lahjaksi laatikon jossa on metri köyttä ja ohje hirttosilmukan sitomiseen. Se olisi nimittäin suunnilleen yhtä hienotunteista, kuin mitä uskovaisten oma henkilökohtaisten asioiden uteleminen, luokittelu ja muu vastaava on. Eniten asiassa hämmästyttää se, että kun aikanani höpöttelin aiheesta, ajattelin että uskovaiset olisivat enimmäkseen leppoista jengiä. Että tottakai tälläiseen lempeään ja hengelliseen ja älykkääseen ja moraaliseen asiaan liittyneet mielikuvat kannettaisiin mukana. Jo ihan sen takia että voitaisiin näyttää että ollaan parempia kuin ne toiset. Tässä kohden kyseessä on kuitenkin kilpailu kovuudessa. Se on oikeastaan aika yllättävää.
Kenties joku uskovakin on päätynyt omaan ärsyttävään strategiaansa vastaavaa tietä kuin minä omaani?
Kuvassa on heinätöpökattinaaraita. Ne ovat vain ihan sattumalta noin vastakkain. Tai miltei sattumalta, lähistöllä oli saman lajin koiras soittelemassa ja houkuttelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti