Pieni ajatus : Muiston hämäryys.

Muuttoni Keravalle on tehnyt elämästäni varsin omituista. Syynä on se, että olen asunut Keravalla pienenä. Mitään kunnollisia muistikuvia minulla ei niiltä ajoilta ole. Mutta jotenkin minulla on kuitenkin sisäinen kartta paikkoihin. Yksinkertaisesti tiedän, missä on mitäkin ; Tosin muistikarttani on oikeasti aivan kammottava ; Keravan keskusta -alue on imenyt sisäänsä uusia liikekeskuksia, eikä oikein missän ole sitä mitä pitäisi. Yksinkertaisesti muistan mitä paikalla on ollut joskus 80 -luvulla.

Lisäksi minulla on kummallisia nostalgiantunteita paikkoihin, joista minulla ei ole minkäänlaisia muistikuvia. Tiedän että ne ovat siellä missä niiden pitääkin. Mutta en konkreettisesti muista missä, milloin ja mitä olen siellä tehnyt. Eli ei mitään konkreettista muistoa siitä miksi kyseessä ei ole "vaan paikka", vaan se on "the Paikka". Näissä ärsyttävintä on sama, kuin siinä kun jossain keskustelussa unohtaa mitä oli sanomassa ; Se, minkä unohtaa tuntuu olevan jotenkin erityisen merkityksellistä ja tärkeää. Kun katsoo tilastollisesti sitä, miten moni ääneen sanottu lausuma on (1) merkityksellinen tai (2) tärkeä, on pakko vetää induktio joka sanoo : "Tuo tunne liioittelee".

Hyvänä asiana tässä on se, että eksyn harvinaisen harvoin. Minun Keravani on aina suora. Vaikka miten mutkittelisin ja kartoittelisin alueita, osaan suoran reitin kotiin. Korsossa eläessä tämä ei onnistunut, vaan joskus mutkien kautta pitkän kaavan kautta tehdyt seikkailut päättyivät siihen että kuljin saman spagetin samaa reittiä takaisin, nurinperin. Koska paikka ei ollut niin hanskassa, että se olisi ollut suora.