Vanhaa alkusyyhyn vetoavaa causa sui -jumalatodistus on nykyäänkin uskovaisten parissa pyörivä klassikko. Älykkäät veikot eivät toki - kovin - ahkerasti siihen vetoa. Heillä muodissa on suorien evidentialististen Jumalatodistusten sijasta he käyttävät muodikkaasti reformoitua epistemologiaa. Mutta maallikoita ja pseudotieteilijöitä se kiinnostaa aivan järkyttävän paljon. Argumenttihan etenee seuraavasti ;Pääkohta 1 : Kaiken täytyy tulla jostain. Mikään ei synny mistään ja tätä kautta syyseuraussuhde selittää ilmiön. Selittäminen tekee asiasta rationaalisen.
Pääkohta 2 : Ajatellaan että universumi on olemassa. Tämän synty vaatii selityksen. Näin ollen universumissa täytyy olla alkusyy. Määritämme tämän ensimmäisen syyn nimellä Jumala.
Tätä argumenttia voidaan repiä silpuksi hyvinkin monella tavalla.
Koska maksalaatikko.
Olenkin aikaisemmin kritisoinut siitä, miten tämä argumentti rakentuu ekvivokaation varaan. Keskustellessani aiheesta eräs uskovainen saivarteli aiheeseen liittyen että tämä argumenttihan tarkoittaisi itse asiassa sitä että päätelmä on looginen. Ja että eriävän mielipiteen kohdalla kysymys olisi vain määritelmistä. Sävy oli sellainen, kuin esitykseni olisi minor detail, sanasaivartelua.
Tosiasiassa tämä on kuitenkin vakava argumentti. Se, että jotain aletaan kutsua joksikin on varsin omituinen tapa. Asiaa voi kuvata siten, että jos määrittelen maksalaatikon Jumalaksi, muuttuu Jumala tietysti hyvin rationaaliseksi. Koska pidän maksalaatikon olemassaoloa varmana. Kuitenkin tämä määritelmä on olennaisesti erilainen kuin esimerkiksi uskonnoissa käytetään. Niissä Jumala määritetään persoonaksi, jolla on hyvä tahto. Tämä on hyvin kaukana maksalaatikosta. Siksi mikään jossa määrittelen Jumaluuden maksalaatikoksi ei mitenkään tee esimerkiksi kristinuskon Jumalaa todennäköisemmäksi tai paremmin perustelluksi. Causa sui -periaatteessa on itse asiassa olennaisesti sama ongelma:
1: Jos alkusyy on fysikaalinen, ateisti voi kaivaa esiin jonkinlaisen fysikaalisen alkusyyn. Hän voi vedota vaikka kvanttifluktuaatioon ja big bangiin, ja pitää tätä universumin alkuna. Ateisti voi uskoa big bangiin tai kvanttifluktuaatioon olematta teisti. Tätä ei muuta se, vaikka kuinka hokisi että "big bang on Jumala".
___1.1: On itse asiassa täysin mahdollista ottaa esiin se, että ateistinen ja teistinen eivät eroa siitä että he uskoisivat että unviersumilla on jokin alku ja tässä jokin vaikuttava voima. Ero on siinä, minkäluonteiseksi tämä alku määritellään. Siksi on varsin julmaa monopolisoida tämänlainen yhteinen näkemys ja leimata se puolueelliseksi käyttämällä mieltä ohjaavia sanavalintoja. Määrittely Jumalaksi on vain halpa retorinen temppu.
___1.2: Itse asiassa voidaan jopa sanoa että ateisti ja teisti vetävät rajan alkusyyssä yhtä elementtiä eri kohtaan. Ja että ateistilla on näitä yksi vähemmän. Tässä kohden okhamin partaveitsi leikkaa loput pois ja itse asiassa lähestymistapa sanookin että causa sui argumentaatio tukee ateismia, jos se jotakin tukee.
2: Itse asiassa causa suin alkumääritelmän ongelmaksi voidaan nähdä se, että Jumala(alkusyy) on yhdistetty Jumala(teologienn konsepti) ilman mitään perusteluja. Argumentaation rationaalisuus yhdessä kohdassa korostuu. Mutta argumentin toiminnan konteksti ja reunaehdot unohtuvat. Kun tehdään tämänlainen saman kirjainjonon eri sisältöjen sotkeminen, on kyseessä määritelmäsekaannus joka on itse asiassa vakava argumentaatiovirhe. Kyseessä ei ole sanasaivartelu, vaan se että näytetään että argumenttia on rakennettu huolimattomasti ja se perustuu saivartelulla kätkettyyn ja salattuun virhepäätelmään. Argumentaatiovirhe taas on epälogiikkaa. Jos tavoitteena on siis osoittaa causa sui -päätelmällä että uskonto on rationaalinen, ja alkusyystä ponnahdetaan ajattelemaan että Jeesuskristus tai muut jumaluudet ovat nyt rationaalisesti perustellumpia, tekee huonoa ajattelua. Jolloin itse asiassa osoittaa että uskonto ei ole rationaalista vaan vaatii epärationaalisuutta, kuten tämänlaisia argumentaatiovirheen varaan totaalisti rakennettuja epäpäätelmiä.
Kilpikonnia pohjalle asti.
Toinen tapa on lähstyä asiaa kiinnittämällä huomioon siihen, että Jumala tai muu alkusyy hyväksytään. Eikä muisteta että kaikelle tarvittaisiin syy. Alkusyy jää perustelematta. Kuitenkin alkulähtökohtana on ihanne jossa selitystä haluttaisiin. Näin ollen periaate "vaatii selityksen" onkin itse asiassa ongelmallinen. Alkusyy itse ei täytä tätä ehtoa.
Tästä päästään siihen miten vanhassa asiaa kuvaavassa selityskessä asiat asettuvat päällekäin. Ilman perustaa Ja lopulta on kilpikonnia toistensa selässä äärettömästi, "aina pohjalle asti". Jos fysikaalisen universumin synty ei sellaisenaan kelpaa vaan vedotaan vaatimukseen selitettävyydestä on meidän itse asiassa kysyttävä että "mikä on Jumalan syy". Uskovaiset sanovat usein että tämä vaatimus on naurettava. Mutta he eivät ole onnistuneet perustelemaan miksi se tämän argumentin piirissä olisi naurettava. Tämänlainen asian kuittaaminen tunnetaan horse laughina.
Asiassa toki aika usein vedotaan esimerkiksi siihen että Jumala olisi jotenkin olennaisesti erilainen. Silloin ajatellaan että esimerkiksi äärettömyys ja ikuisuus pelastaisivat Jumalan. Nämä perustelut ovat kuitenkin pohjimmiltaan jotain jolla yritetään kumota argumentti siitä että asian olemassaolo tarvitsee selityksen ja että eiolevuus on perustila. Kun ensin heitetään premissejä ja logiikkaa ja loppuargumenttiin tarvitaan "Niin paitsi" jolla näistä premisseistä luovutaan on selvää että kovin laadukkaasta ja konsistentista asioiden käsittelystä ei ole kysymys.
Mutta jos ajatellaan että nämä reunaehdot hyväksytään, vaikkapa ylenmääräisen reiluuspuuskan vuoksi, ei tilanne Jumalatodistuksen kannaltaitse asiassa juurikaan kohennu. Vaatimus selitettävyydestä toimii vain universumissamme, sen alkusyy on joka tapauksessa hieman sama kuin alkaisi kysymään "mitä on pohjoisnavan pohjoispuolella". Kysymys on mahdollista lausua, mutta sisällöllisesti se on mieletön. Voidaan sanoa että esimerkiksi antrooppisen periaatteen kohdalla sattuma, multiversumi ja Jumala ovat toisiinsa verrattavia. On jotain "universumin ulkopuolista" joka on olennaisesti erilaista. Siksi siltä ei välttämättä tarvitse vaatia samanlaista selitettävyyttä kuin muulta.
1: Tähän liittyy esimerkiksi aikaisempi juttuni William Dembskin Z -factorista. Mutta myös Dembskin Displacement/NFL -teema, laajemmin Law of Conservation of Information -argumentit liittyvät olennaisesti tähän aiheeseen. Niissähän Dembski selittää että CSI -informaation synty lakien kautta vaatii vähintään saman määrän - ja luultavasti enemmän - informaatiota kuin mitä kohteessa on. Kun CSI -informaatio on muutoin hänellä sidottu todennäköisyyksiin (Esimerkiksi hänen esimerkkinsä Caputo -casessa) on selvää että Jumalassa on enemmän CSI -informaatiota kuin luodussa. Tämä ei sinällään ole epäteologista, mutta tämä tarkoittaa sitä että Jumala on kompleksisuutensa vuoksi vähintään yhtä epätodennäköinen - ellei epätodennäköisempi - kuin se, että asia vain syntyisi sattumalta. Jos CSI -informaatio vaatii selityksen, tarvitsee Jumalakin selityksen. Ilmiötä on mainostettu matemaattisen luonteensa vuoksi kreationistien piiriussä "kaikkiallapätevänä", joten selvästi asia sopii tähän kohtaan.
___1.1: Oma kantani tähän on, että johonkin on vedettävä raja. Ja siinä on hyvä valita se mahdollisimman pieni CSI -sattuma. Universumin synty voi olla "naurettavan epätodennäköistä", mutta jos Jumala olisi määritelmällisesti pakosti "vielä epätodennäköisempi", valitsen kahdesta paskasta argumentista vähemmän paskan. Tätä periaatetta käytetään filosofiassa yleisesti, sitä tosin kutsutaan kauniimmilla nimillä.
Missä on universumin koeputket?
"Starts with a bang" esitteli tätä argumenttia fysiikan näkökulmasta. Tässä ytimessä on argumentti joka perustuu heisenbergin epätarkkuusperiaatteeseen. Se kieltää kvanttitilojen tuntemisen. Tyhjiön tila tunnetaan, joten se rikkoisi tätä periaatetta. Kun asiaa tutkittiin huomattiinkin että kvantteja ikään kuin poksahtelee tyhjästä. Kvanttifluktuaatiota tapahtuu ja ei mistään tuleekin jotain. Tätä tutkittiin kahden levyn avulla. Tässä huomattiin voima joka ei johtunut levyjen massasta tai muista asioista. Tyhjä tila tuotti Casimirin efektin.
Tätä on tutkittu enemmän, ja mustien aukkojen hajoamisen kautta on päädytty siihen että syntyykin antiainetta ja ainetta. Ja että ainetta syntyy hieman enemmän. Näin saadaan aikaan maailma jossa on todennäköisemmin jotain kuin ei mitään. "Ei mitään" tarvitsisikin selityksen, eikä oleminen. Jumalaa tarvittaisiin jos haluttaisiin olemattomuus. (Tässä vaiheessa voitaisiin tosin alkaa puhumaan kunnollisesta Jumalan kuolemasta..)
Asiaa kritisoimaan riensi tietysti usea uskonnollinen ihminen, jotka varsin perinteiseen tyyliin vetosivat koeaineistoon. Heidän mukaansa universumin syntytilassa ei ollut mitään kahta levyä lähekkäin. Tämä argumentti on sinänsä mielenkiintoinen, että se pitää sisällään solipsistisen ytimen ; Se itse asiassa sanoo että jos lämpömittaria ei ole, ei ole lämpötilaakaan. Olennaista on tajuta että koejärjestelyssä ilmiö saatiin mitattua. Se, miten jokin mitataan on eri asia kuin se, että kyseinen ilmiö luodaan. Ilmiön synnyttäminen ja mittaaminen ovat yleisesti ottaen eri asioita.
1: Tämä on hieman sama kuin jos väittäisi hapettumista älykkääksi siksi että sitä tapahtuu aina tutkimuslaitoksissa siten että äly on paikalla. Ja että luonnossa esimerkiksi ruostuminen ja palaminen heijastelevat myös älyn vaikutuksia. Ei välttämättä ihmisälyn. Näin jokaiseen metsäpaloon saataisiin liitettyä joko pyromaani -ihminen tai sitä voitaisiin pitää epäsuorana todisteena pyromaanihengistä. On selvää että tämänlainen linkki on "asia otetaan itsensä vuoksi" mukaan. Se ei ole perusteltua. Siinä vain käytetään sanoja jotka voivat pinnallisesti näyttää logiikalta.
Ilmiö on kuitenkin itse asiassa mielenkiintoinen myös siksi että se ilmiselvästi kumoaa Jumalatodistuksessa käytetyn selitettävyysperiaatteen perusajatuksen - ainakin universumin sisällä.
Koko tämän jutun kirjoittamisen aikana blogaajalla oli sellainen olo, että pitäisi kehittää jokin yleinen epätoivoisuusperiaate. Se olisi psykologinen prinsiippi, jonka mukaan dogmaattinen pseudotieteilijän hyväksymän argumentin alalaadukkuusraja haetaan väärässäolon ja dogman suuruuden kautta ; Mitä kovempi dogma ja mitä pahemmin ollaan väärässä, sitä huonompia argumentteja hyväksytään mukisematta ja iloisesti - ja näitä vielä yritetään puolustaa.. Jos jokin argumentaatiomalli teologiassa on huonouden ytimessä, niin se on juuri tämä. Se ei tunnu edes liittyvän aiheeseen, toisin kuin - taatusti myöskin mitalisijoista kilvoitteleva - Pascalin vaaka. Ja silloin kun siinä on jotain sovellusarvoa, se näyttää toimivan sen kumoamisen eduksi jonka todistamiseksi sitä on alkujaan rakennettu ja joksi sitä yritetään käyttää..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti