Positiivisia tulkintoja.

"Jos sinun ei olisi pakko olla jokaisen kuolevan kaveri, voisimme ohittaa etiikan ja keskittyä erotusdiagnostiikkaan."
(House MD, "Unettomuutta".)

George Henrik von Wright erotti "tieteen filosofian kaksi perinnettä" -teoksessaan kaksi linjaa. Ensimmäinen oli aristoteelinen perinne ja toinen galileinen perinne. Hänen mukaansa aristoteelinen perinne jatkuu hermeneutiikassa ja galileinen positivismissa.

1: Hermeneutiikka perustuu subjektiiviseen tarkkailuun. Sen mukaan ihmisen toimintaa ei voida selittää ottamatta huomioon hänen uskomuksiaan ja halujaan. Hermeneutiikassa turvaudutaan intentionaalisiin selityksiin, näkökannan yksilöllisyyteen, laadulliseen tarkkailuun, ja metodien monenlaisuuteen. Intentionaaliset selitykset ovat sellaisia selityksiä, joiden takana oleviin syihin ei viitata. Sen sijaan viitataan tekijän suorittamiin päämääriin. Intentionaalisessa selityksessä ei ole yleisiä lakeja. Laadullinen tarkastelu taas tarkoittaa sitä, että enää ei metsästetäkään mitattavia suureita, jotain jonka määrää mitataan kuin pituutta, painoa, energiaa tai informaation bittimäärää. Tämä ei tarkoita että laadullisessa tarkastelussa ei voitaisi löytää korrelaatioita, tilastollisia yhteyksiä. Hermenuetiikassa nämä korrelaatiot eivät kuitenkaan selitä yksittäistapauksia. (Se, että 85% rikkaiden lapsista menee lukioon ei hermeneuutikosta selitä miksi Westendissä asuva ruotsalaisen sukunimen omaava Anna meni lukioon.) Hermeneutikoista metodien tarkoituksena on vain selvittää toimien takana olevat uskomukset ja halut. Hermeneutikoista nämä tekevät asiat ymmärrettäviksi. Tätä kutsutaan ymmärryshorisontiksi. Jos elämme samassa kulttuurissa, meillä on todennäköisesti samanlaisemmat ymmärryshorisontit, jolloin ei ole tulkintaongelmia.

2: Positivistinen näkemys perustuu objektiivisuuteen. Se nojaa kausaaliselityksiin, yleisiin lakeihin ja määrälliseen tarkkailuun. Positivistisessa systeemissä toimintametodi on tärkeä. Kausaliset selitykset tarkoittavat sitä että jokin tapahtuma johtuu jostakin syystä. Kun syy löytyy, ilmiö on selitetty. Pelkkä syy on kuitenkin rajallinen näkemys, syiden takaa täytyy löytää jokin rationaalisesti käsiteltävä sääntö, laki tai sattuma, joilla on tietyt, matemaattisesti tunnetut ominaisuudet. Eli vasta kun on löydetty jokin kaava, joka tiivistää juuri tietyllä tavalla monen eri tapahtuman syyt, sille on annettu kunnollinen tieteellinen selitys. Tämä selitys selittää yksityiskohdat. (Gravitaatiolaki selittää miksi tietty kivi ja Pekka putoavat.) Metodin ykseys taas tarkoittaa sitä, että kun kaikki käyttävät samaa metodia, he saavat yhteensopivia tuloksia.

Erityisen mielenkiintoista tämä on psykologian ja mielen tutkimuksen alalla, jossa näkemykset kilpailevat keskenään. Niiden kohdalla hermeneutiikka toimii, paitsi että se ei kovin hyvin yletä tutkimaan esimerkiksi pakkoliikkeitä, jotka eivät ole halun seurausta. Toisaalta positivistisessa selityksessä ei voida turvautua kuin objektiivisesti tutkittaviin asioihin, jolloin uskomuksien ja halujen käyttö selityksinä on heikkoa, koska ne eivät positivistisessa näkemyksessä oikein selitä mitään, koska niiden luonne, laki niiden takana, on vielä suurelta osin tuntematonta.

Arkipsykologian kohdalla tämä jakauma on erityisen selvä. Arkipsykologiassa käytetään jokapäiväisiä selityksiä siitä, miten normaalisti selitämme tapahtuman. Normaalisti selitämme tapahtumia siten, että kohteen teon takana on halu, joka voi johtua jostain uskomuksesta. ("Squirrel" osti miekkailukirjan koska hänellä oli halu oppia miekkailua, ja hänellä oli uskomus että kirja olisi erityisen opettavainen.) Hermeneutiikan mukaan tälläinen selittäminen on täysin hyväksyttävää, täydentämistä ei tarvita. Asia ymmärretään. Positivistin mukaan taas tämä on vasta ensimmäinen askel kohti selittämistä. Positivistista ominaisuuksiltaan tuntemattomat määritelmät tulisi korvata tieteellisillä, analyyttisillä, määritteillä, joilla on jokin tietty sisältö. Positivistista tämä selitys on puutteellinen. (Sitä voisi kutsua esitieteelliseksi, jollei se olisi ainut tapa selittää tapahtumaa mitenkään.) Hermeneuutikko toki todennäköisesti myöntää että arkipsykologia ei selitä mitään luonnonlakia toiminnan takana. Olennaista on suhtautuminen: Hänestä on virhe kuvitellakaan että tälläinen selitys voisi löytyä. Heistä vaikka neurotieteet kehittyisivät miten pitkälle, näillä laeilla ei voitaisi selittää subjektiivisuutta itsessään, joten näillä laeilla ei olisi enää mitään tekemistä ihmisen toiminnan selittämisen kannalta.

Tässä kohden on huomattava, että positivismi ei suinkaan ole sitoutunut neurotieteeseen. Se ei ole sitoutunut mihinkään yksittäiseen teoriaan. Se on sen sijaan sitoutunut objektiivisuuteen. Sen mukaan asiat tulee selvittää kylmän analyyttisesti kolmannesta näkökulmasta, ulkopuolelta. Se korostaa subjektiivisuuden olevan selitysvoimaltaan olematon. Vain jos asia rajaa asioita, se sisältää informaatiota todellisuudesta. Yksilöllisyys on sen mukaan askel kohti sitä, että mitä tahansa selitystä voitaisiin pitää oikeana.

Positivismin ongelmana on tietenkin se, että jos ilmiölle A halutaan selitys, täytyy keksiä miksi se tapahtuu. Tämä tehdään teorialla B. Valitettavasti tälle teoria B:lle ei ole selitystä, ennen kuin keksitään teoria C, joka selittää teorian B, on sen takana oleva ilmiö. Mutta tässä vaiheessa meillä on teoria C, jolla on toki ominaisuudet, mutta ei tietoa siitä, miksi sillä on ne. Tätä voidaan jatkaa ikuisuuksiin. Siksi positivismin selitysvoima on aina pakko vetää rajana johonkin kohtaan. Positivismissa on aina on jotain, jota ei ole selitetty, jotain joka on pakko ottaa "eipositivistisesti" oletuksena. (Kuten positivistin täytyy aina olettaa myös metodinsa.)

Hermeneutiikan kannattajilla onkin muutama heikkous, joita ei ole voitu ratkaista, ja jotka on otettava huomioon:

1: On toki syytä olla epäilevä positivistisiin näkemyksiin, joiden mukaan ihmisen käytös voitaisiin neurotieteen avulla selittää yhtä tarkasti kuin esimerkiksi kuun kiertoradat avaruudessa. Mutta vielä suuremmalla syyllä olisi oltava epäilevä hermeneuutikkojen lausuntoja vastaan, jotka väittävät luonnontieteellä olevan jokin tietty raja. Historia nimittäin on pullollaan surkuhupaisia väitteitä näistä rajoista. Esimerkiksi 1700 -luvulla elänyt kemisti Venel oli sitä mieltä että kemia oli yksilöllisiä olosuhteita käsittelevä taide, joka oli enemmän taito kuin luonnontiede. Kemisti kehitti "silmän" kemiallisille ilmiöille työssään. Hänestä kemiasta ei voitu vetää mekanistisia selityskaavoja mitenkään. Hänen näkemyksensä osoittautui vääräksi. Nykyään tämä "art des ciconstances" on melko kova luonnontiede.

2: Itse asiassa hermeneutiikan filosofia aidosti otettuna ei suinkaan kiellä positivistista tutkimusta. Vaikka hermeneuutikot usein korostavatkin "eri tieteet, eri metodi" -näkemystä, puhtaasti otettuna sen kannattajien tulisi päin vastoin hyväksyä kaikki näkemykset tutkimusareenalle. Sen tulisikin korostaa diskurssia ja sen sijaan että kieltäisi neurotieteen mahdollisuudet, suorastaan kutsua se mukaan keskusteluun. Toki positivistinen näkemys on yhtä subjektiivinen kuin kaikki muutkin selitykset, joten ei olisi mitään syytä rajata sitä ulkopuolelle, kun muutkin saman ongelman kanssa ratkeamattomasti painivat näkemykset sallitaan.

3: Hermeneutiikan suurin heikkous on siinä, että se ei kuitenkaan kaikesta huolimatta pääse käsiksi ideologisten uskomusten takana oleviin todellisiin uskomuksiin. Tässä on takana Boyerin "teologisesta korrektiudesta" tuttu ajatus: Ideologinen perustelu on ajatus joka lausutaan juhlapuheen tasolla mutta joka jää toiminnasta pois. Tästä on malliesimerkinä se, kun intiassa Trivandumin seudulla sonnivasikoilla oli kova kuolleisuus. Paikalliset sanoivat selitykseksi sen, että sonnit ovat vain heikkoja. He kiistivät kiusaamisen, koska lehmä on hinduille pyhä eläin. Tosiasiassa tutkittaessa tilannetta "positivistisesti", huomattiin että sonnivasikat saivat paljon lehmävasikoita vähemmän maitoa. Ne riistettiin utareilta miltei heti. Huomattiinkin mielenkiintoinen korrelaatio, jonka mukaan sonnivasikat kuolivat juuri niillä alueilla joilla härkien vetoapua ei käytetty. Muilla alueilla taas lehmä ja sonnivasikoiden kuolleisuudet jopa kääntyivät nurin päin. Tilanne on hermeneutikolle ongelmallinen, koska syrjintä oli selvää, mutta sen olemassaolo kiistettiin. Hermeneutikko on kuitenkin sitoutunut nimenomaan selittämiseen tekijän näkökulmasta. (Tässä tapauksessa pitäisi siis ajatella että joko sonnivasikat ovat toisaalla heikompia kuin toisaalla, tai että pitäisikin selittää "positivistisesti", että Anna meni lukioon koska hänen vanhempansa olivat rikkaita.)

4: Puhdasoppisesti ensimmäisen toimijan näkökulmaan sitoutunut hermeneuutikko ei mitenkään voi päästä käsiksi tarkoituksellisen toiminnan eitarkoitettuihin seurauksiin. Tämä on tärkeää, koska eiaiotut yhteydet kattavat valtavan osan yhteiskuntatieteiden tutkimusalasta; Esimerkiksi jo se, että minä haluan ostaa talon johtaa tälläiseen eitavoiteltuun seuraukseen: Talojen kysyntä kasvaa ja talojen hinta nousee. Toki ostajana haluaisin talojen hintojen sen sijaan laskevan aina kun tarvitsen taloa. Kysynnän ja tarjonnan laki on siksi hermeneuutikolle jonkin asteinen päänsärky. (Luonnontieteessähän kaikkien mielestä hermeneutiikka on heikoilla suhteessa positivismiin. Kuun tavoitteita kierron syyksi on vaikeaa tutkia. Kivien sosiaalisuusselitys gravitaation taustavoimana tuntuu myös hieman erikoiselta.)