Timo Soini joutui vaikean kysymyksen eteen. Hänen kantaansa aborttiin kyseltiin. Esillä oli hyvin vaikea abortin oikeuttamiseen liittyvä kysymys ; Raiskattujen naisten aborttioikeus. Soini kieltäytyi vastaamaan yksityiskohtaan, mutta esitti kuitenkin nyrkkisäännön, josta vastaus voidaan minusta varsin hyvin tulkita ; "Olen aina elämän puolesta ja tässä ollaan samanlaisia kanssasi, että on syytä olla syvästi kiitollisia, että meidän molempien äiti valitsi elämän." Hänen suhtautumistaan pidetään venkoiluna, mutta minusta vastaus on varsin selvä.
Vastauksessa on hyvä huomata, että Soinille abortti on murha. Sitä ei voi oikeuttaa oikein mitenkään. Tämän kannan voi sitten soveltaa vaikkapa kuolemanrangaistukseen. Erimielisistä kyseessä ei ole murha, joten heille oikeutuksia löytyy. Molemmat puolet tekevät itseviittaavia itseoikeuttavia määritelmiä. Joten on selvää että kysymyksen ratkaiseminen ja keskustelu ei ikinä koskaan missään etene. Eikä nouse oman navan ja maailmankuvan ulkopuolelle.
Omalta kohdaltani kuitenkin vastauksessa oleva yleinen teema ihmetyttää. Abortinvastustamispiireissä käsitellään elämää, mutta ei oikeastaan elämänlaatukysymystä. Piireissä tuettu eutanasian vastustaminenkin liittyy tähän samaan asiaan. Dikotominen nyrkkisääntö irrelevantisoi harmaan sävyt, ja usein unohtuu että emme itse asiassa kykene elämään tälläisessä maailmassa, rakentamaan yhteiskuntaa. ; Koska esimerkiksi autot aikaansaavat kuolemia, olisi elämän arvon päihitettävä elämänlaatu, ja autotehtaat sulkea.
Soini myös implisiittisesti olettaa että kaikki elossaolevat olisivat iloisia siitä, että heidät on tänne maailmaan tungettu. Elämää pidetään Jumalan lahjana. Kuitenkin monelle elämä on myös rangaistus. Suomessa tehdään paljon itsemurhia, joten on selvää että yllättävän moni vastustaa tätä näkemystä. Elämä ei ole ilmiselvä ilonaihe, eikä mikä tahansa elämä ole elämisen arvoista. Tässä mielessä "elämänpuolustajat" hallinnoivat toisten päätösvaltaa omastakin elämästään. Itsemurhan vastustamisessa pohjalla on ajatus siitä että kukaan ei aidosti halua sitä.
Abortin kohdalla tilanne on mutkikas. Soini ja muut abortin vastustajat ilmeisesti olettavat automaattisen äidinrakkauden. Kuitenkin lapsi joutuu elämään elämänsä eitoivottuna. Voisin sanoa että tämä ei ole mikään hyvä eväs elämänarvoiseen elämään. Vaihtoehdoksi ehdotetaan adoptiota. Mutta tosiasiassa on äitejä, jotka vihaavat lapsiaan eivätkä silti laita heitä adoptioon. Eettinen pelastusteoria on turha jos se ei toteudu tosimaailmassa. Elämä joka lähtee siitä että varhaislapsuudessa syntyvä ja rakentuva rakkauskartta/lovemap sotketaan elinikäisesti "love and be hated" -tilanteella. Lapsi joka on vihattu, taakka, äidin elämänpilaaja, muistutus raiskaudesta tai muuten vaan riätti kantaa tiettyjä taakkoja koko elämänsä ajan.
Soini ja muut vastaavat eivät yksnappisuudessaan ja omakohtaisten kokemusten puutteensa vuoksi kykene samastumaan erilaiseen tilanteeseen. He lähestyvät asiaa vain omasta kannastaan ja olettavat että tämä on yleisinhimillisyyttä. Tämä virhe on tietysti tavallista. Erilainen oletetaan samanlaiseksi.
Abortin kautta sitä voisi ikään kuin lakata kokonaan olemasta, joten monet itsemurhan mukanaan tuomat eettiset ongelmat katoavat. Ainakin itse valitsisin -yhä tänäkin päivänä- kokoaikaisen olemattomuuden. Itsemurhan haikailu ei minulla ole nykyisin mitään kovin jokapäiväistä. Mutta kaiken kaikkiaan uskallan sanoa että olemassaolemattomuuteni painaisi vaa -assa parempaan päin kuin se, mitä se on ollut. Minä en jaa Soinin iloa siitä että äitini valitsi elämän. Ja minua loukkaa suunnattomasti se, että joku pitää tästä iloitsemista jotenkin automaattisena.
Arvokeskustelun kannalta tämä asia on tärkeä. Sillä kun eri maailmankuvat antavat totaalisesti erilaiset vastaukset, eikä ole mitään absoluuttia jolla argumentaatiosta päästäisiin itsemäärittelyn ulkopuolelle, on viisainta antaa kunkin yksilön maailmankuvan päättää. Silloin ei ole junttamaista maailmankuvien kautta toisten hallintaa. Se ei tarkoita aborttipakkoa. Se ei tarkoita abortin totaalikieltoa. Tässä ketään yksilöä ei pakoteta valitsemaan vastoin omaa näkemystään.
Tulipas pirteää tekstiä ; Että "olisinpa kuollut, hyvää päivänjatkoa."
8 kommenttia:
Allekirjoitan mielipiteet ja perustelut täysin (siis sinun, ei Soinin). Minullakin on ollut vaihe jolloin toivoin etten olisi syntynytkään. Olen myös tehnyt abortin. Eihän se kivaa ollut, mutta mieluummin yksi kuolee kuin kaksi. Sitä paitsi maailmassa on jo ihmisiä liikaa (oma ympäristörikokseni on paraikaa päikkäreillä, heh heh), joten jos abortti kiellettäisiin, maapallo hukkuisi heti kansaan ja joka tapauksessa tulisi laittomia keskeytyksiä jossain takahuoneissa kämäsillä välineillä. Mieluummin voitaisiin kieltää se autoteollisuus!
Tekstistäsi tuli muuten mieleen viime työpaikkani yksi karsea tyyppi, joka oli kotoisin Kaavilta. Kun haukuin häntä yhdelle ystävälleni, tämä totesi että sen idiootin äidille olisi pitänyt tehdä KAAVInta! =D Aika paha...
Minun kanssa ei kannata allekirjoittaa mitään. Jopa minun erikoiseen bonuskorttiin vaaditaan kummallinen saatanallinen rituaali, johon kuuluu mantra ja sopimus joka on allekirjoitettava. Allekirjoitus taas tehdään aina verellä.
No ainahan minä olen valmis saatanallisiin rituaaleihin ja verenvuodatukseen!
Tosin minun on mainittava, että "kuitenkin tehdään hengariabortteja" rakentuu "vähemmän kuin" -logiikalle. Kun abortinvastustaja määrittelee murhaksi, hän luontevasti näkee että poliisivoimat jotka ei selvitä jokaista murhaa ei ole samaa kuin turha poliisivoima.
Itse olen kaivannut olemattomuuteen 12-vuotiaasta asti, mutta olen joutunut tyytymään siihen tietoon, ettei täydellistä olemattomuutta voi koskaan saavuttaa, sillä kosmoksen/olemassaolon ulkopuolelle ei voi päästä. Tämän yhden elämän valossa kuoleman/olemattomuuden täydellisyyden kaipuuni näyttäytyy hieman omituisena, sillä en ole elänyt mitenkään kärsimyksentäytteistä ja/tai ei-elämisenarvoista elämää enkä tällaista elämää varsinkaan 12. ikävuoteen mennessä.
Itsemurhaa/kuolemaa en näe tähän kaipuuseen ratkaisuna, sillä olen päätynyt pitämään todennäköisimpänä vaihtoehtona jälleensyntymistä: eli tänne synnytään niin kauan kunnes kaikki on tajuttu ja ymmärretty ja kyetään näkemään kärsimyksen ja pahuuden läpi ja antamaan kaikki tämä anteeksi (siitä vastuussa olevalle eli Jumalalle). Tuollaista valastumista seuraava nirvaaninen tila on verrattavissa ainoaan mahdolliseen olemattomuuten, koska silloin ei ole enää (kärsivä) yksilö vaan täysin tietoinen osa kollektiivista tietoisuutta.
Mutta jos itsemurhakin olisi sulautuminen, mistäs siitä tietää?
Omalta kohdaltani uskon hädin tuskin omaan aivotoimintaani, enkä pidä ajtusta tietoisesta kosmoksesta kovinkaan ns. tieteellisenä. Siksi olenkin ajetumpi ajattelutapaan jossa kuolema ON ratkaisu.
Oli kuitenkin mielenkiintoista - ja tärkeää - että nostit esiin sen, että usein itsemurha -ajatukset eivät liity konkreettisesti "juttuihin". Se kun nähdään aina koetunkärsimyksen kautta. Eli nähdään ikään kuin maailman murjonnan perversoivan ihmisen. (Toki tässäkin joku laittanee alitajunnassa oleviin kärsimyksiin, jolloin perversioajatusta sovelletaan yhä.)
Vastaava on tietysti rikollisteemassa. On "kova lapsuus ja muut päivän parhaat selitykset". Aina selitystä ei tunnu olevan ; Selitykseen osuva mennä porskuttaa ilman murhaa tai itsemurhaa. Ja tekijöiden alitajunta pitää kuormittaa narraatiolla selityksestä kun parempaa, konkreettista, selitystä ei ole..
Minä olen tietysti päättänyt elää ihan vittuuksissani. Olen jopa kuullut että sellaisista tulee pitkäikäisiä. Jumala ei huoli ja piru tietää saavansa, sano.
Alunperin minua on estänyt tekemästä itsemurhaa itseasiassa pelko siitä, ettei tajunta lopu edes kuolemassa, ja tämän riskin ottamisen sijaan päätin vain katsoa, mitä elämä tuo tullessaan. Sitten vuosien kuluttua päädyin jälleensyntymisen mahdollisuuteen, eikä itsemurha ollut silmissäni enää minkäänlainen ratkaisu. Vaikka olemattomuuden kaipuuni on säilynyt, en koe enää tarvetta tappaa itseäni, sillä olen löytänyt elämäntehtävän/johtotähden itselleni.
Ja jos sitten kuollessa selviää, ettei yksilöllinen tietoisuus jatku rajan tuolle puolen, "sieluni" saa rauhan, ja jos puolestaan huomaan olevani jälleensyntymisen kehässä, ainakin tuli hieman tehtyä työtä valaistumisen eteen. Eli taisinpa voittaa joka tapauksessa.
Minulla ei ole mitään kiinnostusta valaistumiseen, saati usko kuolemanjälkeiseen elämään. Samantapainen este kuitenkin löytyy. Pelkäsin että elämä jatkuu itsemurhan jälkeen. Yritys voi vammauttaa, ja sitten vahditaan että ei voi toistaa. Ja pahimmillaan ei fyysisistä syistä kykene esim. nousemaan halvausvuoteelta ja siinähän sitä sitten perkele on. Ojasta allikossa.
Lähetä kommentti