Koen olevani pakotettu palaamaan P.Z.Myersin kommentaatioon. Aikaisemmin kirjoitin viitaten samaan juttuun. Silloin aiheena olivat "sanakirja -ateistit". Myersin kommentaatio agnostikoista on kuitenkin tämän kanssa varsin ambivalentti. Myersin mukaan sanakirja -ateismissa ateismissa on kysymys pelkästä (positiivisen)jumaluskon puutteesta. Ja että tämänlainen olisi aika huono ateismin määritelmä. Mukana on siis tietynlaista ateismin harjoittamista. Hyvä ateismi on prosessin tulos ja tästä seurannut kannanotto ja asenne. "Sanakirja -ateismi" on "laiskaa ateismia", ignoraatioon perustuvaa ateismia.
Kuitenkin agnostikot ajetaan ateismin määritelmään käyttäen määrittelyjä jotka ovat juurikin "sanakirja -ateistisia". Hänestä ei ole väliä onko ateismi muotoa "I believe in no gods" vai "I lack belief in gods". Ateismi on hänestä hyvin laaja määritelmä. Valitettavasti tämä määritelmä johtaa vain siihen että määritelmä on vain sama, kuin mitä "sanakirja -ateistit" käytävät. John Pieret nosti esiin saman asian.
Omalta osaltani olen ehdottomasti uskonnoton, mutta en teologiaton.
1: Joku voisi sanoa että jos rituaalit ja tavat, kuten rukous, elämän asettamisen Jeesukselle tai muulle olennolle, jonkun tietyn järjestelmän seuraamista eikä oman sellaisen luomista .... otetan pois, sitä ollaan käytännössä ateisteja. Uskonnottomuus tarkoittaa sitä että en seuraa instituutioita ja perinnettä, kuten rahataloutta, järjestelmää tai iskulauseita kuten "Sydämen uskolla tulee vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pääsee taivasten valtakuntaan." Siksi, vaikka minulla olisi mitä uskomuksia vaikkapa foundationalismista eli siitä että meitä ympäröi todellisuus joka on meille kaikille sama, tai luottamukseni empiiriseen menetelmään, se ei tarkoita sitä että minulla olisi uskonto niistä. Voidaan sanoa että olen uskonnoton. Edes "darwinismi" ei ole minulle uskonto.
2: Teologiani on kerettiläistä, mutta se on teologiaa. Ja aihepiirin miettiminen itse asiassa vie minulta aika paljon aikaa. Kaiken kaikkiaan Jumalakysymys on minulle hyvin outo, ja osassa määritelmissä olen täysateisti ja toisissa Jumalan määritelmissä en. Tosin olen tietyssä määrin niin ignorantti että en pidä koko Jumalakysymystä "yleisesti tärkeänä". Leikin teologialla samasta syystä kuin diskurssianalyysillä. En siksi että uskoisin että se tuottaa jotain erityisen fiinejä ja hienoja perusteluja. Vaan siksi että voin ja se on hauskaa puuhaa. Se ei ole kuitenkaan olennaista tai tärkeää millään yleisinhimillisellä tasolla. Se on korkeintaan tärkeää samalla tavalla kuin bingon pelaaminen on bingomummolle joka ei ongelmapelaa vaan pelaa kohtuullisesti ja seurustelee samalla muiden bingomummojen kanssa. Bingo tarjoaa hänelle yksilönä elämänsisällön, mutta tästä hyppäys siihen että asia olisi jotenkin kaikille ihmisille ja heidän onnellisuudelleen tärkeää, on itse asiassa aika kaukaa haettu.
3: Vakaumuksen kannalta minulla ei ole kovinkaan suuria tunteita Jumalaan tai ateismiin. Sen sijaan vihaan huonoja argumentteja. Minä en lopputuloksesta juurikaan välitä. Olen tässä tiukassa mielessä ja raameissa myös uskoton. Minulla on itse asiassa aksiomaattisia sitoumuksia ja ideologisia näkemyksiä, mutta sanaan "usko" liittyy tiettyjä sisällöllisiä konnotaatioita, tietynlaisia mielipiteitä ja vakaumusta. Nämä minulta itse asiassa puuttuvat. Eli vakaumuksen tunnekin puuttuu. Eli ulkoisen toiminnan lisäksi minulta puuttuu sisäinen varmuus ja luottamus.
___3.1: Kuitenkin tunnetila on tässä hyvin moninainen. Joskus vastustan koko vakaumusta ja ajatuskin siitä tuntuu iljettävältä. Toisina päivinä on kuitenkin jopa haikailevia fiiliksiä ; Itse asiassa kreationismi on minulla monesti suoranainen toive-pettymys -ilmiö. Sitä toivoo että se onnistuisi tavoitteissaan. Mutta sitten sieltä tarjotaan jotain aivan uskomatonta tuubaa. He ovat ilmeisesti ymmärtäneet yritys-erehdys -oppimisstrategian väärin. Tarkoituksena ei ole aina vaan yrittää ja erehtyä sarjassa. Sitten ihmettelevät miksi minä olen vihainen : Tilannehan on sama, kuin jos löytäisi naisen joka antaa ymmärtää mutta ei ymmärrä antaa.
Se, mikä agnostikkoihin suhtautumisessa on oleellista, on itse asiassa se, että heitä käytetään aika mielenkiintoisesti. Agnostikko on ikään kuin yleistermi, jonka alla ollaan vallankäytön kohde. Agnostikot määritellään tilanteen mukaan vastustajiksi ja puolella oleviksi - sekä uskovaisten että ateistejen keskustelukentässä.
Tiedän toisen ryhmän, jota käytetään hyvin samalla tavalla. He ovat teistisen evoluution kannattajia. Kreationistit käyttävät heitä hyvin määrätietoisesti pelinappulana, johon suhtaudutaan aina tilanteen mukaan. Ulospäin se näyttää takinkääntelyltä, mutta takana on kovempi ajatus. John Pieret on esimerkiksi näyttänyt esimerkin, jossa tämä kahtalaisuus tulee hyvin esiin : Henkilö on sitä mieltä että evoluutio on selvästi ateistinen ja naturalistinen, koska se kieltää Intelligent Designin, joka sallii minkälaisen tahansa Jumaluuden. (Hän ei tosin mieti sitä vaihtoehtoa että kritiikille voisi olla se syy, että heidän luonnontiedettä koskevat väitteensä ovat huonoja.) Teistiset evoluutikot eivät ole "oikein uskovia", koska he eivät aja luonnontieteellisen Jumalan asiaa. Eli tee empiirisiä luomisteorioita. Ja koska NoMa -periaate sallii tämän, sen on oltava kauhea vihollinen.
1: Intelligent Designin "suureen telttaan" ("Big Tent") mahtuvat kaikki erilaiset uskonnot ja Jumalakäsitykset - jopa usko avaruusolentoihin koska hekin katsovat Älykkääseen Suunnittelijaan. Paitsi teistinen evoluutio. Ja toki sekin käy silloin kun se sopii tilanteeseen ja siihen vetoaminen on strategisesti tehokasta.
Samoin agnostikkoja käytetään varsin mielenkiintoisesti. Jumala ei ole taikauskoa koska moni älykäs agnostikkokin pitää kysymystä mielenkiintoisena. Näin teisti saadaan "Jumalaa etsiväksi" ja ateisti "satu-uskoviksi herjaavaksi". ;Agnostismi taas ei tässä strategiassa ilmeisesti ilmene "etsimisenä" vaan "epävarmuutta", he ovat uskovaisille ikään kuin wannabe -etsijöitä. Ja sitten tilanteen niin salliessa agnostismi ja ateismi ovat sama asia, agnostikot ovat vain "kohteliaita ateisteja". Tätä ambivalenssia, sotkuista suhtautumista, on vaikeaa sulattaa. Sitä kun kokee olevansa nappula jota otetaan ja jätetään ns. "aina kun itselle sopii".
Vastaavaa toimintaa on tietysti ateisteissakin. Se näkyy esimerkiksi Myersin yrityksessä liittää agnostikot ateismiin. Toisissa tilanteissa agnostikot ovat kuitenkin pelkureita, jotka eivät uskalla ottaa Okhamin partaveistä kauniiseen käteen ja leikata tietään loppuun asti. Agnostikko näyttäytyy siis "puolitiehen jääneenä ateistina".
Agnostikon määritelmä näyttääkin sosiologisessa määrittelyssä olevan "jokin taho joka on puolesta silloin kun se ajaa asiaamme ja muulloin se on vastaan." Agnostikot ovat Meitä-Niitä. Strateginen lelu. Minun tilanteessani asia on tietysti helppo. Olen sellainen että kenenkään ei tee mieli kutsua minua "kohteliaaksi yhtään miksikään". Ja agnostismi ei edusta mitään välineellistettävää viitattavaa tahoa. Se ei ole jotain jolle asetetaan tietty paikka poterossa aina oman tilanteen mukaan. "Molempien sotilas" tilanteen sijasta onkin "ei kenenkään sotilas".
Agnostikko ei ole lelu. Älä ota kesäagnostikkoa. (Tai jos otat, niin ota kunnolla ja pitkään, mutta älä tarpeettoman kovakouraisesti.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti