Moni arvostaa korkeakulttuuria. Mestareiden töitä arvostetaan, koska he ovat taitavia tekijöitä. Toisin sanoen he osaavat tehdä hyviä töitä, joiden taiteellisuus ja korkealaatuisuus oikeuttaa niiden kovat hinnat.
Elämykselle, jonka saa siitä, että seinällä on oma Leonardo da Vinci ei voi laittaa hintaa, paitsi kuiteista katsomalla. Pelkästä teoksesta itsestään ei ole selvästi kyse ; Esimerkiksi kun sormenjälki paljasti maalauksen aidoksi Leonardo da Vincin teokseksi, teoksen hinta kasvoi kohisten. Taulu pysyi yhtä kauniina. Taulun sommittelu, harmonia, sanoma, maalaustyyli, teoksen tekemisen vaikeus ja monet muut asiat pysyivät samana. Taulua pidettiin myös yhtäö vanhana kuin aiakisemmin. Hinta kuitenkin muuttui radikaalisti.
Taulujen väärentäjät ovat keksineet tästä yhdenlaisen keinon tehdä tauluihinsa lisäarvoa ; He maalaavat väärennöksiä, jotka läpimentyään ovat huimissa hinnoissa. Moni pitää tämänlaista toimintaa huijauksena. Mutta silti ; Taulu eri signeerauksella yhtä suloisesti aistinelimiämme hivelee. Tätä kautta väärentäjät iskevät kyntensä taidearvostuksen pinnallisuuteen.
Tätä kautta on selvää että esteettiset ansiot, tai oikein mikään mikä on taulusta aistittavissa, eivät muutu. Hinta sen sijaan muuttuu. Tässä on tietysti hyvä huomata se, että taiteelliselle elämykselle ei anneta hintaa, vaan itse teokselle. Taidekokemusta ei myydä, vaan taideteos. Arvostukset sen sijaan heijastuvat hintaan, joten on selvää että taiteessa myyntihinnassa on paljon auktoriteettiinvetoamislisää.
Tässä kohden on selvää että korkeakulttuuri -ilmiö on toiminnallisesti ja sosiologisesti kaupallisuuden läpitunkemaa. Siltikin tämä ei poista taidekokemuksen arvoa. Sillä tilanteeseen käy sama kuin internetin "priceless" -teemaan ; Tukanleikkulle saa hintalapun, mutta sen että pilkkaa "maailman älykkäintä naista" valokuvassa on jotain jota ei voi rahassa mitata. Toteutuksen ja omistuksen hinta on eri asia, kuin se, miten sitä käyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti