Huumeista ja havaintojen teoriapitoisuudesta.

"Saaret johdattavat merelle
minut joka en ole koskaan
vetänyt purjeköysiä"
(A.W.Yrjänä, "Kompassi")

Tuoreimmassa City -lehdessä oli gonzo -journalistinen tutkielma khat -huumeesta. Sen loppupuolella oli hieman tietoja siitä, miten tämä huume vaikuttaa. "Khatin vaikuttaessa käyttäjä piristyy, kokee euforiaa, tuntee ajattelevansa selkeämmin ja uskoo yleisen tietoisuuden kohentuneen. Todellisuudessa aivojen keskittymiskyky häiriintyy." Kyseessä on selvästi siitä että ihmisen reagoiminen ja keskittyminen on itsereflektiossa olennaisesti erilainen kuin ulkopuolisen mittaamana. Vastaavanlainen kohta voidaan löytää myös "Reindeerspotting" -elokuvasta, jossa narkomaani kaahailee autolla ja meinaa ajaa naisen päälle. Kaikki ihmettelevät kohkaamista, paitsi kuski joka ihailee refleksejensä nopeutta jotka "pelastivat ämmän".

Tätä kautta saadaan esiin tunnettu hermeneutiikan kritiikin muoto, jota olen itsekin käyttänut viitatessani hindujen lehmien kohteluun, joka on virallisesti aivan erilaista kuin mitä tilastot antavat näyttää. Tässä vasta -argumentissa ideana on se, että luonnontieteellinen lähestymistapa antaa erilaisia tuloksia kuin itsereflektio, joten itsereflektio tulee hylätä tosiasioidenvastaisena. Tällä ajatustavalla voidaan kritisoida monia asioita, esimerkiksi shamanistisia näkemyksiä joissa huumeista tulevat hallusinaatiot ovat vain erilaisia todellisuuksia joita ihminen ei normaaleilla rajoitetuilla aisteillaan havaitse.

Tässä kohden joku voisi kuitenkin sanoa, että yhtä hyvin voitaisiin väittää että oma henkilökohtainen kokemus olisi erehtymättömämpi kuin vaikkapa mittalaitteen antama refleksin nopeus. Se, että "luonnontiede voittaa sisältää ikään kuin oletuksen siitä että luonnontiede voittaa". Näin voidaan muistuttaa, että aivan kuten ihmissusien hyväksymisen kohdallakin, olisi periaatteessa mahdollista että moni asia jonka määrittelemme hallusinaatioksi johtuukin vain siitä että sulkumielisesti kiistämme avomielisesti vaihtoehdon että havainnon kohde voisi olla olemassa.

Feyerabend oli sitä mieltä että havainnoissa on aina teoreettisuutta. Sen ajan perususukomukset ovat aina mukana tulkinnassa. Näin esimerkiksi aurinkokeskisessä näkökulmassa maakeskinen näkemys näyttää huonolta, koska siinä on paljon outouksia, anomalioita. Kuitenkin maakeskisen näkemyksen puolustaja voisi vain lisätä ekliptikoja tai viitata siihen että maan ilmakehä tuottaa outoja säännönmukaisia heittoja ja harhoja. Näitä voidaan korjata episykliteorialla, jonka jälkeen havainnot näyttävät oikeilta.

Itse asiassa tämänlaista tapahtuu aivan oikeasti. Voidaan itse asiassa sanoa että havaintoihin tulee teoriapitoisuutta kahtaa kautta.
1: On psykologisia syitä, jotka ovat näkemystä siitä mitä asian havaitseminen tarkoittaa. Unessa saatu havainto voidaan tätä kautta määritellä eri arvoisiksi olettamalla sen tarkoitukseksi jotain hyvin erilaista.
2: On vallitsevien tieteellisten paradigmojen tarjoamia syitä, jotka taas johtuvat siitä, että meillä on esimerkiksi teoria valon taittumisesta jota kautta on rakennettu kaukoputkia jotka antavat tietynlaisia kuvia. Useiden kokeiden testausjärjestelmä rakentuu siihen että on monia erilaisia jo olevia tuloksia, joita käytetään apuna. Ilman tälläistä ei voitaisi (1) tehdä hiukkaskiihdytinkoesuunnitelmia eikä (2) tulkita niitä.
→ Laajasti ottaen sekä havainto että mittaus koostuu siitä että "reseptori X on reagoinut" ja tämä tulkitaan jotenkin. Uneksi, hallusinaatioksi tai sammakoksi tulkittu näköaistimus ovat tulkintoja siitä mitä jokin reagointi tarkoittaa.

Tämä ei tietysti johda siihen että meidän olisi järkevää uskoa että khat kohentaa tietoisuutta. Eikä LSD:kään avaa uusia teitä vieraisiin todellisuuksiin. Tai raportoidut ihmisten silminnäkijähavainnot UFOista tai Jeesuksen ylösnousemuksesta olisivat todellisia ilmiöitä/tapahtumia.

Usein tässä kohden käytetään ns. riippumattomuusvaatimusta. Tässä näkemyksessä Teoria (T) on testattavissa jos siitä voidaan (1) johtaa Hypoteesi (H) joka voidaan mitata, havaita ja arvioida teorioiden T¹, T²... antamien tulosten kautta. Ja jossa teoria T on riippumaton teorioista T¹&T². Esimerkiksi riippumattomasta järjestelmästä on ollut tärkeä Kosson työssä. Hän on esittänyt että DNA -molekyylin kuvantaminen elektronimikroskoopilla on riippumaton, koska hahmo saadaan esiin tarkastelemalla sitä miten elektronit taipuvat. Tämä teoria elektronien taipumisesta on eri teoria kuin teoria DNA:n biokemiallisesta toiminnasta.
1: Ilman tämänlaisia rajoitteita voitaisiin päätyä "puhtaasti kehäpäättelyjärjestelmiin" jossa LSD avaa näkymiä uusiin todellisuuksiin koska LSD muuttaa havainnointia ja nähdään erilaisia asioita, joka taas kertoo siitä että toiset todellisuudet ovat tosia, koska LSD näyttää ne. Tämä olisi maailmankuvallista selittämistä, jossa ytimessä on se, mikä on päätetty ja havainnot tulkitaan jo ennaltapäätetyn pohjalta.

Toki ongelmana on se, että jos tutkimus antaa outoja tuloksia, voidaan muuttaa myös T¹:tä tai T². Emme voi tietää pitääkö meidän muuttaa mitä näistä asioista. Tätä kautta on selvää että valinnan kautta havainnon merkityksestä tulee tulkintaa, mukaan livahtaa teoriapitoisuutta. Tätä kautta kyseessä on jälleen valintatilasta, jossa maailmankuvallisella valinnalla on tilaa. Ja itse asiassa esimerkiksi Sneedin havainto, jonka mukaan liikemäärän säilymislaki sotkee fysiikassa törmäytyskokeet ; Jos mittaamme nopeuksia ennen ja jälkeen törmäytysten, joudutaan arvioimaan massojen suhde toisiinsa. Mittayksikön valinnassa mukaan kuitenkin tulee liikemäärän säilymislaki. Näin ollen massa on klassisessa törmäysmekaniikassa teoreettinen termi, eikä se täytä riippumattomuusvaatimusta.

Tämä on tietysti minunlaiselleni tärkeä, koska pidän Duhemin-Quinen teesiä yhtenä kenties mielenkiintoisimmista tieteenfilosofisista oivalluksista. Quine korosti sitä että analyyttisen ja synteettisen välinen ero on häilyvä. Eli havainnot ovat teoriapitoisia ja teoriat havaintopitoisia. Duhemin Quinen teesissä muutetaan sitä kohtaa, jota tarvitaan vähiten muualla. Massa on tärkeä koska klassinen törmäysmekaniikka on kaiken kaikkiaan varsin vakaalla pohjalla. Massan poistaminen tekisi tästä järjestelmästä järjettömän ja se olisi kova ja laajalle kumuava takaisku.

Näin ollen ongelmien ajatellaan olevan oletusarvoisesti pieniä ja vain harvemmin suuria. Tätä kautta tietoja voidaan tietysti joutua ajan mittaan muuttamaan melkoisen paljonkin. Näin joka kokeen jälkeen ei jouduta aloittamaan pyörän rakentamista alusta ja opiskella uudet käsitteet.
1: Pidän ajatuksesta joka rakentuu dynaamisuuden ja holistisuuden varaan. Sen varaan että yhden teorian ad hoc on toisen teorian tärkeä tulos. Ad hoc -oletus voi myös vaikuttaa taannehtivasti, eli viedä uskottavuutta muiden testien tuloksilta jolloin verkon rakenteeseen tulee heikkenemiä. Ja itse asiassa joskus "hyväksytysti kasautuneet ad hoc -selitykset" voivat kaatua ja nostaa taannehtivasti hyväksyttäväksi joitain vanhoja näkemyksiä. Tosin myönnän että tiedeperinteet voivat olla yhtä olennaisia. Jos joku käyttää todella outoja tutkimusjärjestelmiä, sen hyväksymiseen menee helposti kauemmin aikaa.

Näin uskallan sanoa "ei huumeille" ja uskallan pitää hallusinaatiokertomuksia todisteina siitä että huumeet harhauttavat mieltä. Ja jos epäilee muuta, astuu mukaan psykologisia selityksiä ainakin pehmenneen pään hairahtumisesta, maailmankuvallisista pakkomielteistä ja henkisestä turskaudesta. Siitä huolimatta, että moni sanoo että hallusinoivien aineiden käyttökokemusten puute olisi este asiaan kannanotot.