perjantai 11. helmikuuta 2011

Science wooseum ; Elävät puoskarointiperinteet.

Viime päivinä Lontoon tiedemuseo on saanut varsin huonoa julkisuutta. Syynä on ollut näyttely, "The Science and Art of Medicine" jossa on käsitelty lääketiedettä. Yksi osio on ollut otsikolla "Living medical traditions". Se on erotettu normaalista koululääketieteestä ja historiallisista lääketieteen näkemyksistä.

Tässä osiossa on esimerkiksi esitelty esimerkiksi homeopatiaa. Sisällä on ollut esimerkiksi homeopaattien asiakkaiden parantumisanekdootteja. Tätä pidetään puoskaroinnin edistämisenä. Kylteissä on myös erikoisia lausuntoja : "homeopaths give substances which recreate the symptoms that the patient is suffering from." Näyttelysali näyttää homeopaattien tekemältä näyttelyltä ja käyttää homeopaattien esitystapaa.

Museo on puolustautunut asiasta. He esittävät sitä että he lähestyvät asiaa antropologian ja sosiologian kautta. Toisin sanoen homeopatia on perinne, ei parannus. Ja sen harjoittamiseen liittyvät ominaispiirteet on haluttu nostaa esiin. Lähestymistapa oli ollut potilaslähtökohtainen, josta pitäisi saada selvästi kuva että asiaa lähestytään asiaan luottavien kautta, eli esillä on vain yksi perspektiivi, ja järkevä asiakas osaa kyllä laittaa sen oikeaan kontekstiin.

Tämä näyttää minun silmiini aivan hyvältä lähestymistavalta. Tosin esimerkiksi Myers on sitä mieltä että tämä on vain selittelyä, ja että museon pitäisi tutkia mikä on tämän vakavan virheen taustasyy. Syynä lienee se, että minulla on kieltämättä helposti ylenmääräinen perusluottamus ihmisten "yleiseen järkevyyteen".
1: Siitä huolimatta, että tiedän että rationaalinen evidenssintulkinta ei ole kansan parissa mikään vallitseva tila. Itse asiassa arki -ihmisiin vakuuttaa juuri tämänlainen museossa oleva epätieteellinen aineisto. Se voi siksi varsin uskottavasti tuottaa homeopatiaan luottamista, jopa enemmän kuin muu näyttely. Tämänlaiset tarinat vetoavat ihmisiin, joiden uskomusvalinta on sosiaalisempaa ja vähemmän evidenssipohjaista kuin mitä me itsellemme kehumme.

Museon puolustautuminen näyttää melko hyväntahtoiselta. Mutta sen lopussa on kummallinen loppukaneetti, joka kyllä heittää melko paljon epäilyksiä ; "One final, rather cheeky point - critics of homeopathy are keen to point out that 'Anecdotes are not data'. Quite right - and on that note we'd would love to encourage people who haven't actually visited the gallery to come and see it for themselves. It's free and if it stimulates this kind of debate then it can't be all bad."

Lausunto on siitä kummallinen, että aivan kuten homeopaatitkin, tämä vetoaa "jos et ole kokeillut itse et voi sanoa sitä toimimattomaksi" -henkeä. Anekdoottien tausta -asenne onkin juuri tämänlaisessa : Paranemiset ovat auktoriteetteja ja silminnäkijäkertomuksia joita ei voi kritisoida. Museo käyttää samaa strategiaa.

Toisaalta tässä on myös pseudotieteilijöiltä tuttua "opeta erimielisyyttä" -strategiaa. Keskustelu on hyvää silloin jos haetaan ratkaisua montaa eri tietä. Mutta homeopatian kohdalla on kyseessä toimimaton menettelytapa. Ei ole mitenkään kovin eettistä herättää erimielisyyttä pelkän erimielisyyden vuoksi. Se, että asiasta debatoidaan ei tee siitä tärkeää tai hyväksyttävämpää. Lääkjetieteen kohdalla kysymys on paljon vakavammista asioista kuin vaikkapa uskontojen kohdalla. Sillä uskonto on kenties taikauskoa, mutta siitä ei seuraa vakavia sairastumisia. (Paitsi jos liikkeessä on huolestuttavia piirteitä, jotka ovat sen ulkoista toimintaa, johon tulee voidakin puuttua.) Pseudotieteellisissä lääketieteellisissä menetelmissä kysymys on jostain, josta seuraa ikäviä seurauksia. Kun homeopatiaa myydään leppoisana ja ihmisen kokonaisvaltaista oloa parantavana, on heitettävä ilmaan valinta jossa toisessa poolissa on paraneminen ja toisessa "Hyvä mieli ja Kuolema".

Tämä loppukaneetti sisälsi sen verran epäilyttäviä aineksia, että on mahdollista että taustalla on homeopatian suosion lisäämistavoitteita, jota on haluttu puolustaa esittäen vain kannattajien puoli asiasta. Ja tämä toiminta on oikeutettu vetoamalla sosiologiaan. Koska ilman selitystä tämänlaista ei voitaisi tehdä paikassa jonka englanninkielinen nimi on "Museum", se onnistuisi vain jossain joka vähintään maineeltaan olisi "Wooseum".

Ei kommentteja: