"Inflaatio tarkoittaa merkitysten liudentumisiaKun on elänyt tarpeeksi pitkään"
(A. W. Yrjänä, "Vieraita")
Usein talousteoreetikot liittävät inflaation luottamuksenpuutteeseen. Ajatus ei sinällään ole kovin outo, koska raha on symbolinen vaihdon väline. Vaihtaminen taas perustuu aina jonkinlaiseen vastaavuuskäsitykseen. Siksi hyperinflaation aikana on viisaampaa panostaa paperiin johon ei ole painettu seteliä. Sillä paperi on arvokkainta niin ; Ja itse asiassa paperin arvolla saisi koko ajan vain enemmän ja enemmän seteleitä.
Kuittinen muistuttaa, että kapitalismi toimiikin juuri tämänlaisesti. Kapitalismi mahdollistuu vasta luottamuksen jälkeen. "Talous ei ole ideologia, sitä yläkäsitteenä määrittävä vaan ideologia on taloutta määrittävä. Oikeistolainen suuryhtiöpolitiikka on EU:n ideologia, jota meille myydään "globalisaationa" ja "yhteistyönä"." Kuitenkin taloutta usein pidetään ikään kuin itseisarvona. Tämä ei tietysti ole hirveän ihmeellistä. Sillä luottamuksen mukana tulee myös valtaa. Luottamus itsearvona on miltei selviö, mutta sen symbolina käytettyyn mittariin liittyy todellinen arvojen sekamelska: Se voi johtaa siihen että hankitaan valtaa vallan vuoksi.
1: Yhdeksi syyksi voidaan nähdä Max Weberin näkemys. Hänen näkemyksessään on vahvasti Aristoteelisen työn sävy ; Yksilön mielenkiinto kohtaa yhteiskunnan tarpeet. Weberillä protestanttinen työetiikka rakentui kutsumuksen ympärille. Siinä ajatus toimii niin, että ihminen tekee työtä Jumalan kunniaksi, ja maallinen menestys nähdään seuraukseksi tässä onnistumisessa. Näin ansaitsemisesta tulee ikään kuin merkki Jumalallisesta siunauksesta. Tämä muuttaa hyvin ansaitsemisen tärkeäksi symboliseksi statukseksi. Tämänlainen rakenne innostaa hankkimaan rahaa rahan vuoksi.
2: Pragmatistit taas ovat sitoneet ansaitsemisen siihen että rahalla on nimenomaan välinearvo. Tämä sopii utilitaristiseen näkemykseen. Koska nyky -yhteiskunnassa arvot on individualisoitu, eli ihmisten maailmankuvallisiin asioihin ei suoraa puututa. Niihin toki vaikutetaan runsaasti epäsuorasti, ja yhteiskuntamme koostuukin isosta kasasta erilaisia suggestioita joita rummutetaan tajuntaamme, mutta virallisesti nämä ovat "ihmisen yksityisasia". Niitä mielipideasioita joista ei vakiintuneen sanonnan mukaan voi riidellä. Näin pragmatisti keskittyy helposti mahdollistamaan mahdollisimman paljon asioita. Välinearvo antaa tehdä kaikenlaista. Tätä kautta välinearvon merkitys ja rooli korostuu ja itseisarvon luonne hämärtyy.
Kaiken kaikkiaan uskallankin sanoa että nykyinen onnellisuuspuhe on aika talousvärittynyttä. Puhutaan hyvinvoinnista. Toki köyhyys on vakava ongelma, joka taatusti vaikuttaa onnellisuuteen. Pelkästään tähän keskittynyt onnellisuusnäkemys on kuitenkin kovin yksioikoinen. Onnellisuus onkin jaoteltu esimerkiksi seuraaviin osasiin, joista yhtään ei oikeastaan voi väheksyä:
1: Omistaminen (having). Tässä kysymys on aineellisesta perustasta. Fyysiset perustarpeet ja työn tarjoama turvallisuus siitä että huomenna on samalla tavalla, vaativat jotain konkreettisia asioita. Elinympäristä, kuten luonto ja asuinpaikan turvallisuus ovat tärkeitä. Ihminen on myös biologis-ruumiillinen olento. Ideamaailmaa ei voi syödä eikä myydä.
2: Rakastaminen (loving). Tässä korostuu ihminen sosiaalisena olentona. Hänellä on oltava ystäviä, seuraa, ja sosiaalisia pienverkostoja jotka voivat olla mitä vain harrastuskerhosta tai seurakuntalaisiin.
3: Hyvinvointi (being). Tässä kohdassa korostetaan itsensä toteuttamista, luovuutta, itsemääräämiskyvyn tunnetta, kulttuuria, maailmankuvaa ja muita vastaavia asioita.
Siksi vaikka Nietzscheä pidetään kovana ja kylmänä, hänellä(kin) on tässä kohden kuitenkin monisyisempi onnellisuuskuva, kuin mikä nyky -yhteiskunnassa tuntuu korostuvan. Hänen näkemyksessään anarkismi ei ole mikään tavoitetila, sillä anarkismi näyttäytyy hänelle nihilismin yhtenä muotona. Hänelle tavoitteena oli rakentaa uudistunut yli -ihmisten maailma. Anarkistit haluavat hajottaa vallitsevan järjestelmän, aivan kuten yli -ihmisetkin. Mutta tästä pitää jatkaa eteenpäin. Sillä Nietzshe rakasti luovuutta, jonka ulkoinen merkki erilaiset saavutukset ovat. "Nietzschelle vapaus muodostaa paradoksin. Ihminen on vapaa, silloin kun hän pääsee muovailemaan ja luomaan uutta maailmaa. Luovuudessa tahto valtaan on voimakkaimmillaan". Vapaus on vallankäyttöä.
Nykyinen järjestelmä unohtaa ideaalin ja keskittyy itse asiassa vain ylläpitämään ja tukemaan vallitsevia rakenteita. Yritteliäisyyden henki on olennaisesti erilainen. Jos anarkismi on -kuten Nietzsche näkee- destruktiota, tuhoamista ja Nietzschen yli -ihmisnäkemyksen seuraaminen on dekonstruktiota, uudelleenjärjestämistä, on nykykapitalismi rekonstruktiota, ennallistamista, vanhan ylläpitämistä, kopion tekemistä vallitsevasta järjestelmästä.
Ei ihme että talousvetoisessa USA:ssa konservatiivit ovat kovan linjan kapitalisteja. Siinäkin tosin on eettinen järjestelmä, mutta nyky -yhteiskunnassa se on "kätketty arvomaailmankuva", joka toki ilmenee yksilöiden moraalikeskustelujen ranteissa, mutta silloin niihin on helppoa suhtautua kädenheilautuksella. Kätkettynä ja irrelevantisoitunakin arvomaailma kuitenkin vaikuttaa, esimerkiksi boikotti/ostopäätösten kautta koko yhteiskunnan tasolla. Menetelmää voisi ensivilaisulla pitää jopa demokraattisena ja hiljaisten äänten näkymisellä. Mutta tässä äänivaltaa tulee palkkapussin suuruuden, ei kannattajien määrän kautta.
Blogikirjoittaja on niin köyhä että häntä ei kannata ottaa vakavasti. Köyhyys on sitä paitsi ideologinen painottaja, joka värjää hänen intressinsä. Tämä koko juttu on siis kauhistuttavaa valtapeliä. Tämä blogijuttu ei siis voi miellyttää oikein ketään. Kuvan kivikasa on sekä kivettyneitä muinaiseliöitä että kiviä joiden pinnalla on näiden eläimien jättämiä painaumia. Ne on sittemmin lahjoitettu Sompion yläasteelle, Keravalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti